Varo mahtavaa virtahepoa!

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KENIASTA

SUURI lampi keskellä Masai Maran luonnonsuojelualuetta kylpee ilta-auringon levollisessa valossa. Laskeva aurinko saa vedenpinnan hohtamaan kullanruskeana. Vähän matkan päässä seepra- ja gnulaumat lähestyvät lampea kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä eläimet jähmettyvät pelästyneinä paikoilleen ja tuijottavat rantaveden pinnassa näkyvää valtavaa möhkälettä. Vesi kuohuu äänekkäästi, ja sitten möhkäle vajoaa veden alle pois näkyvistä. Laiduntavat eläimet ovat nähneet vedessä elelevän pahansisuisen eläimen: virtahevon.

Virtahepo elää Itä-Afrikassa lammissa, joissa ja järvissä, ja se häviää koossa ainoastaan norsulle. Täysikasvuisena sillä voi olla pituutta yli neljä metriä ja säkäkorkeutta puolitoista metriä. Paino voi kivuta runsaaseen kolmeen ja puoleen tonniin. Raamatussa Jobin kirjassa mainitun Behemotin arvellaan yleensä tarkoittavan virtahepoa. Siinä tämän massiivisen eläimen luita kuvaillaan  osuvasti ”kupariputkiksi” ja ”takorautasauvoiksi”. (Job 40:15–18.)

Paksunahkainen, karvaton, näennäisen kömpelö ja tynnyrimäinen virtahepo ei varmaankaan menestyisi kauneuskilpailuissa. Sillä on niin lyhyet jalat, että tulee miettineeksi, miten ne jaksavat kannattaa sen suunnatonta ruhoa. Pölkkymäisiä jalkoja ei kuitenkaan ole aliarvioiminen. Maalla virtahepo voi juosta kovempaa kuin ihminen, ja vedessä sen tiedetään voittavan soutu- tai polkuveneen ja jopa moottoriveneen.

Vesielämää

Virtahevot ovat laumaeläimiä, jotka elävät yleensä 10–15 yksilön ryhmissä hallitsevan uroksen alaisuudessa, mutta noin 150 yksilönkin laumoja on nähty. Ne oleskelevat sekä maalla että vedessä. Kuivalle maalle ne nousevat lähinnä öisin syömään lähistön vihreää kasvillisuutta. Yleensä ne eivät vaella kauas vedestä, mutta kuivana kautena jotkin yksilöt saattavat etsiä ravintoa kymmenenkin kilometrin päästä.

Reviirien merkintätavasta ei ole tarkkaa tietoa. Uroksilla on häkellyttävä tapa roiskia ulostetta ympäriinsä hännän avulla, ja jotkut arvelevat, että ne yrittävät näin tehdä vaikutuksen naaraisiin tai pelotella kilpailijaa. Joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi ne hirnuvat kuin hevoset, ja tapellessaan ne mylvivät ja mörisevät. Äänekäs puuskahtelu kuuluu veden altakin. Johtajauros ilmaisee itsensä kumealla mylvinnällä.

Eläin viettää koko päivän joko osittain tai kokonaan veden alla, ja tähän sen suuri ruumis sopiikin hyvin. Se ei ehkä ole taitava uimari, kuten lähistön muut sekä maalla että vedessä elävät eläimet, mutta se pystyy olemaan sukelluksissa peräti 15 minuuttia! Sieraimet, silmät ja korvat sijaitsevat samassa tasossa, joten eläin voi piilottaa loput ruumiistaan veden alle. Veden alla se tekee paljon muutakin, esimerkiksi kosiskelee kumppania ja parittelee.

Noin kahdeksan kuukauden kuluttua parittelusta naaras synnyttää yhden poikasen matalassa vedessä. Imetys tapahtuu joko maalla tai nilkansyvyisessä vedessä. Niin vahva kuin virtahepo onkin, se ottaa vanhemmuuden vakavasti ja kohtelee poikasta yllättävän hellästi. On koskettavaa katsella veden pinnassa näkyvää emoa, jonka selässä ratsastaa sen pieni poikanen. Hyväntahtoiselta näyttävä eläin ryhtyy tietenkin raivoisaan taisteluun heti jos poikanen yritetään saada pois selästä.

