Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Onko etninen viha perusteltavissa?

Onko etninen viha perusteltavissa?

Raamatun näkökanta

Onko etninen viha perusteltavissa?

MILTÄ sinusta tuntuisi, jos ihmiset pitäisivät sinua vilpillisenä, väkivaltaisena, tyhmänä tai moraalittomana pelkästään siksi, että kuulut johonkin nimenomaiseen etniseen ryhmään? * Se varmastikin loukkaisi sinua. Ikävä kyllä miljoonia ihmisiä kohdellaan näin. Lisäksi kautta historian lukemattomia viattomia ihmisiä on pahoinpidelty ja jopa murhattu yksinomaan heidän rotunsa tai kansallisuutensa vuoksi. Oikeastaan useimmat nykyiset veriset yhteenotot juontavat juurensa etnisestä vihasta. Kuitenkin monet, jotka antavat tukensa tällaiselle väkivallalle, sanovat uskovansa Jumalaan ja Raamattuun. Jotkut väittävät lisäksi, että rasismista on mahdotonta päästä eroon, sillä se on osa ihmisluontoa.

Hyväksyykö Raamattu etnisen vihan? Onko olemassa tilanteita, joissa jonkin toisen kulttuurin tai rodun edustajien vihaaminen olisi perusteltua? Onko mitään toivoa siitä, että etninen viha joskus loppuisi? Mikä on Raamatun näkökanta?

Tuomitaan tekojensa mukaan

Kun Jumalan varhaista kanssakäymistä ihmisten kanssa tarkastellaan pintapuolisesti, voisi erehdyttävästi näyttää siltä, että Jumala todellisuudessa kannatti etnistä vihaa. Eikö Jumala esitetä monissa Raamatun kertomuksissa kokonaisten heimojen ja kansojen tuhoajana? Pitää paikkansa, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että Jumala tuomitsi nämä ihmiset – ei heidän etnisen taustansa vuoksi – vaan koska he osoittivat karkeaa piittaamattomuutta hänen lakejaan kohtaan.

Esimerkiksi Jehova Jumala tuomitsi kanaanilaiset heidän turmeltuneiden sukupuolisten ja demonististen palvontamenojensa takia. He jopa polttivat lapsia uhreina epäjumalille! (5. Mooseksen kirja 7:5; 18:9–12.) Joissakin tapauksissa jotkut kanaanilaiset kuitenkin osoittivat uskoa Jumalaan ja katuivat. Niinpä Jehova säästi heidän henkensä ja siunasi heitä. (Joosua 9:3, 25–27; Heprealaisille 11:31.) Eräästä Rahab-nimisestä kanaanilaisnaisesta jopa tuli luvatun Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, esiäiti (Matteus 1:5).

Jumalan israelilaisille antama laki osoittaa, että hän ei ole puolueellinen. Päinvastoin hän osoittaa olevansa aidosti kiinnostunut kaikkien ihmisten hyvinvoinnista. 3. Mooseksen kirjan 19:33, 34:ssä on Jumalan sääliväinen pyyntö israelilaisille: ”Mikäli muukalaisasukas asustaa luonasi maassanne, ette saa kohdella häntä huonosti. Muukalaisasukkaan, joka asustaa luonanne, tulee olla teille sellainen kuin on syntyperäinen asukkaannekin, ja sinun on rakastettava häntä niin kuin itseäsi, sillä teistä tuli muukalaisasukkaita Egyptin maassa. Minä olen Jehova, teidän Jumalanne.” Samanlaisia ajatuksia on Toisessa ja Viidennessä Mooseksen kirjassa. Jehova ei selvästikään katsonut etnisen vihan olevan perusteltavissa, vaan vaati kaikkia elämään sovussa keskenään.

Jeesus edisti etnistä suvaitsevuutta

Kun Jeesus oli maan päällä, juutalaiset ja samarialaiset olivat taipuvaisia halveksimaan toisiaan. Kerran erään samarialaiskylän asukkaat käännyttivät Jeesuksen pois yksinkertaisesti siksi, että hän oli Jerusalemiin matkalla oleva juutalainen. Miten sinä olisit reagoinut tällaiseen kohteluun? Jeesuksen opetuslapset saattoivat ilmaista tuon ajan ennakkoluuloista asennetta kysyessään häneltä: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen syöksähtää taivaasta ja tuhota heidät?” (Luukas 9:51–56.) Salliko Jeesus opetuslastensa katkeruuden vaikuttaa itseensä? Ei, vaan hän päinvastoin nuhteli heitä ja etsi rauhallisesti majapaikan toisesta kylästä. Hieman myöhemmin Jeesus kertoi kuvauksen lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta. Se valaisi voimakkaasti sitä, että ihmisen etninen tausta ei itsessään tee hänestä kenenkään vihollista. Hän voi todellisuudessa osoittautua erittäin hyväksi lähimmäiseksi!

Etniset ryhmät kristillisessä seurakunnassa

Maanpäällisen palveluksensa aikana Jeesus keskittyi tekemään opetuslapsia ennen muuta oman kansansa keskuudessa. Hän kuitenkin osoitti, että myös muista tulisi aikanaan hänen seuraajiaan (Matteus 28:19). Kaikkiin etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset olisivat otollisia. Apostoli Pietari sanoi: ”Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:34, 35.) Myöhemmin apostoli Paavali tuki tätä ajatusta sanomalla selvästi, että etnisellä taustalla ei ollut merkitystä kristillisessä seurakunnassa (Kolossalaisille 3:11).

Myös Raamatun Ilmestyskirjasta löytyy todisteita siitä, että Jumala hyväksyy kaikkiin etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Eräässä Jumalan antamassa näyssä apostoli Johannes näki ”suuren joukon – – kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä”, ja he kaikki olivat saaneet Jumalalta pelastuksen (Ilmestys 7:9, 10). Tämä ”suuri joukko” tulee olemaan uuden ihmisyhteiskunnan perustus, ja tuossa yhteiskunnassa kaikenlaisista taustoista olevat ihmiset elävät keskenään rauhassa Jumalaa kohtaan tuntemansa rakkauden yhdistäminä.

Nykyään kristittyjen tulee vastustaa halua tuomita toisia heidän etnisen taustansa perusteella. On oikeudenmukaista ja rakkaudellista kohdella ihmisiä yksilöinä, samoin kuin Jumala tekee, eikä pelkästään jonkin etnisen ryhmän jäseninä. Sellaista kohteluahan me kaikki haluamme! Jeesus kehottaakin sopivasti: ”Sen tähden kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” (Matteus 7:12.) Elämä vailla etnistä vihaa on miellyttävää. Se edistää mielenrauhaa ja sopua toisten kanssa. Mikä vielä tärkeämpää, voimme olla rauhassa puolueettoman Luojamme, Jehova Jumalan, kanssa. Varmasti painava syy karttaa etnistä vihaa!

[Alaviite]

^ kpl 3 Tässä kirjoituksessa ”etnisellä ryhmällä” tarkoitetaan ihmisiä, joilla on rotuun, kansallisuuteen, heimoon tai kulttuuriin nähden samanlainen tausta.