”Älä unohda sateenvarjoasi!”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRITANNIASTA

BRITANNIASSA monilla ihmisillä on tavallisesti sateenvarjo mukanaan. Koskaan ei voi olla varma siitä, ettei ala sataa. ”Älä unohda sateenvarjoasi!” huikkaamme toisillemme kotoa lähtiessämme – ja sitten saatamme hajamielisinä jättää sen bussiin, junaan tai kauppaan. Kannettavaan varjoon ei yleensä suhtauduta kovin vakavasti, koska ainahan voi ostaa uuden, mutta kaikkina aikoina suhtautuminen ei ole ollut yhtä huoletonta.

Huomattava historia

Ensimmäisillä sateenvarjon kaltaisilla esineillä ei ilmeisestikään ollut mitään tekemistä sateen kanssa. Ne olivat aseman ja arvokkuuden tunnuksia, joita vain merkkihenkilöt saivat käyttää. Tuhansia vuosia vanhoissa assyrialaisissa, egyptiläisissä, persialaisissa ja intialaisissa patsaissa ja maalauksissa kuvataan palvelijoita, jotka pitelevät auringonvarjoja hallitsijoiden pään päällä heidän suojaamisekseen paahteelta. Assyriassa vain kuningas sai käyttää päivänvarjoa.

Historian kuluessa päivänvarjo edusti edelleen valtaa, etenkin Aasiassa. Hallitsijan asema nousi sen mukaan, kuinka monta varjoa hän omisti, kuten erään burmalaisen kuninkaan nimitys Kahdenkymmenenneljän varjon herra osoittaa. Suojuskerrosten määrä oli joskus tärkeää. Kiinan keisarin varjossa oli neljä kerrosta ja Siamin kuninkaan  varjossa seitsemän tai jopa yhdeksän kerrosta. Vielä nykyäänkin joissakin itämaissa ja Afrikan maissa päivänvarjoa pidetään vallan merkkinä.

Uskonnolliset varjot

Jo varhain historiansa aikana päivänvarjo alettiin liittää uskontoon. Muinaiset egyptiläiset ajattelivat, että jumalatar Nut suojasi koko maata ruumiillaan kuin päivänvarjolla. Ihmiset kulkivat siksi omien kannettavien ”katostensa” alla saadakseen häneltä suojelusta. Intiassa ja Kiinassa ajateltiin auki olevan varjon edustavan taivaankantta. Muinaiset buddhalaiset pitivät päivänvarjoa Buddhan symbolina, ja heidän monumenttiensa kupolien päällä onkin usein tällaisia varjoja. Varjot kuuluvat myös hindulaisuuteen.

Vuoden 500 eaa. vaiheilla päivänvarjot levisivät Kreikkaan, missä niitä pidettiin jumalien ja jumalattarien kuvien yläpuolella uskonnollisissa juhlissa. Ateenalaisnaiset antoivat palvelijoidensa kannatella auringonvarjoa heidän päänsä päällä, mutta vain harvoilla miehillä oli tapana käyttää sellaista esinettä. Kreikasta tapa levisi Roomaan.

Roomalaiskatolinen kirkko sisällytti päivänvarjon juhlamenoihin kuuluviin vallanmerkkeihinsä. Paavi alkoi näyttäytyä puna-keltaraitaisen silkkivarjon alla, kun taas kardinaaleilla ja piispoilla oli violetti tai vihreä varjo. Basilikoissa on vielä nykyäänkin paavia varten istuin, jonka yllä on paavin värein somistettu ombrellone eli auringonvarjo. Paavin kuoleman ja seuraavan paavin valitsemisen välisenä aikana kirkon päänä toimiva kardinaali voidaan myös tunnistaa ombrellonesta, jota hän käyttää tuona aikana.

Auringonvarjosta sateenvarjoksi

Kiinalaiset tai mahdollisesti muinaiset roomalaisnaiset alkoivat öljytä ja vahata paperivarjojaan suojautuakseen sateelta. Ajatus auringon tai sateen suojana pidettävästä varjosta katosi kuitenkin Euroopasta, kunnes 1500-luvulla italialaiset ja myöhemmin ranskalaiset keksivät ottaa sen uudelleen käyttöön.

1700-luvulle tultaessa brittinaiset alkoivat pitää mukanaan sateensuojia, mutta miehet kieltäytyivät yhä kuljettamasta näitä heidän mielestään naismaisia hienouksia. Poikkeuksen tekivät kahvilanomistajat, jotka tajusivat, miten kätevää oli pitää sateenvarjo helposti saatavilla asiakkaiden suojaamiseksi, kun nämä huonolla säällä astuivat ulos kadulle ja nousivat vaunuihinsa. Kirkonmiehetkin havaitsivat sateenvarjojen olevan erittäin käyttökelpoisia hautausmailla, kun heidän piti toimittaa hautaus kaatosateessa.

Jonas Hanway -niminen matkamies ja filantrooppi sai aikaan merkittävän käänteen sateenvarjon historiassa Englannissa. Hänen kerrotaan olleen ensimmäinen mies, joka uskalsi julkisesti kuljettaa sateenvarjoa Lontoossa. Hän oli ulkomaanmatkoillaan nähnyt miesten käyttävän sateenvarjoa, joten hän päätti uhmata vuokravaunujen kuljettajien vihaista pilkantekoa: näillä oli tapana ohi ajaessaan roiskuttaa tahallaan hänen päälleen kuravettä lätäköistä. Hanway nähtiin säännöllisesti sateenvarjoineen yli 30 vuoden ajan, ja hänen kuollessaan vuonna 1786 niin miehet kuin naisetkin kantoivat mielellään sateensuojia.

