Voittoja ja tappioita taistelussa sairauksia vastaan

OLI elokuun 5. päivä vuonna 1942, kun tri Alexander Fleming tajusi, että hänen ystävänsä oli kuolemaisillaan. Tuon 52-vuotiaan miehen selkäydinkalvoissa oli tulehdus, ja kaikista Flemingin ponnisteluista huolimatta hän oli nyt vajonnut koomaan.

Fleming oli 15 vuotta aiemmin löytänyt sattumalta poikkeuksellisen aineen, jota tuotti sinivihreä sieni. Hän nimesi aineen penisilliiniksi. Hän oli havainnut, että se pystyi tuhoamaan bakteereja, mutta koska hän ei ollut onnistunut eristämään puhdasta penisilliiniä, hän oli testannut ainetta vain ulkoisesti antiseptinä (pieneliöitä tuhoavana aineena). Vuonna 1938 Howard Florey oli kuitenkin Oxfordin yliopistossa alkanut tutkimusryhmineen selvittää, miten tuota lääkettä voitaisiin tuottaa niin paljon, että sitä voitaisiin kokeilla ihmisiin. Fleming soitti Floreylle, ja tämä tarjoutui lähettämään hänelle kaiken penisilliininsä. Tämä oli Flemingille viimeinen mahdollisuus pelastaa ystävänsä henki.

Ruiske lihakseen ei tehonnut, joten Fleming ruiskutti lääkettä suoraan selkäytimeen. Penisilliini tuhosi mikrobit, ja runsaan viikon kuluttua potilas lähti sairaalasta täysin parantuneena. Antibioottien aika oli koittanut, ja uusi läpimurto oli tehty taistelussa sairauksia vastaan.

Antibioottien aika

Ensimmäiset antibiootit vaikuttivat ihmelääkkeiltä. Bakteerien, sienten ja muiden mikrobien aiheuttamat tartunnat, joita aiemmin ei osattu parantaa, pystyttiin nyt hoitamaan. Uusien lääkkeiden ansiosta aivokalvontulehduksen, keuhkokuumeen ja tulirokon kuolonuhrien määrä väheni merkittävästi. Sairaalainfektiot, jotka ennen olivat merkinneet kuolemantuomiota, voitettiin muutamassa päivässä.

Tutkijat ovat Flemingin jälkeen kehittäneet kymmeniä muita antibiootteja, ja uusia etsitään jatkuvasti. Viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana niistä on tullut korvaamaton ase taistelussa sairauksia vastaan. Jos George Washington eläisi nykyään, lääkärit epäilemättä hoitaisivat hänen kurkkukipunsa antibiootilla, ja hän toipuisi viikossa. Lähes jokainen meistä on päässyt jostain tartunnasta eroon antibioottien avulla. On kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että niilläkin on huonot puolensa.

 Antibiootit eivät tehoa virussairauksiin, kuten aidsiin ja influenssaan. Jotkut ovat joillekin antibiooteille allergisia. Laajakirjoiset antibiootit voivat tuhota myös elimistön hyödyllisiä mikrobeja. Mutta ehkä kaikkein vaikein ongelma juontuu niiden liikakäytöstä ja kuurien keskeyttämisestä.

Potilaat saattavat jättää lääkärin määräämän antibioottikuurin kesken, koska heillä on jo parempi olo tai kuuri kestää pitkään. Silloin aine ei välttämättä tuhoa kaikkia vahingollisia bakteereja, vaan vastustuskykyiset eli resistentit kannat jäävät eloon ja lisääntyvät. Näin on käynyt usein tuberkuloosipotilaiden hoidossa.

