Viestintää ympärillämme

”Ilman viestintää jokainen yksilö olisi pelkkä saari ilman yhteyttä mihinkään muuhun saareen.” (The Language of Animals)

OLTIINPA metsässä, savannilla tai vaikka omassa puutarhassa, eläimet viestivät siellä vilkkaasti keskenään. Kirjassa The Language of Animals sanotaan: ”Eläimet hyödyntävät kaikkia aistejaan. Ne elehtivät ruumiinosilla ja asennoilla; lähettävät ja vastaanottavat hienovaraisia – tai pelästyneen haisunäädän tapauksessa ei niin kovin hienovaraisia – hajusignaaleja; kirkuvat ja rääkyvät; laulavat ja sirkuttavat; lähettävät ja vastaanottavat sähköisiä signaaleja; väläyttelevät valoja; vaihtavat nahan väriä; ’tanssivat’ ja jopa naputtavat ja tärisyttävät pintaa, jolla ne kulkevat.” Mutta mitä nämä kaikki viestit oikein merkitsevät?

Tiedemiehet selvittävät eläinten signaalien merkitystä tarkkailemalla niiden käytöstä. He ovat esimerkiksi havainneet, että kun kääpiökana näkee näädän tai jonkin muun saalistavan maaeläimen, se päästää kolmiosaisen kimeän äänen varoittaakseen lajitovereitaan. Mutta jos näköpiiriin ilmestyy haukka, kana päästää yhden pitkän, korkean rääkäisyn. Kumpikin huuto tuottaa viipymättä uhkan mukaisen reaktion, mikä osoittaa, että nuo linnut välittävät toisilleen merkityksellistä informaatiota. Eräiden toistenkin lintujen on huomattu tuottavan erityyppisiä huutoja eri tilanteissa.

”Tavallisimpia eläinten viestinnän tutkimusmenetelmiä on tallentaa kiinnostava signaali, toistaa tallenne eläinten edessä ja katsoa, reagoivatko ne oletuksen mukaisesti”, kerrotaan eläinten käyttäytymistä käsittelevässä kirjassa Songs, Roars, and Rituals. Kanat reagoivat kokeissa samalla tavalla kuin luonnollisessa ympäristössään. Menetelmä soveltuu jopa hämähäkkeihin. Tutkijat halusivat tietää, mikä naaraspuolisia susihämähäkkejä kiinnostaa kosiskelevissa koiraissa, jotka yrittävät tehdä naaraisiin vaikutuksen heiluttelemalla niiden edessä karvaisia etujalkojaan. He videoivat koiraan puuhia ja poistivat sitten nauhalta digitaalisesti jalkojen karvatupsut. Kun video esitettiin naaraan edessä, tämän kiinnostus lopahti hetkessä. Naaraspuoliset susihämähäkit  ihastuvat ilmeisesti ainoastaan sellaisiin koiraisiin, jotka heiluttelevat karvaisia jalkoja!

Hajusignaaleja

Monet eläimet viestivät keskenään erittämällä rauhasista tai virtsan tai ulosteiden mukana feromoneja, voimakkaita kemiallisia yhdisteitä. Aivan kuten aidassa oleva nimi tai numero kertoo, kenelle tontti kuuluu, jotkin eläimet, kuten koirat ja kissat, merkitsevät reviirinsä feromoneilla. Tämän näkymättömän mutta erittäin tehokkaan merkintäkeinon ansiosta saman lajin yksilöt tietävät pysytellä sopivan välimatkan päässä toisistaan.

