Kriisin syitä

”Maatalousyrittäjien auttavan puhelimen henkilökunta on koulutettu käsittelemään viljelijöiden työstressiä. Olemme itsekin maanviljelijöitä tai entisiä viljelijöitä ja ymmärrämme maanviljelijäperheiden haasteita. Voimme ohjata sinut niiden luo, jotka voivat auttaa. – – Kaikki puhelut ovat luottamuksellisia.” (Kanadalaisen terveysviranomaisen verkkosivuilta)

MONET terveydenhuollon ammattilaiset tunnustavat nykyään, että stressi uhkaa maatalousyrittäjiä. Heitä tukevat heidän olosuhteisiinsa erikoistuneet psykologit, joiden tarjoamiin palveluihin sisältyvät tukiryhmät ja auttavat puhelimet.

Maanviljelijän leski Jane käy torstai-iltaisin ammattineuvojan vetämässä tukiryhmässä. ”Tulin sen jälkeen kun mieheni teki itsemurhan”, hän kertoo. ”Hän oli aina halunnut hoitaa sukutilaa, ja kun se ei onnistunut, hän ei ilmeisesti halunnut tehdä mitään muuta.”

Monet ovat panneet merkille, että stressiin apua hakevien viljelijöiden määrä on noussut uusiin lukemiin. Mitä tämän kriisin taustalla on?

 Epäsuotuisat luonnonolot ja taudit

Johdannossa lainatuilla verkkosivuilla sanotaan: ”Maatalouden harjoittamiselle on luonteenomaista, että jokapäiväisessä elämässä on paljon sellaista, mihin ei itse voi vaikuttaa – sää, markkinahinnat, korkotaso, laiteviat. Stressiä voi aiheuttaa jo viljelykasvin valinta tai päättäminen siitä, myydäkö maata vai luovuttaako sitä velkojalle, sillä lopputulos voi olla hyvä tai huono.” Kun tähän lisätään vielä pahan kuivuuden, tautien tai tilan menetyksen uhka, stressi voi ylittää sietokyvyn.

Esimerkiksi kuivuus saattaa olla kaksiteräinen miekka. Farmari Howard Paulsen kertoi, että vuoden 2001 kuivuus, joka oli Kanadan historian pahimpia, vaikutti sekä hänen satoonsa että karjaansa. Kun laitumet ja heinäpellot kuivuivat, rehu piti ostaa muualta. ”Rehuun on mennyt jo 10000 dollaria, ja ruokin – – [karjaa] nyt ravinnolla, jota pitäisi antaa vasta talvella”, hän sanoo. ”Tässä pisteessä ei enää edes karjankasvatus kannata.” Toisilla seuduilla taas tulvat ovat tuhonneet monia tiloja – ja kokonaisia satoja.

Britanniassa suu- ja sorkkataudin puhkeamista vuonna 2001 oli jo edeltänyt sarja maatalousyrittäjiä koettelevia ongelmia, muun muassa hullun lehmän tauti ja sikarutto. Nämä sairaudet ja niiden herättämä yleinen pelko aiheuttavat muutakin kuin taloudellisia tappioita. Uutistoimisto AFP kirjoitti: ”Jämerät maalaiset eivät ole herkästi liikuttuvaa tyyppiä, mutta nyt heidän on nähty nyyhkyttävän katsellessaan, kun hallituksen lähettämät eläinlääkärit ovat viskoneet roviolle nautoja, joiden jalostamiseen he ovat käyttäneet koko elämänsä.” Karjataudin puhkeamisen jälkeen poliisi jopa takavarikoi haulikoita niiltä karjatilallisilta, joiden pelättiin tekevän itsemurhan. Neuvontapalvelujen numeroihin tuli tulvimalla soittoja ahdistuneilta maanviljelijöiltä.

