Olin kickapoo-intiaanien hengellinen johtaja

KERTONUT BOB LEE WHITE VANHEMPI

Synnyin vuonna 1935 wickiupissa, pienessä kotaa muistuttavassa intiaanimajassa, jonka runko oli katettu puunkuorilevyin ja osmankäämimatoin. Perheemme asui tuolloin McLoudissa Oklahomassa Yhdysvalloissa. Kickapoo-intiaanien * keskuudessa nimeni on Pay-MEE-Ton-Wah, joka merkitsee ’vettä joka kulkee ohi’. Tutustuin intiaanien hengelliseen elämään jo pikkupoikana. Miten se tapahtui?

VUOSIKAUSIA äidinisäni toimi Oklahomassa asuvan kickapoo-heimon Vesi-klaanin hengellisenä johtajana kuten hänen isänsä ennen häntä. Koska isoisälläni ei ollut poikaa, klaanin 12 johtavaa jäsentä eli vanhinta päättivät, että tuo virka tuli antaa heidän kuolleen hengellisen johtajansa vanhimman tyttären vanhimmalle pojalle. Tuo poika olin minä.

Minusta tulee hengellinen johtaja

Uusi hengellinen johtaja ryhtyi tavallisesti hoitamaan tehtäväänsä vasta, kun hän oli 30-vuotias, ja silloinkin pidettyään ensin paastoa, jonka aikana hän näki näkyjä tai muutoin valaistui hengellisiä velvollisuuksiaan silmällä pitäen. Pikkupojasta lähtien minulle opetettiin kickapoo-intiaanien perinteistä uskontoa. Sain perinnöksi uskonnolliset vaatteet ja MEE-shonin eli pyhän käärön. Tätä eläimen nahkaan kiedottua uskonnollisten esineiden kokoelmaa sanotaan joskus myös lääkepussiksi. Se on noin 60 senttimetriä pitkä ja muistuttaa soikeaa amerikkalaista jalkapalloa. Vietin paljon aikaa hengellisen teltan kaikkein pyhimmässä osastossa, missä kuuntelin heimopäälliköiden ilmestyksiä. Näin minusta tuli jo nuorukaisena kickapoo-heimon uusi hengellinen johtaja.

Kaikki nämä yksityiskohdat jäivät elävästi nuoreen mieleeni. Koska noita salaisuuksia ei ollut kirjoitettu muistiin, monien sukupolvien uskonnollinen perimätieto uskottiin nyt yksin minulle. Jos nuo silloiset klaaninjohtajat olisivat saaneet tahtonsa läpi, olisin varmaan vielä tänäkin päivänä tuon heimon parissa ja toimittaisin kaikki sen hengelliset menot.

Lähdin kuitenkin kouluun Kansasiin.  Tämä huolestutti vanhimpia, koska he pelkäsivät minun katoavan ”valkoisen miehen maailmaan”. Koulun jälkeen menin Los Angelesiin Kaliforniaan, missä tapasin uudelleen nuoruudenrakastettuni Dianen. Hänen intiaaninimensä on Tu-NO-Thak-Quah eli Kääntyvä Karhu Karhu-klaanista. Äitimme ja äidinisämme olivat olleet vanhoja ystäviä. Menimme naimisiin syyskuussa 1956. Dianellakin oli uskonnollinen tausta. Hänen isoisänsä esitteli kickapoo-heimolle peyote-uskonnon (ks. sivun 22 tekstiruutu).

Peyote-uskonto

Peyote-uskonnon kannattajia tavataan nykyään monien intiaaniheimojen keskuudessa. Kwahadi-comanchien päällikkö ja hengellinen johtaja Quanah Parker (noin 1845–1911) ”vaikutti merkittävästi peyote-uskonnon kehitykseen ja leviämiseen Intiaaniterritoriossa” (The Encyclopedia of Native American Religions). Hän puhui pontevasti peyotekaktuksen hallusinaatioita aiheuttavien ominaisuuksien ja oletettujen parantavien voimien puolesta ja käännytti monien Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen jäseniä peyotismiin. Niinpä kickapooiden kuten muidenkin heimojen keskuudessa perinteinen uskonto ja peyotismi olivat olemassa rinta rinnan.

Hollywood houkuttelee

Asuessani Los Angelesin alueella osallistuin melko aktiivisesti intiaanien kerho- ja yhdistystoimintaan ja minusta tuli useiden seurojen puheenjohtaja. Kuuluin muun muassa Rumpu ja sulka -⁠kerhoon, Intiaanien keilailuseuraan ja Intiaanien kansalliseen urheiluseuraan. Olin myös Los Angelesin intiaanikeskuksen johtokunnan jäsen.