Feromoneilla on muitakin tehtäviä kuin toimia reviirin merkkinä. Ne ovat kuin kemiallinen ilmoitustaulu, jota toiset eläimet ”lukevat” hyvin kiinnostuneina. Erään eläinten viestintää käsittelevän kirjan mukaan hajumerkit ”sisältävät todennäköisesti lisätietoja asukkaasta. Niistä ilmenee esimerkiksi ikä, sukupuoli, fyysinen kunto ja muita kykyjä sekä se, mikä vaihe lisääntymiskierrossa on menossa – –. Eläimen hajumerkki on sen passi, josta sen voi tunnistaa.” (How Animals Communicate.) On helppo ymmärtää, että jotkin eläimet suhtautuvat hajumerkkiinsä hyvin vakavasti, mikä tiedetään eläintarhoissa. Niissä hoitajat ovat huomanneet, että kun häkit tai aitaukset pestään, monet eläimet merkitsevät alueensa kiireen vilkkaa uudelleen. ”Oman hajun puute on stressaavaa ja voi aiheuttaa epänormaalia käyttäytymistä ja jopa hedelmättömyyttä”, kerrotaan edellä mainitussa teoksessa.

Feromoneilla on tärkeä tehtävä myös hyönteismaailmassa. Esimerkiksi varoitusferomonit saavat hyönteiset kerääntymään parveksi ja hyökkäämään. Toiset feromonit kokoavat yksilöt yhteen ja ohjaavat ne ravintolähteen tai sopivan pesimäpaikan luo. Näitä ovat myös seksuaaliset feromonit, joille eräät eläimet ovat erittäin herkkiä. Koiraspuolisilla silkkiperhosilla  on kaksi verratonta tuntosarvea, jotka näyttävät pikkuriikkisiltä, haurailta saniaisen lehdiltä. Ne ovat niin herkkiä, että jos ilmassa on naaraan seksuaalista feromonia yksikin molekyyli, ne erottavat sen! Kun molekyylejä on parisensataa, koiras lähtee etsimään naarasta. Mutta kemiallinen viestintä ei rajoitu pelkästään eläinmaailmaan.

”Puhuvia” kasveja

Oletko tiennyt, että kasvit voivat viestiä keskenään ja jopa eräiden eläinten kanssa? Discover-lehden mukaan hollantilaiset tutkijat ovat havainneet, että kun limanpavun kimppuun hyökkää kehrääjäpunkkeja, se päästää kemiallisen hätähuudon, joka kutsuu paikalle kehrääjäpunkkeja saalistavia muita punkkeja. Samalla tavoin toukkien kiusaamat maissi, tupakka ja puuvilla erittävät ilmaan aineita, jotka vetävät puoleensa ampiaisia – toukkien hengenmenoksi. Muuan tutkija sanoi: ”Kasvit eivät pelkästään ilmoita vahingoittuneensa vaan paljastavat myös vahingon aiheuttajan. Järjestelmä on uskomattoman nerokas.”

Yhtä hämmästyttävää on kasvien keskinäinen viestintä. Discoverissa kerrottiin, että tutkijat ovat havainneet ”pajun, poppelin, lepän ja koivun kuuntelevan muita saman lajin puita ja ohran oraiden kuuntelevan toisia ohran oraita. Kaikissa tapauksissa toukkien, sienen, härmäsienen tai kehrääjäpunkkien vahingoittamat – – kasvit erittivät aineita, jotka näyttivät käynnistävän lähellä olevien vahingoittumattomien puiden puolustuksen.” Kemiallisiin varoituksiin ovat reagoineet jopa toisten lajien yksilöt.

Kun kasvi joutuu hyökkäyksen kohteeksi tai saa sellaisesta varoituksen, se käynnistää oman puolustuksensa. Se tuottaa myrkyllisiä aineita, jotka tappavat hyönteisiä, tai yhdisteitä, jotka haittaavat tunkeutujien ruoansulatusta tai jopa lamauttavat sen. Tämän kiehtovan alan tutkimukset saattavat tulevaisuudessa tuottaa muitakin hämmästyttäviä havaintoja, joita voidaan ehkä hyödyntää maataloudessa.

Morsetusta valoilla

”Niiden pienet lamput, jotka tuikkivat ilmassa tähtien alla, toivat tavalliseen asuinlähiöömme ihmeellistä taikaa”, kirjoitti ekologi Susan Tweit tulikärpäsiä käsittelevässä artikkelissa. Näillä kovakuoriaisten lahkoon kuuluvilla hyönteisillä on käytössään valoon perustuva sanasto, joka vaihtelee ”yksinkertaisesta varoitushehkusta aina puolisoehdokkaiden väliseen monimutkaiseen väläyttelyyn saakka”, kertoo Tweit. Valo voi olla vihreää, keltaista tai oranssia. Enimmäkseen näemme koiraiden valoa, sillä naaraat lentävät vain harvoin. (Ks. tekstiruutua ”Tulikärpäsen kylmä valo”.)