Virtahevon nahka sopii hyvin vesielämään. Siinä näkyy selviä muutoksia, kun eläin nousee maalle. Ihon alla sijaitsevat rauhaset erittävät ohutta, punertavanruskeaa tahmeaa nestettä, joka on erittäin suolaista. Kaukaa näyttää siltä kuin eläin hikoilisi verta. Aineen tehtävänä on  kuitenkin suojella nahkaa niin vedessä kuin kuivalla maallakin. Ennen vanhaan Afrikassa virtahevon nahka suikaloitiin ja upotettiin öljyyn. Sitten suikaleet väännettiin kierteelle ja kuivattiin ja niistä tehtiin pelottavia ruoskia, joita käytettiin valloitustaisteluissa. * Eräässä eläinkirjassa kerrotaan, että parkitsemisen jälkeen – joka kestää vähintään kuusi vuotta – virtahevon nahka ”on kivenkovaa ja noin neljä ja puoli senttimetriä paksua” (Grzimek’s Animal Life Encyclopedia).

Komea mutta pelottava haukotus

Varmastikin kaikkein vaikuttavin piirre virtahevossa on sen kita. Maalla veden läheisyydessä eläin nyhtää ruohoa puolen metrin levyisillä huulillaan. Sen suu ei kuitenkaan ole ainoastaan syömistä varten. Kun se avaa leukansa 150 asteen kulmaan, kyseessä ei ole pelkkä haukotus vaan aggressiivinen uhkailuele. Eläimet joutuvat rajuihin tappeluihin keskenään puolustaessaan alati kutistuvaa elinaluettaan. Avoin kita paljastaa valtavat alakulmahampaat. Nämä puolustusaseet voivat kasvaa 30 senttimetriä yli ikenien rajan.

Virtahevon kita on vaarallinen paitsi toisille virtahevoille myös ihmisille. Kaikki ihmisten yritykset elää sen kanssa rauhanomaisesti ovat epäonnistuneet. Eläin hyökkää ilman aihetta niiden kimppuun, jotka uskaltautuvat liian lähelle sen reviiriä. Jos se on haavoittunut, se on vielä äkäisempi ja pystyy aiheuttamaan suurta vahinkoa tunkeilijalle. Vihaisen virtahevon suuret leuat ovat kaataneet veneitäkin.

Maalla eläin on yhtä hurja kuin vedessä. On esimerkiksi erittäin vaarallista jäädä laiduntavan virtahevon ja veden väliin. Virtahevot ovat joissakin osissa Afrikkaa hyökänneet kyläläisten kimppuun, kun he ovat varomattomuuttaan sattuneet niiden paluureitille. Eläin herättää pelkoa niin ihmisissä kuin eläimissäkin, ja siihen on suhtauduttava äärimmäisen varovasti ja kunnioittavasti.

Säästyykö virtahepo sukupuutolta?

Maalla laiduntavan yksinäisen virtahevon uhkana ovat leijonat. Sen pahin vihollinen näyttää kuitenkin olevan ihminen. ”Ihmiset ovat pienentäneet merkittävästi sekä virtahepokantoja että niiden elinaluetta”, sanotaan tietosanakirjassa World Book Encyclopedia. ”Metsästäjät ovat tappaneet niitä joukoittain, ja viljelijät ovat ottaneet käyttöönsä monia alueita, joilla aiemmin oli virtahepoja.”

Ihminen on pakottanut virtahevot sulloutumaan niin pienelle alueelle, että niiden liikkuminen ja lisääntyminen ovat häiriintyneet. Onneksi Luoja lupaa, että Jumalan valtakunnan hallitessa ihmisten ja eläinten välille palautetaan tasapaino, niin ettei kukaan eikä mikään ”tee vahinkoa” eikä ”tuota turmiota” maan päälle ennallistetussa paratiisissa (Jesaja 11:9).

[Alaviite]

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

Elizabeth DeLaney/Index Stock Photography