Puolan ihastuttavat rannikkodyynit

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Puolasta

PUOLAA esittelevissä kuvissa nähdään yleensä maatiloista, pelloista ja metsistä muodostuva syvänvihreä ja rehevä maalaismaisema. Mutta kuinkahan moni tietää, että Puolassa on myös kumpuilevia valkoisia dyynejä, jotka voidaan erottaa jopa avaruudesta? Niitä on 18 kilometrin matkalla Itämeren rannikolla, ja tämä aavikkoa muistuttava alue on Słowińskin kansallispuiston suosituimpia kohteita.

Erään virallisen tietolähteen mukaan kansallispuistossa on merta, järviä, jokia, dyynejä, metsiä, turvesoita ja niittyjä vieri vieressä, niin että niistä muodostuu erilaisten elinympäristöjen monimuotoinen mosaiikki. Tietolähde jatkaa: ”Vain täällä dyynit ulottuvat järviin ja metsiin.” Puiston vaeltavat dyynit, joita sanotaan valkoisiksi dyyneiksi tai valkoisiksi kummuiksi, ja matalat järvet muodostavat Euroopassa ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Nämä valtavan suuret valkoiset ja keltaiset  hiekkakinokset ovat Euroopan suurin dyynialue (noin 500 hehtaaria), jota kasvillisuus ei ole sitonut paikalleen. Słowińskin kansallispuiston virallinen tunnus onkin keltaisen dyynin ja sinisen veden yllä liitelevä valkoinen lokki.

Valkoisia dyynejä tavallisempia mutta huomaamattomampia ovat niin sanotut harmaat dyynit. Ne ovat edellä mainittuja vanhempia, ja niiden päällä kasvaa ruohoa ja puita, jotka paitsi kasvattavat humusta myös sitovat hiekan paikoilleen ja suojelevat sitä joutumasta alttiiksi luonnonvoimille. Yhdellä harmaalla dyynillä on jopa kunnia olla puiston korkein dyyni. Sen nimi on Czołpino, ja se on yli 50 metriä korkea.

Kun vierailijat näkevät dyynit – varsinkin laajan vaeltavien valkoisten dyynien kentän – monet luonnollisesti kysyvät, mistä kaikki tämä hiekka on peräisin ja miksi sitä on kertynyt näin paljon tälle suhteellisen pienelle alueelle Itämeren rannikolla?

Dyynien synty

Vaikka tutkijoilla ei ole tyhjentävää vastausta näihin kysymyksiin, todisteet viittaavat siihen, että ihmisellä on ollut sormensa pelissä. Tiedemiehet ovat tulleet tähän tulokseen tutkittuaan siitepölyä, jota on tässä puistossa niin sanotun ”fossiilisen maaperän” kerrostumissa. Tutkimuksissa on ilmennyt, että dyynien peittämällä alueella oli aikoinaan tiheitä metsiä, joissa kasvoi pääasiassa tammia. Mikä sitten on mullistanut maiseman näin perusteellisesti?

Tutkijat ajattelevat, että ennen ajanlaskumme alkua rannikoiden metsiä tuhoutui laajoilta aloilta suurpaloissa, jotka saivat alkunsa alueella asuneiden heimojen toiminnasta. ”Hietikot, joita metsät olivat pitäneet paikoillaan, lähtivät liikkeelle”, sanotaan kirjassa Słowiński National Park. Siitepölyä sisältävistä kerrostumista päätellen metsät saivat kuitenkin uudestaan jalansijaa, ensin pyökit ja myöhemmin männyt.