Syypäitä näiden uusien lääkkeiden liikakäyttöön ovat olleet niin lääkärit kuin karjankasvattajatkin. ”Yhdysvalloissa antibiootteja on usein määrätty liikaa, ja monissa muissa maissa niiden käyttö on vieläkin mielivaltaisempaa”, kerrotaan kirjassa Mikrobit ja ihminen. ”Karjalle niitä on syötetty valtavia määriä, ei parantamaan tauteja vaan edistämään eläimen kasvua. Se onkin merkittävimpiä mikrobisen resistenssin lisääntymisen syitä.” Kirjassa varoitetaan seurauksista:  ”Saattaa olla, että antibioottivarat pian loppuvat.”

Antibioottiresistenssin synnyttämää ongelmaa lukuun ottamatta 1900-luvun jälkipuolisko oli kuitenkin lääketieteen voittojen aikaa. Näytti siltä, että tutkijat löytäisivät lääkkeitä sairauteen kuin sairauteen. Rokotteet puolestaan herättivät toiveita jopa siitä, että taudit saataisiin ehkäistyä.

Lääketieteen voittoja

”Rokotus on kaikkien aikojen menestystarina kansanterveyden alalla”, sanottiin Maailman terveysjärjestön vuosiraportissa 1999. Maailmanlaajuisten rokotuskampanjoiden ansiosta on pelastunut jo miljoonia ihmisiä. Rokotusten avulla hävitettiin isorokko, joka ehti vaatia enemmän uhreja kuin kaikki 1900-luvun sodat yhteensä, ja samalla keinolla on polio saatu häviämään lähes kokonaan (ks. tekstiruutu ”Voitto isorokosta ja poliosta”). Monet lapset rokotetaan nykyään yleisiä hengenvaarallisia tauteja vastaan.

Jotkin muut sairaudet on taltutettu arkisemmin keinoin. Kolera ja eräät muut veden välityksellä leviävät taudit aiheuttavat harvoin ongelmia siellä, missä on kohtuulliset käymälät ja puhdasta vettä. Monissa maissa on nykyään helpompi päästä lääkäriin ja sairaalahoitoon, minkä johdosta useimmat taudit voidaan todeta ja hoitaa ennen kuin ne muuttuvat hengenvaarallisiksi. Kansanterveys on kohentunut myös paremman ravinnon ja elinolojen sekä elintarvikkeiden käsittelyä ja varastointia koskevan lainsäädännön ansiosta.

Kun tiedemiehet ovat löytäneet tartuntatautien aiheuttajat, terveysviranomaiset ovat voineet ryhtyä käytännön toimiin alkavan epidemian pysäyttämiseksi. Esimerkiksi San Franciscossa vuonna 1907 puhjennut paiserutto vaati vain muutamia uhreja, koska kaupunki käynnisti viipymättä kampanjan rottien hävittämiseksi, sillä niissä olleet kirput levittivät tautia. Sitä vastoin Intiassa samaan tautiin kuoli 12 vuodessa vuodesta 1896 eteenpäin kymmenen miljoonaa ihmistä, koska taudin perimmäistä syytä ei vielä tunnettu.

Tappioita taistelussa sairauksia vastaan

Lääketiede on selvästikin saavuttanut merkittäviä voittoja. Jotkin terveydenhuollon edistysaskeleet ovat kuitenkin rajoittuneet rikkaisiin maihin. Hoidettavissa oleviin sairauksiin kuolee yhä miljoonia ihmisiä vain siksi, ettei heitä ole varaa hoitaa. Monilla kehitysmaiden asukkailla ei vieläkään ole käytettävissään kunnollista käymälää, terveydenhuoltopalveluja tai puhdasta vettä. Näitä perustarpeita on entistä vaikeampi täyttää, kun väkeä muuttaa noissa maissa joukoittain maalta suurkaupunkeihin. Maailman köyhille on siksi langennut ”suhteettoman suuri osa sairauksien taakasta”, kuten Maailman terveysjärjestö asian ilmaisee.

Tämän epätasapainon suurin syy on lyhytnäköinen itsekkyys. ”Jotkut maailman pahimmista tarttuvista tappajista vaikuttavat niin kaukaisilta”, sanotaan kirjassa Mikrobit ja ihminen. ”Osaa taudeista esiintyy pääasiassa tai ainoastaan trooppisen tai subtrooppisen alueen köyhissä maissa.” Vauraat maat ja lääketehtaat eivät mielellään anna varoja noiden sairauksien hoitoon, koska ne eivät hyödy siitä suoranaisesti.

