Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tutustumme kiehtovaan harmaavalaaseen

Tutustumme kiehtovaan harmaavalaaseen

Tutustumme kiehtovaan harmaavalaaseen

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA MEKSIKOSTA

Kun lähestyy nukkuvaa valasta, vaikutuksen tekee ennen kaikkea sen suunnaton koko. Sen fyysinen olemus on valtava, huikea. Aika ajoin voi kuulla sen hengityksen ja ehkä saada päälleen pisaroita sen ilmaan puhaltamasta suihkusta. Tällaisina hetkinä ihminen tajuaa kohdanneensa luontokappaleen, joka ylittää hänen käsityskykynsä; arvoituksellisen olennon, jolla on uskomaton, lieriönmuotoinen musta ruumis. (Merentutkija Jacques-Yves Cousteau)

NÄMÄ sanat antavat hyvän kuvan siitä, miltä meistä tuntui, kun pieni moottoriveneemme lähestyi harmaavalaita Magdalenanlahdella Kalifornian niemimaan kimaltelevilla vesillä Meksikossa. Olimme pitkään halunneet nähdä nämä majesteettiset luontokappaleet, jotka vaeltavat vuosittain tämän niemimaan laguuneille parittelemaan ja synnyttämään.

Oppaamme sammutti moottorin ja souti hiljaa lähemmäksi. Valaat eivät näyttäneet kiinnittävän huomiota tuloomme. Seurasimme niiden kosintamenoja, kun ne pyörivät vedessä, suihkuttivat vesihöyryä ja sukeltelivat näytellen pyrstöään. Jotkin niistä työnsivät päänsä ylös vedestä ja tarkkailivat ympäristöään.

Oppaamme kertoi, että vaikka säännöt eivät salli meidän mennä 30:tä metriä lähemmäksi valaita, uteliaat emot ja niiden poikaset lähestyvät usein veneitä ja antavat koskettaa itseään!

Taistelua eloon jäämisestä

Tämä kokemus herätti meissä halun hankkia lisää tietoa näistä valaista. Saimme selville, että 1800-luvulla innokkaat valaanpyytäjät hävittivät harmaavalaskannan lähes kokonaan Tyynenmeren itäosista. Ajan myötä valaanrasvan ja -luun kysyntä väheni, ja valaskanta elpyi. Sitten 1900-luvun alkupuolella, jolloin pyyntialukset muuttuivat ”kelluviksi tehtaiksi” ja valaan ruho voitiin käsitellä laivassa, pyynti alkoi uudestaan. Jälleen kerran Tyynenmeren itäosissa elävä harmaavalas hävitettiin lähes sukupuuttoon.

Kansainvälinen valaanpyyntikomissio rauhoitti harmaavalaan kokonaan vuonna 1947. Viime vuosina Meksikon hallitus on jopa perustanut valaiden rauhoitusalueita ja Vizcaínon luonnonsuojelualueen. * Nykyään harmaavalas ei ole enää uhanalainen laji; kanta käsittää noin 26000 yksilöä.

Ainutlaatuinen vaellus

Kesällä harmaavalas ruokailee kaukana pohjoisessa Beringin- ja Tšuktšienmeressä. Siellä valaat ahmivat pieniä äyriäisiä ja keräävät itseensä rasvaa 16000 kilometrin edestakaista matkaansa varten, joka suuntautuu etelään Kalifornian niemimaan laguuneille. Harmaavalaiden kulkuvauhti on noin 5–10 kilometriä tunnissa, joten ne saapuvat perille parissa kolmessa kuukaudessa. Vaelluksen ja Kalifornian rannikolla viettämiensä kuukausien aikana ne menettävät suurimman osan ruumiinpainostaan, sillä ne elävät tuolloin lähes yksinomaan rasvavarastoillaan.

Ensimmäisinä laguuneille saapuvat tiineet naaraat, jotka synnyttävät poikasensa laguunien tyynissä vesissä. Poikaset syntyvät pyrstö edellä, ja ne on tuotava mahdollisimman pian pintaan hengittämään. Synnytyksessä on apuna kätilöiden tavoin kaksi muuta naarasta, joita sanotaan tädeiksi. Tiineysaika on 12–13 kuukautta, joten valas synnyttää yhden poikasen kahden kolmen vuoden välein, ja melkoisen poikasen synnyttääkin: painoa 700-kiloa ja pituutta viisi metriä!

Poikaset imevät kahdeksan kuukautta maitoa, jonka rasvapitoisuus on 53 prosenttia – kymmenen kertaa suurempi kuin lehmänmaidon. Valaat pysyttelevät laguuneissa kaksi kolme kuukautta, tammikuusta maaliskuun puoliväliin. Tuona aikana poikasille kasvaa paksu rasvakerros, joka ravitsee niitä niiden matkalla kohti pohjoista ja pitää ne lämpiminä pohjoisten napaseutujen kylmissä vesissä.

Nämä tiedot harmaavalaista olivat meistä kiehtovia, ja ne täydensivät unohtumatonta kokemustamme, jonka saimme nähdessämme ne omassa elinympäristössään. Nämä eläimet toivat mieleemme psalmin 148:7 sanat: ”Ylistäkää Jehovaa maasta, te merihirviöt ja kaikki vesisyvyydet.”

[Alaviite]

^ kpl 9 Kansainvälinen valaanpyyntikomissio sallii vain sen, että Alaskan ja Siperian alkuperäisasukkaat pyytävät valaita kotitarpeiksi. Tämä on hyödyttänyt harmaavalasta, jota paikalliset asukkaat pitävät nykyään hyväntahtoisena eläimenä oppaamme kuvaileman käyttäytymisen vuoksi.

[Tekstiruutu/Kuva s. 17]

RUOKAILU

Hetulavalaisiin kuuluvalla harmaavalaalla on hampaiden sijasta kermanväriset hetulat (ks. kuva). Ne ovat 5–25 senttimetriä pitkät, ja ne riippuvat yläleuasta kummaltakin puolelta. Ne ovat sarveisainetta, samaa ainetta kuin meidän kyntemme. Harmaavalas syö pohjaeläimiä. Se imee suuhunsa pohjamutaa ja äyriäisiä ja sen jälkeen siivilöi ravinnon hetuloittensa ripsillä.

[Lähdemerkintä]

Gray whales with Winston

[Tekstiruutu/Kuva s. 18]

HARMAAVALAS

▪ Harmaavalaalla on ihossaan vaaleita laikkuja, joita ovat aiheuttaneet siimajalkaiset ja loiset.

▪ Urokset kasvavat 14-metrisiksi, pitemmiksi kuin kaupunkibussit, ja naaraat hieman suuremmiksi.

▪ Sillä on kurkussaan kahdesta viiteen uurretta, joiden ansiosta kurkku voi venyä ruokailun aikana.

▪ Harmaavalas painaa keskimäärin 16 tonnia, mutta jotkin yksilöt ovat painaneet 30–40 tonnia.

▪ Harmaavalas nousee pintaan hengittämään kolmesta viiteen minuutin välein, mutta se voi pysyä veden alla jopa 15 minuuttia.

[Lähdemerkintä]

© Richard Herrmann/Seapics.com

[Kuva s. 16, 17]

Ympäristön tarkkailua

[Lähdemerkintä]

© Michael S. Nolan/Seapics.com

[Kuvan lähdemerkintä s. 16]

© Howard Hall/Seapics.com