Kukin 1900 tulikärpäslajista väläyttelee valoaan sille ominaisella tavalla. Välähdyksiä saattaa olla kolme peräkkäin noin sekunnin välein, tai valo sykkii sarjoina, joissa valon ja taukojen pituus vaihtelee. Etsiessään puolisoa koiras lentelee ympäriinsä väläytellen kosintamerkkiään. ”Naaras tunnistaa välähdysten ajoituksen”, kuvaillaan Audubon-lehdessä, ”ja vastaa ’täällä minä olen’ -välähdyksellä lajilleen ominaisen tauon jälkeen.” Koiras tunnistaa naaraan äänettömän kutsun ja lentää sen luokse.

Höyhenpukuisia mestarilaulajia

”Mikään muu eläin ei vedä vertoja ääntelyssä linnuille, oli kysymys sitten äänen kestosta, vaihtelusta tai monimutkaisuudesta”, sanoo David Attenborough kirjassaan Lintujen elämää. Linnunlaulu ei synny kurkunpäässä vaan erityisessä äänielimessä, joka sijaitsee syvällä  linnun rinnassa kohdassa, jossa henkitorvi jakautuu juuri ennen keuhkoja.

Laulu on linnuilla osaksi perinnöllistä, osaksi vanhemmilta opittua. Tästä syystä laulussa saattaa ilmetä myös alueellista vaihtelua. Edellä mainitussa kirjassa kerrotaan: ”Kun eurooppalaiset veivät viime vuosisadalla [1800-luvulla] mustarastaan mukanaan Australiaan korviensa kotoiseksi iloksi, tuloksena on nyt, että Australian mustarastaat käyttävät laulaessaan aivan eri murretta kuin eurooppalaiset lajitoverinsa.” Lyyrypyrstökoiras oppii muilta linnuilta lähes kaikki sävelmänsä, ja sen laulua pidetään lintujen lauluista vaihtelevimpana ja melodisimpana. Lyyrypyrstöt ovat niin taitavia matkijoita, että ne pystyvät jäljittelemään melkein mitä tahansa kuulemaansa ääntä, kuten soittimia, haukkuvia koiria, varashälyttimiä, kirveen iskuja ja jopa moottoroidun kameran surinaa. Kaiken tämän tarkoituksena on tietysti lähinnä tehdä vaikutus puolisoehdokkaaseen.

Tikat käyttävät nokkaansa tavallisesti ravinnon kaivamiseen, mutta ne ovat myös lintumaailman rumpalisteja, jotka antavat toisille linnuille signaaleja pärryttämällä nokallaan kaikuvaa, onttoa runkoa tai oksaa. Jotkin niistä saattavat Attenborough’n mukaan jopa ottaa käyttöön jännittäviä uusia soittimia, kuten aaltopeltikaton tai metallisen savuhormin. Linnut antavat myös näkösignaaleja, musiikin säestyksellä tai ilman. Tämäntyyppistä viestintää on esimerkiksi kauniinvärisen höyhenpuvun esittely.

Australiassa elävien palmukakadujen koiraat tekevät reviiriään tunnetuksi kaikin mahdollisin keinoin: rummuttamalla, laulamalla,  rytmitanssilla ja höyhenpukunäytöksellä. Ne taittavat nokallaan sopivan oksanpätkän, tarttuvat siihen jalallaan ja naputtavat sitä kuollutta runkoa vasten. Samalla ne levittelevät siipiään, röyhistelevät rintaansa, heiluttelevat päätään edestakaisin ja päästelevät korkeita ääniä. Esitys on todella näyttävä!

