Miksi jotkut tiedemiehet uskovat Jumalaan?

TIEDE tuo jatkuvasti päivänvaloon uusia asioita maailmankaikkeudesta ja maapallon elämästä. Silti niin tutkijat kuin maallikotkin odottavat yhä vastauksia moniin perusluonteisiin kysymyksiin: Miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa? Mitä oli ennen sen syntyä? Miksi se näyttää olevan kuin suunniteltu elämää varten? Miten elämä on saanut alkunsa täällä maan päällä?

Tiede ei vieläkään tarjoa tyhjentäviä vastauksia tällaisiin kysymyksiin. Jotkut arvelevat, ettei niitä koskaan siltä suunnalta tulekaan. Niinpä monet ovat katsoneet tarpeelliseksi punnita näkemyksiään uudestaan. Tarkastelemme nyt kolmea niistä arvoituksista, jotka ovat saaneet jotkut tiedemiehet pohtimaan Luojan olemassaoloa.

Hienosäätö sattumaako?

Yksi keskeinen kysymys koskee kosmoksen hienosäätöä. Miksi maailmankaikkeuden muuttumattomat fysiikan lait ja luonnonvakiot ovat juuri sellaisia, että ne tukevat täydellisesti maapallon kaltaisen planeetan olemassaoloa ja sillä olevaa elämää?

Mitä tarkoitamme tässä hienosäädöllä? Otetaanpa esimerkiksi fysiikan neljä perusvoimaa: sähkömagnetismi, painovoima, vahva ydinvoima ja heikko ydinvoima. * Ne vaikuttavat kaikkiin kappaleisiin ja kohteisiin. Niiden suuruus ja keskinäiset suhteet ovat ihanteelliset; hienoisetkin muutokset voisivat johtaa kaiken elämän sammumiseen.

Monien ajattelevien ihmisten mielestä tätä ei voida selittää pelkillä yhteensattumilla. Cambridgen yliopistossa toiminut fyysikko John Polkinghorne on todennut: ”Kun tajuaa, että luonnonlakien on oltava uskomattoman hienosäätöisiä, jotta tämä näkemämme maailmankaikkeus olisi voinut ilmaantua, tulee pakostakin mieleen, että se ei ole syntynyt itsestään vaan sen takana täytyy olla jokin tarkoitus.”

Australialainen fyysikko Paul Davies on tehnyt samanlaisen päätelmän: ”Epäilemättä monet tiedemiehet – – suhtautuvat ylenkatseellisesti siihen käsitykseen, että olisi olemassa Jumala tai ainakin jonkinlainen persoonaton luova periaate.” Hän jatkoi: ”Itse en suhtaudu asiaan näin. – – En voi uskoa, että olemassaolomme tässä maailmankaikkeudessa on pelkkä kohtalon oikku, – – satunnainen poikkeama suuressa kosmisessa draamassa.”

Vaikeasti selitettävät riippuvuussuhteet

Toinen nykypäivän tiedemiehille haastava ongelma liittyy meitä ympäröivän maailman moninaisiin riippuvuussuhteisiin. Jo terve järki sanoo, että mitä monimutkaisempi jokin ilmiö on, sitä epätodennäköisemmin se syntyy itsestään. Otetaan tästä esimerkki.

 Elämän rakennusaineen DNA:n muodostuminen edellyttää lukemattomia kemiallisia reaktioita, joiden täytyy seurata toisiaan täsmällisessä järjestyksessä. Utahin osavaltion yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä tri Frank Salisbury laski kolmisenkymmentä vuotta sitten, kuinka todennäköistä on, että elämän synnylle välttämätön tavallinen DNA-molekyyli olisi muodostunut itsestään. Todennäköisyys oli niin äärettömän pieni, että sitä pidetään matemaattisesti mahdottomana. *

Keskinäiset riippuvuussuhteet ilmenevät selvästi silloin kun elävällä organismilla on monimutkaisia osia, jotka olisivat hyödyttömiä ilman muita monimutkaisia osia. Yksi esimerkki on lisääntyminen.