Keskiajalla nuo uinuvat dyynit sitten  jostakin tuntemattomasta syystä heräsivät ja lähtivät taas liikkeelle. 1500-luvulla ne uhkasivat jopa haudata alleen vanhan Łeban kaupungin. Asukkaat päättivät rakentaa toisen kaupungin vaaravyöhykkeen ulkopuolelle, mutta heidän ponnistelunsa vain pahensivat tilannetta. Kirjassa Słowiński National Park kerrotaan: ”Kaupunkia ja satamaa rakennettaessa kaadettiin suuret määrät puita, mutta kukaan ei näytä tajunneen, mitä siitä seuraisi.” Kirjassa sanotaan, että puiden kaataminen sai dyynit etenemään ennennäkemätöntä vauhtia. Vaeltavat hietikot etenivät 3–10 metriä vuodessa ja peittivät alleen kyliä, peltoja, niittyjä ja jopa metsiä.

Mistä hiekka tuli?

Ihmiset ovat saattaneet vaikuttaa maiseman muuttumiseen, mutta he eivät ole tuoneet alueelle hiekkaa. Mistä se siis tuli, ja valtaako se edelleen alaa? Vastaukset näihin kysymyksiin voivat osoittaa, miten puiston käy tulevaisuudessa.

Tutkijat uskovat, että osa hiekasta voi olla peräisin sisämaasta ja että se on kulkeutunut mereen jokien mukana. Hiekkaa on voinut syntyä myös itse rannikkolla, missä aallokko kuluttaa rantaseinämää. Esimerkiksi eräällä Itämeren rannikko-osuudella aallot vyöryvät rannalle 45 asteen kulmassa, kuluttavat kallioseinämää ja kuljettavat irronneen hiekan pois. Näin hiekkaa kasautuu merenpohjaan.

Tavoilla, joita ei vielä täysin tunneta, merivirrat ja aallot kuljettavat osan tästä hiekasta aivan kansallispuiston rannikon edustalle, missä hiekasta muodostuu rantaviivan suuntaisia hiekkasärkkiä ja -töyryjä. Sitten aallot ja rantaa kohti kulkevat virrat siirtävät hiekkaa vähitellen rannalle, missä aurinko ja tuuli ottavat ohjat käsiinsä; hiekka kuivuu, ja tuulet puhaltavat sitä kohti sisämaata. Hiekasta muodostuu harjanteita, jotka kasvavat sitä mukaa kuin hiekkaa lentää harjanteelta toiselle, ja lopputuloksena ovat valkoiset dyynit.

Järviä ”aavikon” laidalla

Edellä kerrotusta huolimatta Słowińskin kansallispuisto ei ole mikään eloton aavikko. Päinvastoin se on kukoistava eläinten ja kasvien turvapaikka, jossa on runsaasti vettä. Dyynit ja rannat muodostavat puiston alueesta vain viitisen prosenttia mutta joet ja järvet hieman yli puolet.

Suurin järvi on Łebsko, jonka pinta-ala on 71 neliökilometriä  ja syvyys enimmillään 6 metriä. Tähän järveen laskee alueen suurin joki, Łeba. Toiseksi suurin järvi on Gardno, joka saa vettä Łupawajoesta. Hiekkaisen, epävakaan ympäristön vuoksi näiden järvien rantaviiva muuttuu koko ajan.

Eläinten ja kasvien turvapaikka

Järvet ja joet täydentävät puiston kolmea pääasiallista elinympäristöä: dyynejä, nummia ja mäntymetsiä. Nämä toisistaan jyrkästi poikkeavat elinympäristöt tarjoavat kasvupaikan lähes 900 putkilokasvilajille, esimerkiksi kämmekkäkasveille. Yksi sitkeimmistä ja ekologisesti arvokkaimmista kasveista on rantakaura. Yleensä se vakiintuu dyyneille ensimmäisenä. Sen juurakot ulottavat juurensa peräti yli 10 metrin päähän ja työntävät pintaan versoja muodostaen mättäitä. Vähitellen rantakaura sitoo dyynin paikalleen, ja näin muillekin kasveille avautuu mahdollisuus juurtua dyyniin.

