Mosaiikit – kivisiä maalauksia

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA

MOSAIIKKITAIDETTA on sanottu ”erikoislaatuiseksi taidemuodoksi” ja ”erittäin vaikuttavaksi” koristelumenetelmäksi, ja se on luettu ”antiikin ajoilta säilyneen koristetaiteen kestävimpiin muotoihin”. 1400-luvulla elänyt italialainen taiteilija Domenico Ghirlandajo kuvaili sitä ”tosi maalaustaiteeksi, joka kestää iäti”. Oletpa mosaiikeista itse mitä mieltä tahansa, niillä on hyvin kiinnostava historia.

Mosaiikki tarkoittaa pienistä, vieri viereen asetelluista kiven, lasin tai keramiikan palasista koottua koristepintaa. Tällä menetelmällä on muinaisista ajoista saakka koristeltu lattioita, seiniä ja holveja sekä kylpylöitä, altaita ja suihkulähteitä – paikkoja joissa kosteus olisi pilannut herkemmät materiaalit.

Mosaiikkeja on hyvin monennäköisiä yksinkertaisista, yksivärisistä lattioista mustavalkoisiin kuviointeihin ja monimutkaisista, monivärisistä kukkakuvioista taidokkaisiin kuvasommitelmiin.

Alkuvaiheet

Mosaiikin keksijöistä ei ole päästy selville. Muinaiset egyptiläiset ja sumerilaiset koristelivat rakennuksia värikkäillä kuviopinnoilla, mutta taidelaji näyttää sammuneen kehittymättä sen pitemmälle. Espanja, Karthago, Kreeta, Kreikka, Sisilia, Syyria ja Vähä-Aasia on kaikki mainittu paikkana, josta mosaiikit olisivat saaneet alkunsa. Tämän perusteella eräs kirjoittaja arvelee, että menetelmä ”keksittiin, unohdettiin ja keksittiin uudestaan eri aikoina useissa paikoissa Välimeren alueella”.

Varhaiset mosaiikit, joista jotkin ovat peräisin jopa 800-luvulta eaa., tehtiin sileistä pikkukivistä,  jotka sommiteltiin yksinkertaisiksi kuvioiksi. Väriskaala määräytyi paikallisten kivien mukaan. Yleensä kivet olivat läpimitaltaan 10–20 millimetriä, mutta joissakin yksityiskohdissa käytettiin vain viiden millimetrin läpimittaisia kiviä. 300-luvulla eaa. käsityöläiset alkoivat leikata niitä pienemmiksi palasiksi, jolloin kuvioista saatiin tarkempia. Vähitellen luonnonkivien tilalle tulivat kuution muotoiset kivet eli tesserat. Ne toivat käyttöön enemmän värisävyjä, ja lisäksi ne oli helpompi kiinnittää alustaan ja sommitella kuvioiksi. Pinnasta tuli tasainen, ja se voitiin värien kirkastamiseksi hangata kiiltäväksi ja vahata. 100-luvulle tultaessa käytettiin paljon myös pieniä, värillisiä lasinpalasia, jotka rikastuttivat huomattavasti mosaiikinvalmistajan väripalettia.

Erityisen hienoja kuvamosaiikkeja valmistettiin hellenistisellä ajalla (n. 300–30 eaa.). ”Kun värejä käytettiin mahdollisimman paljon ja tesseroiden koko pienennettiin neliömillimetriin – – kreikkalaisten mosaiikit alkoivat kilpailla seinämaalausten kanssa”, sanotaan eräässä alan hakuteoksessa (Glossario tecnico-storico del mosaico). Värien avulla luotiin taitavasti hienovaraisia vaikutelmia  valosta, varjosta, syvyydestä, volyymista ja perspektiivistä.

Kreikkalaisille töille on tunnusomaista koristereunuksen ympäröimä erittäin yksityiskohtainen keskuskuvio, embleema, joka usein oli taidokas jäljennös kuuluisasta maalauksesta. Tesserat ovat joissakin kuvioissa niin pieniä ja paikalleen sopivia, että ne näyttävät enemmänkin siveltimenvedoilta kuin kivenpalasilta.

