Mailynin uudet kasvot

KERTONUT MAILYNIN ÄITI

Miksi suloinen 11-vuotias tyttäreni Mailyn tarvitsi uudet kasvot? Minäpä kerron.

Mailyn on kahdesta tyttärestäni nuorempi. Hän syntyi Holguínissa Kuubassa 5. elokuuta 1992. Hänen isänsä, sisarensa ja minä olimme hyvin onnellisia hänen syntymästään, mutta pian tapahtui sellaista, mikä sumensi ilomme. Muutaman päivän kuluttua synnytyksestä sairastuin vesirokkoon, ja kuukautta myöhemmin Mailyn sai saman taudin.

Aluksi tilanne ei näyttänyt kovin vakavalta, mutta sitten Mailyn meni huonommaksi, ja hän joutui sairaalaan. Lääkärit hoitivat häntä hyvin, mutta hänen immuunijärjestelmänsä oli heikentynyt niin paljon, että hän sai toisen tartunnan. Huomasin hänen pikkuruisen nenänsä sivulla oudon punaisen laikun, ja lääkärit totesivat sen johtuvan harvinaisesta mutta erittäin aggressiivisesta bakteerityypistä.

Mailyn sai heti antibiootteja, mutta bakteeri alkoi muutamassa päivässä tuhota hänen kasvojaan. Siihen mennessä kun lääkärit saivat bakteerin kuriin, hän oli menettänyt melkein kokonaan nenän ja huulet sekä osan ikenistä ja leuasta. Lisäksi hänellä oli koloja toisen silmän reunassa.

Kun mieheni ja minä näimme hänet, purskahdimme itkuun. Miten tällaista saattoi tapahtua meidän pikku tytöllemme? Mailyn oli tehohoidossa useita päiviä, ja lääkärit arvelivat hänen menehtyvän. Mieheni kehotti minua monta kertaa varautumaan pahimpaan. Mutta kun työnsin käteni keskoskaappiin ja tartuin Mailynin pieneen käteen, hän puristi kättäni niin lujasti, että tiesin hänen selviytyvän. Sanoin miehelleni: ”Tyttäremme ei kuole. Mutta millaista hänen elämänsä tulee olemaan tuollaisena?” Joka aamu herätessämme ajattelimme, että kaikki oli vain painajaista.

Ollessamme sairaalassa vanhempi tyttäremme Maydelis, joka oli silloin kuusivuotias, oli vanhempieni hoivissa. Hän odotti pikkusiskoaan hartaasti takaisin kotiin. Mailyn oli sairaalaan lähtiessään ollut kaunis kuin nukke suurine, sinisine silmineen. Mutta kun Maydelis seuraavan kerran näki sisarensa, tämä näytti hirviöltä.

Miksi lapseni joutuu kärsimään näin paljon?

Puolentoista kuukauden kuluttua Mailyn pääsi sairaalasta. Emme palanneet kaupunkikotiimme, koska emme halunneet kenenkään näkevän häntä. Vetäydyimme maalle mökkiin vanhempieni maatilan naapuriin.

Alussa onnistuin antamaan Mailynille rintamaitoa vähän kerrallaan siitä aukosta, jossa hänen suunsa oli ollut. Hän ei pystynyt imemään. Mutta kun vammat alkoivat parantua, aukko sulkeutui lähes kokonaan. En voinut syöttää hänelle muuta kuin nestemäistä ravintoa pullosta. Kun hän oli vuoden vanha, palasimme Holguíniin, missä lääkärit tekivät hänelle neljä leikkausta suurentaakseen suuaukkoa.

 Mietin usein, miksi lapseni joutui kärsimään niin paljon. Etsin vastausta spiritistisistä keskuksista ja rukoilin jumalankuviani. Mutta mistään en saanut lohdutusta. Joidenkin sukulaisten ja tuttavien loukkaavat sanat hämmensivät minua entisestään. Jotkut sanoivat, että Jumala kyllä tietää, miksi hän sallii tällaista. Toiset väittivät, että kyseessä oli rangaistus Jumalalta. Murehdin myös sitä, mitä sanoisin Mailynille, kun hän kasvaisi isommaksi. Aivan pienenä Mailyn kysyi kerran isältään, miksei hänellä ollut nenää niin kuin muilla. Mieheni ei pystynyt vastaamaan vaan meni ulos itkemään. Yritin selittää tytölle, mitä oli tapahtunut. Hän muistaa minun vieläkin sanoneen usein, että pieni pöpö oli syönyt hänen nenänsä ja suunsa.

Perusta toivolle

Juuri kun tunsin itseni pohjattoman masentuneeksi, muistin, että naapurin rouva oli Jehovan todistaja. Pyysin häntä näyttämään minulle Raamatusta, miksi Jumala salli tyttäreni kärsiä niin paljon. Kysyin myös, että jos tämä sairaus oli jostakin minun teostani johtuva rangaistus Jumalalta, niin miksi Mailyn joutui maksamaan siitä.

