Tahiti ja paratiisin etsintä

Laiva oli keinunut jo päiväkausia Tyynenmeren aalloilla. Paahtavan auringon alla merimiehet noudattivat väsymättömästi samaa yksitoikkoista ohjelmaa ja olivat epäilemättä jo saaneet tarpeekseen hapanviinistä, löyhkäävästä juomavedestä ja pilaantuneesta ruoasta. Yhtäkkiä ilmassa kajahti huuto: ”Maata näkyvissä! Maata näkyvissä edessä vasemmalla!” Kaukana horisontissa häämötti saaren siluetti. Muutaman tunnin kuluttua tieto varmistui: edessä oli saari.

 Aina siitä lähtien, kun eurooppalaiset ensi kerran näkivät Tahitin, se on ollut yhtä kuin ”paratiisi”. 1700-luvulla elänyt ranskalainen tutkimusmatkailija Louis Antoine de Bougainville, joka johti johdannossa kuvailtua retkeä, kirjoitti matkansa jälkeen: ”Luulin tulleeni Eedenin puutarhaan.” Nyt kaksisataa vuotta myöhemmin Tahiti vetää ihmisiä edelleen puoleensa. Monet etsivät sieltä aiempien kävijöiden tapaan paratiisia.

Miksi unelma paratiisista kiehtoo ihmistä? Entä miten Tahitia alettiin pitää tuon unelman täyttymyksenä? Palataanpa ihmiskunnan historian alkuun saadaksemme vastaukset näihin kysymyksiin.

Menetetty paratiisi

Ei ole mikään ihme, että sana ”paratiisi” herättää meissä vastakaikua. Meidät on nimittäin tehty elämään paratiisissa. Raamatun mukaan Jumala antoi ensimmäiselle ihmisparille kodin, jonka kuvailtiin olevan ”paratiisi” – kaunis puisto tai puutarha (1. Mooseksen kirja 2:8, vuosien 1938 ja 1992 kirkkoraamatut). Puisto sijaitsi ilmeisesti alueella nimeltä Eeden, joka merkitsee ’mielihyvää’. Vaikka nykytutkijat pitävät Eedeniä yleensä myyttinä, Raamattu puhuu siitä historiallisena tosiasiana ja antaa maantieteelliset viitteet sen alkuperäisestä sijainnista. (1. Mooseksen kirja 2:10–14.) Kahta noista viitteistä – Pisonin ja Gihonin jokia – ei enää tunneta, joten puutarhan tarkka sijainti on hämärän peitossa.

 Ensimmäinen ihmispari kapinoi Jumalaa vastaan, ja paratiisi menetettiin (1. Mooseksen kirja 3:1–23). Paratiisin toivo ei ole kuitenkaan hävinnyt ihmisen sydämestä. Raamatun kertomuksen toisintoja esiintyy jopa monien maiden mytologiassa. Esimerkiksi kreikkalaiset loivat myytin kulta-ajasta – ihanteellisesta aikakaudesta, jolloin ihmisten elämä oli helppoa ja rauhallista.

Monet ovat yrittäneet löytää pitkään kadoksissa olleen Eedenin. Jotkut etsivät sitä Etiopiasta, mutta tietenkin tuloksetta. Legenda kertoo, että 500-luvulla elänyt munkki Brendan olisi jopa löytänyt paratiisin eräältä saarelta Atlantin lounaisosasta. Toisten tarujen mukaan paratiisi sijaitsi näkymättömissä korkealla vuorella. Näiden kertomusten ristiriitaisuuksien turhauttamana maineikas löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus valitteli: ”En ole koskaan löytänyt latinalaista tai kreikkalaista tekstiä, jossa sanottaisiin varmasti, missä päin maailmaa maallinen paratiisi on.” Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että se sijaitsi jossain päiväntasaajan eteläpuolella.

Tehtyään kolmannen matkansa Uuteen maailmaan Kolumbus kirjoitti: ”Näyttää siltä kuin tämä maa olisi maallinen paratiisi, sillä se vastaa pyhimysten ja teologien kuvausta, josta mainitsin.” Uusi maailma ei kuitenkaan osoittautunut Kolumbuksen kuvittelemaksi paratiisiksi.