Słowińskin kansallispuisto on lintujen muuttoreitillä, ja siksi se kuhisee lintuja. Noin 260 lintulajia, suunnilleen 70 prosenttia kaikista Puolan lintulajeista, pitää puistoa joko kotinaan tai pysähdyspaikkana muuttomatkoillaan. Alueen vesilintuja ovat naurulokit, kalatiirat, silkkiuikut, sini- ja harmaasorsat, puna- ja tukkasotkat, joutsenet sekä koskelot, jotka on helppo tunnistaa piikikkäästä ”kampauksestaan”. Puistossa on myös huuhkajia, maakotkia, pikkukiljukotkia, merikotkia ja korppeja. Tarkkasilmäinen kävijä voi hiljaa liikkuessaan nähdä myös puistossa asustavia nisäkkäitä, kuten saksanhirviä, metsäkauriita, villisikoja, jäniksiä ja supikoiria, jotka ovat sukua ketuille.

Patikoijan paratiisi

Patikointi on ainoa puistossa sallittu turismin muoto. Tätä tarkoitusta varten puistossa on 140 kilometriä kävelypolkuja, jotka vievät kävijän kaikkiin eri elinympäristöihin: havupuumetsiin, harmaille dyyneille, niityille, nummille ja soille; järville, joiden luona on näköalatasanteita ja tähystystorneja; valkoisille dyyneille; lähinnä rantaa oleville dyyneille; ja viimein kilometrien pituisille valkoisille hiekkarannoille.

Syksyisin ja talvisin dyynit järjestävät kävijöille erikoisnäytöksen. Voimakkaat tuulet nostattavat dyynien harjalta hiekkapilviä, jotka muistuttavat aaltojen pärskeitä. Tällöin dyynien sanotaan savuavan. Esitykseen liittyy myös ääni. Miljoonien hiekkajyvien hankautuessa voimakkaasti toisiaan vasten dyynit hymisevät eli ”laulavat”.

Puiston ihastuttava ja monimuotoinen luonto houkuttelee paikalle vuosittain noin 800000 kävijää. Epäilemättä monet vierailijat haluavat päästä pakoon kiireistä kaupunkielämää ja antaa luonnon hoitaa pingottuneita hermojaan metsän rauhassa ja rantaan iskeytyvien aaltojen rauhoittavassa kohinassa lokin kirkuessa taivaalla.

[Tekstiruutu/Kartta s. 19]

Słowińskin kansallispuisto

Tämä puisto sijaitsee Puolan rannikon keskivaiheilla, Łeban ja Rowyn kaupungin välissä. Se on saanut nimensä kašubeihin kuuluvan slovintsien heimon mukaan. Tämä slaavilainen kansa asui tällä alueella aivan toisen maailmansodan loppupuolelle asti. Puisto perustettiin vuonna 1967, ja vuodesta 1977 lähtien se on kuulunut Unescon biosfäärialueohjelmaan. Alueen pinta-ala on 18618 hehtaaria, ja yli puolet siitä on veden peitossa. Loppuosa muodostuu metsistä (25 prosenttia), rannoista ja dyyneistä (5 prosenttia), soista ja nummista (8 prosenttia) sekä niityistä ja laidunmaista (8 prosenttia).

[Kartta]

(Ks. painettu julkaisu)

ITÄMERI

VENÄJÄ

PUOLA

SŁOWIŃSKIN KANSALLISPUISTO

SAKSA

TŠEKIN TASAVALTA

SLOVAKIA

[Kuva s. 16]

Dyynien sanotaan savuavan, kun voimakkaat talvituulet nostattavat hiekkapilviä

[Kuva s. 16, 17]

Kalatiira

[Lähdemerkintä]

Valokuva: Chukchi Imuruk, National Park Service

[Kuva s. 16, 17]

Dyynit kesällä

[Kuva s. 17]

Dyynit talvella

[Kuva s. 18]

Łebskojärvi

[Kuva s. 18]

Koskeloja

[Kuva s. 18]

Rantakauraa

[Kuva s. 18]

Erikoisia hiekkamuodostelmia

[Kuva s. 18]

Metsäkauris