Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Onko ilmasto häiriintynyt?

Onko ilmasto häiriintynyt?

Onko ilmasto häiriintynyt?

”KUN kaksi englantilaista tapaa, heidän ensimmäinen keskustelunaiheensa on sää.” Näin sutkautti kuuluisa kirjailija Samuel Johnson. Säästä on kuitenkin viime vuosina tullut enemmän kuin keskustelun aloitus. Se on alkanut huolestuttaa ihmisiä joka puolella maailmaa. Säät ovat aina olleet jossain määrin arvaamattomia, mutta nyt näyttää siltä, että ne ovat entistä oikukkaampia.

Esimerkiksi kesällä 2002 Euroopassa tuli poikkeuksellisen voimakkaita rankkasateita. Ne johtivat tulviin, joiden sanottiin olevan Keski-Euroopan pahimmat yli sataan vuoteen. Seuraavassa uutisia eri maista:

ITÄVALTA: ”Rankkasateista kärsivät eniten Salzburgin, Kärntenin ja Tirolin liittomaat. Monet kadut muuttuivat kuravelliksi; lietettä ja roskia oli paikoin jopa 15 metrin paksuudelta. Wienin Südbahnhofin asemalla ukkonen aiheutti junaonnettomuuden, jossa loukkaantui useita ihmisiä.”

RANSKA: ”23 kuollutta, 9 kateissa ja tuhansia muita uhreja – – maanantain myrskyissä salama tappoi kolme ihmistä. – – palomies kuoli autettuaan vaikeuksiin joutuneen pariskunnan autosta, joka oli tempautunut virran vietäväksi.”

ROMANIA: ”Myrskyissä on heinäkuun puolenvälin jälkeen kuollut toistakymmentä ihmistä.”

SAKSA: ”Koskaan ennen ei Liittotasavallan historiassa ole jouduttu evakuoimaan niin monia kaupunkeja ja kyliä kuin nyt ’vuosisadan tulvan’ aikana. Tuhannet ihmiset ovat paenneet kotikaupungeistaan. Suurin osa on lähtenyt varmuuden vuoksi, toiset taas on saatu turvaan veneeseen tai helikopteriin viime hetkellä.”

TŠEKIN TASAVALTA: ”Praha on kokenut kovia, mutta maakunnissa tilanne on ollut vielä pahempi. Peräti 200 000 ihmistä on evakuoitu. Tulvavesi on peittänyt alleen kokonaisia kaupunkeja.”

VENÄJÄ: ”Mustanmeren rannoilla on kuollut ainakin 58 henkeä – –. Merenpohjassa on noin 30 autoa ja bussia, eikä niitä päästä uusien myrskyvaroitusten takia etsimään.”

Ei pelkästään Euroopassa

Saksalainen päivälehti Süddeutsche Zeitung kirjoitti elokuussa 2002: ”Uudet rankkasateet ja myrskyt ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa Aasiassa, Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Nepalissa kuoli keskiviikkona maanvyörymässä ainakin 50 henkeä. Hirmumyrsky tappoi kahdeksan Etelä-Kiinassa ja toi rankkasateita Keski-Kiinaan. Kiinan tulvat saivat Mekongjoen pinnan nousemaan korkeimmilleen 30 vuoteen, ja veden alle jäi toistasataa taloa Koillis-Thaimaassa. – – Argentiinassa ainakin viisi hukkui rankkasateiden jälkeen. – – kesän myrskyissä on Kiinassa kuollut yli tuhat ihmistä.”

Vettä tuli monin paikoin maailmaa taivaan täydeltä, kun taas Yhdysvaltoja koetteli ankara kuivuus. Tilanteesta raportoitiin: ”Ympäri maata ollaan huolissaan, kun kaivot ehtyvät, monissa joissa vettä on ennätyksellisen vähän ja metsäpaloja on yli kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Asiantuntijat arvioivat, että vuoden 2002 kuivuus – joka on aiheuttanut viljapeltojen ja laidunmaiden kuivumista, juomavesipulaa, metsäpaloja ja hiekkamyrskyjä – tulee maksamaan miljardeja dollareja.”

Kuivuus on tehnyt tuhojaan joissakin osissa Pohjois-Afrikkaa 1960-luvulta lähtien. Raporttien mukaan ”sademäärä on jäänyt 20–49 prosenttia pienemmäksi kuin 1900-luvun alkupuoliskolla, ja siitä on seurannut laajoilla alueilla nälänhätää ja kuolemaa”.

El Niño -sääilmiö, jonka synnyttää vesien lämpeneminen Tyynenmeren itäosissa, aiheuttaa ajoittain tulvia ja muita säähäiriöitä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. * Uutiskanava CNN:n mukaan vuoden 1983–84 El Niñon tilille voidaan lukea ”yli tuhat kuolemantapausta, sääoloista johtuvia katastrofeja lähes joka maanosassa sekä kymmenen miljardin dollarin vahingot omaisuuden ja karjan menetyksinä”. Ilmiö on toistunut säännöllisesti (noin neljän vuoden välein) siitä lähtien, kun se opittiin tunnistamaan 1800-luvulla. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä El Niño on kuitenkin tiivistänyt tahtia ja ilmaantuu tulevaisuudessa useammin.

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallituksen NASAn julkaisemassa artikkelissa vakuutetaan: ”Suurin osa viime aikojen ’oudoista’ sääoloista – epätavallisen lämmin syksy tai poikkeuksellisen sateinen talvi – johtuu normaaleista alueellisista ilmaston muutoksista.” Jotkin merkit viittaavat kuitenkin siihen, että taustalla voi olla vakava ongelma. Ympäristöjärjestö Greenpeace ennustaa: ”Vaaralliset sääilmiöt, kuten entistä voimakkaammat hirmumyrskyt ja rankkasateet, tuottavat maapallolla tuhoa vastakin. Yhä pahemmat kuivuuskaudet ja tulvat tulevat kirjaimellisesti muuttamaan maisemia, kun rannikkoseudut jäävät veden alle ja metsiä tuhoutuu.” Onko tällaisilla väitteillä todellisuuspohjaa? Jos on, niin mikä noita ”vaarallisia sääilmiöitä” oikein aiheuttaa?

[Alaviite]

[Kuvat s. 2, 3]

Tulvia Saksassa (yllä) ja Tšekissä (vasemmalla)