Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Sitkeä satu

Sitkeä satu

Sitkeä satu

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA RANSKASTA

HÄNTÄ ihailevat kaikki maailman lapset. Eräänä äskettäisenä vuonna Ranskan postilaitos käsitteli lähes 800000 hänelle osoitettua kirjettä, joita olivat kirjoittaneet lähinnä 3–8-vuotiaat lapset. Tuuheassa, valkoisessa parrassaan ja punaisessa, valkoisella turkiksella reunustetussa takissaan ystävällinen joulupukki tuntuu olevan juhla-aikojen suosituimpia hahmoja. Olisiko näin ollen helppo kuvitella, että hänen kuvansa poltettaisiin? Juuri näin tapahtui hieman yli 50 vuotta sitten Dijonissa Ranskassa. Joulukuun 23. päivänä 1951 joulupukki ”teloitettiin” noin 250 lapsen silmien edessä.

Mihin rikokseen hän oli syyllistynyt? France-Soir-lehdessä kerrottiin, että teloituksesta ”päätti yksimielisesti papisto, joka piti joulupukkia kaiken huomion varastavana kerettiläisenä” ja syytti häntä ”joulun pakanallistamisesta”. Virallisen tiedotteen mukaan kyseessä oli ”symbolinen ele”. ”Valhe ei voi herättää lapsissa uskonnollisuutta, eikä se missään nimessä ole opetusmenetelmä.”

Joidenkin pappien mielestä joulupukkiin liittyvät tavat käänsivät ihmisten huomion pois Kristuksen syntymäjuhlan ”puhtaasti kristillisestä merkityksestä”. Les Temps Modernes -lehden vuoden 1952 maaliskuun numerossa antropologi Claude Lévi-Strauss sanoi joulupukkiin uskomista ”yhdeksi pakanallisuuden vahvimmista pesäkkeistä ihmisten keskuudessa nykyään” ja tunnusti, että kirkolla oli syytä tuomita tuo uskomus. Hän huomautti lisäksi, että joulupukkihahmo juonsi juurensa saturnalia-juhlan kuninkaasta. Saturnaliaa vietettiin antiikin Roomassa 17.–24. joulukuuta. Tuolla viikolla rakennukset koristeltiin vihreillä oksilla ja ihmiset antoivat lahjoja toisilleen. Saturnalialle oli ominaista samanlainen ilonpito kuin joululle.

Miten Ranskan katolilaiset suhtautuvat joulupukkiin nyt, kun kuvan polttamisesta on kulunut viitisenkymmentä vuotta? Tämä Rooman saturnalian kaukainen perillinen kuuluu joulunviettoon yhtä erottamattomasti kuin seimessä makaava Jeesus-lapsi. Silloin tällöin joku pappi tuomitsee joulupukin kaupallisuuden edustajana, joka työntää Kristuksen syrjään joulunvietosta, mutta enimmäkseen joulupukin pakanallisesta alkuperästä johtuvat tunnonvaivat ovat hukkuneet yleisen hyväksymyksen mereen.

[Kuvan lähdemerkintä s. 13]

DR/© Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris