Miksi tarvitsemme toivoa?

ENTÄ jos Daniel, edellisen kirjoituksen alussa mainittu pieni syöpäpotilas, olisi säilyttänyt toivon kirkkaana? Olisiko hän voittanut syövän? Olisiko hän vielä elossa? Luultavasti kaikkein innokkaimmatkaan toivon puolestapuhujat eivät menisi väittämään sellaista. Ja tämä on tärkeä seikka. Toivon merkitystä ei pidä liioitella. Se ei ole mikään ihmelääke.

Tri Nathan Cherney varoitti radio- ja televisioyhtiö CBS:n haastattelussa yliarvioimasta toivon merkitystä vakavasti sairaiden potilaiden hoidossa: ”Olemme nähneet miesten haukkuvan vaimoaan siitä, ettei tämä ole mietiskellyt riittävästi eikä ole ollut tarpeeksi myönteinen.” Hän jatkoi: ”Koko tämä ajattelutapa on synnyttänyt harhakuvitelman hallintakyvystä. Kun potilaiden tila heikkenee, ajatellaan, että he eivät ole onnistuneet pitämään kasvaintaan riittävän hyvin kurissa. Tämä ei ole reilua.”

Parantumattomasti sairaat ihmiset käyvät uuvuttavaa kamppailua. Heidän läheisensä eivät varmaankaan haluaisi lisätä heidän jo valmiiksi raskasta taakkaansa syyllistämällä heitä. Onko meidän siis pääteltävä, ettei toivolla ole merkitystä?

Ei. Esimerkiksi Cherney on erikoistunut lievityshoitoihin, joiden tarkoituksena ei ole nujertaa tautia eikä edes pidentää elämää vaan tehdä potilaan elämä miellyttävämmäksi niin kauan kuin kamppailu kestää. Alan lääkärit uskovat lujasti hoitoihin, jotka kohottavat potilaan mielialaa, ja katsovat tämän hyödyttävän vakavastikin sairaita. On runsaasti näyttöä siitä, että toivo voi vaikuttaa tällä tavalla – ja tehdä paljon muutakin hyvää.

Toivon merkitys

”Toivo on tehokasta terapiaa”, sanoo lääketieteen toimittaja ja lääkäri W. Gifford-Jones. Hän arvioi tutkimuksia, joissa selvitettiin henkisen  tuen merkitystä parantumattomasti sairaille potilaille. Tuen arvellaan auttavan potilaita pysymään toiveikkaampina ja myönteisempinä. Eräässä vuonna 1989 tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että tukea saaneet potilaat elivät pitempään, mutta uudempien tutkimusten tulokset eivät ole olleet yhtä selviä. Tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että henkistä tukea saavilla potilailla on vähemmän masennusta ja kipuja kuin muilla potilailla.

Eräässä tutkimuksessa selvitettiin optimismin ja pessimismin vaikutusta sepelvaltimotautiin. Siihen osallistui runsaat 1300 miestä, joiden elämänasenteen myönteisyys tai kielteisyys arvioitiin tarkoin. Kymmenen vuotta myöhemmin tehdyssä seurantatutkimuksessa yli 12 prosenttia miehistä oli sairastunut sepelvaltimotautiin. Pessimistejä sairastuneiden joukossa oli lähes kaksi kertaa enemmän kuin optimisteja. Laura Kubzansky, joka toimii sosiaalisen ja terveyskäyttäytymisen dosenttina Harvardin kansanterveyden laitoksella, sanoo: ”Käsitys myönteisen ajattelun hyvästä vaikutuksesta terveyteen on perustunut suurimmaksi osaksi kuulopuheisiin, mutta tämä tutkimus tarjoaa siitä ensimmäisiä päteviä lääketieteellisiä todisteita sydäntautien osalta.”

Jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että ne, jotka pitävät terveyttään huonona, toipuvat leikkauksesta hitaammin kuin ne, jotka arvioivat terveytensä erittäin hyväksi. Jopa pitkäikäisyys on yhdistetty myönteisyyteen. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, miten myönteiset ja kielteiset näkemykset vanhenemisesta vaikuttavat iäkkäisiin. Kun heille näytettiin väläyksittäin viestejä, joissa ikääntymiseen liitettiin viisauden ja kokemuksen karttuminen, heidän kävelyssään oli sen jälkeen enemmän puhtia. Muutos vastasi kolmen kuukauden kunto-ohjelman tuloksia!

