Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mistä löydän aikaa kotitehtävien tekemiseen?

Mistä löydän aikaa kotitehtävien tekemiseen?

Nuoret kysyvät:

Mistä löydän aikaa kotitehtävien tekemiseen?

”Olen lukion viimeisellä luokalla ja ylistressaantunut. – – Minulla on niin hirveästi tehtäviä ja esitelmiä, että siitä on leikki kaukana. En ehdi tehdä niitä.” (18-vuotias tyttö)

TUNTUUKO sinusta siltä kuin olisit nääntymäisilläsi kaikkien niiden läksyjen takia, joita kannat koulusta kotiin joka päivä? Samanlainen olo on monilla muillakin. ”Sitä mukaa kuin koulut pyrkivät koko maassa nostamaan tasoaan – ja saamaan parempia tuloksia valtakunnallisissa kokeissa – kotitehtävien määrä kasvaa”, sanotaan Yhdysvaltoja koskeneessa uutisessa. ”Lukiolaiset tekevät kotitehtäviä joillakin alueilla yli kolme tuntia illassa. Michiganin yliopiston tekemä tutkimus osoitti, että lapsilla on niitä nykyään jopa kolme kertaa enemmän kuin 20 vuotta sitten.”

Kotitehtävien määrä ei ole suuri pelkästään Yhdysvalloissa. Kun tuossa maassa noin 30 prosenttia 13-vuotiaista tekee niitä vähintään kaksi tuntia päivässä, niin esimerkiksi Taiwanissa ja Koreassa vastaava määrä oli 40 prosenttia ja Ranskassa yli 50 prosenttia. ”Joskus oikein ahdistaa, kun kotitehtäviä kasaantuu iso pino”, huokaa amerikkalaisessa yliopistossa opiskeleva Katie. Samanlaisia tunteita on Marilynilla ja Belindalla, jotka käyvät koulua Marseillessa Ranskassa. ”Meiltä menee monesti vähintään kaksi tuntia illassa läksyihin”, kertoo Marilyn. ”Aikaa voi olla vaikea löytää, kun hoidettavana on muitakin velvollisuuksia.”

Mistä aikaa?

Eikö olisikin mukavaa, jos vuorokauteen voisi lisätä muutaman tunnin aina tarpeen mukaan, niin että ehtisi tehdä läksyt ja hoitaa kaikki muutkin asiat? Itse asiassa saat lisää aikaa, jos sovellat Efesolaiskirjeen 5:15, 16:ssa olevaa Raamatun periaatetta: ”Pitäkää siis tarkoin silmällä, ettette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niin kuin viisaat ostaen sopivan ajan itsellenne.” Raamatunkirjoittajalla ei kylläkään ollut kotiläksyt mielessään, mutta sama periaate soveltuu jokapäiväiseen elämään. Kun ostat jotain, sinun täytyy vastineeksi luopua jostakin. Ideana on se, että saadaksesi aikaa opiskeluun sinun täytyy luopua jostakin. Mutta mistä?

”Tee lista töistä, jotka pitää hoitaa ensin”, neuvoo nuori Jillian. Eli pane asiat tärkeysjärjestykseen. Kristillisten kokousten ja hengellisen toiminnan pitäisi olla listan kärkipäässä. Muista myös perhevelvollisuudet, kotiaskareet ja tietysti koulutehtävät.

Yritä seuraavaksi pitää viikon verran kirjaa siitä, miten todellisuudessa käytät aikasi. Tulos saattaa yllättää. Kuinka paljon katselet televisiota, surffailet netissä, käyt elokuvissa, juttelet puhelimessa tai käyt kavereiden luona? Miltä tulos näyttää, kun vertaat sitä tärkeimpien asioiden listaan? Saattaa olla, ettei sinun tarvitse tarkistaa muuta kuin television katseluun, puheluihin tai netissä surffailuun liittyviä tottumuksia, niin saat ostettua jo paljon lisää aikaa!

Tärkein ensin

Ei sinun kuitenkaan tarvitse luopua televisiosta kokonaan tai muuttua erakoksi. Täytyy vain noudattaa sääntöä ”tärkein ensin”. Raamattu neuvoo käytännöllisesti: ”[Varmistautukaa] tärkeämmistä asioista.” (Filippiläisille 1:10.) Koska koulunkäynti on tärkeä asia, voit esimerkiksi tehdä itsellesi sellaisen säännön, ettet avaa televisiota ennen kuin olet hoitanut kotiaskareet, valmistautunut kristillisiin kokouksiin ja tehnyt läksyt. Voi kieltämättä tuntua kurjalta, jos oma suosikkiohjelma jää näkemättä, mutta jos olet rehellinen, niin kuinka monesti olet aikonut katsoa vain tuon ohjelman mutta jäänytkin sitten television eteen koko illaksi – saamatta aikaiseksi mitään muuta?

Tärkeällä sijalla ovat myös kristilliset kokoukset. Jos esimerkiksi tiedät, että tulossa on tärkeä koe tai tehtävä, voisit yrittää valmistautua siihen hyvissä ajoin, niin ettei sinun tarvitse sen takia jäädä pois kokouksista. Voisit jopa yrittää puhua asiasta opettajiesi kanssa ja kertoa heille, että olisit hyvin kiitollinen, jos kokousiltaan osuvista tehtävistä saisi tietää etukäteen. Jotkut opettajat haluavat ehkä ottaa tämän huomioon.

