Kauneutta pimeyden kätköissä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA SLOVENIASTA

PIENI lamppu tiukasti kädessään Luka Čeč eteni hitaasti läpitunkemattomassa pimeydessä. Syvällä maan uumenissa hän kipusi suuren kallion päälle ja kohtasi uskomattoman näyn. Eteen avautui säihkyvä, kimalteleva maailma. Hän oli löytänyt uuden käytävän Postojnan luolissa.

Tämä tapahtui Sloveniassa keväällä 1818, ja siitä alkoi luolaston nousu suosituksi matkailunähtävyydeksi. Löytö tarjosi myös uusia mahdollisuuksia speleologeille eli luolatutkijoille. Lähde mukaamme Postojnan kaupunkiin Länsi-Sloveniaan tutustumaan tarkemmin tähän upeaan luolastoon.

Alue täynnä luolia

Postojnan luolasto on Euroopan suurimpia: siihen kuuluu yli 20 kilometrin verran käytäviä ja luolia. Ne sijaitsevat Karstin kalkkikiviylängöllä, joka ulottuu noin 50 kilometriä Adrianmereltä sisämaahan Julisten Alppien ja Dinaaristen vuorien välillä. Niiden lisäksi seudulla on tuhansia muitakin luolia.

Karsti-sanalla on nykyään laaja merkitys. Geologit kautta maailman viittaavat sillä maisematyyppiin, joka muistuttaa Karstin seutua. Karstimaita on monin paikoin maailmassa, muun muassa Australiassa, Indo-Kiinassa, Keski-Amerikassa, Kiinassa ja Venäjällä sekä Karibialla ja Välimeren alueella. Niille on ominaista karu, kallioinen maaperä, johon eroosio on synnyttänyt luolia ja rotkoja sekä maanalaisia jokia ja järviä.

Slovenia on suureksi osaksi karstimaata, joten siellä on runsaasti luolia ja muita maanalaisia muodostumia. Postojnan luolasto on samaa luokkaa kuin Mammuttiluola Kentuckyssa Yhdysvalloissa ja Ruokopillin luola Guilinissa Kiinassa.

Silmäys luoliin

Ensimmäinen kuvaus Postojnan luolista on 1600-luvulta, jolloin slovenialainen oppinut Janez Vajkard  Valvasor kirjoitti niistä kirjassaan Slava Vojvodine Kranjske (Krainin herttuakunnan loistokkuus). Hän kuvaili, miten seudun luolissa oli ”kummallisen muotoisia pilareita”. Ne muistuttivat hänen mielestään ”kaikenlaisia syöpäläisiä, käärmeitä ja muita eläimiä tai erilaisia hirviöitä, epämuodostuneita kasvoja, kummituksia ja muuta sellaista”. Hän lisäsi: ”Kauhu ja pelko vain kasvavat, kun joka puolella on lukuisia käytäviä, kuoppia ja syviä kuiluja.” Ei ihme, että näin uhkaavan kuvauksen luettuaan harva uskaltautui kovin pitkille tutkimusretkille luolien aavemaiseen pimeyteen.

Vuosien saatossa luolaston suosio kuitenkin kasvoi, varsinkin sen jälkeen kun Čeč teki löytönsä vuonna 1818. Heti seuraavana vuonna luolat avattiin yleisölle. Mutta vasta kun niihin rakennettiin rautatie vuonna 1872 ja asennettiin sähkövalaistus vuonna 1884, monet pääsivät näkemään omin silmin nämä luonnonihmeet. Millaiset näkymät heitä odottivat?

Postojnan luolasto tunnetaan nykyään kauniista käytävistään. Alaspäin ja ylöspäin kasvavien tippukivien runsaat värit ja erikoiset muodot saavat käytävät näyttämään jalokiviltä. Jotkin niistä säihkyvät kuin niille olisi siroteltu timantteja, toiset taas hohtavat okran ja ruosteen lämpimissä sävyissä. Seiniin kaiverretut sanat osoittavat, että luolien harvinaislaatuinen kauneus on ihastuttanut kävijöitä menneinäkin aikoina.

