Lukijoiden kirjeitä

Yksinhuoltajaperheet. En osaa sanoin kuvailla, kuinka paljon nautin kansikirjoitussarjasta ”Yksinhuoltajaperheet voivat menestyä” (8.10.2002). Haluan lukea sen yhä uudelleen! Olen kahden lapsen yksinhuoltajaäiti. Joka kerta kun luen nämä kirjoitukset, vakuutun siitä, että voin selvitä enkä ole yksin. Oikein paljon kiitoksia!

C. B., Yhdysvallat

Olen eronnut, ja elämä oli sangen koettelevaa, kun jäin yksin kahden lapseni kanssa. Kiitän Jehovaa siitä, että hän kuulee avunpyyntömme ja vastaa tällaisten rakkautta ilmaisevien kirjoitusten avulla. Tällä tavalla hän vakuuttaa meille, että hän ajattelee meitä ja rakastaa meitä.

L. T., Tšekin tasavalta

Paljon kiitoksia siitä, että julkaisitte nämä kirjoitukset. Olen yksinhuoltaja ja jouduin palaamaan työelämään oltuani vuosia kotiäiti. Tilanteeni oli juuri alkanut tuntua minusta ylivoimaiselta. Nämä kirjoitukset antoivat minulle juuri sitä toivoa ja rohkaisua, jota tarvitsin jaksaakseni eteenpäin. Aion soveltaa annettuja ehdotuksia, esimerkiksi sitä, että koettaa olla järjestyksellinen ja tutkii säännöllisesti Raamattua perheen kanssa. Pidän tämän lehden käsillä ja luen sitä joka kerta, kun alan tuntea itseni taas epätoivoiseksi.

B. A., Yhdysvallat

Minusta tuli poikani ja tyttäreni yksinhuoltaja 14 vuotta sitten. Kiitän teitä ponnisteluistanne julkaisujenne laatimiseksi, mutta olin kuitenkin joissakin suhteissa pettynyt näihin kirjoituksiin. Esimerkiksi sanaa ”menestyksellinen” käytettiin monessa kohtaa. Olen mielestäni toiminut sivulla 11 annettujen ehdotusten mukaan, mutta en silti ole menestynyt yhtä hyvin kuin samalla sivulla kuvattu äiti. Ei kai menestyminen merkitse vain sitä, että lapsesta tulee kokoaikainen sananpalvelija tai lähetystyöntekijä.

M. S., Japani

”Herätkää!”-lehti vastaa: Ymmärrämme, että menestystä voi mitata monella eri tavalla. Tarkoituksemme oli esittää käytännöllisiä ehdotuksia, jotka auttaisivat yksinhuoltajavanhempia selviytymään lannistavan tuntuisista elämän haasteista, ja vakuuttaa heille, etteivät heidän ponnistelunsa ole turhia. Mainitsimme esimerkkejä nuorista, jotka ovat kokoaikaisessa palveluksessa, osoittaaksemme, että myös yksinhuoltajat ovat onnistuneet kasvattamaan Jumalaa pelkääviä lapsia. Toivomme, että kaikki vanhemmat – yksinhuoltajat ja naimisissa olevat – huolehtivat edelleen lastensa hengellisistä, tunneperäisistä ja fyysisistä tarpeista.

Irlannin nälänhätä. Kiitos valaisevasta kirjoituksesta ”Irlannin suuri nälänhätä – kertomus kuolemasta ja siirtolaisuudesta” (8.10.2002). Tämän nälänhädän aikana paljon irlantilaisia siirtolaisia tuli laivalla Kanadaan. Monet kuolivat koleraan, pilkkukuumeeseen ja muihin tauteihin. Monet lapset jäivät orvoiksi, ja jotkut adoptoitiin ranskaa puhuviin perheisiin, ja heille annettiin ranskalainen sukunimi. Näin monien ihmisten irlantilainen syntyperä jäi unohduksiin.

K. S., Kanada

Nuoret kysyvät. Haluan esittää ajatukseni kirjoituksestanne ”Nuoret kysyvät: Miksi vanhempani ei rakasta minua?” (22.9.2002). Sen jälkeen kun vanhempani erosivat, aloin kärsiä vakavasta masennuksesta. Toisinaan tuntui siltä, ettei kukaan voinut auttaa minua. Minulla on paras äiti ja veli, mitä voi toivoa, mutta silti minusta tuntuu joskus siltä, että osa sydämestäni puuttuu – se osa, jonka isä vei mennessään. Rukoilin Jehovaa antamaan minulle jotakin, joka rakentaisi minua. Juuri sen tämä kirjoitus teki. Se auttoi minua suhtautumaan itseeni myönteisemmin, ja opin selviytymään. Minua kosketti varsinkin psalmi 27:10. Se auttoi minua ymmärtämään, että Jehova rakastaa minua silloinkin, kun tuntuu, että kukaan muu ei rakasta.

D. B., Yhdysvallat