Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jumalan nimi esillä vanhoissa rakennuksissa

Jumalan nimi esillä vanhoissa rakennuksissa

Jumalan nimi esillä vanhoissa rakennuksissa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA SLOVENIASTA

Vuosisatojen kuluessa kaikkialle Eurooppaan on pystytetty kukkuloiden laelle kirkkoja ja luostareita. Niiden rakennustyyli vaihtelee keskiajan romaanisesta tyylistä, jolle ovat tunnusomaisia paksut seinät ja raskaat holvikaaret, myöhempien vuosisatojen koristeelliseen ja vaikuttavaan barokkityyliin. On kiinnostavaa, että monien tällaisten rakennusten sisällä voi nähdä Tetragrammin, Jumalan nimen neljä heprealaista kirjainta.

Esimerkistä käy Sloveniassa sijaitseva Stičnan luostari, yksi vanhimmista sisterssiläisluostareista. Se rakennettiin vuonna 1135, vain noin 40 vuotta sen jälkeen, kun sisterssiläisten sääntökunta perustettiin Ranskassa. Vaikka luostaria on korjattu useaan otteeseen, sen alkuperäinen romaaninen tyyli on säilytetty, mutta nykyään siinä on myös barokkityylisiä koristeita. Sisäpuolta koristavat maalaukset ja patsaat. Yhtä sivualttaria koristaa hopeakehän keskellä kultakirjaiminen Tetragrammi.

Jo 900-luvulta löytyy ensimmäinen muistiinmerkintä Slovenj Gradecin kaupungista. Vuonna 1419 sinne rakennettiin goottilainen sairaalakirkko. Yhteen sen sisäseinistä on maalattu 1400-luvulla koko seinän peittävä fresko, johon on kuvattu 27 Raamatun tapahtumaa. Ensimmäinen niistä koskee Lasaruksen ylösnousemusta ja viimeinen helluntaita. Toisaalla samassa rakennuksessa voi nähdä Jumalan nimen kirjoitettuna mustilla heprealaisilla kirjaimilla kultaiselle taustalle.

Maan luoteisosassa sijaitsee Radovljican kaupunki. 1400-luvulla tämän pienen asuinpaikan ympärille rakennettiin muuri ja vallihauta, ja paikalla oli linna, kirkko ja muita rakennuksia. Yhdessä kirkon alttareista on kultainen laatta, jossa on Tetragrammi.

Lähellä pientä Podčetrtekin kylää seisoo vanha luostari, joka on peräisin 1600-luvulta. Sen sisällä tarkkanäköinen kävijä voi huomata freskon, jota koristaa Jumalan nimi.

Tetragrammin voi nähdä monissa muissakin vanhoissa slovenialaisissa rakennuksissa. Niinpä kun turisti ihailee entisaikojen ihmisten käsityötaitoa ja taiteellisuutta, hän ehkä myös panee merkille, että ennen vanhaan ihmiset tiesivät, mikä on Jumalan nimi.

[Kuva s. 31]

Sivualttari Stičnan luostarissa

[Kuva s. 31]

Sveti Duhin kirkko, Slovenj Gradec

[Lähdemerkintä]

Slovenj Gradec – Cerkev Sv. Duha, Slovenija