Tulevaisuuden utopioita

Oppineet eivät lannistuneet. Eedeniin paluun sijasta he loivat käsitteen tulevasta, ihmisen tekemästä paratiisista. Kirjailijat alkoivat sepittää tarinoita ”täydellisestä” yhteiskunnasta – oman aikansa turmeltuneen yhteiskunnan täydellisestä vastakohdasta. Nämä mielikuvituksen tuotteet eivät kuitenkaan muistuttaneet alkuperäistä Eedeniä. Vapaa elämä rajattomassa puistossa vaihtui utopistien kuvitelmissa pitkälle organisoituun, kaupunkimaiseen paratiisiin. Esimerkiksi 1500-luvulla brittiläinen valtiomies Sir Thomas More kirjoitti kuvitteellisesta matkasta maahan nimeltä Utopia. Sanan merkitys on ’paikka, jota ei ole olemassa’.

Myöhemmät kirjailijat lisäsivät Moren ideaan muutamia omia ajatuksiaan, ja seuraavilla vuosisadoilla kymmenet eurooppalaiset kirjailijat hahmottelivat ”utopioita”. Nämäkin kuvitteelliset ”ihanneyhteiskunnat” olivat kaikkea muuta kuin mielihyvän puutarhoja. Onnellisuutta yritettiin niissä luoda tiukan järjestyksenpidon avulla, mutta samalla tukahtuivat ihmisen omaperäisyys ja vapaus. Joka tapauksessa utopiaunelmat kertoivat ihmisen ”sammumattomasta halusta saada parempi elämä – – ja elää oikeudenmukaisemmassa yhteiskunnassa”, kuten historian professori Henri Baudet on todennut.

Tahiti – myytti syntyy

Tutkimaton Etelämeri tarjosi tutkimusmatkailijoille 1700-luvulla viimeisen mahdollisuuden löytää paratiisi. Kun Bougainville purjehti Tyynellemerelle joulukuussa 1766, hänen tarkoituksenaan oli kuitenkin ennen kaikkea tutkia aluetta, perustaa uusia siirtokuntia ja avata uusia markkinoita.

Purjehdittuaan useita kuukausia Bougainville saapui Tahitiin. Koralliriutat olivat estäneet ankkuroitumisen muihin matkalla nähtyihin saariin, mutta Tahitissa oli suojaisia rantoja. Siellä uupunut miehistö kohtasi ystävällisiä asukkaita ja sai nauttia yltäkylläisistä antimista. Merimiehille todellisuus oli tarua ihmeellisempi. Tahiti oli paitsi trooppinen paratiisi myös monissa piirteissä samankaltainen kuin kuvitteelliset utopiat.

Ensinnäkin Tahiti oli saariyhteisö, aivan kuten kirjallisuuden utopiat. Se myös näytti paratiisilta. Siellä täällä keskellä vehreää, henkeäsalpaavan kaunista maisemaa oli satoja vuolaana virtaavia jokia ja vesiputouksia. Runsas trooppinen kasvillisuus  näytti kukoistavan ilman ihmisen uurastusta. Idyllisen kauneuden lisäksi Tahitissa oli terveellinen ilmasto ja sieltä puuttuivat tropiikin tyypilliset vaarat. Saaressa ei ollut käärmeitä, vaarallisia hyönteisiä eikä toimivia tulivuoria.

Kaiken kruununa olivat pitkät, komeat ja terveet tahitilaiset. Hampaattomat merimiehet, ikenet keripukin vuoksi turvoksissa, eivät voineet kuin ihastella tahitilaisten valkoisia hampaita. Asukkaat olivat myös luonteeltaan iloisia, ja he valloittivat merimiehet nopeasti vieraanvaraisuudellaan. Ensi silmäyksellä näytti vielä siltä, että kaikki tahitilaiset olivat tasa-arvoisia, mikä oli utopiakirjallisuuden peruselementtejä. Köyhyys oli tuiki tuntematonta. Seksuaalisia rajoitteita ei ollut, ja merimiehet antautuivatkin moraalittomiin suhteisiin joidenkin kauniiden tahitilaisnaisten kanssa.

