Suuri vaellus

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KENIASTA

MAA jymisee miljoonan kavion iskuista. Eteenpäin vyöryvä lauma nostattaa ilmaan punaisen pölypilven. Eläimet laukkaavat solakoilla jaloillaan kumpuilevien laaksojen ja avarien ruohotasankojen poikki ja kahlaavat jokien ja virtojen yli. Edetessään yhtenä suurena aaltona ne jättävät jälkeensä leveitä kaistaleita maahan tallaantunutta ruohoa. Tämä mylvivien, eteenpäin rynnistävien eläinten valtava lauma on maapallon suurimpia luonnonnäytelmiä – meneillään on gnuiden suuri vaellus.

Afrikan ”Eedenin puutarha”

Serengeti on valtava luonnonvarainen, kumpuileva ruohosto, joka ulottuu noin 30 000 neliökilometrin alalle Tansaniassa ja Keniassa. Maaperän ravinteikas tuliperäinen pintakerros tarjoaa ihanteellisen kasvupohjan tuuhealle ruohomatolle. Alueella on akasiametsiköitä ja piikkipensassavanneja, jotka tarjoavat norsuryhmille lehtiä ravinnoksi. Kirahvilaumat käyskentelevät savannilla sirosti pitkin, rauhallisin askelin.

Joillakin alueilla tasangolta kohoaa tuulen ja sateen silottamia graniittikallioita, jotka ovat oivallisia tähystyspaikkoja leijonille ja leopardeille. Nopeasti virtaavissa, mutkaisissa joissa on runsaasti virtahepoja ja krokotiileja. Aukeilla tasangoilla laiduntavat laumoina  gnuut, lehmäantiloopit, topiantiloopit ja monet muut antilooppilajit. Janoiset seeprat kerääntyvät juomapaikkojen ympärille mustavalkoiseksi helminauhaksi. Gasellit ja impalat loikkivat tasankojen poikki vaivattomasti pitkin, kaarevin hypyin. Kafferipuhvelit, joilla on massiiviset, käyrät sarvet ja vankka ruumis, laiduntavat rauhallisesti suurina laumoina nyhtäen maasta ruohotuppoja leveällä turvallaan.

Leijonalaumat ovat Serengetissä yleisiä. Paahteisen päivän ajan leijonat laiskottelevat puiden ja pensaiden siimeksessä ja lähtevät vasta illan viiletessä metsästämään. Puiden yläoksille nautinnollisesti oikaisseet täplikkäät leopardit jäävät lähes huomaamatta, kun valo siivilöityy lehvästön läpi kirjavaksi mosaiikiksi. Gepardi ei voisi löytää laajaa ruohostoa parempaa paikkaa salamannopeille juoksupyrähdyksilleen. Sen laiha ruumis näkyy vain epäselvänä hahmona, kun se kiitää tasankojen poikki saaliin perässä.

Serengeti on elinympäristönä eläinten paratiisi, jonka elämää on kiehtovaa seurata. Yksi eläinkunnan ihmeellisimmistä ilmiöistä liittyy kuitenkin suuriin gnuulaumoihin.

Tasankojen pelle

Serengetissä on arviolta puolisentoista miljoonaa gnuuta. Ne ovat erikoisen näköisiä eläimiä: niillä on kapea pää ja kiiltävät silmät, jotka ovat etäällä toisistaan ja sijaitsevat ylhäällä päässä. Sarvet ovat samanlaiset kuin lehmällä, ja ne kaartuvat hieman alas- ja ulospäin ja sitten ylöspäin. Selkä viettää perää kohti, joka näyttää heikolta ja pieneltä vahvoihin lapoihin ja jykevään niskaan verrattuna. Raskasta ruumista kannattavat solakat jalat. Kun niillä vielä on pitkä, vaalea parta, tumma harja niskassa ja samanlainen häntä kuin hevosella, ne tuntuvat olevan yhdistelmä monesta eläimestä.

Gnuiden temput ovat usein koomisia. Suurissa laumoissa ne mylvivät kovaan ääneen kuin tuhansien sammakkojen kuoro. Niiden ilme näyttää hämmentyneeltä ja yllättyneeltä, kun ne seisovat tasangolla ja katselevat ympärille levittyvää maailmaa.

Joskus uros ryntää aukean poikki hypähdellen sivuttain ja tehden ympyröitä. Se viskoo päätään  puolelta toiselle, pomppii ylös alas jäykin jaloin ja potkii tomua ilmaan huvittavalla tavalla. Jotkut sanovat, että näiden taidonnäytteiden tarkoituksena on tehdä vaikutus naaraisiin tai varoittaa muita uroksia. Toisinaan uros tuntuu kuitenkin vain olevan leikkisällä tuulella.

Syntyminen vaaralliseen maailmaan

Sopivana ajankohtana gnuut alkavat synnyttää. Naarailla on poikkeuksellinen kyky tehdä tämä yhtaikaa: 80–90 prosenttia vasoista syntyy kolmen viikon aikana. Tällöin lauma paisuu tuhansista määkivistä pikku-gnuista. Emon on luotava poikaseensa nopeasti side, sillä jos lauma yhtäkkiä pakenee pakokauhun vallassa, emo ja poikanen voivat helposti joutua erilleen, eikä poikasella ole kovin suuria mahdollisuuksia selviytyä elossa omin neuvoin.

Vasat syntyvät alati valppaiden saalistajien vaaralliseen maailmaan. Naaraat odottavat, ettei näköpiirissä ole merkkiäkään vaarasta, ennen kuin ne synnyttävät. Jos saalistaja kuitenkin pääsee yllättämään, niillä on uskomaton kyky keskeyttää synnytys ja juosta pakoon. Kun vaara on ohi, synnytys jatkuu loppuun.