 Miksi toivo, optimismi ja myönteisyys näyttävät olevan hyväksi terveydelle? Tutkijat ja lääkärit eivät ehkä vielä ymmärrä ihmisen mieltä ja kehoa niin hyvin, että voisivat antaa varmoja vastauksia. Alan tutkijat voivat kuitenkin tehdä valistuneita arvauksia. Esimerkiksi muuan neurologian professori arvelee: ”Onnellisuus ja toiveikkuus tuntuvat hyvältä. Ne tuottavat miellyttävän olotilan, johon ei juuri liity stressiä, ja silloin elimistö kukoistaa. Tässä on jälleen jotain, mitä ihmiset voivat tehdä terveytensä hyväksi.”

Havainto saattaa joistakin lääkäreistä, psykologeista ja tutkijoista tuntua uraauurtavalta, mutta siinä ei ole mitään uutta Raamatun tutkijoille. Lähes kolmetuhatta vuotta sitten viisas kuningas Salomo kirjoitti pyhän hengen ohjauksessa: ”Iloinen sydän tekee hyvää parantajana, mutta murtunut henki kuivattaa luut.” (Sananlaskut 17:22.) Jakeesta heijastuu tasapainoinen näkemys. Siinä ei sanota, että iloinen sydän parantaisi kaikki vaivat, vaan ainoastaan, että se ”tekee hyvää parantajana”.

Voidaankin kysyä, että jos toivo olisi lääkettä, niin kukapa lääkäri ei määräisi sitä. Mutta terveysvaikutusten lisäksi toivosta on paljon muutakin hyötyä.

Optimismi ja pessimismi elämässä

Tutkijat ovat havainneet, että optimistit hyötyvät monin tavoin myönteisyydestään. He menestyvät yleensä paremmin koulussa, työelämässä ja jopa urheilussa. Eräs tutkimus koski naisyleisurheilijoita. Valmentajat antoivat yksityiskohtaisen arvion pelkästään naisten lajikohtaisista kyvyistä. Lisäksi naisille esitettiin kysymyksiä, joilla selvitettiin, kuinka myönteinen asenne heillä oli. Kävi ilmi, että myönteisyys ennakoi suorituksen tasoa paljon paremmin kuin valmentajien arviot heidän taidoistaan. Miksi toivolla on näin voimakas vaikutus?

Tutkijat ovat oppineet paljon vertailemalla optimismia ja pessimismiä. Eläinten käyttäytymistä selvittävissä kokeissa tehtiin 1960-luvulla yllättävä havainto, jonka perusteella tutkijat alkoivat puhua ”opitusta avuttomuudesta”. Huomattiin, että ihmisetkin voivat kärsiä samanlaisesta ilmiöstä. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa koehenkilöt joutuivat kuuntelemaan epämiellyttävää ääntä, ja heille sanottiin, että he voisivat lopettaa sen, kun oppisivat painamaan katkaisimia oikeassa järjestyksessä. He onnistuivat tehtävässä.

Toinen ryhmä sai samat ohjeet, mutta katkaisimien painaminen ei auttanut. Monet tunsivat itsensä tietysti avuttomiksi. Seuraavissa kokeissa he arkailivat ryhtyä minkäänlaisiin toimiin, koska he olivat varmoja, ettei millään, mitä he tekisivät, olisi merkitystä. Optimistit eivät kuitenkaan edes tässä toisessa ryhmässä lakanneet yrittämästä.

Professori Martin Seligman osallistui joidenkin edellä mainittujen kokeiden suunnitteluun ja halusi ryhtyä tutkimaan optimismia ja pessimismiä. Hän eritteli niiden ihmisten ajattelutapaa, jotka herkästi tuntevat itsensä avuttomiksi. Hän tuli siihen tulokseen, että kielteinen ajattelutapa kahlitsee ihmisiä monissa asioissa tai jopa lamaannuttaa heidät kokonaan. Seligman tiivistää kielteisyyden ja sen vaikutukset seuraavasti: ”Kahdenkymmenenviiden vuoden tutkimukset ovat – – saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että jos meillä on tapana uskoa pessimistin tavoin, että epäonni on omaa syytämme, kestää ikuisesti ja romuttaa kaiken mitä teemme, kohtaamme epäonnea enemmän kuin jos uskoisimme toisin.” (Optimistin käsikirja.)

Nämäkin päätelmät voivat joistakuista vaikuttaa uusilta, mutta Raamatun tutkijoiden korvissa ne kuulostavat tutuilta. Sananlasku sanoo: ”Oletko osoittautunut lannistuneeksi ahdingon päivänä? Voimasi tulee olemaan vähäinen.” (Sananlaskut 24:10.) Raamattu osoittaa selvästi, että lannistuminen siihen liittyvine kielteisine ajatuksineen heikentää aloitekykyä. Miten sitten voimme torjua kielteisyyden ja saada elämään enemmän myönteisyyttä ja toivoa?

[Kuva s. 4, 5]

Toivo tekee monella tavalla hyvää