Kun joki virtasi takaperin

MISSISSIPPI on kuin Yhdysvaltojen kartassa oleva taitos, joka jakaa tuon maan kahtia. Alkulähteillään Minnesotassa se on vain kolme metriä leveä. Tämä etelään virtaava 3700 kilometriä pitkä joki levenee kuitenkin nopeasti, kun lukuisat sivujoet laskevat siihen. Louisianassa lähellä New Orleansia joki paisuu 60 metriä syväksi ja kilometrin levyiseksi. Sen suiston läpi laskee Meksikonlahteen 15000000 litraa vettä sekunnissa. Tulvien aikana määrä voi nousta 80000000 litraan.

Jokivarren asukkaat tietävät, mitä nämä vedet voivat saada aikaan. He ovat nähneet niiden tulvivan pelloilleen, murtavan rantavalleja, vievän mukanaan taloja ja hukuttavan ihmisiä. Harva kuitenkaan osaa edes kuvitella, mitä joella tapahtui vajaat kaksisataa vuotta sitten.

Joulukuussa 1811 näkymätön voima tarttui Mississippin jokilaakson keskiosiin eikä hellittänyt otettaan viikkokausiin. Suurten maanjäristysten sarja sai joenuoman kohoamaan ja vajoamaan kuin kuohuva meri. Maa keinui 7. helmikuuta 1812 niin rajusti Missourissa hiukan New Madridista yläjuoksun suuntaan, että mahtava Mississippi ei juossutkaan etelään vaan pohjoiseen.

Pelkoa ja vapinaa

Tuohon tapahtumaan huipentuivat kauhua herättäneet New Madridin maanjäristykset. Ensimmäinen niistä iski kello kahdelta joulukuun 16:nnen vastaisena yönä 1811 alueella, joka tunnetaan nykyään Missourin osavaltion saappaankorkona. Maanviljelijät ja kaupunkilaiset heräsivät, kun heidän huonekalunsa alkoivat liikkua ja posliiniastiansa putosivat lattialle. Talot siirtyivät perustuksiltaan. Ihmiset säntäsivät ulos ja jäivät sinne vapisten kylmyyden ja maan tärinän vuoksi. Heidän omat kotinsa, jotka olivat kerran olleet levon ja turvallisuuden tyyssijoja, olivat heille nyt uhkana.

Aamun koittaessa maan järähtely jatkui, mutta lievempänä. Noin kello 7 aamulla iski uusi ankara maanjäristys. Sitten hieman ennen kello 11:tä sattui seuraava, vielä voimakkaampi järistys. Maahan syntyi kammottavia halkeamia, joista suihkusi mutaa, vettä ja hiiltä. Maan alta vapautui pahanhajuisia rikkikaasuja, jotka pilasivat ilman. Silminnäkijät kertoivat, että  alueelta lensi pois tuhansittain pelästyneitä lintuja. Kun järähtely taukosi, Little Prairien kaupunki oli raunioina.

Jokiristeilyllä myllertävissä vesissä

Maanjäristysten iskiessä upouusi höyrylaiva New Orleans purjehti Ohiojokea alas kohti Mississippiä määränpäänään New Orleans. Hilpeys vaihtui suureksi hädäksi, kun laiva joutui maanjäristysten myllertämiin vesiin. Joentörmät vapisivat ja sortuivat jokeen. Pitkään veden alla olleet puunrungot nousivat pintaan ja uhkasivat repiä auki laivan rungon. Suuret aallot keinuttivat laivaa kuin korkkia. Jokimatkaa varten laaditut kartat kävivät hyödyttömiksi, sillä maanjäristykset olivat muuttaneet joen reittiä. Miellyttävä risteily oli muuttunut painajaiseksi.

New Orleans lähestyi New Madridia 19. joulukuuta 1811 siinä toivossa, että sen varastoja voitaisiin täydentää. Tämä aiemmin vilkas jokivarren kaupunki ei kuitenkaan voinut olla avuksi. Ne harvat ihmiset, joita siellä vielä oli, viittilöivät laivaa hakemaan heidät pois asuin- ja liikerakennusten savuavilta raunioilta.

Höyrylaiva jatkoi kuitenkin matkaansa alas Mississippiä, ja sen matkustajat vapisivat pelosta kuin luistelijat heikoilla jäillä. Laiva ohitti Point Pleasantin, joka oli muuttunut aavekaupungiksi. Seuraavana kartalla oli Little Prairie. Laiva ei pysähtynyt sielläkään, sillä suurin osa kaupungista oli hävinnyt kokonaan näkyvistä ja jäljelle jääneet rakennukset olivat raunioina.

Kauempana etelässä olivat puunrungot tukkineet joen. Maanjäristysten voimasta kymmeniä puita oli kiskoutunut juurineen maasta ja paiskautunut jokeen. Kun miehistö oli kirveitä apunaan käyttäen saanut puut raivatuksi, he kiinnittivät laivan lähellä nykyistä Osceolaa Arkansasissa saareen numero 32. Noin puoli viideltä joulukuun 21:nnen päivän aamuna eräs matkustaja tunsi laivan tempoilevan omituisesti kiinnitysköyden kohdalta. Päivänvalo paljasti, mitä oli tapahtunut. Köysi oli pingottunut kireälle lähes kohtisuoraan alas veteen. Maata ei näkynyt missään. Joenuoma oli vajonnut yön aikana, ja saari numero 32 oli kadonnut pinnan alle. New Madridin maanjäristykset olivat jälleen tehneet tuhojaan.