Raivasin tieni Hollywood-piireihin. Tutustuin muun muassa Iron Eyes Codyyn, joka tuli hyvin tunnetuksi ekologiaa käsittelevistä television tietoiskuista, ja Jay Silverheelsiin, joka näytteli Tonto-intiaania ”Yksinäinen ratsastaja” -⁠nimisessä televisiosarjassa. Kuuluisimpia elokuvia, joissa minä näyttelin, olivat ”Länteen! Länteen!”, jonka pääosaa esitti Fess Parker, ja ”Peloton sheriffi”, jonka pääosissa olivat Dean Martin ja Jerry Lewis.

Diane ja minä työskentelimme molemmat jonkin aikaa Disneylandissa. Esitin aamusta iltaan kerran tunnissa kymmenen minuutin sketsin. Diane kertoo hymyssä suin: ”Eihän minun tarvinnut muuta kuin tälläytyä koreaksi ja kuljeskella koko päivä väentungoksessa intiaania ’näytellen’.”

Erilainen hengellinen näkökulma

Vuonna 1962 Diane tapasi erään Jehovan todistajan ja sai häneltä pienen kirjasen. Joka kerta kun todistaja tuli, Diane keksi aina jonkin tekosyyn karttaakseen keskustelua. Kun hän kysyi, halusiko Diane tosiaan, että hän lakkaisi käymästä, Diane ajatteli mielessään: ”Kyllä haluan!”, mutta koska hän koetti olla ystävällinen, hän sanoi: ”En toki!” Todistaja tuli siis yhä uudelleen. Diane kertoi aina minulle, mitä hän oli oppinut. Jos hän joskus unohti mainita vierailusta, minulla oli tapana  kysyä: ”Kävikö se Jehovan todistaja -⁠rouva? Mitä hän sanoi?”

Erään kerran tämä nainen kertoi Dianelle, että Jehovan todistajat järjestäisivät erikoistilaisuuden Los Angeles Forumissa. Hän tarjoutui hoitamaan neljää lastamme sillä aikaa, kun me menisimme kuuntelemaan puhetta. Diane ei viitsinyt mainita kokouksesta minulle, koska hän ajatteli, etten kumminkaan lähtisi sinne. Todistajan pyydettyä sitkeästi Diane lopulta kertoi minulle tuosta tilaisuudesta. Dianen hämmästykseksi sanoin: ”Tarkoitatko, että hän jää tänne lapsenvahdiksi ja syöttää meidän tenavat? Tämä valkoinen nainen?”

Niinpä menimme ensimmäiseen kokoukseemme vuonna 1969. En ymmärtänyt kaikkea, mitä lavalta esitettiin. Syvän vaikutuksen minuun teki kuitenkin tilaisuuden organisointi: 20000 hengelle pystyttiin vapaaehtoisvoimin tarjoamaan päiväateria hyvin lyhyessä ajassa. Panin myös merkille, ettei rotuennakkoluuloja ollut vaan mustat ja valkoiset kutsuivat toisiaan veljiksi ja sisariksi.

Elokuussa 1969 aloin tutkia todistajien kanssa Raamattua kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään * avulla. Myönnän, että minulla oli taka-ajatuksia suostuessani raamatuntutkisteluun. Kuuluin useisiin intiaanijärjestöihin, ja minulla oli tähtäimessä poliittinen ura. Ajattelin, että minun pitäisi tutustua Raamattuun, koska poliitikot näyttivät tuntevan tuon kirjan ja lainaavan sitä. Nyt tajuan, kuinka vähän monilla heistä todellisuudessa oli tietoa Jumalan sanasta.

Suuri elämänmuutos

Sen jälkeen kun aloin tutkia Raamattua, asiat etenivät nopeasti. Sanouduin irti kaikkien kerhojen ja yhdistysten jäsenyydestä ja tiesin, että minun täytyisi katkaista siteeni entiseen intiaaniuskontooni. Muistan, kun istuuduin kirjoittamaan erokirjettäni. Merkitsin päiväyksen sivun ylälaitaan, kirjoitin tervehdyksen ja pidin sitten pitkän tauon miettiessäni, kenet merkitsisin vastaanottajaksi. Lopulta tajusin, että kirje tulisi osoittaa  perinteiselle hengelliselle johtajalle – siis minulle itselleni! Ratkaisin nopeasti tämän pulman kirjoittamalla ”Rakas äiti”. Jatkoin sitten ilmoittamalla äidilleni, etten enää harjoittaisi tuota uskontoa enkä toimisi sen hengellisenä johtajana.