Roomalaiset mosaiikit

Mosaiikkeja pidetään usein roomalaisena taidemuotona, sillä niitä on runsaasti Italiassa ja Rooman imperiumin entisten provinssien alueella. ”Tämäntyyppisiä pinnoituksia on löydetty sadointuhansin Rooman ajan rakennuksista Pohjois-Britanniasta Libyaan ja Atlantin rannikolta Syyrian autiomaahan”, kerrotaan eräässä lähdeteoksessa. ”Niitä pidetään joskus merkkinä roomalaisesta vaikutuksesta alueella, niin läheisesti tuo menetelmä liittyy Rooman kulttuurin leviämiseen.”

Värikkäät kuvamosaiikit eivät kuitenkaan vastanneet nuoren imperiumin tarpeita. Kaupunkien nopea kasvu ensimmäisellä vuosisadalla lisäsi nopeatekoisempien ja edullisempien mosaiikkien tarvetta. Syntyi tyyli, jossa käytettiin pelkästään mustia ja valkoisia tesseroita. Siitä tuli nopeasti huippusuosittu. Erään taiteen hakuteoksen mukaan ”imperiumin yhdessäkään kaupungissa ei ollut varakasta kotia, jossa ei olisi ollut m[osaiikkia]”. (Enciclopedia dell’arte antica.)

Eräistä malleista on täsmälleen samanlaisia jäljennöksiä kaukana toisistaan sijaitsevissa paikoissa. Tämä viittaa siihen, että käsityöläisten työryhmät tai mahdollisesti malleja sisältävät kirjat kulkivat rakennuspaikalta toiselle. Asiakas saattoi  halutessaan tilata valmiin embleeman, joka koottiin marmori- tai terrakotta-levylle ja kuljetettiin sillä kohteeseen, missä se kiinnitettiin paikoilleen. Loput mosaiikista valmistettiin kohteessa.

Kuvioiden ja koristereunusten istuttaminen edellytti huolellista suunnittelua. Pohjan piti olla sileä ja tasainen. Ensin sille levitettiin ohut kerros hienojakoista laastia sen verran pienelle alalle – esimerkiksi vajaan neliömetrin alueelle – että palaset ehdittiin kiinnittää ennen laastin kuivumista. Tähän alustaan saatettiin piirtää mallikuvio. Tesserat leikattiin oikean kokoisiksi, ja käsityöläinen alkoi asetella niitä paikoilleen.

Kivet kiinnitettiin yksi kerrallaan laastiin, jota pursui myös palasten väliin. Kun yksi alue oli valmis, sideainetta levitettiin seuraavalle alalle, ja näin työstettiin vähitellen koko alue. Mestarit valmistivat monimutkaisemmat kohdat itse ja jättivät yksinkertaisemmat kohdat avustajien täytettäväksi.

Kristikunnan mosaiikit

300-luvulla mosaiikkeja alettiin käyttää kristikunnan kirkoissa. Niiden aiheet otettiin usein Raamatun kertomuksista opetustarkoituksessa. Lepattavien valojen heijastukset kultaisissa ja värillisissä lasitesseroissa loivat mystisen tunnelman. Italian taiteesta kertovassa kirjassa sanotaan: ”Mosaiikkitaide oli täydellisesti sopusoinnussa aikakauden ideologian kanssa, johon vaikutti suuresti – – uusplatonismi. Mosaiikin luomisprosessissa aine menetti tavanomaisuutensa ja muuttui puhtaaksi hengellisyydeksi, puhtaaksi valoksi ja puhtaaksi tilaksi.” * (Storia dell’arte italiana.) Miten kauas olikaan irtauduttu siitä yksinkertaisesta palvontamuodosta, jota kristillisyyden perustaja, Jeesus Kristus, opetti! (Johannes 4:21–24.)

