Luoteisväylä – toteutuuko unelma?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA SUOMESTA

ILMASTON LÄMPENEMINEN on nykyään ihmiskunnan suurimpia huolia. Se saattaa kuitenkin toteuttaa erään merenkävijöiden suuren unelman – liikennekelpoisen luoteisväylän avautumisen. Amerikkalaisen Science-lehden mukaan tämä Atlantilta Tyynellemerelle Amerikan mantereen pohjoispuolitse kulkeva väylä voi aueta säännölliselle meriliikenteelle jo tällä vuosisadalla. ”Se olisi 11000 kilometriä lyhyempi kuin Euroopasta Aasiaan Panaman kanavan kautta kulkeva reitti ja 19000 kilometriä lyhyempi kuin Hyväntoivonniemen ympäri kulkeva reitti, jota joutuvat käyttämään supertankkerit, jotka eivät mahdu kulkemaan Panaman kanavasta”, Science-lehdessä kerrotaan.

Tällaisesta väylästä haaveiltiin jo yli 500 vuotta sitten. Ensimmäiset löytöretket pohjoisen meritien etsimiseksi tehtiin heti Kristoffer Kolumbuksen löydettyä Amerikan. Vuonna 1497 Englannin kuningas Henrik VII valtuutti John Cabotin etsimään meritietä Kaukoitään. Cabot matkasi Kolumbuksen tavoin Euroopasta länteen, mutta valitsi pohjoisemman reitin. Kun Cabot rantautui mahdollisesti Newfoundlandin saareen Pohjois-Amerikkaan, hän oli varma siitä, että oli saapunut Aasiaan. Vaikka myöhemmin selvisi, että Euroopan ja Aasian välissä oli kokonainen Uusi maailma, ajatus pohjoisesta meritiestä Kaukoitään ei kuollut. Voitaisiinko vasta löydetty manner kiertää pohjoispuolitse?

Jäätävä este

Kuvitteellinen luoteisväylä saattoi olla helppo piirtää kartalle, mutta arktisella vyöhykkeellä vallitsevien olosuhteiden vuoksi väylän löytäminen oli käytännössä vaikeampaa kuin kukaan ehkä osasi kuvitella. Suurin este oli jää. ”Liikkuva ja ajelehtiva jää avasi laivoille väyliä, mutta sulkeutui sitten kuin ansa ja vangitsi laivat ja niiden miehistöt tai murskasi ne”, kirjoittaa James P. Delgado kirjassaan Across the Top of the World.

Jäämassat olivat vastassa myös Sir Martin Frobisheria, jonka johtama tutkimusretkikunta etsi ensimmäisenä luoteisväylää arktisilta vesiltä Amerikan mantereen pohjoispuolelta. Kahden laivan ja yhden veneen retkikunta lähti matkaan Lontoosta vuonna 1576. Tutkimusretkellä Frobisher kohtasi myös arktisten seutujen alkuperäisasukkaita, eskimoita. Ensin hän luuli näkemäänsä hylkeiksi tai kaloiksi, ”mutta tultuaan lähemmäksi hän havaitsi niiden olevan ihmisiä pienissä nahasta tehdyissä veneissä”, kuten eräässä Frobisherin matkasta kertovassa kirjassa sanotaan. Kaiken kaikkiaan Frobisher teki arktisille vesille kolme tutkimusretkeä, mutta yksikään niistä ei  johtanut luoteisväylän löytämiseen. Frobisher oli kuitenkin siinä mielessä onnekas, että hän palasi jokaiselta retkeltään kotiin ehjin nahoin. Kaikki luoteisväylää etsineet löytöretkeilijät eivät olleet yhtä hyväonnisia. Monille arktiset olosuhteet – jää, kylmyys ja tuoreen ravinnon vähyys – olivat liikaa. Silti Frobisheria seuranneina vuosina kymmenet laivat ja tuhannet miehet lähtivät kohti pohjoista ja yrittivät selvittää tiensä jään läpi.

Missä on Franklin?

1800-luvulla Englannin laivasto järjesti useita massiivisia tutkimusmatkoja tavoitteenaan löytää luoteisväylä. Yksi näistä johti koko arktisten löytöretkien historian suurimpaan onnettomuuteen. Tutkimusmatkan johtajaksi oli valittu kokenut Sir John Franklin. Kahteen suureen laivaan oli asennettu höyrykoneet. Kummankin aluksen miehistöön oli värvätty laivaston parhaat miehet, ja matkalle oli varattu välttämättömyydet kolmeksi vuodeksi. Suurta huomiota oli kiinnitetty myös miehistön henkiseen hyvinvointiin. Laivoissa oli muun muassa posetiivit ja kattavat kirjastot. ”Tuskin on mitään, mille olisi käyttöä mutta mitä ei ole otettu mukaan, ja vaikka saisin olla tunnin pari Lontoossa, en todellakaan usko, että kaipaisin mitään!” kirjoitti muuan matkalle osallistunut upseeri. Retkikunta lähti matkaan Englannista toukokuussa 1845, ja heinäkuussa laivat saavuttivat Baffininlahden.

