Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

”Harmaapäisiä” rikollisia

”Britanniassa on perustettu ensimmäinen varta vasten iäkkäille vangeille suunniteltu vankilasiipi, jotta voitaisiin vastata jyrkästi lisääntyvän eläkeläisrikollisten määrän asettamiin haasteisiin”, kerrotaan lontoolaisessa The Sunday Times -lehdessä. Yksikkö sijaitsee Portsmouthin vankilassa, ja siinä on tuolihissi, iäkkäille soveltuva kuntosali ja hoivatyöhön valmennettu henkilökunta. Erään tutkimuksen mukaan yli 100000 eläkeläistä ”on turvautunut tai harkinnut turvautumista rikokseen” hankkiakseen lisätuloja sosiaaliavustusten ja eläkkeen jatkeeksi. Jotkut ovat välittäneet huumeita, tehneet myymälävarkauksia, salakuljettaneet Britanniaan savukkeita ja alkoholia ja jopa ryöstäneet pankkeja. Vuonna 1990 vankilaan joutui 355 eläkeläistä, mutta vuonna 2000 heitä oli 1138. Monet heistä eivät ole tehneet rikoksia aiemmin, mutta he tuntevat ”voimakasta painetta elintason ylläpitämiseen”, sanoo kriminologi Bill Tupman. ”He eivät ole köyhimpiä eläkeläisiä vaan kuuluvat keskiluokkaan. He ovat olleet koko elämänsä ahkeria, lainkuuliaisia kansalaisia.”

Miten emot ja poikaset löytävät toisensa?

Kun emohylkeet palaavat kotiin ravittuaan itseään viikkojen ajan merellä, emojen ja niiden vastasyntyneiden poikasten on löydettävä toisensa satojen muiden emojen ja poikasten äänekkäästä laumasta. Miten ne onnistuvat siinä? Kanadalaisen The Vancouver Sun -lehden mukaan ”poikaset oppivat tunnistamaan emonsa äänen vain kahdessa päivässä syntymänsä jälkeen. Myös emot oppivat nopeasti tunnistamaan poikastensa ääntelyn.” Intian valtameressä Uuden-Amsterdamin saaressa tehty tutkimus osoitti, että ”emo ja poikanen voivat löytää toisensa vain seitsemän minuutin kuluessa siitä, kun emo on palannut ensimmäiseltä matkaltaan merelle”, lehti kertoo. ”Emo ruokkii vain omaa poikastaan ja voi suhtautua hyvin aggressiivisesti toisiin poikasiin”, sanoo tutkimuksen tehnyt tri Isabelle Charrier. ”Poikasen on siis hyvin tärkeää tunnistaa emonsa.”

Mandariinikiina ja aivot

Psykologi, tri Sophie Scott ja hänen Lontoossa ja Oxfordissa olevat kollegansa pyrkivät selvittämään kuvantamismenetelmien avulla, mitkä aivojen alueet auttavat meitä ymmärtämään puhetta. Tutkijat saivat selville, että kun englanninkielinen ihminen kuulee englantia, hänen vasen ohimolohkonsa aktivoituu, mutta ”kun mandariinikiinaa puhuvat ihmiset kuulivat äidinkieltään, toiminta vilkastui sekä oikeassa että vasemmassa ohimolohkossa”, kerrotaan The Guardian -lehdessä. Tämä johtuu siitä, että ”vasen ohimolohko on tavallisesti yhteydessä äänien ja sanojen yhdistämiseen, oikea taas puhemelodian ja sävelkoron käsittelyyn”, lehti selittää. ”Mandariinissa sävelkorko vaikuttaa merkitykseen. Esimerkiksi tavun ’ma’ merkityksiä ovat ’äiti’, ’kirota’, ’hevonen’ tai ’hamppu’” sen mukaan, mitä sävelkorkoa käytetään. Tri Scott sanoo: ”Meidän käsityksemme mukaan mandariinia puhuvat ihmiset tulkitsevat sävelkoron ja puhemelodian oikealla ohimolohkollaan ymmärtääkseen lausuttujen sanojen merkityksen.”

