Suolavitsauksen kourissa

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Australiasta

SUOLA on välttämätöntä sekä ihmisille että eläimille. Ihmiskehossa sitä on lähes yksi prosentti. Sitä pannaan ruokiin, lääkkeisiin ja karjanrehuun. Maailmassa kulutetaankin suolaa * noin 190 miljoonaa tonnia joka vuosi. Joillakin maailman tuottoisimmilla viljelymailla tästä hyödyllisestä aineesta, jota on yltä kyllin, on kuitenkin tulossa vitsaus.

Noin 40 prosenttia maailman ravinnosta kasvatetaan 15 prosentilla koko maapallon viljelyalasta keinokastelun avulla. Veden ohjaaminen hedelmättömältä näyttävään maahan voi saada sen kukoistamaan. Mutta keinokastelu voi johtaa myös maaperän suolapitoisuuden lisääntymiseen, mikä vähitellen myrkyttää maata. Tätä nykyä jo puolet maapallon kaikesta keinokastellusta maasta tuottaa vähemmän suolaantumisen takia. Joka vuosi maaperän suolaantumisen ja vettymisen vuoksi menetetäänkin yli kaksi kertaa Sveitsin kokoinen alue.

Maaperän tutkijana ansioitunut Daniel Hillel varoittaa kirjassaan: ”Joka ikisellä ihmisen aiheuttamalla tuhoisalla vitsauksella, joka on vaikuttanut ratkaisevasti muinaisten kulttuurien häviämiseen, on vastineensa nykymaailmassa – – mutta vain suuremmassa mitassa.” (Out of the Earth.) Suolapitoisuuden lisääntymisen sanotaan jo maksavan Yhdysvaltojen taloudelle 4,1 miljardia euroa vuodessa satotappioiden takia. Vain harvassa osassa maailmaa tämä ihmisen aiheuttama vitsaus on kuitenkaan yhtä pelottava kuin Australiassa.

”Valkoinen surma”

Joka tunti suolaantuminen kutistaa Länsi-Australian laajoja vehnäpeltoja jalkapallokentän suuruisen alan verran. Australian liittovaltion tutkimuskeskuksen CSIRO:n edustaja tri Tom Hatton sanoo: ”Tämä on epäilemättä suurin kohtaamamme ympäristökriisi.”

 Erityisen haavoittuva on Itä-Australian maanviljelyn ydinalue, joka tunnetaan Murray-Darlingin altaana. Allas kattaa Ranskan ja Espanjan kokoisen maa-alueen, ja se käsittää 75 prosenttia Australian keinokastellusta maasta. Lähes puolet Australian maatalouden koko tuotosta on peräisin tuolta seudulta. Suurimmat joet, Murray ja Darling, kastelevat tätä keskeistä viljelyaluetta, ja niistä riittää vettä vielä tuhansille soille ja juomavettä kolmelle miljoonalle ihmiselle.

Valitettavasti suolaantuminen on jo turmellut 2000 neliökilometriä tuosta arvokkaasta maasta, ja tutkijat arvioivat, että vielä 10000 neliökilometriä on vaarassa tuhoutua tämän vuosikymmenen aikana. Murrayn ja Darlingin sekä niiden sivujokien suolapitoisuus kasvaa, ja joillakin seuduilla vedestä on tulossa juomakelvotonta. Näitä jokia reunustaville hedelmällisille pelloille muodostuu suolan peittämiä, elottomia soita. Maanviljelijät kutsuvat ilmiötä ”valkoiseksi surmaksi”.

Vaarassa on muutakin kuin viljelymaa. CSIRO:n tutkijat varoittavat, että suolapitoisuuden vuoksi jopa tuhatta australialaista kasvia ja eläintä uhkaa sukupuuttoon kuoleminen. Jos tilanne jatkuu entisellään, puolet Murray-Darlingin altaan lintulajeista saattaa hävitä seuraavien 50 vuoden kuluessa. Pohditaanpa sitä, millainen lyhytnäköisyys on aiheuttanut tämän ympäristökriisin.

Mistä suola on peräisin?

Tutkijat arvelevat, että suuri osa Australian suolasta on peräisin valtamerestä nousevasta usvasta, jota on kulkeutunut sisämaahan pitkien aikojen kuluessa. Usvan sisältämä suola on laskeutunut maahan sateen mukana. Toiseksi suolaa arvellaan jääneen maaperään meristä, jotka joskus peittivät osia Australian mantereesta. Suolaa suodattui maakerroksiin sadevedestä, ja vähitellen pohjaveden pinta jäi suolaisen pohjamaan alapuolelle.

Ajan mittaan mantereen peittivät eukalyptuspuut ja muut kasvit, joiden juuret ulottuivat jopa 30–40 metrin syvyyteen. Kasvit ottivat itselleen suurimman osan maahan sataneesta vedestä ja pumppasivat sen takaisin pintaan. Lopulta se haihtui lehtien kautta. Näin pohjaveden pinta pysyi hyvin matalana. Sitten tulivat eurooppalaiset. Heidän maanviljelymenetelmänsä toivat Australiaan vaurautta ja edistystä, mutta niihin kuului myös laajojen maa-alueiden raivaaminen. Kun pumppujen lailla toimineet puut kaadettiin ja ruvettiin turvautumaan keinokasteluun,  pohjaveden pinta nousi. Nyt pitkään maaperässä ollut suola on alkanut liueta ja nousta lähemmäksi hedelmällistä pintamaata.

