Maa muutosten kourissa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA SAKSASTA

”VAIMONI sydän melkein murtui, kun jouduimme jättämään kotimme”, kertoo Dieter. ”11-vuotias tyttäremme Michaela oli hänkin aivan masentunut. Mutta meillä ei ollut valinnanvaraa.” Ovatko nämä sota-alueelta paenneen pakolaisperheen ajatuksia? Eivät, vaan tämä perhe asuu Saksassa eräällä kaivosteollisuusalueella.

Noin 33000 ihmistä Reininmaalla on kuluneiden 55 vuoden aikana kokenut saman kuin Dieterin perhe. Heidät on sijoitettu asumaan muualle, kun alueella on aloitettu ruskohiilen avolouhinta. Teollisuuden kasvavan energiantarpeen vuoksi pelkästään Saksan avolouhoksista kaivetaan vuosittain noin 180 miljoonaa tonnia ruskohiiltä. Se on suunnilleen 25 kertaa enemmän kuin Kheopsin pyramidin arvioidaan painavan.

Miten tämä vaikuttaa alueeseen ja sen väestöön? Hakuteoksessa Brockhaus Enzyklopädie sanotaan: ”Laajamittainen avolouhinta merkitsee usein huomattavia väestönsiirtoja ja muita suuria muutoksia.” * Luodaanpa silmäys Reininmaan avolouhoksiin ja niihin ihmisiin, joiden elämää ne ovat muuttaneet.

Ruskohiilen avolouhinta

Ala-Reinin alangolla Kölnin ja Aachenin välillä on Euroopan suurin yksittäinen ruskohiiliesiintymä. Alue on lähes yhtä suuri kuin Luxemburgin valtio tai Gotlannin saari Itämeressä. Ruskohiili on lähellä maanpintaa soran, hiekan tai saven alla, ja tämä maakerros täytyy ensin poistaa tieltä.

Irtomaa poistetaan ruskohiilen päältä hihnapyöräkaivureilla. Yksi tällainen kone irrottaa maata päivittäin 16000 puoliperävaunullisen verran. Louhoksen seinämät leikataan penkereiksi, jotteivät ne sorru louhoksen syvetessä, ja louhinta suoritetaan näiltä tasanteilta käsin. Penkereillä työskentelee samanlaisia hihnapyöräkaivureita kuin on yllä olevassa kuvassa. Ne kuuluvat maailman suurimpiin koneisiin: ne ovat noin 95 metriä korkeita eli likimain yhtä korkeita kuin 30-kerroksiset talot.

Kun kaivuri on poistanut päällimmäisen maakerroksen, se viedään pois hihnakuljetinta pitkin. Yhtä ruskohiilikuutiota kohden poistetaan Reininmaalla yli 4,6 kuutiota irtomaata. Kuorma liikkuu hihnaa pitkin niin reipasta vauhtia, että ihmisen olisi vaikea pysyä rinnalla edes polkupyörällä. Hihnakuljettimet johtavat  kokoamispisteeseen, josta eri ainekset siirretään hiilisiiloihin, tavaravaunuihin ja edelleen voimalaitoksiin tai sitten hylkykasoihin. Suurin osa ruskohiilestä menee voimalaitoksiin energiantuotantoon.

Irtomaa käytetään niin pitkälle kuin mahdollista kaivantojen täyttämiseen uudelleen, kun ruskohiili on irrotettu. Tämä työ tehdään levittäjillä, jotka syytävät maata aukkoon kerros kerrokselta, kunnes se on peittynyt. Ylijäämä kootaan alueen ulkopuolelle kasoiksi, joille voi tulla korkeutta jopa kaksisataa metriä. Niiden sopeuttaminen maisemaan ja saattaminen maa- ja metsätalouden hyödynnettäväksi ovat todellinen haaste maisemoijille.

Pohjaveden pinnan laskeminen

Avolouhinta vaikuttaa pakostakin merkittävästi maisemaan ja luonnon kiertokulkuihin. Jotta louhos pysyy kuivana, pohjaveden pintaa lasketaan tasolle, joka on louhoksen syvimmän kohdan alapuolella. Saksan louhoksista pumpataan vuosittain vettä niin paljon, että maan suurimman kaupungin Berliinin asukkaat tulisivat sillä määrällä toimeen lähes kolme ja puoli vuotta. Näin suuren vesimäärän poistaminen maaperästä huolestuttaa ympäristönsuojelijoita. He pelkäävät erityisesti läheisen Maas-Schwalm-Netten luonnonpuiston puolesta, joka sijaitsee Saksan ja Alankomaiden rajalla. Se on kosteikkoa, jolla elää monia kasvi- ja lintulajeja.

Kaivosyhtiöt ovat vakuuttaneet, ettei huoleen ole aihetta. Louhoksista poistettava vesi korvataan pumppaamalla vettä takaisin maahan hieman kauempana muun muassa imeytyskaivojen välityksellä. Näin pyritään estämään alueen kuivuminen.

