Edistystä taistelussa

”Historian varrella ei ole koskaan aiemmin opittu yhtä paljon yhtä monimutkaisesta taudista yhtä lyhyessä ajassa”, kirjoittaa tri Gerald J. Stine kirjassaan AIDS Update 2003. Hänen mielestään ”HIV-infektion historia on merkittävien tieteellisten saavutusten historiaa”. Mitä on saatu aikaan?

TUTKIJAT ovat nykyajan lääketieteellistä tuntemusta hyödyntämällä kehittäneet lääkkeitä, jotka antavat uutta toivoa HIV-potilaille. Lisäksi valistuskampanjat ovat kantaneet hedelmää monissa maissa. Mutta merkitsevätkö nämä edistysaskeleet lopun alkua tälle tappavalle taudille? Voidaanko HIV-tartuntojen leviäminen pysäyttää tieteellisen tutkimuksen ja valistuksen avulla? Tutkitaanpa asiaa.

Lääkehoito

”Toivon säde taistelussa aidsia vastaan”, kuului otsikko Time-lehdessä 29.9.1986. Toivon heräämiseen antoi aihetta kliininen koe, jossa HIV-tartuntojen hoidossa käytettiin tsidovudiini-lääkettä (AZT). Tulokset olivat merkittäviä: lääkettä saaneet potilaat elivät pitempään. Tällaiset antiretroviraali- eli viruslääkkeet (ARV) ovat sen jälkeen pidentäneet satojentuhansien ihmisten elämää (ks. tekstiruutu ”Mitä ovat antiretroviraalilääkkeet?” s. 7). Kuinka tehokkaita ne ovat olleet HIV-tartuntojen hoidossa?

Alkuinnostuksesta huolimatta Time-lehdessä sanottiin, että aidstutkijat ”eivät uskoneet tsidovudiinin merkitsevän lopullista voittoa HIV:stä”. He olivat oikeassa. Jotkut potilaat eivät kestäneet lääkkeen sivuvaikutuksia, joten tutkijat kehittelivät muita viruslääkkeitä. Myöhemmin Yhdysvaltain lääkintöhallitus hyväksyi viruslääkkeiden yhdistelmien käytön niiden HIV-potilaiden hoidossa, joilla tauti oli edennyt pitkälle. Yhdistelmälääkitys, johon sisältyi vähintään kolme viruslääkettä, sai innostuneen vastaanoton aidstyöntekijöiden keskuudessa. Kansainvälisessä aidskonferenssissa vuonna 1996 eräs lääkäri jopa sanoi, että nuo lääkkeet saattoivat poistaa HI-viruksen elimistöstä kokonaan.

Vuoden kuluessa kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei virus hävinnyt, vaikka kolmoislääkitystä  olisi noudatettu säntillisestikin. UNAIDSin mukaan ”HIV-positiiviset voivat yhdistelmälääkityksen ansiosta elää kuitenkin pitempään ja pysyä terveempinä ja tuotteliaampina”. Esimerkiksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa viruslääkkeiden käyttö on vähentänyt aidskuolemia yli 70 prosenttia. Lisäksi useat tutkimukset ovat osoittaneet, että tietyillä viruslääkkeillä voidaan tehokkaasti vähentää HI-viruksen tarttumista odottavasta äidistä lapseen.

Miljoonat HIV-potilaat ovat kuitenkin lääkehoidon ulottumattomissa. Mistä tämä johtuu?

”Köyhien sairaus”

Viruslääkkeitä käytetään yleisesti vauraissa maissa, mutta Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan joissakin kehitysmaissa lääkitystä saa arviolta vain viisi prosenttia sitä tarvitsevista. YK:n edustajat ovat kuvailleet tämän epätasapainon olevan jopa ”räikeä vääryys” ja ”nykymaailman suurta irvokkuutta”.

Lääkehoidon piiriin eivät välttämättä pääse edes kaikki saman maan asukkaat. The Globe and Mail -lehden mukaan Kanadassa joka kolmas aidsiin kuoleva potilas ei ole saanut viruslääkkeitä. Ne ovat tuossa maassa ilmaisia, mutta jotkin väestöryhmät ovat jääneet paitsioon. ”Ilman kunnollista hoitoa jäävät ne, jotka sitä kipeimmin tarvitsisivat: alkuperäisasukkaat, naiset ja köyhät”, Globe kirjoittaa. Afrikassa eräs HIV-positiivinen äiti sanoi The Guardian -lehdelle: ”En ymmärrä. Miksi nuo valkoiset miehet, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa, saavat elää mutta minun pitää kuolla?” Vastaus kytkeytyy lääkkeiden valmistuksen ja jakelun taloudellisiin näkökohtiin.

