Tuulimyllyt – menneiden aikojen  komeita muistomerkkejä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ALANKOMAISTA

MAISEMAMAALAUKSISSA ja -kaiverruksissa, joita Jacob van Ruisdael, Meindert Hobbema, Rembrandt ja muut 1600-luvun hollantilaiset mestarit tekivät, näkyy usein tuulimyllyjä, eikä ihme. Niitä oli heidän aikanaan pitkin maata kymmenisentuhatta. Maalaukselliset myllyt eivät kuitenkaan pelkästään innoittaneet taiteilijoita. Niillä oli 1400-luvun alusta 1800-luvun lopulle saakka sama tehtävä kuin diesel- ja sähkömoottoreilla nykyään: niiden tuottamalla energialla pumpattiin vettä, jauhettiin viljaa, sahattiin puutavaraa ja tehtiin monia muita teollisia töitä. Ne olivat kuitenkin sikäli erilaisia kuin nykyiset moottorit, että ne tuottivat energiaa saastuttamatta.

Tuulta purjeisiin

Nykypäivän Alankomaissa voi yhä ihailla satoja vuosia vanhoja tuulimyllyjä, joskin niiden määrä on huvennut noin tuhanteen. Haluaisitko tietää niistä enemmän? Tule mukaan käymään 350-vuotiaassa myllyssä, joka seisoo luonnonkauniin Vechtjoen varrella maan keskiosassa.

On kaunis kevätaamu, kun mylläri Jan van Bergeijk toivottaa meidät tervetulleiksi kupillisella höyryävän kuumaa kahvia ja kertoo, että sää on mitä parhain tuulimyllyn käynnistämiseen. Myllyn siivet täytyy kuitenkin ensin kääntää tuulta vasten. Jan selittää, miten se tapahtuu, samalla kun hän astuu kaksi kertaa itseään korkeamman puurattaan puolille. Ratas on yhteydessä myllyn kattoon eli hattuun. Pyörittämällä ratasta Jan kiertää hattua, kunnes tuuli puhaltaa mahdollisimman tehokkaasti myllyn 13-metrisiin siipiin. Sitten ratas kytketään ketjulla maahan, niin että se pysyy paikallaan. Seuraavaksi Jan käärii auki kangasta ja pingottaa kaistaleen kunkin siiven kehikkoon. Kiinnitettyään turvaketjun hän päästää jarrun irti, jolloin tuuli tarttuu purjeisiin ja neljä siipeä alkavat hiljalleen pyöriä. Katselemme hetken aikaa haltioituneina, kun siivet suhahtelevat ympäri. Sitten Jan pyytää meidät myllyn sisään tutustumaan sen toimintamekanismiin.

Lähempi silmäys

Kipuamme jyrkkiä portaita ylös myllyn hattuun ja näemme siellä siipiin yhdistetyn vaakasuoran puuakselin. Puisten hammaspyörien välityksellä tämä akseli pyörittää pystysuoraa pääakselia. Lähellä riippuu valkoinen ihrapala. Jan selittää, että sillä rasvataan kivilaakerit, jotka tukevat pyörivää puuakselia. Hammaspyörien tammiset hampaat liukastetaan puolestaan mehiläisvahalla. Näemme myös, miten siipien vauhtia voidaan hidastaa. Yhden rattaan ympärillä on toisiinsa kytkettyjä puukapuloita. Kun niitä kiristetään, ne toimivat jarruina; kun kiristystä löysätään, siivet pääsevät pyörimään.

Laskeudumme kieli keskellä suuta portaat alas ja tutkimme lähemmin pääakselia, joka kulkee koko myllyn läpi ylhäältä alas asti. Ilmassa tuoksuu vanha puu, ja koneisto natisee käydessään. Akselin juurella on toinen puinen hammaspyörästö, joka pyörittää vesiratasta. Pysähdymme sen viereen kuuntelemaan veden loisketta ja siipien suhinaa. On kuin olisimme palanneet ajassa taaksepäin. Nautimme elämyksestä täysin siemauksin.

Tuulimylly kotina

Viljamyllyissä ja joissakin muissa myllyissä ei mahtunut asumaan, sillä koneisto vei kaiken tilan. Mylläri perheineen asui tavallisesti myllyn vieressä. Sellainen mylly, jossa me kävimme, saattoi kuitenkin toimia myös kotina.

Mylly voi tuntua kodikkaalta asunnolta nykyajan näkökulmasta, mutta ennen vanhaan se oli kaikkea muuta. Oleskelu- ja makuutilat sijaitsivat pohjakerroksessa, ja niihin kuului kahden hengen vetosohva, keittiösyvennys ja varastotilaa. Myllyn kanssa samaan pihapiiriin oli tapana rakentaa ulkokäymälä vielä 1950-luvulla. Jan kertoo, että suurperheisten myllärien lapset, joita saattoi olla toistakymmentä, saivat keksiä itselleen makuusijan kuka mistäkin. Joskus nuorimmainen nukkui vanhempiensa sängyn alla, kun taas toiset lapset nukkuivat tuvan puolella, toisessa kerroksessa tai kolmannessa kerroksessa – kovaa ääntä pitävien hammaspyörien juurella!

Jotkin myllyt pumppasivat vettä, niin että saatiin kuivattua poldereita, alavia alueita jotka olivat aikaisemmin saattaneet olla järven tai meren peitossa. Myllyn piti käydä yötä päivää. Aukealla laidunmaalla tuuli pääsi puhaltamaan siipiin navakasti, minkä vuoksi sisällä oli kylmää ja vetoista. Kun tähän vielä lisätään myrskyjen ja ukkosten aiheuttamat vaarat, on selvää, ettei myllyjen asukkaiden elämä ollut hääviä. Nykyään Alankomaiden myllyistä noin 150 on yhä asuttuja, ja niitä hoitavat pätevät myllärit.

