Päivä jona pääkaupunki oli tulessa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

TAMMIKUUN 18. päivänä 2003 Australian pääkaupungin Canberran asukkaat näkivät herätessään outoa loimotusta. Paksu savuverho muutti aamuauringon verenpunaiseksi kiekoksi. Ilma oli kuumaa, kuivaa ja painostavaa. Australiaa koetteli kuivuus, joka nahisti puut, lehdet ja aluskasvillisuuden rutikuiviksi. Tulipalot olivat jo viikkojen ajan tuhonneet laajoja eukalyptusmetsiä kaupungin ympärillä.

Iltapäivällä puuskittainen, paahtava tuuli sai aikaan sen, mitä kaikki pitivät mahdottomana. Tuli levisi palokujien yli Canberran lounaispuolella kasvaviin mäntymetsiin, jotka ulottuvat kaupunkiin asti.

Räjähdysmäinen palo metsässä

Vapaapalokuntalainen Elliot kertoo: ”Mäntymetsät syttyivät tuleen iltapäivällä kolmen aikaan niin rajusti, että palavia kekäleitä lenteli kuurona päällemme ja lähimpiin kaupunginosiin. Oli hirvittävää katsella, kun 40 metriä korkeat lieskat syöksyivät meitä kohti.” Paahtava kuumuus ja tuulenpuuskat tuottivat erikoiset sääolot ja synnyttivät tulipallon, joka pelottavan nopeasti kulki Chapmanin esikaupungin läpi kaataen puita ja tuhoten taloja. Lukemattomat sähköpylväät paloivat ja katkesivat, ja maahan putosi jännitteisiä sähkölankoja. Ensimmäisen tunnin aikana tuhoutui 230 taloa.

Palomiehet olivat voimattomia raivoavan tulen edessä. Elliot sanoo: ”Oli kauheaa nähdä talojen haihtuvan savuna ilmaan, sillä meidän oli valittava, mitkä talot yritämme pelastaa ja mitkä on pakko jättää liekeille. Vielä pahempaa oli nähdä itkevien, ahdistuneiden ihmisten palaavan paikalle, missä heidän kotinsa oli sijainnut.”

Jälkimainingit

Tulipaloissa kuoli neljä henkeä, ja sadat ihmiset saivat vammoja. Eräs 36-vuotias nainen juoksi takaisin kotitaloonsa pelastamaan valokuvia. Katto romahti, ja nainen jäi sisälle loukkuun. Mitään ei ollut tehtävissä hänen pelastamisekseen.

Kun tuuli laantui ja liekit sammuivat, 530 taloa oli tuhoutunut ja 2500 ihmistä oli kodittomina. Sähköverkko, kaasuputket ja viemäristö olivat kärsineet pahoja vaurioita, ja pelättiin tartuntojen leviämistä. Hengitysongelmista kärsivät potilaat täyttivät Canberran sairaalan päivystyspoliklinikan. Samalla kun evakuointikeskukset täyttyivät, hylättyihin taloihin tunkeutui tunteettomia ryöstelijöitä. Toisaalta monet ilmaisivat myös urheutta ja ihmisystävällisyyttä. Naapurit auttoivat toisiaan, vieraat pelastivat eläimiä, koulut avasivat ovensa kodittomille, ja vapaapalokuntalaiset suojelivat toisten taloja samalla kun heidän oma kotinsa paloi.

Puut kasvavat aikanaan uudestaan, ja taloja rakennetaan uudelleen, mutta kuten pääministeri John Howard sanoi, tuhon muisto ”ei katoa canberralaisten mielestä”.

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

AP Photo/Fairfax, Pat Scala