Kolmen lääkkeen yhdistelmähoito maksaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa keskimäärin 8000–12000 euroa vuodessa. Vastaava hoito kopiolääkkeillä maksaa joissakin kehitysmaissa nykyään 240 euroa tai vähemmän vuodessa, mutta summa on silti monien potilaiden ulottumattomissa siellä, missä lääkkeitä tarvittaisiin eniten. Stine kiteyttää tilanteen: ”Aids on köyhien sairaus.”

Lääketeollisuus

Kopiolääkkeiden kehittäminen patenttilääkkeiden pohjalta ja niiden myyminen edullisempaan hintaan ei ole ollut helppoa. Monissa maissa tiukat patenttilait kieltävät kopioiden valmistuksen rekisteröidyistä lääkkeistä ilman lupaa. ”Tämä on taloudellista sotaa”, sanoo erään suuren lääkeyrityksen johtaja. Kopioiden valmistaminen ja myyminen voitolla kehitysmaihin ”ei ole reilua alkuperäislääkkeiden keksijöitä kohtaan”, hän sanoo. Lääketehtaat myös väittävät, että voittojen pieneneminen voisi kutistaa varoja, joilla rahoitetaan lääketieteellistä tutkimusta. Toiset taas pelkäävät, että kehitysmaihin tarkoitetut halvat viruslääkkeet päätyvät vauraiden maiden laittomille markkinoille.

Edullisten lääkkeiden puolestapuhujat sanovat tähän, että uusien lääkkeiden tuotantokustannukset voivat olla 5–10 prosenttia  lääketeollisuuden esittämistä kustannuksista. He myös muistuttavat, että yksityiset lääkeyritykset eivät yleensä ole olleet kiinnostuneita tutkimaan sairauksia, joita esiintyy köyhissä maissa, tai kehittämään niihin lääkkeitä. Daniel Berman, joka koordinoi erästä lääkkeiden parempaa saatavuutta ajavaa hanketta, sanoo: ”Uusien lääkkeiden saamiseksi tarvitaan kansainvälistä tukea nauttiva velvoittava järjestelmä, joka alentaisi hintoja kehitysmaiden kannalta realistiselle tasolle.”

Tämän maailmanlaajuisen tarpeen vuoksi WHO on ottanut tavoitteekseen saattaa lääkehoidon piiriin kolme miljoonaa HIV-tartunnan saanutta vuoden 2005 loppuun mennessä. ”Tavoite ei saa jäädä toteutumatta, kuten on käynyt niin monille YK:n tavoitteista”, varoittaa Lääkärit ilman rajoja -järjestön edustaja Nathan Ford. ”Määrä on vain puolet niistä HIV-potilaista, joiden arvioidaan tarvitsevan hoitoa tällä hetkellä, ja luku tulee olemaan huomattavasti suurempi [vuoteen 2005 mennessä].”

Muita vaikeuksia

Vaikka kehitysmaat saisivat viruslääkkeitä riittävästi, voitettavana olisi muitakin esteitä. Eräät lääkkeet on otettava ruokailun yhteydessä puhtaan veden kera, mutta joissakin maissa sadattuhannet ihmiset saavat syödäkseen vain joka toinen päivä. Lääkkeet (joita on usein 20 tablettia tai enemmän päivässä) on otettava tiettyyn kellonaikaan, mutta monilla potilailla ei ole kelloa. Lääkeyhdistelmät pitäisi sovittaa potilaan kunnon mukaan, mutta monissa maissa on huutava pula lääkäreistä. Lääkehoidon järjestäminen kehitysmaissa tulee selvästi olemaan vaikea este voitettavaksi.

Yhdistelmälääkitys on potilaille haaste vauraammissakin maissa. Tutkimusten perusteella on huolestuttavan yleistä, että kaikkia lääkkeitä ei oteta oikeaan aikaan. Tämä voi johtaa lääkeresistenssiin (HI-virustyyppi tulee vastustuskykyiseksi lääkkeille), ja vastustuskykyiset virukset voivat sitten tarttua muihin ihmisiin.