Kului vuosi. Kului toinen vuosi. Lopulta ne kolme vuotta, joihin pahimmassa tapauksessa oli varauduttu, kuluivat, eikä Franklinin retkikunnasta ollut kuultu mitään. Kahden laivan ja niiden miehistöjen salaperäinen katoaminen synnytti varsinaisen arktisten tutkimusretkien aallon. Kymmenet tutkimusretket loivat valoa paitsi Franklinin retkikunnan kohtaloon myös luoteisväylän arvoitukseen.

Yksi Franklinia etsineistä oli kapteeni Robert McClure. Hänen vastuullaan oli toinen kahdesta laivasta, jotka lähtivät Lontoosta tammikuussa 1850 ja lähestyivät Amerikan pohjoisrannikkoa Tyyneltämereltä Beringinsalmen kautta. Kunnianhimoinen McClure jätti toisen laivoista jälkeensä ja eteni päättäväisesti kohti Jäämerta. Pian hän purjehti vesillä, joilla kukaan eurooppalainen ei ollut aikaisemmin käynyt. Otettuaan monia riskejä McClure tuli lopulta Banksinsaaren rannikolle, missä hän teki innostavan havainnon: saari oli sama, jonka Edward Parry, eräs luoteisväylää etsinyt tutkimusretkeilijä, oli havainnut jo vuosia ennen häntä tullessaan arktisille vesille idästä eli Atlantin valtamereltä päin. Jos McClure onnistuisi purjehtimaan saaren toiselle puolelle, hän olisi kulkenut luoteisväylän.

Mutta tätä yrittäessään hänen laivansa juuttui jäihin. Kahden vuoden kuluttua McClure miehineen oli edelleen jumissa. Kun näytti siltä, että kaikki toivo on jo menetetty, tapahtui lähes ihme. Kaukana horisontissa näkyi hahmoja, jotka lähestyivät laivaa. Erään toisen retkikunnan kapteeni Henry Kellett oli löytänyt viestin, jonka McClure oli jättänyt Melvillensaareen, ja osasi sen perusteella lähettää pelastusretkikunnan kuoleman partaalla olevien miesten luokse. Nämä vietiin jäätä pitkin Kellettin laivalle, jolla he matkustivat kotiin – vastakkaista reittiä kuin olivat tulleet. Kellett oli nimittäin tullut Amerikan pohjoisrannikolle idästä eli Atlantilta päin! McClure ”oli siten ensimmäinen, joka matkasi luoteisväylän, tosin useammalla kuin yhdellä laivalla ja osin jalkaisin”, todetaan The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa.

Mutta mitä Franklinin retkikunnalle oli tapahtunut? Useiden johtolankojen perusteella saatiin jonkinlainen kuva vuoden 1845 jälkeisistä tapahtumista. Molemmat retkikuntaan kuuluvat laivat olivat juuttuneet jäihin Victoriansalmeen. Puolentoista paikallaan vietetyn vuoden jälkeen useita miehiä, muun muassa Franklin itse, oli kuollut. Jäljelle jääneet päättivät jättää laivat ja edetä jalan etelään, mutta  heikossa kunnossa olleet miehet kuolivat matkalle. Kukaan retkikunnasta ei selviytynyt hengissä. Retkikunnan kohtalo herättää yhä kysymyksiä. Onpa yhdeksi syyksi miesten nopeaan kuolemaan epäilty myös säilykepurkeista johtunutta lyijymyrkytystä.

Ensimmäinen purjehdus

Vaikka luoteisväylän olemassaolo oli jo todistettu, se purjehdittiin ensimmäisen kerran vasta 1900-luvulla. Nuori Roald Amundsen johti norjalaista seitsemän hengen ryhmää, joka teki matkan pikkuruisella kalastusaluksella, Gjøalla. Vaikka Gjøa oli aivan toista luokkaa kuin englantilaisten massiiviset sotalaivat, tämä pieni, matalasyväyksinen alus osoittautui oivalliseksi kulkuneuvoksi Jäämeren kapeikoissa, kivikoissa ja matalikoissa. Amundsen miehineen lähti pitkälle matkalle Oslosta 16. kesäkuuta 1903 ja lähestyi Pohjois-Amerikan rannikkoa idästä päin. Reilut kaksi vuotta myöhemmin, 27. elokuuta 1905, Gjøan miehistö havaitsi valaanpyyntialuksen, joka oli tullut samoille vesille lännestä, Beringinsalmen kautta. ”Luoteisväylä oli purjehdittu. Poika-aikani unelma – tällä hetkellä se oli toteutunut. – – Kyyneleet nousivat silmiini”, kuvailee Amundsen tuota historiallista kohtaamista.