Suolavitsauksen aiheuttajia

Murray-Darlingin altaassa saadaan runsaita satoja keinokastelun ansiosta. Samanaikaisesti pohjaveden pinta kuitenkin nousee jyrkästi. Suolainen pohjavesi pääsee sitten jokiin ja saastuttaa makean veden. Tämä synnyttää toisen ongelman: jokien veden suolapitoisuus lisääntyy. Suolainen jokivesi pumpataan takaisin keinokastelluille pelloille, ja noidankehä on valmis.

Myös se, mitä kasveja viljellään, aiheuttaa erään ongelman, joka ei liity keinokasteluun. Puut, joilla on pitkät juuret, on kaadettu, ja koko allasta peittävät laidun- ja viljelykasvit, joiden juuret eivät ulotu kovinkaan syvälle. Sadevesi, jonka ennen imivät puut, imeytyy nyt syvälle viljelykasvien ulottumattomiin.

Tutkijat arvioivatkin, että tätä nykyä pohjaveteen pääsee kymmenestä sataan kertaa enemmän vettä kuin silloin, kun noilla tasangoilla kasvoi puita. Viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana maahan on imeytynyt niin paljon ylimääräistä vettä, että Murray-Darlingin altaan pohjaveden pinnan korkeus on kohonnut paikoin jopa yli 60 metriä. Kun suolapitoisen pohjaveden pinta jää vain muutamia metrejä maanpinnan alapuolelle, maanviljelijä on hukassa.

Aikaisemmin hedelmälliset pellot alkavat muuttua kitukasvuisiksi. Jo kauan ennen kuin suolan peittämiä pälviä alkaa ilmaantua, pinnan alla olevaa suolaista pohjavettä nousee ylöspäin haihtumisen kautta. Aluksi noissa paikoissa kasvavat kasvit saattavat selviytyä, mutta kun yhä enemmän suolaa nousee ylöspäin ja kasautuu pintamaahan, maa muuttuu hedelmättömäksi.

Maan suolapitoisuuden lisääntyminen vaikuttaa muuhunkin kuin maanviljelykseen. Se on jo vahingoittanut maanteitä ja laskenut niiden oletettua käyttöikää 75 prosenttia. Se turmelee myös Murray-Darlingin altaassa sijaitsevien kaupunkien rakennuksia sekä vesi- ja viemäriverkostoa.

Onko elpyminen mahdollista?

Näyttää siltä, että suurin osa suolapitoisesta pohjavedestä jatkaa nousemista seuraavat 50–100 vuotta. Erään selonteon mukaan siihen mennessä kun nyt syntyvä lapsi pääsee 30 vuoden ikään, Victorian osavaltion eli noin Ison-Britannian kokoinen alue on tuhoutunut. Mitä pitäisi tehdä, jotta tuhoisa suolavitsaus saataisiin voitettua?

”Meidän on muutettava ratkaisevasti [Murray-Darlingin] altaan luonnonvarojen hoitoa ja käyttöä voidaksemme pitää ekosysteemit hyvässä kunnossa ja säilyttää maan tuottoisana”, todetaan eräässä virallisessa raportissa. ”Kustannukset ovat merkittäviä – – Nämä kustannukset ovat kuitenkin mitättömiä verrattuna niihin väistämättömiin – talouteen, ympäristöön ja yhteiskuntaan vaikuttaviin – kuluihin, joita aiheutuu, jos alueen nykyisiä käyttötapoja ei muuteta.”

Laajamittainen puiden istutus olisi alkuna muutokselle, mutta tällä hetkellä sitä ei pidetä kannattavana vaihtoehtona. Eräässä tutkimusraportissa huomautettiin: ”Emme voi palauttaa olosuhteita niiden entiseen luonnonmukaiseen tilaansa. Monin paikoin [puiden istutuksesta koituvat] parannukset tapahtuisivat hyvin hitaasti, jos lainkaan.”

Tällä hetkellä maanviljelijöitä kehotetaan viljelemään kasveja, joiden juuret ovat pitempiä tai jotka kestävät suolaa paremmin. Jotkut yrittävät jopa kaivaa pois suolaa, joka on pilannut heidän maatilansa, ja hankkivat elantonsa tarjoamalla tätä palvelua muillekin. Toiset suunnittelevat ryhtyvänsä kasvattamaan suolavesialtaissa merikaloja, katkarapuja ja jopa merilevää ja myyvänsä sitten niitä.

Muuallakin kuin Australiassa ollaan saman vitsauksen kourissa. Mutta jollei pian ryhdytä tekemään suuria muutoksia, kreikkalaisen filosofin Platonin kuvaus muinaisesta Kreikasta kuulostaa pelottavan enteelliseltä: ”Entiseen verrattuna on jäljelle jäänyt – – ikään kuin sairauden hivuttaman miehen luuranko. Kaikki hedelmällinen ja pehmeä multa on kulunut pois ja vain maan luut ovat jääneet jäljelle.”

[Alaviite]

[Kartta s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

MURRAY-DARLINGIN ALLAS

[Lähdemerkintä]

Kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuvat s. 25]

Suolakokkareita puunkappaleissa keskellä vettynyttä peltoa

Aikaisemmin hedelmälliset pellot tuhoutuvat, kun suolaa kerääntyy pintamaahan

[Lähdemerkintä]

© CSIRO Land and Water

[Kuvat s. 26]

Ensimmäisiä merkkejä vitsauksen alkamisesta: hedelmättömiä pälviä keskellä hedelmällisiä peltoja

Pintamaahan nouseva suola tappaa kasvillisuuden

Suolaantumisen vaikutuksia aikaisemmin tuottoisassa viljelymaassa

Pohjaveden nousemisen aiheuttamia lopullisia seurauksia

[Lähdemerkintä]

Kaikki kuvat: © CSIRO Land and Water