 Stine mainitsee vielä erään ongelman, joka koskettaa HIV-potilaita. Hän sanoo: ”HIV:n hoitoon liittyy sellainen paradoksi, että joskus hoito tuntuu pahemmalta kuin itse tauti, varsinkin kun se aloitetaan ennen oireiden ilmaantumista.” Viruslääkkeillä on usein sivuvaikutuksia, kuten diabetes, rasvakudoksen uudelleen jakautuminen, korkea kolesteroli ja luukudoksen haurastuminen. Eräät sivuvaikutukset ovat hengenvaarallisia.

Ehkäisytoimia

Kuinka tehokkaasti HIV-tartuntojen leviämistä on onnistuttu hidastamaan ja riskialttiita käyttäytymistapoja muuttamaan? Kun Ugandassa järjestettiin mittavia valistuskampanjoita 1990-luvulla, tartuntojen määrä väheni tuossa maassa arviolta 14 prosentista noin 8 prosenttiin vuoteen 2000 mennessä. Myös Senegalissa on tautitapausten määrä saatu valistuksen ansiosta pysymään alle prosentissa aikuisväestön keskuudessa. Tulokset ovat hyvin rohkaisevia.

Toisaalta aidsvalistus ei ole tehonnut kaikissa maissa. Vuonna 2002 tehdyssä selvityksessä, johon osallistui 11000 nuorta kanadalaista, puolet yhdeksäsluokkalaisista luuli, että aidsista voi parantua. Samana vuonna tehdyn brittiläisen tutkimuksen mukaan 42 prosenttia 10–11-vuotiaista pojista ei ollut koskaan kuullutkaan HIV:stä tai aidsista. Nekin nuoret, jotka tietävät taudista ja parannuskeinon puuttumisesta, ovat muuttuneet välinpitämättömiksi. Eräs lääkäri sanoo: ”HIV on monille nuorille vain yksi elämän monista ongelmista. Se kuuluu samaan sarjaan kuin esimerkiksi se, saavatko he syödä hyvän aterian, kenen kanssa he tulevat elämään tai lähtevätkö he opiskelemaan.”

WHO sanookin aiheellisesti: ”Huomion keskittäminen nuoriin on todennäköisesti tehokkain keino taistella epidemiaa vastaan etenkin niissä maissa, joissa tartuntoja on paljon.” Miten nuoria voidaan auttaa reagoimaan varoituksiin, joita he saavat HIV:stä? Entä onko realistista odottaa, että tautiin löydetään parannuskeino?

[Huomioteksti s. 6]

HIV-lääkkeitä sai viime vuonna 2 prosenttia niitä tarvitsevista potilaista Afrikassa, kun vastaava määrä Amerikassa oli 84 prosenttia

[Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

Mitä ovat antiretroviraalilääkkeet? *

Terveellä ihmisellä auttaja-T-solut tehostavat tai aktivoivat immuunijärjestelmän toimintaa sen pyrkiessä torjumaan tartuntoja. HI-viruksen maalitauluna ovat erityisesti nämä solut. Se käyttää niitä kopioitumiseen ja heikentää ja tuhoaa niitä, kunnes immuunijärjestelmä on pahoin vaurioitunut. Antiretroviraali- eli viruslääkkeet (ARV) pyrkivät pysäyttämään tämän kopioinnin.

Käytössä on nykyään neljäntyyppisiä viruslääkkeitä. Nukleosidianalogiset ja non-nukleosidianalogiset lääkkeet (käänteiskopioijaentsyymin estäjät) estävät HI-virusta kopioitumasta ja kiinnittymästä potilaan DNA:han. Proteaasin estäjät estävät proteaasi-entsyymiä muokkaamasta virusta tartunnan saaneissa soluissa ja ehkäisevät näin uusien virusten syntymisen. Fuusion estäjät estävät viruksen pääsyn soluihin. Nämä lääkkeet vaikeuttavat HI-viruksen kopioitumista, ja siksi ne voivat hidastaa infektion etenemistä aidsvaiheeseen, joka on HIV-tartunnan vakavin kliininen muoto.

