Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Suuronnettomuus merellä – katastrofi maalla

Suuronnettomuus merellä – katastrofi maalla

Suuronnettomuus merellä – katastrofi maalla

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ESPANJASTA

KUN öljytankkeri Prestige alkoi kovassa merenkäynnissä vuotaa 13. marraskuuta 2002, edessä oli ympäristökatastrofi ja valtavat taloudelliset tappiot. Vaurioitunutta alusta ei onnistuttu pelastamaan, ja kuuden päivän kuluttua – joiden aikana mereen valui lähes 20000 tonnia öljyä – tankkeri katkesi kahtia ja upposi parinsadan kilometrin päässä Espanjan rannikolta.

Alus vei mukanaan meren pohjaan yli 50000 tonnia öljyä, ja sitä vuoti rungosta jatkuvasti noin 125 tonnia päivässä. Syntyi uusia öljylauttoja, jotka ajelehtivat vääjäämättä kohti rannikkoa. Raskas polttoöljy on sitkasta ja myrkyllistä ainetta, joka aiheuttaa erittäin vakavia ympäristövahinkoja.

Höyryt olivat liikaa joillekin vapaaehtoisille, jotka olivat tulleet puhdistamaan rantoja. Lisäksi polttoöljyä kasaantui maihin tahmeaksi massaksi, joka tarttui kiviin kuin musta purukumi. ”Historian pahimpia öljylauttoja”, sanoi Michel Girin, erään meriympäristövahinkoja dokumentoivan ja tutkivan keskuksen johtaja.

Urotekoja

Sadat kalastajat lähtivät merelle viikkojen ajan taistelemaan lauttoja vastaan, jotka uhkasivat heidän toimeentuloaan. Hellittämättä he yrittivät kerätä öljyä ennen kuin se ehtisi pilaamaan heidän rantansa ja tuhoamaan maailman tuottoisimpiin kuuluvan kalastusalueen. Jotkut nostivat vedestä rasvaisia liejumöykkyjä käsin. ”Se oli raskasta, mutta meillä ei pienissä aluksissa ollut muutakaan vaihtoehtoa”, selitti kalastaja Antonio.

Samaan aikaan kun kalastajat uurastivat merellä, joka puolelta Espanjaa tulleet tuhannet vapaaehtoiset siivosivat rantoja. Heidän valkoiset kertakäyttösuojapukunsa ja hengityssuojansa toivat mieleen biologisen sodankäynnin. Tehtävänä oli kuitenkin lapioida öljyä ämpäreihin pois vietäväksi. Jotkut vapaaehtoisistakin puhdistivat rantoja jopa käsin.

Vakavat seuraukset

”Minusta tuntui, että kuolisin surusta, kun näin mustien aaltojen vyöryttävän öljyä Muxían satamalaituria vasten”, sanoi Corcubiónin kaupunginjohtaja Rafael Mouzo Pohjois-Galiciassa, jonka rannikko peittyi öljyyn. ”Öljyturma on vaikuttanut lukemattomien ihmisten toimeentuloon kaupungissamme.”

Pahimmin kärsineitä alueita oli valitettavasti Espanjan kaunis, uusi Las Islas Atlánticas -kansallispuisto. Näillä viidellä tähän asti turmeltumattomalla saarella Galician rannikolla on elänyt suuria merilintujen yhdyskuntia. Lähivesissä on ollut poikkeuksellisen paljon erilaisia eläimiä ja kasveja.

Joulukuun alkuun mennessä 95 prosenttia puiston rannoista oli öljyn peitossa. Lintutieteilijöiden arvion mukaan turma vaikuttaisi noin sataantuhanteen lintuun. Sukeltajat näkivät myös merenpohjassa ajelehtivia suuria öljykokkareita, jotka tuhosivat meren herkkää ekosysteemiä.

Lintujen pelastuskeskuksen organisoinut Jay Holcomb kertoi: ”Tavallisesti linnut joko hukkuvat tai paleltuvat. Öljy tunkeutuu höyhenien alle, jolloin ne eivät enää eristä lämpöä eivätkä pidä vettä. Lisäksi raskas öljy vetää niitä alaspäin aivan kuten läpimärät vaatteet voivat painaa uimarin veden alle. – – On hienoa, kun saa pelastettua edes joitakin lintuja.”

Onnettomuus jota osattiin odottaa

Maailma tarvitsee öljyä energialähteeksi, mutta kustannuksissa pyritään usein säästämään kuljettamalla sitä vaarallisen huonokuntoisissa aluksissa. The New York Times -lehti kirjoitti: ”Oli vain ajan kysymys, milloin onnettomuus sattuisi.”

Prestige on kolmas tankkeri, joka on ajanut karille Galician rannikolla 26 vuoden aikana. Aegean Sea vaurioitui kymmenisen vuotta sitten La Coruñan lähellä Pohjois-Galiciassa, ja siitä valui mereen 40000 tonnia raakaöljyä, mistä jotkin rannat eivät ole vieläkään toipuneet. Vuonna 1976 samalla paikalla upposi Urquiola, josta pääsi vuotamaan yli 100000 tonnia öljyä tuhoisin seurauksin.

Tämän uusimman suuronnettomuuden jälkeen Euroopan unioni päätti kieltää alueellaan kaikki polttoöljytankkerit, joissa ei ole kaksoisrunkoa. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä suojelemaan Euroopan kovia kokeneet rannat.

Ihmisten hallitukset eivät selvästikään ole kyenneet turvaamaan saasteetonta maailmaa, oli kyse sitten öljylautoista, ongelmajätteistä tai ilmansaasteista. Kristityt odottavat kuitenkin aikaa, jolloin Jumalan valtakunta valvoo maapallon muuttamista paratiisiksi, jota ei koskaan tulla saastuttamaan (Jesaja 11:1, 9; Ilmestys 11:18).

[Kuva s. 20, 21]

Prestige vei mukanaan meren pohjaan 50000 tonnia öljyä

[Lähdemerkintä]

AFP PHOTO/DOUANE FRANÇAISE