Kehitysopillisten teorioiden mukaan elolliset lisääntyivät jatkuvasti sinäkin aikana kun ne kehittyivät yhä monimutkaisemmiksi. Mutta jossain vaiheessa naaraaseen on useissa lajeissa täytynyt muodostua lisääntymis- eli sukusoluja, jotka koiraan on pitänyt hedelmöittää täydentävillä sukusoluilla. Jotta jälkeläiset ovat saaneet oikean määrän kromosomeja, kummankin vanhemman sukusolujen on täytynyt käydä läpi meioosi, tärkeä tapahtumaketju, jonka tuloksena noihin soluihin jää puolet kromosomien tavallisesta määrästä. Tämän jakautumisen ansiosta jälkeläiset eivät saa liikaa kromosomeja.

Sama tapahtumaketju olisi tietenkin ollut välttämätön muidenkin lajien lisääntymisessä. Miten kunkin lajin ”kantaemo” tuli kykeneväksi tuottamaan jälkeläisiä täysin kehittyneen ”kantaisän” kanssa? Miten niillä molemmilla saattoi yhtäkkiä olla kyky puolittaa sukusolujensa kromosomien määrä sellaisella tavalla, että ne saivat terveen jälkeläisen, jolla oli kummankin vanhempansa tyypillisiä ominaisuuksia? Jos taas lisääntymiseen liittyvät olennaisen tärkeät kyvyt kehittyivät vähitellen, niin miten kunkin lajin koiras ja naaras selviytyivät sillä aikaa kun nuo kyvyt vasta muotoutuivat?

Sen todennäköisyys, että nämä toisistaan riippuvaiset lisääntymisen edellytykset olisivat ilmaantuneet sattumalta edes yhden lajin sisällä, on olematon. Niiden ilmaantuminen lajissa toisensa jälkeen ei ole enää järkevästi selitettävissä. Voiko teoreettinen evoluutioprosessi selittää tällaisen monimutkaisuuden? Miten sattumanvaraiset, umpimähkäiset ja tarkoituksettomat tapahtumat voisivat tuottaa järjestelmiä, jotka niin monin tavoin nivoutuvat toisiinsa? Elollisissa on loputtomasti ominaisuuksia, jotka todistavat kaukokatseisuudesta ja suunnittelusta – ja näin ollen älykkäästä Suunnittelijasta.

Monet tutkijat ovat tehneet samanlaisen päätelmän. Esimerkiksi matemaatikko William A. Dembski on kirjoittanut, että ”fyysisen maailman havaittavista piirteistä” ilmenee ”älyllinen suunnitelmallisuus”, joka ”voidaan selittää tyydyttävästi vain älyllisistä syistä johtuvaksi”. Biokemisti Michael Behe tiivistää: ”Ihminen voi olla hyvä katolilainen ja uskoa darvinismiin, mutta biokemia on tehnyt entistä vaikeammaksi olla ajatteleva  tiedemies ja uskoa tuohon oppiin.”

Puutteellinen fossiilisto

Kolmas joillekin tiedemiehille päänvaivaa aiheuttava arvoitus liittyy fossiilistoon. Jos evoluutio eteni miljardien vuosien kuluessa, elollisten päätyyppien väliltä pitäisi löytyä paljon välimuotoja. Darwinin päivien jälkeen löydetyt lukemattomat fossiilit ovat kuitenkin osoittautuneet pettymykseksi tässä suhteessa. Puuttuvat renkaat ovat nimensä mukaisia: niitä ei tosiaan ole.

Joukko tiedemiehiä on siksi tullut siihen tulokseen, että evoluution tueksi esitetyt perusteet ovat liian hataria ja ristiriitaisia todistaakseen, että elämä olisi kehittynyt. Ilmailuinsinööri Luther D. Sutherland kirjoittaa kirjassaan Darwin’s Enigma: ”Tieteelliset todisteet osoittavat, että aina kun jokin olennaisesti erilainen elämänmuoto, yksisoluisesta alkueläimestä ihmiseen, ilmaantui maan päälle, se oli täydellinen ja sen elimet ja rakenteet olivat valmiita ja täysin toimivia. Tästä on väistämättä tehtävä sellainen päätelmä, että jonkinlainen äly  oli olemassa ennen kuin elämää ensi kerran ilmaantui maan päälle.”