Tautien leviämiseen vaikuttaa myös ihmisten vastuuton käyttäytyminen. Malliesimerkki tästä kylmästä tosiasiasta on HI-virus, joka leviää ihmisestä toiseen ruumiinnesteiden välityksellä. Aids-pandemia levisi kautta maapallon vain muutamassa vuodessa (ks. tekstiruutu ”Aids – aikamme vitsaus”). ”Ihmiset itse ovat siihen syypäitä”, painottaa epidemiologi Joe McCormick. ”Eikä tämä ole moralisointia vaan tosiasia.”

Miten ihmiset ovat tietämättään levittäneet HI-virusta? Eräässä tartuntatautien uutta tulemista käsittelevässä kirjassa luetellaan seuraavat kolme tekijää: Muutokset sosiaalisessa käyttäytymisessä – varsinkin seksin harrastaminen monien kumppanien kanssa – ovat johtaneet sukupuolitautien aaltoon, jolloin viruksen on ollut paljon helpompi saada jalansijaa ja yhden taudinkantajan tartuttaa monta muuta. Saastuneita huumeneuloja ja kehitysmaissa lääkeruiskuja on  yleisesti käytetty uudelleen. Miljardien dollarien arvoinen maailmanlaajuinen verikauppa on mahdollistanut viruksen siirtymisen yhdestä luovuttajasta kymmeniin verensiirtopotilaisiin. (The Coming Plague.)

Kuten edellä osoitettiin, antibioottien liikakäyttö ja kuurien jättäminen kesken ovat edistäneet vastustuskykyisten mikrobien ilmaantumista. Ongelma on vakava ja pahenee jatkuvasti. Stafylokokki-bakteeri, joka aiheuttaa paljon haavatulehduksia, saatiin ennen hoidettua helposti penisilliinin johdoksilla. Nykyään nämä pitkään käytössä olleet antibiootit ovat usein tehottomia, ja lääkärien on turvauduttava uudempiin ja kalliimpiin antibiootteihin, joihin kehitysmaiden sairaaloilla harvoin on varaa. Joihinkin mikrobeihin eivät aina tehoa edes uusimmat antibiootit, minkä vuoksi sairaalainfektioista on tullut yleisempiä ja tappavampia. Yhdysvaltain allergia- ja tartuntatauti-instituutin entinen johtaja tri Richard Krause kuvailee nykytilannetta kiertelemättä ”vastustuskykyisten mikrobien epidemiaksi”.

Onko tilanne parempi kuin ennen?

Sairauksien uhka ei selvästikään ole poistunut nyt 2000-luvun alussa. Aidsin vääjäämätön leviäminen, lääkkeille vastustuskykyisten taudinaiheuttajien ilmaantuminen sekä tuberkuloosin, malarian ja muiden vanhojen kuolemantautien uusi tulo osoittavat, ettei taistelua sairauksia vastaan ole vielä voitettu.

”Onko tilanne nykyään parempi kuin sata vuotta sitten?” kysyi nobelisti Joshua Lederberg. ”Useimmissa suhteissa se on huonompi”, hän sanoi. ”Olemme suhtautuneet mikrobeihin leväperäisesti, ja törmäämme yhä uudelleen sen vakaviin seurauksiin.” Voitaisiinko nykyiset ongelmat ratkaista, jos lääketieteen piirissä ja kaikissa maissa ryhdyttäisiin päättäväisiin toimiin sen hyväksi? Saadaanko tärkeimmät tartuntataudit aikanaan hävitetyksi kuten isorokko? Tarkastelemme näitä kysymyksiä viimeisessä kirjoituksessa.