Naapurini alkoi tutkia kanssani Raamattua kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä * avulla. Aloin vähitellen ymmärtää, että Jumala ei ole syypää siihen, mitä Mailynille oli tapahtunut, ja että hän todella välittää meistä ja pitää meistä huolen (Jaakobin kirje 1:13; 1. Pietarin kirje 5:7). Aloin arvostaa sitä suurenmoista toivoa, että kärsimykset loppuvat hänen taivaallisen Valtakuntansa alaisuudessa, joka on Jeesuksen Kristuksen käsissä (Matteus 6:9, 10; Ilmestys 21:3, 4). Tämä antoi minulle voimaa ja sai minut käymään Jehovan todistajien kokouksissa. Aluksi mieheni ei pitänyt uudesta hengellisestä suunnastani mutta ei kuitenkaan vaatinut minua lopettamaan Raamatun tutkimista, jos se auttoi minua kestämään suruamme.

Apua ulkomailta

Kun Mailyn oli kaksivuotias, muuan maineikas plastiikkakirurgi sai Meksikossa tietää hänen tapauksestaan ja tarjoutui hoitamaan häntä ilmaiseksi. Ensimmäiset leikkaukset tehtiin vuonna 1994. Mailyn ja minä olimme Meksikossa vajaan vuoden. Emme heti saaneet yhteyttä Jehovan todistajiin, joten emme päässeet kristillisiin kokouksiin.  Tämä heikensi minua hengellisesti. Sitten eräs paikallinen todistaja otti meihin yhteyttä, ja aloimme taas olla toisten uskovien seurassa mahdollisimman paljon. Palattuamme Kuubaan jatkoin Raamatun tutkimista ja vahvistuin hengellisesti.

Mieheni ei siihen aikaan ollut edelleenkään kiinnostunut Raamatusta. Yritin herätellä hänen kiinnostustaan pyytämällä häntä silloin tällöin lukemaan minulle Raamattuun perustuvia julkaisuja, jotta voisin ymmärtää niitä paremmin. Viimein hän halusi alkaa tutkia Raamattua, sillä hän pelkäsi, että toistuvat pitkät matkat Meksikoon heikentäisivät perhesiteitämme. Hän arveli, että yhteinen hengellinen pohja auttaisi meitä kestämään eron paremmin. Se auttoikin. Mieheni, vanhempi tyttäremme ja minut kastettiin Jehovan todistajiksi vuonna 1997.

Ensimmäisillä kerroilla Meksikossa Mailyn sanoi, että jos se pieni pöpö ei olisi syönyt hänen kasvojaan, meidän ei tarvitsisi olla erossa isästä ja siskosta. Tuntui riipaisevalta, että perheemme joutui olemaan hajallaan niin pitkiä aikoja. Muistan kuitenkin erään hyvin rohkaisevan vierailun Jehovan todistajien Meksikon-haaratoimistoon, jota sanotaan Beteliksi. Mailyn oli sanonut moneen kertaan, ettei hän halunnut enää leikkaukseen – viidenteen sillä erää – koska toipuminen oli niin kivuliasta. Jotkut haaratoimistossa palvelevat todistajat sanoivat hänelle, että jos hän olisi reipas ja antaisi lääkärien leikata, hänelle pidettäisiin juhlat, kun hän pääsisi sairaalasta. Hän suostui leikkaukseen.

Annetaanpa Mailynin kuvailla tunteitaan: ”Tuntui mahtavalta päästä juhliin Beteliin, ja siksi olin oikein reipas leikkaushoidon aikana. Juhlat olivat hienot, ja niissä oli paljon hengellisiä veljiä ja sisaria. Sain heiltä paljon kortteja, jotka minulla on vieläkin tallella. Se oli niin rohkaisevaa, että kestin sen voimalla seuraavat leikkaukset.”

Edistysaskelia ja apua kestämiseen

Mailynille, joka on nykyään 11-vuotias, on tehty 20 kasvoleikkausta. Niistä on ollut paljon apua, mutta vieläkään hän ei pysty avaamaan suutaan kokonaan. Hän on kuitenkin aina ollut rohkea ja myönteinen. Hän on myös pitänyt suuressa arvossa hengellisiä asioita. Hän liittyi paikallisen seurakuntamme teokraattiseen palveluskouluun kuusivuotiaana ja kävi kasteella 27. huhtikuuta 2003. Hänellä on ollut jopa kolme raamatuntutkistelua samaan aikaan. Kerran Meksikossa hän puhui eräälle miehelle, joka oli halukas tutkimaan Raamattua hänen johdollaan. Mailyn kutsui hänet Kristuksen kuoleman muistonviettoon ja muihin seurakunnan kokouksiin, ja mies kävi niissä hyvin kiinnostuneena.

Kun Mailyn saarnaa talosta taloon, jotkut kyselevät, ovatko hänen kasvonsa palaneet. Hän käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kertoo siitä Raamattuun perustuvasta toivostaan, että Jehova antaa hänelle uudet kasvot tulevassa paratiisissa (Luukas 23:43).

Leikkaukset ja toisten lasten pilkka ovat tuottaneet Mailynille sanoin kuvaamatonta tuskaa. Miten hän on kestänyt sen? Hän vastaa vakaumuksellisesti: ”Jehova on minulle hyvin todellinen. Hän antaa minulle voimaa ja rohkeutta. En halua mennä uusiin leikkauksiin, koska lääkärit eivät voi enää tehdä paljon enempää. He eivät ikinä saa minusta sellaista kuin olin syntyessäni. Mutta tiedän, että Jehova antaa minulle uudet kasvot uudessa maailmassa, ja sitten olen taas nätti.”

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 26]

”Jehova antaa minulle uudet kasvot uudessa maailmassa”

[Huomioteksti s. 27]

Aloin vähitellen ymmärtää, että Jumala ei ole syypää