New Orleansin neitsytmatka päättyi onnellisesti; ensimmäistä kertaa höyrylaiva oli purjehtinut Mississippin päästä päähän. Ehkä vielä suurempi saavutus oli se, että se ylipäätään pääsi perille.

Lisää järähtelyä

Vaimea vavahtelu jatkui tammikuulle 1812. Tammikuun 23:ntena suunnilleen aamuyhdeksältä kauhu kouristi ihmisten sydäntä, kun maa alkoi jälleen järähdellä voimakkaasti. Lähellä maanjäristyksen keskipistettä oli Point Pleasant, jota järistykset olivat jo vavisuttaneet ja jonka asukkaat olivat paenneet. Kun jotkut asukkaista palasivat paikalle helmikuussa 1812, he havaitsivat, että kaupunki ei ollut ainoastaan tuhoutunut vaan hävinnyt jäljettömiin. Tammikuun 23:ntena sattuneen järistyksen voimasta Point Pleasant ja maa, jolla se oli seisonut, olivat suistuneet Mississippijokeen.

Maailmanlopun pelosta monet saappaankoron alueella asuvat ihmiset alkoivat etsiä apua uskonnosta. Jotkut papit olivat riemuissaan, kun kirkossa pitkään tyhjillään olleet penkit alkoivat täyttyä synnintuntoon  tulleista ihmisistä. Toiset taas epäilivät nopeasti lisääntyvien uusien kirkossakävijöiden vaikuttimia ja kutsuivat heitä maanjäristyskristityiksi.

Viimeinen raivonpurkaus

Vaikka papit rukoilivat ylhäältä helpotusta, katastrofit eivät jättäneet aluetta rauhaan. Saappaankoron alueella asuvat ihmiset heräsivät ennen aamunkoittoa rauhattomasta unestaan 7. helmikuuta 1812, kun heidän alapuoleltaan vyöryi valtavan voimakkaita seismisiä aaltoja. Tämä edellisiäkin ankarampi järistys oli niin voimakas, että se kaatoi savupiippuja 650 kilometrin päässä Cincinnatissa Ohiossa. Se sai kirkonkellot soimaan 1600 kilometrin päässä Bostonissa Massachusettsissa. Kaukana pohjoisessa Montrealissa Kanadassa lautaset kalisivat pöydillä. Muuan kentuckylainen mies, joka asui noin 130 kilometrin päässä maanjäristyksen keskipisteestä, kirjoitti lokikirjaansa: ”Jollemme pääse pois täältä, maa syö meidät elävältä.” Erityinen osuus maanjäristyksen raivosta oli kuitenkin tuleva Mississippin varrella sijaitsevan New Madridin osaksi.

Aiemmat järähtelyt olivat aiheuttaneet pahaa jälkeä New Madridissa; monia asukkaita oli kuollut ja useimmat eloon jääneistä olivat lähteneet pakoon. Helmikuun 7. päivän järähtelyt tuhosivat sen, mitä kaupungista oli jäänyt jäljelle. Maanjäristyksen iskiessä loput asukkaat lähtivät pakoon – eivätkä yhtään liian aikaisin. Korkea joentörmä, jolla kaupunki seisoi, sortui Mississippiin, missä raivoava virta vei mennessään New Madridin lankut, tiilet ja kivet. Pian kaupunki oli hävinnyt olemattomiin.

Joki järistysten kourissa

New Madridin maanjäristysten vaikutuksesta Mississippiin syntyi lähellä New Madridia tilapäisiä vesiputouksia. Niitä ylittäessään lukuisat veneet kaatuivat kumoon. Helmikuun 7. päivän järistys sai maan kohoamaan ja vajoamaan, niin että joki alkoi virrata vastakkaiseen suuntaan. Joen pohjassa avautui valtavia halkeamia, ja ne taas synnyttivät pyörteitä, jotka imivät veneitä sisäänsä. Maanjäristykset muuttivat joen reittiä, ja monet kaupungit ja maatilat hautautuivat veden alle. Ne myös ohjasivat joesta vettä toisaalle, ja näin syntyi Reelfootjärvi. Tätä suurta Tennesseessä sijaitsevaa järveä ei ollut olemassa ennen vuotta 1812. Keskellä järveä kasvaa vieläkin sitkeästi puita, jotka seisoivat kerran kuivalla maalla.

Maanjäristysten voimakkuudesta ei ole käytettävissä tarkkoja mittauksia, sillä vuonna 1812 ei ollut olemassa nykyaikaisia seismografeja. Tiedemiehet arvioivat, että ainakin kolme New Madridin maanjäristyksistä oli voimakkuudeltaan yli 8 Richterin asteikolla. Ne ovat suurimmat maanjäristykset, mitä Yhdysvalloissa on koskaan havaittu, ja ne kuuluvat voimakkaimpiin järistyksiin, mitä maapallolla on mitattu. Vaikka tuhoalue oli harvaan asuttua, katastrofien aikana kuoli kymmeniä, ellei satoja ihmisiä.

Nykyään Mississippi virtaa saappaankoron alueella Missourissa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta jos tämä joki osaisi puhua, sillä olisi aikamoista kerrottavaa ajasta, jolloin se virtasi takaperin.

[Kartat s. 18]

(Ks. painettu julkaisu)

MISSOURI

Mississippi

New Madrid

[Kuva s. 19]

Höyrylaiva ”New Orleans”

[Lähdemerkintä]

Lupa: State Historical Society of Missouri, Columbia

[Kuva s. 20]

Maanjäristykset synnyttivät Reelfootjärven

[Kuvan lähdemerkintä s. 18]

U.S. Fish & Wildlife Service, Washington, D.C./Dave Menke