Joidenkin lintujen ääntelyn panevat merkille toiset eläimet. Hyvä esimerkki tästä on rastasta muistuttava pieni hunajaopas, joka elää lähinnä Afrikassa. Nimensä mukaisesti se opastaa tietynlaisella huudolla näätäeläimiin kuuluvan mesimäyrän sellaisen puun luo, jossa on mehiläispesä. Laskeuduttuaan tuohon puuhun tai sen lähelle lintu päästää erilaisen huudon, jonka viesti on ”hunajaa lähellä!” Mesimäyrä löytää puun, repii kynsillään runkoon aukon ja päästää makeanhimonsa valloilleen.

Vedenalaista puhetta

Tutkijat ovat vesimikrofonin keksimisen jälkeen havainneet suureksi hämmästyksekseen, miten paljon ääniä merten syvyyksistä kuuluu. Ne vaihtelevat matalasta hyminästä kirkunaan ja jopa rääkäisyihin, ja niitä on niin runsaasti, että sukellusveneet ovat käyttäneet niitä hyväkseen peittääkseen omat äänensä. Kalojen äänet eivät ole sattumanvaraisia. Meribiologi Robert Burgess kirjoittaa: ”Yksi kala saattaa röhkäistä, maiskauttaa tai haukahtaa ja sitten toistaa koko esityksen täsmälleen samalla tavalla, toinen taas voi päästää kilauksen ja napsahduksen ja sen perään kirskahtaa.” (Secret Languages of the Sea.)

Miten kalat muodostavat ääniä, kun niillä ei ole äänihuulia? Burgessin mukaan jotkin niistä värisyttävät pussimaisen uimarakon seinämiä niihin kiinnittyneiden lihasten avulla, kunnes uimarakko kaikuu kuin rumpu. Toiset kalat narskuttelevat hampaitaan tai avaavat ja sulkevat kiduskansiaan, niin että kuuluu tömäys tai paukaus. Onko tämä kaikki vain tyhjänpäiväistä ”lörpöttelyä”? Ilmeisesti ei. Maaeläinten tavoin kalat tuottavat ääniä, joiden välityksellä ne ”kiinnittävät vastakkaisen sukupuolen huomion itseensä, suunnistavat, puolustautuvat vihollisia vastaan, viestivät yleisesti ja pelottelevat”, kirjoittaa Burgess.

Kaloilla on myös hyvä kuulo. Monilla lajeilla on sisäkorvat sekä paineherkkien solujen rivi kylkien keskiviivalla. Tämä solurivi, kylkiviiva, erottaa äänen vedessä synnyttämät paineaallot.

Maailman taitavimmat viestijät

”Kun tutkimme ihmiskieltä”, kirjoittaa kielitieteen professori Noam Chomsky, ”lähestymme ’ihmisyyden ydintä’, kuten jotkut voisivat asian ilmaista – niitä mielen ainutlaatuisia kykyjä, jotka nykytiedon mukaan ovat ominaisia vain ihmiselle.” Kielitieteen ja kehityspsykologian professori Barbara Lust sanoo: ”Lapset ymmärtävät jo kolmivuotiaina kielen rakennetta ja lauseoppia niin hämmästyttävän monipuolisesti ja täsmällisesti, että se haastaa jokaisen tunnetun teorian kielen oppimisesta.”

 Raamattu tarjoaa kuitenkin järkevän selityksen ihmeelliselle ihmiskielelle. Se antaa tästä lahjasta kunnian Luojalle, Jehova Jumalalle, joka on tehnyt ihmisen ”kuvakseen” (1. Mooseksen kirja 1:27). Miten Jumalan ominaisuudet heijastuvat kielitaidostamme?

Otetaan esimerkiksi nimeäminen. Puheviestinnän professori Frank Dance on kirjoittanut, että ihmiset ”ovat ainoita olentoja, jotka osaavat antaa nimiä”. Raamatusta käy selvästi ilmi, että tämä on ominaista Jumalalle. Siinä kerrotaan heti luomiskertomuksen alussa, että Jumala ”nimitti valoa ’päiväksi’, mutta pimeyden hän nimitti ’yöksi’” (1. Mooseksen kirja 1:5). Jesajan 40:26:n mukaan hän on ilmeisesti antanut jokaiselle tähdelle oman nimen, mikä on suunnaton saavutus.