Luoteisväylällä ei kuitenkaan ole pystytty aloittamaan säännöllistä meriliikennettä vielä tänäkään päivänä. Monia laivoja on Amundsenin jälkeen kulkenut Amerikan pohjoispuolitse, mutta se ei edelleenkään ole mikään huviretki. Tähän saattaa kuitenkin tulla pian muutos.

Ratkaisu yllättävästä lähteestä?

Arktisen alueen jäät sulavat nyt ennätysmäisen nopeasti. Niinpä eräältä kanadalaiselta poliisialukselta ei mennyt luoteisväylän kulkemiseen vuonna 2000 kuin kuukauden päivät. Kun The New York Times -lehti haastatteli matkan jälkeen aluksen kapteenia ylikonstaapeli Ken Burtonia, tämä ihmetteli sitä, ettei jää aiheuttanut heille hankaluuksia. ”Siellä oli joitakin jäävuoria, mutta mikään näkemämme ei antanut syytä huoleen. Näimme joitakin vuosien kuluessa syntyneiden jäälauttojen rippeitä, kaikki pieniä ja sirpaleisia, ja onnistuimme kiertämään ne”, Burton totesi. Alussa lainatussa Science-lehdessä kerrotaan: ”Arktisen jääpeitteen pinta-ala on kutistunut 20 viime vuoden aikana 5 prosenttia, ja jää on ohentunut; ilmastomallien mukaan kutistuminen tulee maapallon lämpötilojen noustessa jatkumaan edelleen.” Lehdessä viitataan Yhdysvaltain arktisen tutkimuskomitean USARC:n raporttiin, jonka mukaan luoteisväylä voisi jo kymmenen vuoden kuluttua ”olla avoin ainakin yhden kesäkuukauden ajan aluksille, jotka eivät ole jäävahvisteisia”.

On ironista, että unelma, joka sai ihmiset aikoinaan näkemään valtavasti vaivaa, toteutetaan nyt ”yksinkertaisesti pysymällä kotona ja polttamalla miljoonia tonneja fossiilisia polttoaineita”, kuten Science-lehdessä mainitaan. Tutkijat ovat kuitenkin huolissaan siitä, miten jäiden sulaminen ja säännöllinen meriliikenne vaikuttavat jääkarhuihin, mursuihin ja arktisen alueen alkuperäisasukkaisiin. Lisäksi liikennekelpoinen luoteisväylä voisi johtaa poliittisiin selkkauksiin. Mutta aika näyttää, mitä kaikkea mahdollinen luoteisväylän avautuminen merkitsee.

 [Kartta s. 23]

(Ks. painettu julkaisu)

Martin Frobisherin reitti vuonna 1578

John Franklinin reitti vuosina 1845–48

Robert McCluren reitti vuosina 1850–54

Roald Amundsenin reitti vuosina 1903–05

(Pisteviiva merkitsee jalan kuljettua matkaa)

Pohjoisnapa

VENÄJÄ

ALASKA, YHDYSVALLAT

KANADA

GRÖNLANTI

[Kuva s. 23]

John Cabot

[Lähdemerkintä]

Culver Pictures

[Kuva s. 23]

Sir Martin Frobisher

[Lähdemerkintä]

Cornelis Ketelin maalaus/Dictionary of American Portraits/Dover Publications, Inc., 1967

[Kuva s. 23]

Sir John Franklin

[Lähdemerkintä]

National Archives of Canada/C-001352

[Kuvat s. 23]

Robert McClure ja hänen laivansa ”Investigator” (alla)

[Lähdemerkinnät]

National Archives of Canada/C-087256

National Archives of Canada/C-016105

[Kuva s. 23]

Roald Amundsen

[Lähdemerkintä]

Brown Brothers

[Kuva s. 24]

Ilmaston lämpeneminen avaa jäisiä väyliä

[Lähdemerkintä]

Kværner Masa-Yards

[Kuvien lähdemerkintä s. 21]

Kuvitusta kirjasta The Story of Liberty, 1878