Uusia lajeja

Näiden suurten luolien tutkimuksissa on löydetty paitsi uusia ja epätavallisia geologisia muodostumia myös ennestään tuntemattomia eliöitä. Luolissa on tähän mennessä havaittu yli kymmenen uutta lajia.

Yhden löydön teki Čeč vuonna 1831, maailman luolatutkijoiden suureksi iloksi. Hän näki erikoisen onkalokuoriaisen, jolle hän antoi nimeksi Leptodirus hohenwarti, ’kapeakaulainen’. Kuten nimestä voi päätellä, kuoriaisella on kapea kaula. Lisäksi sillä on pieni pää, pullea vatsa ja poikkeuksellisen pitkät tuntosarvet ja jalat. Alkuperäinen yksilö tuhoutui vahingossa, joten lajia ei päästy tutkimaan perusteellisesti ennen kuin uusi kuoriainen löydettiin 14 vuotta myöhemmin.

Alueella tavattuihin erikoisuuksiin kuuluu myös olmi, sokea pyrstösammakko. Valvasor puhui siitä jo vuonna 1689 ”lohikäärmeen jälkeläisenä”. Tämä pikkuruinen eläin on ollut lukuisten tieteellisten tutkimusten kohteena.

Naapuriluolat

Alueella on Postojnan luolien lisäksi monia muitakin luolastoja. Lähellä sijaitsee poikkeuksellisen upea Škocjanin luolasto, joka hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1986. Siellä vierailijoihin tekee vaikutuksen salien ja kanjonien valtaisa koko. Niiden sanotaan olevan Euroopan suurimpia. Esimerkiksi eräs luolan osa on 300 metriä pitkä, 100 metriä leveä ja 110 metriä korkea!

Predjaman luolaston suuta vartioi suuri linnoitus, jossa asui aikoinaan legendaarinen ritari Erazem Jamski. Linnan väitetään pitäneen puolensa hyökkääjiä vastaan satoja vuosia. Elintarvikkeita saatiin salaisten maanalaisten käytävien kautta, jotka johtivat linnan alapuolella sijaitsevaan suureen luolaan. Kerrotaan, että Erazem pilkkasi hyökkääjiä viskomalla heidän niskaansa tuoreita kirsikoita tai paahdettua lihaa näyttääkseen, ettei muurien sisäpuolella ollut pulaa mistään. Onpa tarina tosi tai ei, ainakin salaiset käytävät ovat olemassa.

Tutkimusretki luolien kiehtovaan maailmaan tällä karstialueella voi tuottaa monia odottamattomia elämyksiä. Maailmankuulu kuvanveistäjä Henry Moore kuvaili Postojnan luolia seuraavin sanoin: ”Tämä on paras luonnonveistosten näyttely, minkä olen koskaan nähnyt.” Jos sinulle tarjoutuu tilaisuus käydä Postojnassa, voit hyvinkin olla samaa mieltä hänen kanssaan.

 [Tekstiruutu/Kuva s. 24]

”Ihmiskala”

Olmi tunnetaan paikallisten keskuudessa ”ihmiskalana”, koska sen nahka muistuttaa väriltään ihmisen ihoa. Tätä selkärankaista, joka voisi elää sekä maalla että vedessä, ei ole tavattu muualla kuin Koillis-Italian ja Slovenian sekä niiden eteläpuolisen karstialueen maanalaisissa vesissä. Nahan värittömyys ja näön heikkous eivät eläintä haittaa, sillä se elää pilkkopimeässä munavaiheesta kuolemaan asti. Jotkin yksilöt ovat tiettävästi eläneet hämmästyttävät sata vuotta. Nämä sammakkoeläimet selviytyvät myös useita vuosia ilman ravintoa.

[Lähdemerkintä]

Arne Hodalic/www.ipak.org

[Kuvat s. 24]

1. Eräs Škocjanin luolastoon kuuluva sali on 110 metriä korkea

2. Predjaman luolaston suuta vartioi linnoitus

3. Postojnan luolasto on maailmankuulu

[Kuvan lähdemerkintä s. 23]

Arne Hodalic/www.ipak.org