Poikasella itsellään tuntuu olevan luontainen kyky vaistota vaara, ja se nousee jaloilleen jo muutaman minuutin kuluttua syntymästä. Viikon kuluttua se laukkaa tasangoilla 50 kilometrin tuntivauhtia.

Aika vaihtaa aluetta

Gnuut vaeltavat suurina laumoina Serengetin halki. Muuton pääsyynä on sade. Sateet tulevat vuoden aikana säännöllisen kierron mukaisesti. Kautta vuoden sataa aina jossain päin tätä laajaa ruohostoa.

Gnuut tarvitsevat vettä päivittäin, ja niillä on oltava jatkuvasti ruohoa ravinnoksi. Niin kauan kuin ravintoa ja vettä on saatavilla, ne eivät vaihda aluetta. Mutta kuivan kauden jatkuessa ruoho alkaa kuivua ja vesilähteet hupenevat. Gnuulaumat eivät voi jäädä odottelemaan sateita, vaan niiden on lähdettävä sateiden perään.

Sade muuttaa kuivat tasangot nopeasti toisennäköisiksi. Muutamassa päivässä vihreät versot  työntyvät maasta esiin, ja yhtäkkiä ruoho viheriöi kaikkialla. Hennoissa versoissa on runsaasti ravinteita ja kosteutta – ne ovat vastustamatonta herkkua gnuille.

Nämä eläimet pystyvät jäljittämään sateen hyvinkin kaukaa. Kukaan ei tiedä varmasti, mistä ne tietävät, että jossain muualla Serengetissä sataa. Ehkä ne näkevät etäisellä taivaalla kasvavat ukkospilvet tai haistavat kosteuden kuivassa ilmassa. Joka tapauksessa niiden on lähdettävä liikkeelle, jos ne mielivät pysyä hengissä. Eikä liikkeelle lähtö jää huomaamatta!

Vaarallinen matka

Lähtö tapahtuu asteittain. Gnuut ovat laumaeläimiä; kun yksi laumasta alkaa kävellä johonkin suuntaan, toiset sen ympärillä lopettavat syömisen ja lähtevät perään. Pian koko lauma syöksähtää näyttävällä tavalla liikkeelle. Jano ja nälkä ajavat niitä eteenpäin. Väliin ne juoksevat, väliin kävellä raahustavat viivasuorissa jonoissa jättäen pölyiseen maaperään syvät urat.

Matka on täynnä vaaroja. Saalistajat pysyttelevät suurlauman tuntumassa ja tähyävät hitaita, rampoja tai sairaita eläimiä. Reitti kulkee seutujen läpi, joilla on leijonia väijyksissä. Nuo isot kissat vaanivat pitkän ruohon suojissa ja syöksyvät sitten laiduntavan lauman kimppuun, jolloin se hajaantuu paniikissa. Leopardit, gepardit, hyeenakoirat ja hyeenat käyttävät kaikki hyväkseen eläimiä, jotka jäävät toisista jälkeen tai ajautuvat erilleen päälaumasta. Tapon jälkeen paikalle ilmestyy korppikotkia. Ne kinastelevat ja tappelevat jäännöksistä, kunnes jäljellä on vain kasa luita, jotka muuttuvat hohtavan valkoisiksi Afrikan kuumassa auringossa.

Nopeajuoksuiset joet ovat pelottavia esteitä, joiden yli lauman on päästävä. Ylitykset ovat näyttäviä tapahtumia, joissa tuhannet eläimet painuvat korkeilta rantatörmiltä alas veteen. Useimmat pääsevät toiselle puolelle turvallisesti. Toiset virta vie mennessään, tai ne joutuvat pinnan alla vaanivien krokotiilien saaliiksi. Gnuut tekevät tämän vaarallisen vaelluksen vuosittain. Matka voi olla kaikkiaan 3000 kilometrin pituinen.

Ihminen – pahin vihollinen

Ihminen ei tuhansiin vuosiin vaikuttanut gnuiden vaellukseen juuri mitenkään. Nyt hän on tuon näytelmän suurin uhka. Tansania ja Kenia ovat viime vuosikymmeninä pyrkineet suojelemaan Serengetin eläimiä, mutta vaikka gnuut vaeltavat pääosin luonnonsuojelualueiden sisäpuolella, salametsästäjät vangitsevat ja tappavat niitä tuhansittain. Varusteinaan ansalankoja, myrkkynuolia ja kiväärejä he metsästävät eläimiä voidakseen toimittaa ostajille näiden himoitsemaa riistanlihaa ja metsästysmuistoja. Suojelualueilla partioi suuri joukko riistan- ja metsänvartijoita, mutta Serengeti on niin laaja, että on lähes mahdotonta ulottaa valvontaa joka paikkaan. Väestön kasvaessa paineet ottaa tätä hedelmällistä ruohostoa muuhun käyttöön kasvavat. Suurten maa-alojen suojelemisesta käydään jatkuvasti katkeraa kiistaa.

Aikoinaan Pohjois-Amerikan preerioilla käyskenteli miljoonia biisoneita. Nyt niitä ei enää ole. Jotkut pelkäävät, että Itä-Afrikan viimeisiä suuria gnuulaumoja odottaa sama kohtalo. Olisi surullista nähdä tuon kunnioitusta herättävän eläimen häviävän jonain päivänä. Kaipaamme aikaa, jolloin Jumalan vanhurskaan hallinnon alaisuudessa ihmiset ja eläimet elävät täydellisessä tasapainossa ja sopusoinnussa keskenään (Jesaja 11:6–9). Sitä ennen saamme kuitenkin edelleen ihailla tuota näyttävää tapahtumaa – gnuulaumojen suurta vaellusta.

[Kuva s. 18]

Laumojen on ylitettävä nopeajuoksuisia jokia