Viha vaaraksi nuoren sydämelle

”Tutkijat ovat havainneet, että sellaisille lapsille ja nuorille, jotka suhtautuvat hyvin vihamielisesti toisiin, kehittyy sydänsairauksille altistava metabolinen oireyhtymä kolme kertaa todennäköisemmin kuin heidän maltillisemmille ikätovereilleen”, kerrotaan montrealilaisessa The Gazette -lehdessä. Amerikkalaiset ja suomalaiset tiedemiehet tutkivat 134:ää lasta ja nuorta saadakseen selville, missä määrin nämä tunsivat vihaa, ja totesivat, että vihaisilla nuorilla ilmeni sydänsairauksille altistavia tekijöitä 22 prosenttia todennäköisemmin kuin niillä nuorilla, joilla vihasta kertova pisteluku oli pienempi. ”Ihminen ei vain herää jonain aamuna 50-vuotiaana ja totea, että hänellä on sydänsairaus”, sanoo tri Kristen Salomon, yksi tutkimuksen tekijöistä. ”Verisuonisairaudet saavat alkunsa nuorella iällä.”

Kilpailu korkeimmasta rakennuksesta jatkuu

”Kaupunkisuunnittelijat kautta maailman kilpailevat jälleen maailman korkeimman rakennuksen tekemisestä”, kerrotaan The Wall Street Journal -lehdessä. Taipeissa Taiwanissa rakennetaan jo pilvenpiirtäjää, josta on tarkoitus tulla 508 metriä korkea eli 90 metriä korkeampi kuin New Yorkissa olleet World Trade Centerin tornit. Shanghaissa Kiinassa jatkuu hanke 492 metriä korkean World Financial Centerin rakentamiseksi. Shanghain viranomaiset sanovat, että tästä rakennuksesta tulee todellisuudessa korkeampi kuin Taiwanin rakennuksesta, jonka korkeus perustuu osittain 50-metriseen televisioantenniin. Soulissa Etelä-Koreassa halutaan rakentaa kansainväliseksi liikekeskukseksi vielä korkeampi, 540-metrinen rakennus. Ei pidä myöskään unohtaa, että jotkut ovat ehdottaneet maailman korkeimman rakennuksen rakentamista syyskuun 11. päivän terroristi-iskuissa menetettyjen New Yorkin WTC-tornien tilalle. ”Harvapa olisi osannut ennustaa, että korkeimmasta rakennuksesta alettaisiin kilpailla näin pian vuoden 2001 iskujen jälkeen”, lehti sanoo.

Britannian vanhin lintu?

”Britannian vanhinta lintua ei ikä paina, vaikka se on lentänyt kahdeksan miljoonaa kilometriä ja sillä on ikää 52 vuotta”, kertoo lontoolainen The Times -lehti. Tämä mustavalkoinen pikkuliitäjä ”rengastettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 1957, jolloin se oli noin kuusivuotias”. Se pyydystettiin uudestaan vuosina 1961, 1978 ja 2002, minkä jälkeen ornitologit eivät enää odottaneet näkevänsä sitä. Mutta vuoden 2003 alkupuolella se ilmaantui Pohjois-Walesin rannikon edustalle. Britannian lintujensuojelusäätiö arvioi, että lintu on lentänyt ainakin 800000 kilometriä muuttomatkoillaan Etelä-Amerikkaan ja takaisin. Kun tähän vielä lisätään ne tuhannen kilometrin lennot, joita se tavallisesti tekee ruokkiessaan poikasiaan, tiedemiehet päättelevät, että lintu on lentänyt yli kahdeksan miljoonaa kilometriä. Bardseyn lintuasemalla Pohjois-Walesissa työskentelevä Graham Appleton sanoo: ”Tähän iäkkääseen lintuun kiinnitettiin neljäs rengas; sekin on ennätys. Edelliset olivat kuluneet.”

Lastenohjelmat katoamassa Espanjasta

”Lapsille tarkoitetut iltapäivän televisio-ohjelmat ovat kadonneet”, kerrotaan espanjalaisessa El País -päivälehdessä. Espanjan valtiontelevisiota edustavan Manuel Cereijon mukaan ”lapset eivät ole niin luotettava yleisö, että olisi perusteita lähettää heille iltapäivisin erikoisohjelmaa”. Tilanne kuitenkin huolestuttaa asiantuntijoita, esimerkiksi Espanjan vanhempainyhdistyksen johtajaa Lola Abellóa, joka sanoo: ”Lapset katsovat kaiken, mitä heille näytetään.” El País -lehden mukaan joka kolmannella espanjalaislapsella on televisio makuuhuoneessaan, minkä vuoksi 4–12-vuotiaat lapset eivät enää puhu piirroselokuvien hahmoista vaan poptähdistä ja juoruohjelmista. Abelló sanoo, että ”se on surullista, sillä heiltä on riistetty lapsuus. Varhaislapsuudesta asti he näkevät aikuisille tarkoitettua aineistoa.”