Jotkin huomattavimmista mosaiikeista ovat bysanttilaisissa kirkoissa. Joissakin niistä tesserat peittävät sisäseinät ja holvit lähes viimeistä neliösenttimetriä myöten. Ravennassa Italiassa voi nähdä ”kristillisten mosaiikkien mestariteoksiksi” ylistettyjä töitä, joissa on useimmiten kultatausta jumalallisen valon ja mystisen luoksepääsemättömyyden vertauskuvana.

Mosaiikkeja käytettiin Länsi-Euroopan kirkoissa runsaasti läpi keskiajan, ja mestarillisia töitä on tuottanut myös islamilainen taide. Renessanssiajan Italiassa Venetsian Pyhän Markuksen kirkon, Rooman Pietarinkirkon ja muiden suurten tuomiokirkkojen yhteyteen perustettiin työpajoja, joista tuli mosaiikkien tuotantokeskuksia. Vuoden 1775 paikkeilla Rooman käsityöläiset oppivat leikkaamaan kaikenvärisiä sulatettuja lasikuituja pienen pieniksi tesseroiksi, jolloin maalauksista saatettiin valmistaa mosaiikkimenetelmällä miniatyyrijäljennöksiä.

Nykyajan menetelmiä ja käyttöä

Nykyään mosaiikkeja valmistetaan niin sanotulla kääntömenetelmällä. Siinä tesserat liimataan työpajassa etupuoli alaspäin paperimallille, niin että nurja puoli jää näkyviin. Sitten mosaiikki kuljetetaan osina kohteeseen, missä tesseroiden nurja puoli painetaan kiinni alustaan. Kun sideaine on kuivunut, paperi ja liima pestään pois, ja näin oikea puoli tulee esiin. Menetelmä säästää aikaa ja työtä, mutta tasaisesta pinnasta puuttuu keskiajan töiden säihke.

Tällä menetelmällä koristeltiin kuitenkin 1800-luvulla lukemattomia kaupungintaloja, oopperataloja, kirkkoja ja muita julkisia rakennuksia. Sitä on käytetty paljon myös museoissa, metroasemilla, kauppakeskuksissa sekä puistoissa ja leikkikentillä Méxicosta Moskovaan ja Israelista Japaniin. Sileitä ja silti eläviä mosaiikkeja on pidetty ihanteellisina myös modernien rakennusten yhtenäisten julkisivujen koristelussa.

Italialainen taiteilija ja taidehistorioitsija Giorgio Vasari kirjoitti 1500-luvulla: ”Mosaiikit ovat kaikkein kestävimpiä maalauksia. Muut maalaukset himmenevät ajan saatossa, mutta mosaiikki vain hehkuu entistä enemmän vanhetessaan.” Monet taidokkaat mosaiikit vangitsevat huomion. Ne ovat todella kiehtovia kivisiä maalauksia!

[Alaviite]

[Kuva s. 16]

Jerusalemin kartta (500-luvulta)

[Lähdemerkintä]

Garo Nalbandian

[Kuva s. 16]

Aleksanteri Suuri (100-luvulta eaa.)

[Lähdemerkintä]

Erich Lessing/Art Resource, NY

[Kuvat s. 16, 17]

Kalliomoskeija Jerusalemissa (rakennettu vuosina 685–691)

[Kuva s. 17]

”Dionysos”, Antiokia (noin vuodelta 325)

[Lähdemerkintä]

Museum of Art, Rhode Island School of Design, by exchange with the Worcester Art Museum, photography by Del Bogart

[Kuva s. 18]

Tesseroita, pikkukiviä ja värillistä lasia käytetään mosaiikeissa vielä nykyäänkin

[Kuva s. 18]

Mosaiikkitaidetta Lynn Heritage State Parkissa Massachusettsissa

[Lähdemerkintä]

Kindra Clineff/Index Stock Photography

[Kuvat s. 18]

Antoni Gaudín mosaiikkeja Barcelonassa (1852–1926)

[Lähdemerkintä]

Kuva: Por cortesía de la Fundació Caixa Catalunya