Sateenvarjon käyttäminen oli tuolloin aikamoisen hankalaa. Senaikaiset varjot olivat suuria, painavia ja epäkäytännöllisiä. Koska niissä oli öljytty silkki- ja  purjekankainen suojusosa ja niiden ruoteet ja varsi olivat rottinkia tai valaanluuta, niitä oli vaikea avata märkinä, ja lisäksi ne vuotivat. Niiden suosio kuitenkin kasvoi, etenkin siksi että oli halvempaa ostaa sateenvarjo kuin vuokrata vaunut sateen sattuessa. Sateenvarjojen valmistajien ja sateenvarjomyymälöiden määrä kasvoi, ja keksijät kohdistivat huomion niiden muotoilun parantamiseen. Samuel Fox patentoi 1800-luvun puolivälissä niin sanotun Paragon-mallin, jonka teräsrunko oli kevyt mutta vahva. Kevyemmät materiaalit, kuten silkki, puuvilla ja vahapintainen pellava, korvasivat vanhat, paksut kankaat. Nykyaikainen sateenvarjo oli syntynyt.

Muotiasuste

Päivänvarjosta tuli nyt hyvin suosittu eleganttien englantilaisladyjen aistikkaana muotiasusteena. Muuttuvien muotivirtausten sanelemana hienon naisen siro päivänvarjo kasvoi aina vain suuremmaksi ja se päällystettiin kaikenlaisilla kirkkaanvärisillä silkeillä ja satiineilla. Se sopi usein hyvin hänen asuunsa, ja se oli koristeltu pitsein, hapsuin, nauhoin, ruusukkein ja jopa höyhenin. Vielä 1900-luvun puolellakaan ei kenenkään säädyllisen naisen, joka halusi varjella herkkää hipiäänsä, nähty kulkevan ilman päivänvarjoaan.

Päivettynyt iho tuli muotiin 1920-luvulla, ja päivänvarjo käytännöllisesti katsoen katosi. Sitten seurasi kaupunkilaisherrasmiesten aikakausi: heidän epäviralliseen univormuunsa kuului knalli ja musta, kiinni oleva sateenvarjo, joka toimi myös tyylikkäänä kävelykeppinä.

Toisen maailmansodan jälkeen uusi tekniikka toi markkinoille entistä parempia sateenvarjomalleja, esimerkiksi kokoontaitettavan mallin, sekä vedenpitävistä materiaaleista – nailonista, polyesteristä ja muovista – valmistettuja varjoja. On yhä muutamia työpajoja, joissa tehdään hienoja, käsin viimeisteltyjä, kalliita sateenvarjoja. Nykyään tuotetaan kuitenkin teollisesti halpoja, kaikenvärisiä ja -kokoisia sateenvarjoja, aina valtavan suurista golf- ja terassivarjoista 15 senttimetrin pituiseen kokoontaitettavaan malliin, joka mahtuu mukavasti käsilaukkuun.

Kannettavan varjon katsottiin aikoinaan olevan ylellisyysesine ja statussymboli. Nykyään tilanne on kuitenkin aivan toinen: sateenvarjo on helposti hankittavissa ja aina löytötavaraluettelon kärkipäässä. Se on erittäin hyödyllinen esine erilaisissa sääoloissa kaikkialla maapallolla, ja koska auringonvalolle altistumisen riskeistä varoitetaan entistä enemmän, joissakin maissa on taas muotia käyttää kannettavaa varjoa sen alkuperäisessä tehtävässään aurinkosuojana. Kun siis lähdet kotoasi tänään, ehkä kuulet muistutuksen: ”Älä unohda sateenvarjoasi!”

[Tekstiruutu/Kuva s. 20]

Sateenvarjon osto ja huolto

Sateenvarjoa ostaessasi joudut miettimään, haluatko kätevän vai kestävän varjon. Halvassa kokoontaittuvassa mallissa, joka on helppo sujauttaa suureen taskuun, on todennäköisesti vähemmän ruoteita mutta se ei ole kovin vahva kovassa tuulessa. Toisaalta perinteinen pitkävartinen sateenvarjo voi olla vähän kalliimpi, mutta tavallisesti se kestää kauemmin säässä kuin säässä. Hyvä sateenvarjo voikin palvella vuosikausia. Valitsitpa millaisen varjon tahansa, suojele sitä homeelta ja ruosteelta siten, että jätät sen auki, kunnes se on kunnolla kuivunut, ja panet sen vasta sitten suppuun. Kun säilytät sitä suojapussissa, se pysyy puhtaana eikä pölyty.

[Kuvat s. 19]

Palvelija suojaa Assyrian kuningasta

Muinaiskreikkalainen nainen päivänvarjoineen

[Lähdemerkintä]

Piirrokset: The Complete Encyclopedia of Illustration/J. G. Heck

[Kuva s. 20]

Noin vuodelta 1900 peräisin oleva päivänvarjo

[Lähdemerkintä]

Culver Pictures