Kun Jumala oli luonut Aadamin, tämän ensimmäisiä tehtäviä oli antaa nimet eläimille. Työ on varmasti tarjonnut haastetta hänen havaintokyvylleen ja luovuudelleen. Myöhemmin Aadam antoi vaimolleen nimeksi Eeva. Tämä puolestaan antoi heidän esikoiselleen nimen Kain. (1. Mooseksen kirja 2:19, 20; 3:20; 4:1.) Ihmiset eivät sen koommin ole säästelleet vaivojaan pyrkiessään antamaan nimen kaikelle, mitä vain ajatella saattaa – viestinnän hyväksi. Miten vaikeaa älyllinen viestintä olisikaan ilman nimiä.

Ihmiset osaavat viestiä monilla muillakin tavoilla sen lisäksi, että he kykenevät nimeämään ja haluavat nimetä asioita, eivätkä kaikki keinot ole sanallisia. Voimme viestiä toisille mitä erilaisimpia asioita monimutkaisista käsitteistä kaikkein hellimpiin tunteisiin. Näiden yläpuolelle kohoaa kuitenkin eräs viestintämuoto, kuten seuraavassa kirjoituksessa näemme.

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

TULIKÄRPÄSEN KYLMÄ VALO

Hehkulamppu menettää yli 90 prosenttia energiastaan lämpönä. Kun tulikärpänen tuottaa valoa monimutkaisten kemiallisten reaktioiden seurauksena, tehokkuus on 90–98 prosenttia, eli lämpöä ei vapaudu juuri lainkaan. Kylmä valo on siis osuva nimitys. Valoa tuottavat kemialliset reaktiot tapahtuvat fotosyyteissa eli valosoluissa, joita hermot kytkevät päälle ja pois päältä.

[Lähdemerkintä]

John M. Burnley/Bruce Coleman Inc.

[Tekstiruutu/Kuva s. 8, 9]

VIESTINNÄN PARANTAMISEKSI

1. Kuuntele kiinnostuneena, kun toiset puhuvat, äläkä hallitse keskustelua. Väärin lausutut sanat ja kielioppivirheet eivät toisia haittaa, mutta sellaista ihmistä vieroksutaan, joka on aina äänessä eikä kuuntele muita. Raamattu neuvoo olemaan ”nopea kuulemaan, hidas puhumaan” (Jaakobin kirje 1:19).

2. Ole kiinnostunut elämästä ja asioista ympärilläsi. Lue laaja-alaisesti mutta harkiten. Kun keskustelet oppimistasi asioista, ilmaise vaatimattomuutta ja nöyryyttä (Psalmit 5:5; Sananlaskut 11:2).

3. Laajenna sanavarastoa käytännöllisillä sanoilla; vältä hienoja ilmauksia, jotka kiinnittävät huomion puhujaan. Jeesuksesta sanottiin: ”Koskaan ei kukaan toinen ihminen ole puhunut sillä tavoin.” (Johannes 7:46.) Silti jopa ”koulunkäymättömien ja tavallisten ihmisten” oli helppo ymmärtää häntä (Apostolien teot 4:13).

4. Puhu selvästi ja lausu sanat oikein. Vältä kuitenkin teennäisen viimeisteltyä puhetapaa. Kun puhumme selvästi emmekä niele sanan loppuja, osoitamme arvostusta puhelahjaa kohtaan ja huomaavaisuutta kuuntelijoita kohtaan. (1. Korinttilaisille 14:7–9.)

5. Viestintäkyky on lahja Jumalalta. Jos ymmärrät tämän, haluat varmasti käyttää sitä kunnioittavasti. (Jaakobin kirje 1:17.)

[Kuva s. 5]

Silkkiperhosilla on erittäin herkät tuntosarvet

[Lähdemerkintä]

Phil Pellitteri

[Kuva s. 6, 7]

Tikka

[Kuva s. 7]

Paratiisilintu

[Lähdemerkintä]

© Michael S. Yamashita/CORBIS

[Kuva s. 7]

Palmukakadu

[Lähdemerkintä]

Roland Seitre