[Alaviite]

[Kuva]

KENIA

Lääkäri kertoo HIV-potilaalle lääkehoidosta

[Lähdemerkintä]

© Sven Torfinn/Panos Pictures

[Kuva]

KENIA

HIV-potilas saa sairaalassa viruslääkkeitä

[Lähdemerkintä]

© Sven Torfinn/Panos Pictures

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 8]

Naiset ja aids

Puolet HIV-tartunnan saaneista aikuisista on nykyään naisia

Jos naisella todettiin HIV vuonna 1982, arveltiin, että hän oli saanut tartunnan likaisten ruiskujen välityksellä. Pian huomattiin, että naiset voivat saada tartunnan normaalissa sukupuolisuhteessa ja että riski on heillä erityisen suuri. Maailman aikuisista HIV-potilaista on nykyään puolet naisia. ”Epidemiasta kärsii suhteettoman suuri osa naisista ja nuorista tytöistä. He ovat sosiaalisesti, kulttuurisesti, biologisesti ja taloudellisesti haavoittuvampia, ja heidän harteillaan on sairaiden ja kuolevien hoito”, sanotaan UNAIDSin tiedotteessa.

Miksi taudin leviäminen naisten keskuudessa huolestuttaa aidstyöntekijöitä aivan erityisesti? Tartunnan saaneet naiset kohtaavat usein enemmän syrjintää kuin miehet, varsinkin joissakin kehitysmaissa. Jos nainen on raskaana, on lapsenkin terveys vaarassa; jos hänellä jo on lapsia, heistä huolehtiminen muuttuu vaikeaksi etenkin yksinhuoltajille. Lisäksi naispuolisten HIV-potilaiden ja heidän hoitonsa erityispiirteistä tiedetään suhteellisen vähän.

Jotkin kulttuuriin liittyvät seikat tekevät tilanteesta vaarallisen juuri naisille. Monissa maissa naisten ei odoteta keskustelevan sukupuoliasioista, ja jos he kieltäytyvät seksistä, heidät saatetaan pakottaa siihen. Miehillä on yleisesti monia seksikumppaneita, ja he tartuttavat viruksen näihin tietämättään. Jotkut afrikkalaismiehet harrastavat seksiä nuorempien naisten kanssa välttääkseen tartunnan tai siinä luulossa, että yhdyntä neitsyen kanssa parantaa aidsin. WHO toteaa syystäkin: ”Toimenpiteet on kohdistettava miehiin (yhtä lailla kuin naisiin), mikäli naisia aiotaan suojella.”

[Kuva]

PERU

HIV-positiivinen äiti ja hänen terve tyttärensä

[Lähdemerkintä]

© Annie Bungeroth/Panos Pictures

[Kuva]

THAIMAA

Opiskelijat tutustuvat aidspotilaaseen koulutuksensa yhteydessä

[Lähdemerkintä]

© Ian Teh/Panos Pictures

[Kuva]

KENIA

HIV-tartunnan saaneiden naisten järjestön kokous

[Lähdemerkintä]

© Sven Torfinn/Panos Pictures

[Tekstiruutu/Kuva s. 9]

Vääriä luuloja aidsista

▪ HIV-potilaat näyttävät sairailta. ”HIV-infektion kehittyminen aidsvaiheeseen kestää keskimäärin 10–12 vuotta”, sanoo tri Gerald J. Stine. ”Sinä aikana tartunnan saaneilla ei ole juuri mitään näkyviä oireita, mutta he voivat tartuttaa viruksen toisiin.”

▪ Aids on homojen sairaus. 1980-luvun alussa aidsia pidettiin homojen tautina, mutta nykyään HIV tarttuu suuressa osassa maailmaa pääasiassa heteroseksuaalisissa suhteissa.

▪ Suuseksi on ”turvaseksiä”. Yhdysvaltain tautientorjuntakeskuksen (CDC) mukaan ”lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että HI-virus ja muut sukupuolitaudit voivat tarttua suuseksissä”. HIV-tartunnan riski ei ole siinä yhtä suuri kuin muunlaisessa seksissä, mutta suuseksi on yleistynyt niin paljon, että joidenkin lääkärien mukaan siitä voi tulla merkittävä tartuntatapa.

▪ HIV-infektio voidaan parantaa. Viruslääkkeet voivat joissakin tapauksissa hidastaa HIV-infektion etenemistä aidsvaiheeseen, mutta tautiin ei toistaiseksi ole rokotetta eikä parantavaa hoitoa.

[Kuva]

TŠEKIN TASAVALTA

Aidstesti. Tautia osataan nykyään hoitaa mutta ei parantaa

[Lähdemerkintä]

© Liba Taylor/Panos Pictures

[Kuva s. 6]

SAMBIA

Kaksi nuorta HIV-positiivista tyttöä odottaa lääkkeitään

[Lähdemerkintä]

© Pep Bonet/Panos Pictures