Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Maatalouden kriisi

Maatalouden kriisi

Maatalouden kriisi

RICHARD viljelee samoja peltoja kuin hänen isoisänsä isä satakunta vuotta sitten. Tuosta neljännen polven kanadalaisesta farmarista tuli kuitenkin vuonna 2001 sukunsa ensimmäinen, joka ei saanut lainkaan satoa. Vilja kuivui pelloille. Hänen ahdinkoaan ovat viime vuosina lisänneet viljan alhainen hinta ja kasvavat tuotantokustannukset. Hän suree: ”Tilanne vain pahenee, eikä ulospääsyä ole.”

Yhdysvaltojen maissinviljelyvyöhykkeellä Larry hoiti tilaa, joka oli kuulunut hänen suvulleen 115 vuoden ajan. ”Tunsin velvollisuudekseni pitää farmi elossa, saada se tuottamaan – – enkä pystynyt siihen”, hän kertoo. Perhe menetti tilan.

Larry ja Richard eivät ole poikkeuksia. Britanniassa suu- ja sorkkatauti oli karjatiloille valtava isku, joka aiheutti suunnattomat taloudelliset tappiot. Eräässä uutisraportissa sanottiin: ”Ahdinko, eristyneisyys ja epätoivoinen yritys pitää velkojat loitolla ovat brittiläisen maatilan arkea, vaikka se olisi säästynyt taudeilta.” Joissakin kehitysmaissa sodat, kuivuus, nopea väestönkasvu ja lukemattomat muut seikat tekevät viljelijöiden työstä turhauttavaa. Valtioiden on pakko tuoda ruokaa ulkomailta – ruokaa jota monilla perheillä ei ole varaa ostaa.

Maatalouden ongelmat vaikuttavat siis laajalti. Silti harva kaupunkilainen uhraa ajatustakaan maatalouden ongelmille. Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower sanoi sattuvasti lähes 50 vuotta sitten: ”Maatalouden harjoittaminen näyttää lastenleikiltä, kun omassa kädessä on auran sijasta kynä ja asuinpaikka on tuhannen mailin päässä maissipelloilta.” Nykypäivänkin maatalousyrittäjistä tuntuu siltä, että suuri osa ihmisistä on menettänyt kosketuksensa maatalouteen eikä ymmärrä sen tärkeyttä. ”Ihmisille on aika lailla se ja sama, mistä ruoka tulee”, harmittelee eräs kanadalainen farmari. ”Ennen kuin tavara on kelmutettuna kaupan hyllyllä, se on kulkenut monen käden kautta.”

Olemme kaikki riippuvaisia maataloudesta emmekä siksi voi ummistaa silmiämme sen ongelmilta. Sosiologit Don A. Dillman ja Daryl J. Hobbs varoittavat: ”Yhteiskuntamme eri osat ovat hyvin riippuvaisia toisistaan, ja maaseudun ongelmista tulee nopeasti kaupunkien ongelmia ja päinvastoin. Eivät sen paremmin kaupungit kuin maaseutukaan voi kukoistaa kovin kauan, jos näistä kahdesta osasta jompikumpi laahaa perässä.” Lisäksi nykyisessä maailmankylässämme yhden maan taloudellinen laskukausi voi heijastua voimakkaasti toisten maiden sadonmyyntiin ja tuotantokustannuksiin.

Ei mikään ihme, että eräs terveysviranomainen raportoi: ”Maatalouden harjoittaminen kuuluu Yhdysvaltojen 10 stressaavimman ammatin joukkoon.” (New York Center for Agricultural Medicine and Health.) Mistä maatalouden kriisi johtuu? Miten maanviljelijät voivat selviytyä siitä? Onko mitään syytä uskoa, että kriisiin löytyisi ratkaisu?

[Huomioteksti s. 4]

”Maatalouden harjoittaminen näyttää lastenleikiltä, kun omassa kädessä on auran sijasta kynä ja asuinpaikka on tuhannen mailin päässä maissipelloilta”