Maisema muotoutuu uudelleen

Maaperä on jatkuvassa muutostilassa. Mereen huuhtoutuu vuosittain noin 25 miljardia tonnia sedimenttiä ihmisten edes huomaamatta sitä. Muutokset ovat kuitenkin paljon näkyvämpiä avolouhoksen reunalla seisovalle ihmiselle. Maisema muotoutuu sen kohdalla aivan uudenlaiseksi. Mitä tämä on merkinnyt Reininmaan ruskohiilialueelle?

Kölnin ja Aachenin välisiä louhosalueita on kaivostoiminnan jälkeen otettu uuteen käyttöön ja muutettu viljelysmaiksi, metsiksi ja puistoiksi. Niille on myös rakennettu vesiväyliä sekä maanteitä ja rautateitä. Eräässä teoksessa selitetään: ”Pyrkimyksenä ei ole luoda luontoa uudelleen. Ihminen voi antaa vain alkusysäyksen. Suurimman osan työstä tekee luonto itse.” (Lignite Mining in the Rhineland.) Tähän mennessä on yli 65 prosenttia alueista otettu uuteen käyttöön. Suurin osuus on viljelysmaana. Tätä tarkoitusta varten on vettä läpäisevän jätemaan päälle levitetty hedelmällistä maa-ainesta mahdollisimman tasaisesti kahden metrin paksuudelta. Maita viljeltiin usean vuoden ajan kaivosyhtiön alaisuudessa, minkä jälkeen ne luovutettiin tavallisille viljelijöille.

Pieni osa uusista metsistä ja tekojärvistä on virallisia suojelualueita. Niille on jopa kotiutunut eräiden uhanalaisten  lajien edustajia, muun muassa hento haapaperhonen sekä linnuista rastaskerttunen. Suojelualueilla kasvaa myös isovesiherne ja soikkokämmekkä. Kölnin ja Bonnin asukkaat ovat ottaneet entisen avolouhoksen ulkoilualueekseen.

Muutto ja uusi alku

Avolouhintaan liittyvistä haasteista suurimpia on ruskohiiliesiintymän päällä asuvien ihmisten sijoittaminen muualle. Kokonaisten asuinyhteisöjen on muutettava pois ennen kuin louhinta voi alkaa.

Väestönsiirto vaatii paljon suunnittelua, ja työ alkaa noin 10–15 vuotta ennen kaivostoiminnan käynnistymistä. Kyläyhteisöt pyritään pitämään koossa, vaikka ne siirretään uuteen paikkaan. Kokemus on osoittanut, että noin puolet asukkaista haluaa pysyä vanhojen naapuriensa yhteydessä, toiset taas näkevät muutossa mahdollisuuden aloittaa alusta jossain muualla. Asukkaille maksetaan korvauksia, mutta joidenkin asioiden arvoa on mahdotonta määrittää. Miten esimerkiksi korvata suurenmoinen näkymä, joka avautuu olohuoneen ikkunasta, tai läheiset suhteet naapureihin? Kaikki voi olla toisin uudessa ympäristössä.

Uuteen paikkaan muuttaminen merkitsee muutakin kuin vain uutta taloa, sillä kaivostoiminta muuttaa ympäristöä pysyvästi. Vanhemmilla ei ole enää mahdollisuutta näyttää lapsilleen, missä he varttuivat ja kävivät koulua. Lapsuudenkotia ei enää ole. Miltä tämä tuntuu asianosaisista? Herätkää!-lehti haastatteli joitakuita heistä.

Friedhelm asuu kylässä, jonka asukkaat siirretään pian muualle. Uuden – järjestyksessä toisen – talon rakentaminen hänen iässään ei houkuttele. ”Opimme paljon, kun rakensimme ensimmäistä taloamme”, sanoo vaimo Inge, ”mutta voimat eivät enää riitä samaan urakkaan.” Rakentaminen voi olla todellinen haaste, ja perhe saattaa joutua elämään joitakin vuosia keskeneräisessä talossa.

Werner ja Margarethe arvelevat useimpien asukkaiden hyötyvän muutosta taloudellisesti. Jotkin ryhmät, esimerkiksi iäkkäät, maanviljelijät ja yrittäjät, kärsivät siitä kuitenkin muita enemmän. Joidenkin yrittäjien on liian kallista aloittaa kaikki alusta uudella paikkakunnalla. Eräs viljelijä, joka joutui muuttamaan ja hoiti yli 20 vuoden ajan uutta tilaa viljelyyn otetulla entisellä louhosalueella, uskoo selviytyneensä muutoksesta kohtalaisen hyvin. Hänellä on ollut asenteena ”tehdä parhaansa tilanteessa, jota ei muuksi voi muuttaa”.

Tilanne on tosiaan vain hyväksyttävä. Kirjoituksen alussa mainittu Dieterin perhekin sopeutui ajan myötä uuteen kotiinsa. He edustavat niitä lukemattomia ihmisiä, jotka voivat sanoa omasta kokemuksestaan: avolouhinta merkitsee suuria muutoksia maa-alueelle ja sen asukkaille.

[Alaviite]

[Kuva s. 21]

Hihnapyöräkaivuri louhii ruskohiiltä

[Lähdemerkintä]

Rheinbraun AG

[Kuvat s. 23]

Avolouhosta täytetään hedelmällisellä maa-aineksella

Entinen avolouhos uudessa käytössä

[Lähdemerkintä]

Kuvat: Rheinbraun AG