Fossiilisto vastaa sitä vastoin tarkasti sitä järjestystä, jossa elämänmuodot ilmaantuivat maan päälle 1. Mooseksen kirjassa olevan Raamatun kertomuksen mukaan. Oregonin osavaltion yliopistossa tohtorinarvon hankkinut fysikaalisen kemian professori Donald E. Chittick sanoo: ”Jos fossiilistoa katsotaan avoimesti, johdonmukainen päätelmä on se, että eläimet lisääntyivät lajiensa mukaan, kuten Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan. Ne eivät muuttuneet toisiksi lajeiksi. Todisteet ovat nykyään, kuten ne olivat Darwinin aikanakin, sopusoinnussa luomiskertomuksen kanssa, jonka mukaan elolliset luotiin lajeittain. Eläimet ja kasvit lisääntyvät edelleen lajinsa mukaan. Paleontologian (fossiilien tutkimuksen) ja darvinismin väliset ristiriidat ovat niin suuria, että jotkut tiedemiehet ovat alkaneet epäillä välimuotoja koskaan löytyvänkään.”

Todisteiden edessä

Nämä esimerkit ovat vain jäävuoren huippu niille ihmisille avoimista kysymyksistä, jotka torjuvat todisteet Luojan olemassaolosta. Jotkut tiedemiehet ovat tajunneet, että Jumalan pois sulkeminen ei perustu kiistattomiin todisteisiin eikä huolellisen johdonmukaiseen ajatteluun vaan toiveikkaisiin olettamuksiin ja arvailuihin.

Tähtitieteilijä Allan Sandage, jolla on takanaan pitkä ja hedelmällinen tutkijanura, onkin sanonut: ”Olen omien tieteellisten tutkimusteni pohjalta tullut siihen tulokseen, että maailma on paljon monisyisempi kuin tiede pystyy selittämään. Voin ymmärtää olemassaolon arvoituksen ainoastaan yliluonnollisen avulla.”

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 6]

Tiedemiehille avoimia kysymyksiä

▪ Miksi fysiikan neljään perusvoimaan liittyy hämmästyttävän paljon hienosäätöä, joka mahdollistaa maailmankaikkeuden olemassaolon ja elämän?

▪ Miten elollisten olioiden valtava ja usein välttämätön monimutkaisuus on selitettävissä?

▪ Miksi fossiilistossa on aukkoja, ja missä on todisteita elollisten päätyyppien välimuodoista?

[Tekstiruutu s. 8]

Silkkaa sattumaako?

National Geographic -lehden kannessa oli hiljattain koskettava kuva, josta heijastui äidin ja lapsen välinen läheinen suhde, ja se sai erään lukijan antamaan seuraavanlaista palautetta: ”Kansikuva äidistä ja lapsesta on mestarillinen. En voi käsittää, miten kukaan voi katsella tuota suloista lasta, joka vielä yhdeksän kuukautta aiemmin oli nuppineulan pään kokoinen munasolu, ja olla sitä mieltä, että sen suurenmoinen kehitys oli vain sokeaa sattumaa.”

Monet ovat samaa mieltä. Ydinfysiikan professorina toiminut tri Gerald Schroeder vertaa sen todennäköisyyttä, että maailmankaikkeuden synty olisi ollut pelkkää sattumaa, sen todennäköisyyteen, että joku vie lotossa päävoiton kolme kertaa peräjälkeen: ”Ennen kuin hän ehtii lunastaa kolmannen voittonsa, hän on jo matkalla telkien taakse siitä hyvästä, että on peukaloinut tuloksia. Sen todennäköisyys, että voittaa kolme kertaa peräkkäin tai edes koko elämän aikana, on merkityksettömän pieni.”

[Kuvat s. 7]

Jos nämä neljä voimaa eivät olisi täsmälleen oikean suuruisia ja keskinäisessä tasapainossa, elämä ei olisi mahdollista

Heikko ydinvoima pitää auringossa tapahtuvat palamisreaktiot tasaisina

Painovoima pitää esineet maan päällä

Vahva ydinvoima pitää atomien ytimen koossa

Sähkömagnetismi aiheuttaa salamointia

[Kuvat s. 7]

Miten sattumanvaraiset voimat voisivat tuottaa jotain niin monimutkaista kuin solun DNA-molekyyleineen, saati ihmisen?

[Kuvat s. 8]

Fossiilisto ei ole todistanut että elämä olisi kehityksen seurausta