Tuulimyllyjä moneen tarkoitukseen

Myllyn kauhoessa vettä menemme ulos istumaan  penkille. Jan kertoo myllyjen käyttötarkoituksista: niiden avulla on muun muassa jauhettu viljaa, pumpattu vettä jokeen tai altaaseen, puristettu siemenistä öljyä, valmistettu paperia ja sahattu puutavaraa. Ensimmäinen kuivatusmylly rakennettiin 1400-luvun alussa. Myöhemmin sellaisilla kuivatettiin useita järviä, kuten Amsterdamin lähellä sijaitsevat Schermer, Beemster ja Wormer.

Nykyään sadattuhannet hollantilaiset asuvat ja työskentelevät alueilla, jotka ovat aiemmin olleet näiden ja muiden järvien pohjaa. Maan tärkein lentoasema Amsterdamin lähellä on sekin rakennettu kuivatetun järven pohjalle. Aseman läpi kulkevat matkustajat kävelevät itse asiassa neljä metriä merenpinnan alapuolella! Lentomatka ei silti ole vaarassa muuttua merimatkaksi. Diesel- ja sähkökäyttöiset pumput – tuulimyllyjen seuraajat – ovat käynnissä kellon ympäri, jotta ihmisten jalat pysyvät kuivina.

Puhuvia tuulimyllyjä?

Siipien suhistessa yläpuolellamme Jan kysyy, olemmeko kuulleet puhuvista myllyistä. Puhuvista? Emme tosiaankaan. Hän selittää, että tasaisilla alangoilla myllyt näkyvät usein kilometrien päähän, joten mylläri saattoi lähettää kaukaisille naapureille viestejä kääntämällä siivet tiettyihin asentoihin. Esimerkiksi kun mylläri piti pienen tauon, hän siirsi siivet pysty- ja vaakasuoraan (A). Vinottain olevat siivet kertoivat hänen olevan vapaalla (B). Tähän asentoon siivet asetettiin myös huonolla säällä, jotta ne olisivat mahdollisimman alhaalla salamoinnin varalta. Kun mylläri lukitsi nousevan siiven juuri ennen kuin se oli korkeimmalla kohdalla, hän ilmaisi iloa ja odotusta (C). Surua ja murhetta ilmaistiin lukitsemalla laskeva siipi heti korkeimman kohdan jälkeen (D).

Paikkakunnilla oli myös paljon omia tapoja. Amsterdamin pohjoispuolella myllyt koristeltiin joskus häitä ja muita iloisia juhlia varten. Silloin siivet asetettiin vinoon asentoon – oltiin vapaalla – ja niiden väliin ripustettiin koristeita. Toisen maailmansodan aikana, kun maa oli saksalaisten miehittämä, siipien asentojen välityksellä varoitettiin saksalaisten lähestyvistä etsinnöistä niitä, jotka piileskelivät. Nämä kertomukset ja kaikki muut mielenkiintoiset tiedot myllyistä tekivät käynnistä Jan-myllärin luona ikimuistoisen.

Joitakin vuosia sitten tuulimyllyjen suojelu sai vauhtia, kun Unesco liitti maailmanperintöluetteloon 19 tuulimyllyn ryhmän, joka sijaitsee Kinderdijkissä Rotterdamin satamakaupungin lähellä. Entisaikojen tavallisista tuotantolaitoksista on tullut kulttuurimuistomerkkejä. Lisäksi lukuisat asialle omistautuneet vapaaehtoiset pitävät myllyistä huolta ja suojelevat niitä ympäri maata. Heidän ansiostaan eri puolilta maailmaa tulevat turistit saavat yhä ihailla joitakin niistä tuulimyllyistä, jotka innoittivat menneiden vuosisatojen kuuluisia taidemaalareita.

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 23]

Tuulimyllyjen vientikielto

Tuulimyllyjen tekniikasta oli kolmisensataa vuotta sitten kova kysyntä. Niiden osia kuljetettiin Alankomaista laivalasteittain. Lisäksi ulkomaiset vakoojat kiertelivät maassa etsimässä myllynrakentajia ja houkuttelivat heitä töihin muihin maihin. Ennen pitkää hollantilaista myllytekniikkaa hyödynnettiin Baltiassa, Englannissa, Espanjassa, Irlannissa, Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa. Sitä vietiin ulkomaille 1700-luvun puolivälissä jo siinä määrin, että valtiovalta puuttui asiaan. Helmikuussa 1752 viranomaiset kielsivät myllyjen ulkomaanviennin. Hollantilaisen historioitsijan Karel Davidsin mukaan kukaan ei sen jälkeen saanut auttaa vierasmaalaista ostamaan, rakentamaan tai kuljettamaan ”mitään hollantilaisen myllyn osaa” eikä ”viemään ulkomaille mitään työkalua, jota voitiin käyttää sellaisen rakentamiseen”. Kuka sanoikaan, että kaupankäynnin rajoitukset ja teollisuusvakoilu ovat nykyajan ilmiöitä?

[Kuvat]

Alla: Jan kääntää myllyn hatun tuulta vasten; puisia hammaspyöriä; myllytupa

[Lähdemerkintä]

Kuvat: Stichting De Utrechtse Molens

[Kaavio/Kuvat s. 22]

(Ks. painettu julkaisu)

A

B

C

D

[Kuvan lähdemerkintä s. 21]

De Saen, Peter Sterkenburgin maalaus, 1850: Kooijman Souvenirs & Gifts (Zaanse Schans Holland)