Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Vaatteemme ovat meille kallisarvoisia”

”Vaatteemme ovat meille kallisarvoisia”

”Vaatteemme ovat meille kallisarvoisia”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA MEKSIKOSTA

KUN espanjalaiset saapuivat Meksikoon 1500-luvulla, he kohtasivat lukuisten erilaisten kulttuurien edustajia: atsteekkeja, mayoja ja monia muita. Eurooppalaiset eivät suinkaan hävittäneet kohtaamiaan kulttuureja olemattomiin; ne ovat siellä vielä nykyäänkin. Meksikossa on noin 12 miljoonaa sellaista asukasta, jotka polveutuvat suoraan Kolumbuksen aikaa edeltäneistä etnisistä ryhmistä, ja monet heistä puhuvat yhä muinaista alkuperäiskieltään. Lisäksi kukin ryhmä erottuu toisista kauniilla vaatetuksellaan.

Oaxacan osavaltiossa Lounais-Meksikossa, missä Väli-Amerikan kulttuurien kirjo on laajin, voi nähdä mitä erilaisimpia viehättäviä asuja. Seudulla asuu chontal-intiaaneja, jotka hankkivat elantonsa maanviljelyllä, karjankasvatuksella ja metsästyksellä sekä keräämällä ravintoa vuorilta. Perheiden omat puutarhat tuottavat runsaasti hedelmiä, vihanneksia ja kukkia. Chontalien rakkaus luontoon näkyy eläin- ja kukka-aiheista, joita on kirjailtu punaisella ja mustalla naisten puseroihin. Naimattomat naiset viimeistelevät asunsa värikkäin hiusnauhoin.

Tehuantepecin kannaksella asuu chontalien lisäksi huaveja ja zapoteekkeja. Vaikka näiden kahden heimon pukeutumistyyli on samanlainen, paikalliset asukkaat pystyvät jollakin keinoin tunnistamaan naisen syntyperän hänen asustaan. Zapoteekit, jotka kutsuvat itseään ”pilvistä tulleeksi kansaksi”, pystyvät sanomaan naisen pukeutumistyylin perusteella jopa sen, mistä kylästä hän on. Oaxacan osavaltion pohjoisosassa asuvien chinanteekkien suosimat kuosit ovat jonkin verran mutkikkaampia. Chinanteekkinaiset kertovat esi-isiensä historiasta symbolein, joita on kirjailtu heidän väljiin, hihattomiin pukuihinsa, huipileihin. Juhlatilaisuuksissa he käyttävät loisteliaasti kirjailtua vaatetusta, jota he sanovat omalla kielellään ”suureksi vatsaksi”.

Oaxacan, Guerreron ja Pueblan osavaltioissa asuu miksteekki-intiaaneja. Tämänkin heimon naiset pitävät koristeompeleista, ja erään alueen naiset somistavat musliinipuseronsa tekniikalla, josta käytetään nimeä ”tee jos osaat”. Muiden meksikolaisten tavoin rannikkoseudun miksteekit käyttävät vielä nykyäänkin samanlaista kangasta kuin heidän esi-isänsä käyttivät satoja vuosia sitten. Miksteekkien nykyiseen kudontatekniikkaan voi tutustua museoissa, joissa on esillä pieniä veistokuvia ja piirroksia espanjalaisten tuloa edeltävältä ajalta.

Muinaisten maya- ja atsteekkimiesten asut olivat erityisen monimutkaisia. Tätä nykyä useimpien alkuperäisryhmien miehet pukeutuvat enemmän tai vähemmän tavanomaisesti. Silti vielä nykyisinkin joidenkin alkuperäiskansojen, esimerkiksi huicholien, vaatetuksesta voi saada vihiä siitä, mikä oli muotia ennen espanjalaisten maahantuloa. Yhteiskunnallista asemaa kuvaava kirjailtu huichol-puku ja siihen kuuluvat asusteet ovat niin mutkikkaita ja yksityiskohtaisia, että niihin perehtyminen vie aikaa.

Asu, joka on parhaiten säilynyt alkuperäisen kaltaisena ja jollaista käytettiin ennen espanjalaisten saapumista, löytyy nahuatien keskuudesta Cuetzalanista Pueblan osavaltiosta. Sikäläiset naiset pitävät näyttäviä pääkoristeita, jotka on valmistettu punomalla lankaa heidän hiuksiinsa (kuva s. 26), sekä läpikuultavaa, koristeellista hartiahuivia, jota kutsutaan nimellä quechquemitl. Samankaltaisia asusteita kuvaillaan myös muinaisissa käsikirjoituksissa.

Chiapasin osavaltion ylängöillä asuu monia etnisiä ryhmiä, joista jotkut ovat samaa sukujuurta. Tsotsilit, tseltalit ja tojolabalit käyttävät vaatteita, jotka heidän omasta mielestään ovat varsin arkisia mutta ulkopuolisen silmissä tavattoman upeita.

Monet myös kutovat kankaansa itse. Äidiltä opittu kankaanvalmistustaito on varmastikin omiaan vahvistamaan jälkipolven identiteettiä. Chiapasin kylmällä ylänköseudulla asuvat tsotsil-naiset tekevät kaiken alusta saakka: kerivät lampaan, pesevät, karstaavat ja kehräävät villan ja värjäävät sen luonnonväreillä ja kutovat siitä sitten nauhapuilla kangasta. Chamulasta kotoisin oleva Petrona-tyttö kertoo ylpeänä: ”Se oli aluksi hankalaa, mutta olin valtavan onnellinen, kun sain valmiiksi ensimmäisen villaisen naguani [hameen] ja kun sain kirjailtua ensimmäisen puuvillapuseroni. Tein myös vyönauhan itse.” Kun tajuaa, miten suuritöisiä nämä vaatteet ovat, voi ymmärtää, miksi Petrona sanoo: ”Vaatteemme ovat meille kallisarvoisia.”

Jukatanin niemimaan kaikkein konservatiivisimmilla seuduilla asuvat mayanaiset käyttävät arkisin hipiliä, väljää valkoista pukua, jossa on värikkäitä kirjailuja. Asuun kuuluu usein myös pitsinen alushame. Erikoistilaisuuksissa naiset ja nuoret tytöt, niin maalla kuin kaupungissakin, käyttävät ylväästi ternoa, hipilin hienompaa versiota.

Turisti voi joutua maksamaan tyypillisestä meksikolaispuvusta sievoisen summan. Toisaalta vaikka useimmat alkuperäisasukkaat ovat köyhiä, he voivat nauttia tällaisesta ylellisyydestä, sillä he valmistavat vaatteensa vaivojaan säästämättä itse.

Läsnäolo jossakin niistä Meksikon 219 kristillisestä seurakunnasta, jotka muodostuvat alkuperäiskieliä puhuvista Jehovan todistajista, voi tarjota todellista silmänruokaa. Näissä tilaisuuksissa ihmiset voivat käyttää esi-isien perintöä olevia juhla-asujaan, joiden kauneus on aivan omaa luokkaansa!

[Kartta s. 26]

(Ks. painettu julkaisu)

JUKATAN

PUEBLA

OAXACA

CHIAPAS

[Kuva s. 26]

Mayojen käyttämä pitsialushame

[Kuva s. 26]

Zapoteekkien kirjontaa

[Kuva s. 26]

Zapoteekkeja, Oaxaca

[Kuva s. 26]

Maya, Jukatan

[Kuva s. 26]

Nahuateja, Puebla

[Kuva s. 26]

Tsotsil, Chiapas