Taloudellinen epävakaus

Suuria muutoksia on tapahtunut myös taloudellisissa olosuhteissa. ”1940-luvulta 1980-luvun puoliväliin maatalouden tuotantokustannukset kolminkertaistuivat Yhdysvaltojen ydinalueella, pääomamenot nelinkertaistuivat, korkomenot kymmenkertaistuivat, voitot vähenivät 10 prosenttia, maanviljelijöiden määrä väheni kahdella kolmasosalla ja lähes jokainen maaseutukeskus menetti asukkaita, palveluja ja taloudellista vakautta”, lukee erään maataloutta käsittelevän kirjan takakannessa (Broken Heartland).

Miksi voitot eivät ole pysyneet kasvavien kustannusten tahdissa? Maatalousyrittäjiin vaikuttavat nykymaailmassa kansainväliset markkinavoimat. He joutuvat kilpailemaan tuhansien kilometrien päässä toimivien tuottajien kanssa. Maailmankauppa on kieltämättä myös avannut maataloustuotteille uusia markkinoita, mutta nämä kansainväliset markkinat voivat olla vaarallisen ailahtelevia. Esimerkiksi vuonna 1998 monet kanadalaiset viljelijät ja siankasvattajat tekivät konkurssin, kun heidän aasialaisilla asiakkaillaan oli taloudellinen laskukausi.

Katoava elämänmuoto

Maaseudun asioihin perehtynyt Iowan yliopiston professori Mike Jacobsen huomauttaa, että maatalouden kriisi on myös maaseudun kriisi. Hän sanoo: ”Maaseutukaupungit ovat lapsikeskeisiä ja puhtaita paikkoja, joissa haluaisimme mennä naimisiin ja kasvattaa lapsemme. Koulut ovat varsin kunnollisia ja turvallisia. Tällainen mielikuvahan meillä on. Mutta noiden kaupunkien taloudellinen asema riippuu hyvin paljon niitä ympäröivän  maaseudun pientiloista.” Tästä syystä maatalouden kriisi näkyy myös maaseutukaupungeissa suljettuina sairaaloina, kouluina, ravintoloina ja kauppoina. Yksi maalaiselämän viehättävimmistä puolista, sen ihmisläheisyys, on katoamassa.

Ei siksi ole yllättävää, että Newsweek-lehden mukaan lähes 16 prosenttia maaseudulla asuvista amerikkalaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Geoffrey Lawrence kirjoittaa Australian maaseudun kriisistä, että ”maaseudulla on työttömyyttä, vajaatyöllisyyttä ja köyhyyttä paljon enemmän kuin kaupungeissa”. Taloudellinen epävarmuus on pakottanut monet perheet varsinkin nuoremmasta päästä muuttamaan kaupunkiin. Perheensä kanssa tilaa hoitava Sheila kysyy: ”Miten pitkälle tämä voi mennä ennen kuin ollaan siinä pisteessä, ettei kukaan halua enää viljellä maata?”

Kun nuorta väkeä on muuttanut suurempiin kaupunkeihin, monien maaseutukeskusten väestö on selvästi vanhentunut. Nuo keskukset ovat menettäneet paitsi nuoruuden tarmoa myös iäkkäiden tarvitsemia palveluja – usein juuri silloin, kun niitä kipeimmin kaivattaisiin. On ymmärrettävää, että monet iäkkäät ovat näiden nopeiden muutosten takia hämmentyneitä ja peloissaan.

Maatalouden kriisi on siis seurauksiltaan vahingollista ja laajakantoista. Se koskettaa meitä jokaista. On kuitenkin syytä uskoa, että tuo kriisi tulee päättymään, kuten seuraava kirjoitus osoittaa.

[Huomioteksti s. 6]

Maatalousyrittäjiin vaikuttavat nykymaailmassa kansainväliset markkinavoimat

[Huomioteksti s. 6]

”Miten pitkälle tämä voi mennä ennen kuin ollaan siinä pisteessä, ettei kukaan halua enää viljellä maata?”