Bougainvillen ja hänen miestensä silmissä Tahiti merkitsi tosiaan paluuta Eedeniin. Saarelta lähtiessään hän halusi malttamattomasti kertoa maailmalle löytämästään paratiisista. Kun kolmivuotinen maailmanympäripurjehdus oli tehty, hän julkaisi seikkailuistaan kertomuksen. Kirjasta tuli menestys, ja se synnytti myytin, jonka mukaan tuo eksoottinen saari oli joka suhteessa täydellinen. Paratiisi oli menetetty, mutta näytti siltä kuin Tahiti olisi olemassa oleva paratiisi!

Myyttien vaaroja

Myytit eivät kuitenkaan usein vastaa todellisuutta. Tahitilaisilla oli esimerkiksi sairauksia, ja he kuolivat kuten kaikki muutkin ihmiset. He eivät suinkaan olleet tasa-arvoisia vaan elivät tiukan ja joskus mielivaltaisen yhteiskunnallisen hierarkian alaisuudessa. Heimot sotivat keskenään, ja jumalille uhrattiin ihmisuhreja. Niin kuin kansojen parissa yleensäkin, kaikki tahitilaiset eivät olleet poikkeuksellisen kauniita tai komeita. Historiantutkija K. R. Howe myös uskoo, että Bougainvillen miesten tapaamat naiset todennäköisesti ”määrättiin tarjoamaan itseään”, jotta maahantunkeutujat tuntisivat olonsa mukavaksi.

Silti myytti löydetystä paratiisista levisi. Saareen tuli joukoittain kirjailijoita ja taiteilijoita, muun muassa ranskalainen maalari Paul Gauguin. Hänen värikylläiset maalauksensa Tahitin elämänmenosta vain lisäsivät saaren suosiota. Seurauksena oli, että saaresta ja sen asukkaista muodostui kaavamaisia käsityksiä. Kotiin palanneita matkailijoita pyydettiin miltei poikkeuksetta kertomaan ”seikkailuista tahitilaistyttöjen kanssa”.

Paratiisi – menetetty toivo?

Viime aikoina Tahiti on kohdannut toisenlaisia ongelmia. Pyörremyrskyt riehuivat saarella 1980-luvun alussa ja vahingoittivat koralliriuttoja. Suurimmat uhkat on kuitenkin aiheuttanut ihminen. Rakennushankkeet ovat johtaneet eroosioon ja saastumiseen. Jätehuollon asiantuntija Donna Leong sanoo: ”Turismi tuottaa valtavat määrät jätteitä. – – Jollei Tahitin ja muiden saarten saastumista panna aisoihin, ne eivät enää kohta ole rikkaan kasviston ja eläimistön ja kristallinkirkkaiden laguunien maita.”

Toivo ennallistetusta paratiisista ei kaikesta huolimatta ole suinkaan kuollut. Itse Jeesus Kristus lupasi katuvalle väärintekijälle: ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Luukas 23:43.) Jeesus ei viitannut mihinkään kirjallisuudessa kuvailtuun tiukan kurinalaiseen utopiaan, vaan maailmanlaajuiseen paratiisiin, jota valvoo taivaallinen hallitus. * Tähän tulevaan paratiisiin ovat panneet toivonsa Tahitin runsaat 1700 Jehovan todistajaa. He tarjoutuvat kertomaan toivostaan toisille, sillä vaikka kaunis Tahiti on monessa suhteessa kuin paratiisi, se kalpenee sen maailmanlaajuisen paratiisin rinnalla, jonka Jumala saa pian aikaan. Tämän paratiisin etsintä ei ole turhaa.

[Alaviite]

[Kuva s. 16]

Tahiti näytti idylliseltä paratiisilta

[Lähdemerkinnät]

William Hodgesin maalaus vuodelta 1766

Yale Center for British Art, Paul Mellon Collection, USA/Bridgeman Art Library

[Kuva s. 17]

Ystävälliset tahitilaiset ottivat Bougainvillen vieraanvaraisesti vastaan

[Lähdemerkintä]

National Library of Australia NK 5066

 [Kuva s. 18]

Jehovan todistajat kertovat mielellään tulevasta paratiisista

[Kuvan lähdemerkintä s. 17]

Tahiti Tourisme

[Kuvien lähdemerkintä s. 19]

Sivu 18: Melojat, vesiputous ja taustakuva: Tahiti Tourisme