Poissaolevat isät – kasvava ongelma

YHÄ useammat isät jättävät perheensä. USA Today -lehden mukaan ”isättömien perheiden johtava maa” oli 1990-luvun lopulla Yhdysvallat. Isien poissaolo on kuitenkin maailmanlaajuinen ongelma.

Brasiliassa vuonna 2000 tehty laskenta osoitti, että kaikkiaan 44,7 miljoonasta perheestä 11,2 miljoonassa toimi huoltajana äiti. Nicaraguassa 25 prosenttia lapsista elää äitinsä kanssa. Costa Ricassa niiden lasten määrä, joita heidän isänsä ei ole tunnustanut omakseen, kasvoi 1990-luvulla 21,1 prosentista 30,4 prosenttiin.

Näiden kolmen maan tilastot ovat vain pieni otos maailmanlaajuisesta suuntauksesta. Isät ovat poissa toisellakin tavalla.

Fyysisesti läsnä mutta henkisesti etäällä

23-vuotias Nao, josta kerrotaan tekstiruudussa ”Isä, milloin sinä tulet taas käymään?”, kertoo: ”En nähnyt isää paljonkaan, ennen kuin aloin käydä koulua. Kun hän kerran oli lähdössä, pyysin häntä hartaasti: ’Tulethan sinä takaisin?’”

Tämäntyyppiset isän ja lasten väliset suhteet saivat puolalaisen Piotr Szczukiewiczin kirjoittamaan: ”Isä näyttää olevan merkittävä puuttuva tekijä perheessä.” Monet isät kyllä asuvat perheensä kanssa ja elättävät sitä, mutta kuten ranskalainen lehti Capital asian ilmaisi, ”liian monet isät tyytyvät pelkkään huoltajan rooliin eivätkä osallistu kasvatukseen”.

Hyvin usein perheessä on isä, mutta hän ei osallistu lastensa elämään. Hän keskittyy muihin asioihin. ”Silloinkin kun hän [isä] on läsnä fyysisesti, hän voi olla poissa henkisesti”, kuvailee ranskalainen lehti Famille chrétienne. Miksi niin monet isät pysyvät nykyään henkisesti ja tunneperäisesti etäällä perheestään?

Kuten edellä mainittu lehti selittää, yksi perusluonteinen syy on se, että mies ”ei ymmärrä, mikä on hänen roolinsa isänä ja  aviomiehenä”. Monet isät katsovat, että heidän tehtävänään on vain tuoda kotiin kunnollinen palkka. Puolalainen Józef Augustyn kirjoittaa: ”Monet miehet pitävät itseään hyvänä isänä sillä perusteella, että he tuovat perheeseen rahaa.” Se on kuitenkin vain osa isän vastuusta.

Lapset eivät mittaa isänsä arvoa sen mukaan, kuinka paljon hän ansaitsee tai kuinka kalliita lahjoja hän tuo heille. Aineellisten lahjojen sijasta lapset kaipaavat ennen kaikkea isänsä rakkautta, aikaa ja huomiota. Näillä on heille todellista merkitystä.

Uudelleenarvioinnin tarve

Erään japanilaisen kasvatusalan elimen mukaan ”isien pitäisi arvioida uudelleen elämäntyyliään ja liiallista omistautumista työlleen”. Ratkaiseva kysymys kuuluu, tekeekö isä muutoksia lastensa tähden. Saksalaisessa sanomalehdessä Gießener Allgemeine kerrottiin tutkimuksesta, jossa haastatelluista isistä enemmistö ei halunnut asettaa lapsiaan uransa edelle.

Lasten tunne-elämään voi vaikuttaa erittäin haitallisesti se, että isä ei näytä olevan heistä kiinnostunut. 21-vuotias Lidia muistaa selvästi, millainen hänen isänsä oli, kun hän oli pikkutyttö Puolassa. Hän kertoo: ”Isä ei koskaan jutellut kanssamme. Me elimme eri maailmoissa. Hän ei tiennyt, että vietin vapaa-aikani diskoissa.” Samoin 21-vuotias espanjalainen Macarena sanoo, että kun hän oli pieni, isä ”vietti viikonloput ystäviensä seurassa ja katosi usein jonnekin muutamaksi päiväksi”.

Arvot järjestykseen

Useimmat isät ehkä tajuavatkin, että lapset saavat heiltä liian vähän aikaa ja huomiota. Eräs japanilainen teini-ikäisen pojan isä sanoi: ”Toivon, että lapseni ymmärtää tilanteeni. Hän on aina mielessäni, silloinkin kun minulla on kiireitä.” Mutta ratkeaako ongelma pelkästään toivomalla, että lapsi ymmärtää isän poissaolon?

Lapsen tarpeiden tyydyttäminen vaatii epäilemättä todellista ponnistelua ja jopa uhrauksia. Ei ole helppoa antaa lapsille sitä, mitä he eniten tarvitsevat, nimittäin rakkautta, aikaa ja huomiota. Jeesus Kristus sanoi: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä [eli kirjaimellisesta ravinnosta].” (Matteus 4:4.) Lapsetkaan eivät kasva tasapainoisiksi aikuisiksi pelkän aineellisen avulla. Oletko sinä isänä valmis uhraamaan jotain sellaista, mikä saattaa olla sinulle hyvin tärkeää – aikaasi tai ehkä jopa etenemisen uralla – voidaksesi olla lastesi käytettävissä?

Mainichi Daily News -lehdessä kerrottiin 10.2.1986 eräästä isästä, joka oivalsi lastensa arvon. Uutisessa sanottiin: ”Japanin valtionrautateiden huippujohtaja luopui mieluummin työtehtävästään kuin erosi perheestään.” Sitten lehdessä lainattiin tuota johtajaa: ”Kuka tahansa voi tehdä pääjohtajan työn, mutta vain minä olen lasteni isä.”

Yksi edellytys sille, että voi tulla hyväksi isäksi, onkin tajuta, millaisen isän lapset tarvitsevat. Katsotaanpa, mitä tähän sisältyy.

[Tekstiruutu s. 3]

”Isä, milloin sinä tulet taas käymään?”

Näin kysyi viisivuotias japanilainen Nao kerran isältään, kun tämä oli lähdössä töihin. Tyttö näki isäänsä harvoin, vaikka tämä asui kotona. Isä tuli töistä, kun Nao oli jo nukkumassa, ja lähti töihin ennen kuin lapsi heräsi.