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

LUOMUVILJELY

Luomutuotteisiin suhtaudutaan yhä myönteisemmin. Niiden vähittäismyynti kasvaa Kanadassa noin 15 prosenttia vuodessa.

Mitä luomuruoka oikeastaan on? Erään maatalous- ja elintarvikeviraston mukaan sen ”tuotannossa paitsi vältetään kemikaaleja myös pyritään parantamaan maaperän laatua ja biodiversiteettiä sekä vähentämään kotieläinten stressiä ja noudattamaan ympäristöä säästäviä menetelmiä” (Alberta Department of Agriculture, Food and Rural Development).

Tämä on luomuviljelijöiden mukaan täysin vastakkaista suurten kaupallisten tilojen tuotantomenetelmille. ”Suurtiloilla kasvatetaan yleensä valtavia määriä yhtä viljelykasvia, ja sato saadaan suureksi käyttämällä tehokkaasti koneita ja ylettömästi tehdasvalmisteisia torjunta-aineita ja lannoitteita”, kirjoittaa Katharine Vansittart Canadian Geographic -lehdessä. ”Kemikaalijäämien lisäksi elintarvikkeiden ravintosisältö heikkenee, kun sato korjataan ennen kypsymistään, mikä on välttämätöntä, kun markkina-alueelle on pitkä matka. Jotta tuotteet saapuisivat perille käyttökelpoisina, ne saatetaan lisäksi käsitellä kaasulla tai vahalla tai säteilyttää.”

Ketkä luomutuotteita sitten ostavat? Edellä mainitun viraston mukaan kuluttajat ”vaihtelevat terveystietoisista nuorista huolestuneisiin äiteihin ja ikääntyvien suurten ikäluokkien jäseniin. – – He eivät ole enää vain tyypillisiä 60-luvun kukkaislapsia.”

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita luomuruoan paremmuudesta. Canadian Geographic -lehti kirjoittaa: ”Luomutuotteiden tavallista korkeampi hinta panee skeptikot epäilemään niiden arvoa, kun niiden hyötyä ei ole todistettu tieteellisesti. Toiset taas ovat huolissaan järjestelmän synnyttämästä eriarvoisuudesta – köyhät jäävät eduista osattomiksi.” Luomuruoan puolestapuhujat sanovat tähän, että ruokavalion, markkinoinnin ja kuljetusten muuttaminen toisi tuotteet kaikkien ulottuville varallisuudesta riippumatta. Mielipiteitä ja tutkimusaineistoa on niin paljon, että väittely luomuruoasta ei todennäköisesti laannu vielä vähään aikaan.

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

TORJUNTA-AINEET – VAIKEA VALINTA MAANVILJELIJÄLLE

Tuholaiset ja kasvitaudit ovat joissakin osissa maailmaa hävittäneet peräti 75 prosenttia sadosta. Voisi luulla, että ongelma ratkeaisi yksinkertaisesti lisäämällä tuotantoa. Globe and Mail -lehdessä sanotaan: ”Kanadan farmarit ovat yrittäneet saada kilpailussa etumatkaa ottamalla käyttöön tuotantoa lisääviä menetelmiä, jolloin heillä on enemmän myytävää.” Terence McRae Kanadan ympäristövirastosta kuitenkin varoittaa: ”Monet näistä muutoksista ovat lisänneet ympäristöhaittojen riskiä.”

Olisiko sitten parempi käyttää torjunta-aineita? Sekään ei ole viljelijöille ongelmaton valinta, sillä niiden hyödyllisyydestä ja toisaalta terveysriskeistä väitellään edelleen. Maailman terveysjärjestön raportissa myönnettiin, että useimpien torjunta-aineiden myrkyllisyyttä ja riskejä ei vielä tunneta täysin. Riskit saattavat kasautua ravintoketjussa, kun eläimet syövät torjunta-aineilla ruiskutettua kasvillisuutta ja ihmiset vuorostaan käyttävät ravinnokseen noita eläimiä.

[Lähdemerkintä]

USDA Photo by Doug Wilson