Vaimoni ja minut kastettiin Jehovan todistajiksi 3. tammikuuta 1970. Vuonna 1973 minusta tuli seurakunnan vanhin. Minä, entinen kickapoo-intiaanien hengellinen johtaja, otin nyt seurakunnassamme johdon Jehovan, Kaikkeuden Suvereenin, tosi palvonnassa. Heinäkuussa 1974 muutimme takaisin McLoudiin Oklahomaan voidaksemme auttaa intiaaneja saamaan tietoa koko ihmiskunnalle tarkoitetusta todellisesta toivosta, joka esitetään Jumalan sanassa Raamatussa.

Muiden heimojen tavoin kickapoot käyttivät tupakkaa palvonnassaan. On kiinnostavaa, että he eivät polttaneet tupakkaa vaan sirottelivat sitä suitsukkeen tavoin tuleen ja ajattelivat rukoustensa kohoavan savun mukana ylös taivaaseen. Vanhimpien kickapoo-päälliköiden mielestä tupakanpoltto oli vahingollista ja piipunpoltto oli pilkantekoa ja eurooppalaista alkuperää.

Minulta on kysytty, onko minulla yhtään kuvaa itsestäni entisessä uskonnollisessa asussani. Tällaiset kuvat oli kielletty, koska pelättiin sitä, mitä noituuden harjoittajat voisivat tehdä niillä. Aina kun hiukseni noina vuosina leikattiin, ne haudattiin maahan, eikä kukaan muu saanut koskea niihin. Näin hiuksiani ei voitu käyttää noituudessa, johon intiaanit suhtautuvat hyvin vakavasti.

Erottuani kickapoo-intiaanien uskonnosta, klaaninjohtajat alkoivat hoitaa heimon hengellisiä asioita. Kun ne 12, jotka olivat alun perin valinneet minut virkaan, kuolivat, nousi uusia klaaninjohtajia, ja ajan mittaan he ovat tehneet muutoksia tähän uskontoon. Tällä hetkellä on enää elossa vain yksi klaaninjohtaja, ja hän on aika vanha. Minä en kuitenkaan aio välittää muille sitä, mitä minulle pikkupoikana opetettiin.

Yritän nyt julistaa ahkerasti Jumalan sanaa kaikkiin kansoihin ja heimoihin kuuluville ihmisille. Kokoaikaisena sananpalvelijana olen voinut opettaa Raamatun totuutta monissa intiaanireservaateissa eri puolilla Yhdysvaltoja. Olen käynyt tapaamassa muun muassa osageja Oklahomassa sekä mohaveja, hopeja ja navajoja Arizonassa. Kerron mielelläni toisille intiaaneille siitä, että ilmaus ”autuaammat metsästysmaat”, jota olemme jo kauan käyttäneet kuoleman jälkeisen elämän toivosta, kohdistaa huomion ”maahan”. Tästä voidaan päätellä, että intiaanit odottavat todellisuudessa elävänsä täällä maan päällä eivätkä taivaassa. Odotan kovasti, että monet menneiden sukupolvien intiaanit saavat ylösnousemuksen, jotta voisin opettaa heille Jumalan uutta maailmaa koskevia asioita (Johannes 5:​28, 29; 2. Pietarin kirje 3:​13).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 22]

Millainen on peyote-uskonto?

Peyote-uskonto tunnetaan nykyään nimellä Alkuperäisten amerikkalaisten kirkko (Native American Church). Peyote on pieni piikitön kaktus (ks. oikealla oleva kuva), jota tavataan etupäässä Rio Granden laaksossa Meksikossa ja myös Texasissa. Peyote-uskontoa tunnustaa yli 200000 Pohjois-Amerikan intiaania. ”Esihistoriallisesta Meksikosta peräisin oleva peyotismi sisältää nykyään kristillisyyden aineksia samalla kun se on edelleen yleisintiaaninen liike.” (A Native American Encyclopedia​—History, Culture, and Peoples.) Kaksi peyote-uskonnon tärkeintä seremoniaa ovat nimeltään puolikuu ja suuri kuu. Niissä molemmissa on ”piirteitä intiaanikulttuurista ja kristillisyydestä”. Tavallisesti lauantaina alkava peyote-seremonia kestää läpi yön, ja sen aikana miesjoukko istuu piirissä tiipiin sisällä. Kun he syövät suuria määriä kitkeränmakuisia peyotekaktuksen nuppuja tai latvoja ja laulavat pyhiä lauluja rummutuksen ja kalebassihelistimen tahdissa, he kokevat aistiharhoja.

[Lähdemerkintä]

TAMU Cactus Photo Gallery

[Kuva s. 21]

Kickapoo-soturin asussa

[Kuva s. 23]

Vaimoni Dianen kanssa nykyään