Autiomaa palautetaan takaisin paratiisiksi

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Liettuasta

ELETTIIN 1700-luvun loppupuolta, kun pienen kalastajakylän asukkaat tajusivat, että kotikylä oli suuressa vaarassa. Valtava hiekkadyyni oli vuosien ajan hivuttautunut yhä lähemmäksi kylää. Turhaan he yrittivät torjua sitä kolmikulmaisella puuesteellä. Vuonna 1797 kylä oli hautautunut dyynin alle.

Tämä oli vain yksi kohtaus 80 vuotta kestäneessä draamassa, jonka aikana dyynit nielaisivat toistakymmentä kylää ja muuttivat autiomaaksi Kuurin  hiekkakynnään, lähes sata kilometriä pitkän kapean kannaksen, joka sijaitsee Itämeressä nykyään Liettualle ja Venäjälle kuuluvan rannikon edustalla. Kertomus tuhon syistä ja luonnon elvyttämisestä tuolla alueella, josta on tullut suosittu matkailukohde, on mielenkiintoista luettavaa.

Lyhytnäköistä hyödyntämistä ja valloituksia

Kynnään hiekat olivat rehevän kasvillisuuden peitossa satojen vuosien ajan. Metsässä riitti riistaa. 1700-luvun alkuun tultaessa alueen merkitys oli kasvanut postitien ansiosta, joka kulki sen kautta Länsi-Euroopasta Venäjän imperiumiin. Kun väestö kasvoi rauhanaikana, liiallinen laiduntaminen kulutti herkän kasvipeitteen ja metsistä kaadettiin liian paljon puuta. Paikalliset asukkaat eivät tajunneetkaan, miten haavoittuva oli kasvillisuus, josta he olivat riippuvaisia.

Kuoliniskunsa metsä sai vuonna 1757, kun Venäjän armeija tunkeutui alueelle ja kaatoi puita rakentaakseen satoja matalakulkuisia aluksia Königsbergin (nyk. Kaliningrad), Preussille kuuluvan tärkeän kaupungin, valloittamista varten. Seuraavien vuosikymmenien aikana tuulet kinostivat hiekkaa dyyneiksi ja aiheuttivat edellä kuvaillun tuhon.

Voitaisiinko tuhoutunut maisema ennallistaa? Määrätietoinen postivirkailija Georg David Kuwert ja hänen isänsä Gottlieb uskoivat sen olevan mahdollista, ja he ryhtyivät vuonna 1825 metsittämään kynnästä uudelleen. Edessä oli pitkä ja uuvuttava kamppailu. Yli sadan vuoden ajan tuossa hankkeessa työskenteli satoja ihmisiä. Ensin maaperä oli sidottava paikoilleen hiekkamaassa viihtyvillä heinäkasveilla, joiden juuret ulottuivat syvälle. Sitten istutettiin tuhansien hehtaarien alalle sitkeitä mäntyjä ja koivuja.  Viimein taistelu oli voitettu. Noin 70 prosenttia maa-alasta kasvaa nyt metsää. Miltä kynnäs näyttää nykyään?

Turistien paratiisi

Kuurin hiekkakynnästä käy tätä nykyä katsomassa peräti kahdeksantuhatta turistia päivässä, mikä ei ole yllättävää, sillä kannaksella on paljon nähtävää. Kuljettiinpa jalan, pyörällä tai autolla, maisemat vaihtuvat koko ajan. Metsissä liikkuu hirviä, metsäkauriita, kettuja ja villisikoja. Alueella pesii satakunta lintulajia, ja muuttomatkallaan kynnään ohittaa vuosittain jopa miljoona lintua. Kasvilajeja on 900, ja dyynejäkin on jäljellä vielä paljon, vaikka ne peittävät enää 12 prosenttia maa-alasta.

Jotkin hiekkadyynit kohoavat 50 metrin korkeuteen. On ikimuistoinen elämys nähdä ympärillä pelkkää hiekkaa ja taivasta. Kiipeillessä huomaa, että tuuli on käyristänyt osan kinoksista tyypilliseen paraabelin muotoon. Dyynin veitsenterävällä harjalla tuuli puhaltaa hiekkaa toista rinnettä alaspäin siirtäen dyyniä jälleen hitusen eteenpäin sen vaelluksella. Laelta avautuu henkeäsalpaava maisema. Kapea kannas jatkuu silmänkantamattomiin, ja siellä täällä sitä täplittävät kylät, metsät, metsäaukeat ja majakat. Toisella puolella rantaan vierivät Itämeren aallot, toisella taas levittäytyvät Kuurinhaffin laguunin tyynet vedet.

Raikas meri-ilma tuntuu virkistävältä. Monet lähtevät purjelautailemaan tai purjehtimaan, toiset kiertelevät kaikessa rauhassa jossain vanhassa kylässä. Kirkkain värein maalatut talot, joissa on olki- tai tiilikatto, henkivät menneiden aikojen levollista tunnelmaa. Säilöttävän kalan voimakas haju ja kuivumaan levitetyt kalaverkot muistuttavat lomailijoita siitä, että kalastus on aina ollut kynnään asukkaiden pääelinkeino. Tuuliviirejä näkee paljon, sillä kalastajat seuraavat tarkkaan tuulen suuntaa. Niistä tuli täällä todellinen taidelaji, ja niitä on mielenkiintoista tutkia. Purjeveneiden mastoa koristavista viireistä voitiin tunnistaa aluksen kotipaikka. Kiehtovia ovat myös meripihkan palaset, joita joskus huuhtoutuu hiekkarannalle. Turistit käyvät varsinkin pilvisinä päivinä museoissa, joissa on esillä meripihkakoruja. Joidenkin korukivien sisässä on fossilisoituneita kasvinosia ja hyönteisiä.

Ei ihme, että Liettuan edustaja UNESCOssa kuvaili Kuurin hiekkakynnästä paratiisiksi. Tuo paratiisi on herännyt uudelleen eloon kannaksella, jonka lyhytnäköinen hyödyntäminen ja sota olivat tuhonneet. Kautta maailman on monia paikkoja, joita edelleen hävitetään. Raamatussa kuitenkin vakuutetaan, että Jumalan valtakunnan alaisuudessa koko maapallo muutetaan pian kauniiksi paratiisiksi, jossa vanhurskaat ihmiset asuvat ikuisesti (Jesaja 65:17, 21–25; 2. Pietarin kirje 3:13, 14).

[Kartat s. 16]

(Ks. painettu julkaisu)

ITÄMERI

LIETTUA

KUURIN HIEKKAKYNNÄS

Kuurinhaffi

VENÄJÄ

Kaliningrad

[Kuvat s. 16, 17]

Kuurin hiekkakynnäälle ovat tunnusomaisia monet linnut, kasvit ja dyynit

[Lähdemerkinnät]

Alareunan kolme pikkukuvaa: Gedimino Gražulevičiaus nuotrauka

Lintu ja heinämätäs: Gedimino Gražulevičiaus nuotrauka; taustakuva: UAB „Laiko spalvos“

FOTO: A. VARANKA

[Kuvat s. 18]

Villisikoja

Kyhmyjoutsenia

Meripihkaa

[Lähdemerkintä]

Yläreunan kolme kuvaa: Gedimino Gražulevičiaus nuotrauka

[Kuva s. 18]

Kuurin hiekkakynnäällä käy päivittäin tuhansia turisteja