Raamatun näkökanta

Vaatiiko kristillinen ykseys samanlaisuutta?

USKONNOLLE näyttää nykyään olevan tunnusomaista ykseyden puute. Jopa saman kirkon seinien sisällä voi olla monia erilaisia näkemyksiä opeista ja käytöksestä. Muuan kirjoittaja ilmaisi asian seuraavasti: ”On vaikea löytää edes kahta ihmistä, jotka uskovat täsmälleen samaan Jumalaan. Tätä nykyä jokaisella näyttää olevan oma teologiansa.”

Täydellisenä vastakohtana tälle apostoli Paavali kehotti ensimmäisen vuosisadan kristittyjä Korintissa ’puhumaan yhtäpitävästi’ ja olemaan ”sopivasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa” (1. Korinttilaisille 1:10). Nykyään jotkut arvostelevat Paavalin kehotusta. He väittävät, että koska ihmiset ovat erilaisia, on väärin vaatia kaikkia kristittyjä ajattelemaan tai toimimaan samalla tavalla. Suositteliko Paavali tosiaan sitä, että kaikki olisivat kuin robotteja, joiden toiminta on täysin yhdenmukaista? Salliiko Raamattu henkilökohtaisen vapauden?

Samanmielisiä mutteivät samanlaisia

Eräässä toisessa kirjeessään Paavali kehotti kristittyjä palvelemaan Jumalaa ’järjenkykyineen’ (Roomalaisille 12:1). Hän ei siis varmastikaan olisi yrittänyt tehdä Korintin seurakunnan jäsenistä ajattelukyvyttömiä robotteja. Miksi hän sitten käski heitä olemaan ”sopivasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa”? Paavali esitti tämän neuvon siksi, että Korintin seurakunnassa oli vakava ongelma. Oli syntynyt nurkkakuntia, koska jotkut pitivät johtajanaan Apollosta, ja toiset taas suosivat Paavalia tai Pietaria tai hyväksyivät ainoastaan Kristuksen. Tällainen eripuraisuus oli vakavaa, sillä se uhkasi seurakunnan rauhaa.

Paavali halusi korinttilaisten, kuten myöhemmin efesolaiskristittyjenkin, ’säilyttävän hengen ykseyden rauhan yhdistävässä siteessä’ (Efesolaisille 4:3). Hän kehotti veljiä, etteivät nämä jakautuisi keskenään eripuraisiin ryhmiin eli lahkoihin, vaan seuraisivat yksimielisesti Jeesusta Kristusta. Näin he olisivat rauhassa keskenään ja toimisivat yhteisen päämäärän hyväksi (Johannes 17:22). Paavali siis yritti  oikaista korinttilaisten ajattelua ja saada heidät edistämään samanmielisyyttä, ei samanlaisuutta (2. Korinttilaisille 13:9, 11).

Ykseys on tärkeää myös oppikysymyksissä. Jeesuksen askeleissa kulkevat tajuavat, että todellisuudessa on vain ”yksi usko”, aivan kuten on vain ”yksi Jumala ja – – Isä” (Efesolaisille 4:1–6). Niinpä kristityt varmistuvat siitä, että se mitä he uskovat, on sopusoinnussa sen totuuden kanssa, jonka Jumala on paljastanut Sanassaan ja joka koskee häntä ja hänen tarkoituksiaan. Kristityt ovat yksimielisiä sen suhteen, kuka Jumala on ja mitä hän odottaa meiltä. Lisäksi he noudattavat Jumalan sanassa esitettyjä selviä moraalinormeja (1. Korinttilaisille 6:9–11). Tällä tavoin kristityt säilyttävät yksimielisyytensä sekä oppikysymyksistä että moraaliasioista.

Näkemyserojen ratkaiseminen

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaiselle kristitylle kerrottaisiin tarkkaan, miten ajatella ja toimia elämän eri tilanteissa. Useimmat asiat ovat ratkaistavissa henkilökohtaisesti. Tarkastellaanpa yhtä esimerkkiä. Ensimmäisellä vuosisadalla monet Korintin kristityt epäröivät syödä lihaa, joka saattoi olla peräisin epäjumalalle omistetusta temppelistä. Jotkut uskoivat vakaasti, että sellaisen lihan syöminen olisi merkinnyt osallistumista väärään palvontaan. Toisista taas tuntui, että oli yhdentekevää, mistä liha oli peräisin. Käsitellessään tätä arkaluontoista kysymystä Paavali ei tehnyt sääntöä, joka olisi sanellut kristityille, miten toimia. Sen sijaan hän tunnusti, että eri ihmiset voisivat ratkaista asian eri tavoin. * (1. Korinttilaisille 8:4–13.)

Nykyään eri kristittyjen ratkaisut ansiotyön, terveyden, virkistäytymisen tai muiden henkilökohtaisten asioiden suhteen voivat poiketa toisistaan. Erilaiset ratkaisut voivat järkyttää joitakuita, ja he saattavat pohtia, voisivatko näkemyserot johtaa kiistoihin tai jakaumiin seurakunnassa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Vaikka esimerkiksi säveltäjillä on käytettävissään vain rajallinen määrä säveliä, heidän mahdollisuutensa tuottaa kaunista musiikkia ovat rajattomat. Samoin kristityt tekevät valintoja Jumalan periaatteiden rajoissa. Henkilökohtaisia ratkaisuja tehdessään heillä on kuitenkin jossain määrin valinnanvapautta.

Miten on mahdollista säilyttää kristillinen ykseys ja samalla kunnioittaa henkilökohtaista valinnanvapautta? Avainseikka on rakkaus. Rakkaus Jumalaan saa meidät alistumaan halukkaasti hänen käskyihinsä (1. Johanneksen kirje 5:3). Rakkaus lähimmäiseen saa meidät kunnioittamaan toisten oikeutta tehdä henkilökohtaisissa asioissa ratkaisuja, jotka ovat sopusoinnussa heidän omantuntonsa kanssa (Roomalaisille 14:3, 4; Galatalaisille 5:13). Paavali antoi tässä suhteessa erinomaisen esimerkin, kun hän eräässä oppikysymyksessä alistui ensimmäisen vuosisadan hallintoelimen vallan alaisuuteen (Matteus 24:45–47; Apostolien teot 15:1, 2). Samalla hän kehotti jokaista kunnioittamaan toisten kristittyjen omaatuntoa asioissa, jotka olivat kunkin henkilökohtaisesti ratkaistavissa (1. Korinttilaisille 10:25–33).

Ketään ei selvästikään pitäisi tuomita siitä, että hän tekee omantuntonsa mukaisen ratkaisun, joka ei ole Raamatun periaatteiden vastainen (Jaakobin kirje 4:12). Toisaalta uskolliset kristityt eivät pitäisi sitkeästi kiinni omista oikeuksistaan, jos he siten vahingoittaisivat jonkun toisen omaatuntoa tai horjuttaisivat seurakunnan ykseyttä. Heidän ei liioin pitäisi väittää, että heillä on oikeus toimia tavalla, joka selvästi kielletään Jumalan sanassa (Roomalaisille 15:1; 2. Pietarin kirje 2:1, 19). Rakkauden Jumalaa kohtaan tulisi kannustaa meitä saattamaan omatuntomme sopusointuun hänen ajattelunsa kanssa. Tämä vuorostaan auttaa meitä säilyttämään ykseyden toisten uskovien kanssa. (Heprealaisille 5:14.)

[Alaviite]