Musiikin maailma sormien ulottuvilla

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRITANNIASTA

”KAIKKIEN aikojen merkittävin soitin.” Jotkut ovat tätä mieltä pianosta. Monipuolisuutensa ja ilmaisuvoimaisuutensa ansiosta se sopii yhtä lailla klassiseen musiikkiin kuin jazziin ja populaarimusiikkiinkin. Konserttilavalla se on hallitseva, majesteettinen soolosoitin, mutta sillä voidaan myös säestää pehmeästi ujoakin laulajaa. Se on kuin ”yhden miehen orkesteri”, mutta se sointuu yhteen käytännöllisesti katsoen minkä tahansa soittimen kanssa. Sitä on sanottu ”taiteilijan paletin musiikilliseksi vastineeksi”, ja sen innoittamana tehdyt sävellykset kuuluvat kauneimpiin, mitä koskaan on kirjoitettu. Kuka keksi pianon, ja miksi se on edelleen suuressa suosiossa? *

Pianon edeltäjät

Varhaisia kielisoittimia olivat harppu ja lyyra, joita näppäiltiin käsin (1. Mooseksen kirja 4:21). Myöhemmin tuli käyttöön dulcimer, jonka kieliä lyötiin palikoilla. Euroopassa kehiteltiin keskiajalla soittimia, joiden kieliä näppäiltiin tai lyötiin koskettimiston avulla. Näistä yleisimpiä olivat klavikordi ja cembalo. Klavikordi oli suorakaiteen muotoinen, kannellinen laatikko, ja sen kieliä löivät altapäin pienet metallipuikot eli tangentit. Sillä voitiin soittaa ilmeikkäästi, mutta sen heikko sointi tahtoi peittyä toisten soittimien ja laulajien äänen alle. Klavikordia suuremmassa cembalossa, joka muistuttaa ulkonäöltään nykyistä flyygeliä, oli pitkät kielet, joita näppäilivät kynnet eli plektrat. Sen sointi oli voimakas ja sointuva, mutta sitä soitettaessa ei voinut vaihdella äänen voimakkuutta.

1700-luvulla alettiin säveltää uudenlaista musiikkia, joka oli dynaamista ja ilmaisuvoimaista, ja muusikot kaipasivat kosketinsoitinta, jolla olisi klavikordin herkkyys ja cembalon voima.

Piano keksitään

Italialainen soitinrakentaja Bartolomeo Cristofori teki soittimen, jossa oli cembalon perusrakenne ja jossa kieliä löivät pienet vasarat saman periaatteen mukaan kuin klavikordissa. Vasarat oli tehty puusta ja päällystetty nahalla. Hän antoi keksinnölleen nimeksi gravicembalo col piano e forte, joka lyheni pianoforteksi ja lopulta pianoksi. Tässä oli nyt täyteläisemmin soiva kosketinsoitin, jolla voitiin nimensä mukaisesti soittaa hiljaa (piano) ja kovaa (forte).

Valitettavasti Cristofori ei ehtinyt nähdä, millainen menestys hänen uudesta soittimestaan tuli. Monikaan ei osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan, joten hän alkoi tehdä jälleen cembaloita. Kului lähes 30 vuotta siitä, kun Cristofori teki ensimmäisen pianonsa, ennen kuin saksalainen urkujenrakentaja Gottfried Silbermann perehtyi lähemmin sen rakenteeseen ja alkoi valmistaa omia pianojaan. Saksalaiset ja itävaltalaiset käsityöläiset jatkoivat  kokeilujen tekemistä ja keskittyivät rakentamaan pienempiä ja kevyempiä, suorakaiteen muotoisia taffelipianoja.

Myös Englannissa oli joukko pianonrakentajia. He olivat siirtyneet sinne Saksasta 1750-luvun loppupuolella. Yksi heistä, Johannes Zumpe, kehitti taffelipianosta muunnelman, joka myi hyvin. Soitinta parantelivat edelleen ranskalainen Sébastien Érard ja jotkut muut eurooppalaiset ja amerikkalaiset pianonrakentajat. Taitava skotlantilainen huonekalupuuseppä John Broadwood oivalsi, että piano olisi ihanteellinen soitin äskettäin vaurastuneen keskiluokan nuorille naisille. Pian hänen yrityksensä alkoi valmistaa suuria määriä taffelipianoja ja flyygeleitä.