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

Voitto isorokosta ja poliosta

Lokakuun lopussa vuonna 1977 Maailman terveysjärjestö (WHO) jäljitti väestön keskuudesta viimeisen tunnetun isorokkotapauksen. Somaliassa asuvan sairaalakokki Ali Maow Maalinin isorokko ei ollut kovin paha, ja hän oli kunnossa muutaman viikon kuluttua. Kaikki, jotka olivat olleet tekemisissä hänen kanssaan, saivat rokotuksen.

Lääkärit odottivat malttamattomina kaksi pitkää vuotta. Sille, joka ilmoittaisi varmasta ”akuutista isorokkotapauksesta”, oli luvattu tuhannen dollarin palkkio. Kukaan ei onnistunut osoittamaan sellaista tapausta, ja 8. toukokuuta 1980 WHO ilmoitti virallisesti, että maailman kansat olivat saaneet voiton isorokosta. Vielä kymmenen vuotta aiemmin tautiin oli kuollut pari miljoonaa ihmistä vuodessa. Merkittävä tartuntatauti oli hävitetty ensi kertaa ihmiskunnan historiassa. *

Polio eli poliomyeliitti, vammauttava lapsuusajan sairaus, näytti olevan hävitettävissä samalla tavoin. Jonas Salk kehitti siihen vuonna 1955 tehokkaan rokotteen, ja Yhdysvalloissa sekä muissa maissa järjestettiin rokotuskampanja taudin ehkäisemiseksi. Myöhemmin kehitettiin suun kautta annettava rokote, ja vuonna 1988 WHO käynnisti maailmanlaajuisen ohjelman polion hävittämiseksi.

”Kun hanke alkoi vuonna 1988, polio halvaannutti yli tuhat lasta päivässä”, kertoo WHO:n entinen pääjohtaja tri Gro Harlem Brundtland. ”Vuonna 2001 tapauksia todettiin pitkälti alle tuhat vuodessa.” Poliota esiintyy enää alle kymmenessä maassa, mutta vielä tarvitaan lisää varoja, jotta tauti saataisiin nujerrettua niistäkin.

[Alaviite]

[Kuva]

Etiopialainen poika saa suun kautta annettavan poliorokotteen

[Lähdemerkintä]

© WHO/P. Virot

[Tekstiruutu/Kuva s. 10]

Aids – aikamme vitsaus

Aidsista on tullut uusi maailmanlaajuinen uhka. Se opittiin tuntemaan noin 20 vuotta sitten, ja sen jälkeen tartunnan on saanut jo yli 60 miljoonaa ihmistä. Terveysviranomaiset varoittavat, että aids-pandemia on vasta alussa. Heidän mukaansa tartunnan saaneiden määrä ”kipuaa – – korkeammalle kuin aiemmin pidettiin mahdollisena”, ja seuraukset ovat tuhoisia siellä, missä tartuntoja on eniten.

”Valtaenemmistö maailman HIV-potilaista on parhaassa työiässä”, sanotaan Yhdistyneiden kansakuntien raportissa. Tämän perusteella useiden Afrikan keski- ja eteläosissa sijaitsevien maiden uskotaan menettävän 10–20 prosenttia työvoimastaan vuoteen 2005 mennessä. Raportissa kerrotaan: ”Keskimääräinen elinikä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on tätä nykyä 47 vuotta. Ilman aidsia se olisi 62 vuotta.”

Rokotetta ei ole vielä onnistuttu kehittämään, ja vain neljä prosenttia kehitysmaiden kuudesta miljoonasta HIV-potilaasta saa lääkehoitoa. Tartuntaan ei vielä ole parannuskeinoa, ja lääkärit pelkäävät, että suurin osa HI-viruksen saaneista sairastuu lopulta aidsiin.

[Kuva]

HI-viruksen sairastuttamia T-imusoluja

[Lähdemerkintä]

Godo-Foto

[Kuva s. 7]

Laborantti tutkii hankalaa viruskantaa

[Lähdemerkintä]

CDC/Anthony Sanchez