Eräs käytännöllinen periaate sisältyy Raamatun kertomukseen Jeesuksen ystävästä Martasta. Hän oli hyvin ahkera nainen, mutta hän ei ollut laittanut asioita tärkeysjärjestykseen. Kerran hän oli aivan näännyttämässä itsensä, kun hän yritti valmistaa ilmeisesti hyvinkin hienon aterian Jeesukselle sillä aikaa, kun hänen sisarensa Maria vain kuunteli Jeesusta. Kun Martta valitti, ettei saanut sisareltaan apua, Jeesus sanoi hänelle: ”Martta, Martta, sinä olet huolissasi ja levoton monista asioista. Vain muutama kuitenkaan on tarpeen, tai vain yksi. Maria puolestaan on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luukas 10:41, 42.)

Mitä tästä opimme? Yksinkertaisuus on valttia. Miten tämä periaate soveltuu sinun tilanteeseesi? Oletko ”huolissasi ja levoton monista asioista”? Yritätkö ehkä selviytyä koulutyön lisäksi myös osa-aikatyöstä? Jos käyt työssä, niin tarvitseeko perheesi tosiaan palkkaasi vai onko sinusta vain mukava saada vähän ylimääräistä voidaksesi ostaa sellaista, mitä haluat mutta et varsinaisesti tarvitse?

Joissakin maissa nuoret haluavat esimerkiksi ostaa oman auton. Opinto-ohjaaja Karen Turner selittää, että ”nuoriin kohdistuu nykyään valtava paine hankkia rahaa, koska auton pitäminen on kallista”. Hän kuitenkin toteaa: ”Jos oppilaalla on liian paljon tekemistä – vaativan koulutyön lisäksi harrastuksia ja ansiotyötä – hän väsyy liikaa.” Miksi rasittaa itseään liiaksi, jos ei ole pakko? Jos koulunkäynti kärsii, voit ehkä vähentää työtunteja tai jättää työn pois kokonaan.

’Osta aikaa’ koulussa

Sen lisäksi että yrittää löytää lisää aikaa koulutuntien jälkeen, on hyvä miettiä, miten voisi käyttää ajan paremmin koulussa. Toisinaan on mahdollista tehdä jonkin verran kotitehtäviä esimerkiksi vapaatuntien aikana.

Voisit lisäksi harkita valinnaisaineiden vähentämistä sekä miettiä, olisiko harrastuksissasi karsimisen varaa. Tarkistukset näillä alueilla voivat tuoda sinulle lisää opiskeluaikaa.

Tehokas ajankäyttö

Olet siis nyt tehnyt uhrauksia ja muutoksia ja saanut puristettua vähän enemmän aikaa koulutehtäviä varten. Miten tehokkaasti käytät tuon ajan? Jos saat tehtyä kotitehtäviä samassa ajassa 50 prosenttia enemmän, niin etkö tavallaan ole saanut 50 prosenttia lisäaikaa? Tässä ehdotuksia tehokkuuden parantamiseksi.

Laadi suunnitelma. Mieti ennen kuin käyt käsiksi kotitehtäviin: Mikä tehtävä pitää hoitaa ensimmäisenä? Kuinka paljon käytän siihen aikaa? Mitä työvälineitä – kirjoja, paperia, kyniä, laskin – sen tekemiseen tarvitaan?

Etsi hyvä lukupaikka. Paikan pitäisi olla rauhallinen. ”Jos sinulla on kirjoituspöytä, käytä sitä”, sanoo nuori Elyse. ”Tuolissa on helpompi keskittyä kuin sängyssä.” Ellei sinulla ole omaa huonetta, sisaruksesi ovat ehkä valmiita antamaan sinulle läksyjenlukurauhan. Tai voit mennä puistoon tai kirjastoon. Jos sinulla on oma huone, älä pidä samalla televisiota auki tai kuuntele häiritsevää musiikkia.

Pidä taukoja. Jos huomaat, että keskittymiskyky herpaantuu jonkin ajan kuluttua, pieni tauko voi tehdä terää.

Älä vitkastele! ”Minulla on tapana jättää kaikki aina viime tippaan”, sanoo edellä lainattu Katie. ”Tuntuu, etten pysty tarttumaan mihinkään tehtävään ennen kuin on ihan pakko.” Laadi tarkka aikataulu kotitehtävien tekemiseen ja pidä siitä kiinni.

Koulunkäynti on tärkeää, mutta kuten Jeesus tähdensi Martalle, kaikkein tärkeimmät asiat – ”hyvä osa” – ovat hengellisiä. Pidä huoli siitä, että kotitehtävät eivät työnnä syrjään vielä tärkeämpiä asioita, kuten Raamatun lukemista, kenttäpalvelusta ja kristillisiä kokouksia. Ne tulevat rikastuttamaan elämääsi ikuisesti! (Psalmit 1:1, 2; Heprealaisille 10:24, 25.)

[Kuvat s. 15]

Jos tekemistä on liian paljon, kotitehtäville voi olla vaikea löytää aikaa

[Kuva s. 15]

Kun hoidat asiat järjestyksellisesti, koulutehtäville on enemmän aikaa