Seuraava haaste oli valmistaa pienempään tilaan mahtuva piano, jolla olisi flyygelin ylivertainen ääni. Niinpä rakennettiin pianoja, jotka eivät olleet pitkiä vaan korkeita ja entistä suurempia. Erään Broadwoodin valmistaman mallin pystysuuntaiset kielet olivat 2,7 metriä koskettimiston yläpuolella, mutta koska sen yläosa painoi enemmän kuin alaosa, sitä oli vaarallista soittaa. Muuan toinen pystysuorassa oleva piano, niin sanottu kirahvimalli, oli oikeastaan flyygeli, jonka takaosa oli nostettu pystyyn. Ensimmäisen onnistuneen pystypianon suunnitteli 1800-luvulla englantilainen John Isaac Hawkins. Hän sijoitti kielet niin, että niiden alapää oli lähellä lattiaa. Tämä johti lopulta siihen, että taffelipiano jäi pois käytöstä.

Säveltäjät löytävät pianon

Tällä välin piano alkoi kiinnostaa säveltäjiä. Uusi soitin teki vaikutuksen nuoreen Wolfgang Amadeus Mozartiin, kun hän kävi kokeilemassa sitä Johann Steinin baijerilaisessa verstaassa vuonna 1777. Pian hän alkoi kirjoittaa sävellyksiä pianolle ja sävelsi vain neljässä vuodessa peräti 15 pianokonserttoa! Joitakin vuosia myöhemmin Ludwig van Beethoven kuitenkin vaikutti merkittävästi siihen, että tämän uuden soittimen mahdollisuudet tulivat ilmi. Hän sai pianon elämään, melkeinpä laulamaan. Tässä oli soitin, jota musiikkimaailma oli odottanut, ja uusi romanttinen, tunteita ilmentävä musiikkisuuntaus pääsi valloilleen. Frédéric François Chopin, ”pianon runoilija”, havaitsi, että piano oli ihanteellinen ajatusten ja tunteiden tulkki. Franz Liszt sävelsi mielenkiintoista, omaperäistä musiikkia, joka sai pianon kuulostamaan orkesterilta. Hän myös häikäisi kuulijoitaan taituruudellaan.

Pianon puinen runko ja ohuet kielet eivät kuitenkaan tahtoneet kestää väkevän konsertin voimakasäänistä, intohimoista musiikkia. Pianonrakentajat alkoivat siksi vahvistaa runkorakennetta raudalla, kunnes runko alettiin tehdä kokonaan valuraudasta. Nyt he saattoivat käyttää paksumpia kieliä ja painavampia vasaroita, minkä ansiosta äänenvoimakkuus kasvoi. Sointi oli kylläkin melko terävä, mutta se parani, kun vasarat päällystettiin huovalla. Sointia paransi entisestään se, että pitkät kielet sijoitettiin viistosti  lyhyempien päälle, mikä myös säästi tilaa. Nykyaikainen piano oli syntynyt, ja se toi tullessaan joukoittain loistavia pianisteja. He vetivät konserttisalit täyteen alati lisääntyvästä pianomusiikista innostunutta väkeä. Samalla eurooppalaiset ja amerikkalaiset pianonvalmistajat tuottivat pianoja minkä ehtivät tyydyttääkseen tavatonta kysyntää.

Hyvin suosittu

1900-luvun alkupuolella tämä uusi statussymboli oli oltava jokaisessa kodissa, osattiinpa sitä soittaa tai ei. Pianisteja haluttiin viihdyttämään asiakkaita ja matkustajia, soittamaan uusien mykkäelokuvien taustamusiikkia ja opettamaan yhä useampia kunnianhimoisia harrastelijoita. Pianolla oli keskeinen rooli illanistujaisissa. Amatöörit sovittivat omia musiikkiesityksiään. Koko ajan sävellettiin uutta pianomusiikkia. Kehittyi myös erilaisia soittotyylejä: mukaansa tempaava, synkopoitu ragtime, hidasrytminen blues, herkeämätön boogie-woogie.

Ensimmäistä maailmansotaa seurasi alamäki. Myynti oli alkanut vähitellen laskea vuoden 1910 jälkeen, jolloin tuotettiin ennätykselliset 600000 pianoa. Pianon syrjäyttivät kodin ajanvietteenä gramofoni, radio, levysoitin ja lopulta televisio. Piano ei kuitenkaan ollut sanonut vielä viimeistä sanaansa. Toisen maailmansodan jälkeiset tekniset edistysaskeleet johtivat sen uuteen tulemiseen. Vuoteen 1980 mennessä tuotantoluvut olivat kivunneet jälleen huippulukemiin, yli 800000:een. Nykyään tehdään muovista ja erilaisista seoksista kevyitä sähköpianoja, eikä pianon valkoisia koskettimia enää päällystetä norsunluulla vaan synteettisillä materiaaleilla. Japanista on tullut yksi maailman johtavista pianonvalmistajista, ja Kiinakin on ottanut vastaan tämän ”soitinten kuningattaren”, joksi pianoa siellä kutsutaan.

Kiinnostaisiko pianonsoitto?

Joillakin soittimilla voi yhden ainoan äänen tuottaminen vaatia paljon harjoittelua, mutta vain muutama pianon koskettimen painallus oikeassa järjestyksessä saa jo aikaan musiikkia. Joillakuilla on taito soittaa korvakuulolta. Useimmat kuitenkin käyttävät hyväkseen itseopiskeluun tarkoitettuja yksinkertaisia pianonsoiton oppaita ja oppivat nopeasti soittamaan oikealla kädellä melodiaa ja vasemmalla säestystä. Kuvittele sitä aikaansaamisen tunnetta, kun voit itse soittaa nuoteista lempisävelmäsi. Valitsisitko sytyttävän marssin, pehmeän valssin tai mahdollisesti lempiballadisi? Ehkä haluaisit soittaa latinalaisamerikkalaisia rytmejä tai jazzia. On myös hauskaa soittaa jonkun ystävän kanssa nelikätisesti. Ajattele myös, millaista iloa voit tuottaa ystävillesi, kun he voivat laulaa tai soittaa muita soittimia säestykselläsi. Innostaisiko sinua kokeilla, millainen tämä musiikin maailma on?

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 21]

Automaattipiano

Niitä varten, jotka eivät osanneet soittaa mitään kosketinsoitinta, keksittiin pianola eli automaattipiano, joka oli soittorasian ja pianon yhdistelmä. Siinä oli liikkuva reikäpaperirulla, joka sai koskettimet liikkumaan itsekseen ylös ja alas. Ensimmäisissä, 1890-luvun malleissa, asetettiin pianon eteen kone, jonka puusormet painelivat koskettimia koneen käyttäjän polkiessa pedaaleja. Myöhemmissä malleissa laite rakennettiin pianon sisään. Edistyksellisempi ”reprodusoiva piano” toisti merkittävien pianistien todenmukaisia esityksiä. Näitä pianorullille tehtyjä tallenteita kopioitiin myyntiä varten samaan tapaan kuin nykyisiä levyjä ja nauhoja. Vuonna 1925 automaattipianoja valmistettiin Yhdysvalloissa enemmän kuin tavallisia pianoja. Gramofonin ja radion käyttöönotto johti kuitenkin siihen, että 1930-lukuun mennessä automaattipiano oli jäänyt lähes kokonaan pois käytöstä.

[Lähdemerkintä]

Culver Pictures

[Tekstiruutu/Kaavio s. 22, 23]

Miten flyygeli toimii?

Yli 200 hyvin kireälle jännitettyä teräskieltä tuottaa 88 säveltä. Lyhyillä, ohuilla kielillä, jotka värähtelevät nopeasti, saadaan aikaan korkeat sävelet ja pitkillä, paksuilla kielillä, jotka on päällystetty kuparilangalla, saadaan aikaan matalat sävelet. Matalimpia säveliä lukuun ottamatta kutakin säveltä varten on kaksi tai kolme kieltä.

Kun soittaja painaa kosketinta (1), vipumekanismi sinkoaa pehmustetun vasaran yhtä tai useampaa tuon koskettimen kieltä vasten, minkä jälkeen vasara ponnahtaa heti takaisin. Jos kosketin pidetään alas painettuna, kieli jää soimaan ja ääni vaimenee hitaasti. Kun soittaja nostaa sormensa pois koskettimelta (2), sammuttaja painautuu kieltä vasten ja vaimentaa kielen. Jos pianon alaosassa oleva oikeanpuoleinen pedaali painetaan alas, kaikki sammuttajat irtoavat kieliltä ja sävelet, jotka sen jälkeen soitetaan, soivat päällekkäin täydentäen toisiaan.

Kielet kulkevat kielisilloiksi (3) kutsuttujen puulistojen yli, jotka on kiinnitetty kaikupohjaan (4), joka värähtelee kielten kanssa ja voimistaa niiden ääntä. Ympäröivä puukehikko toimii ääntä voimistavan kaikukopan tavoin.

Kielet on kiinnitetty teräksisten viritystappien (5) avulla valurautaiseen kehykseen. Flyygelin kehyksen on kestettävä kielten jännitys, joka voi olla yli 20 tonnia.

 [Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

Sammuttaja

Kieli

Vasara

Kosketin alhaalla

Kosketin levossa

[Kuva]

Varhaisin jäljellä oleva Cristoforin piano, 1720

[Lähdemerkintä]

The Metropolitan Museum of Art, The Crosby Brown Collection of Musical Instruments, 1889. (89.4.1219) Photograph ©1983 The Metropolitan Museum of Art