Merilohi – kuningas hädässä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA IRLANNISTA

LOHI on kuulu kyvystään ylittää vesiputouksia vastavirtaan, kun se palaa kutupaikalleen. Tarinan mukaan muuan kalastaja pani kerran merkille, miten ”joukoittain lohia epäonnistui yrityksessään hypätä yli” vesiputouksen, jonka juurella hän kalasti. Osa lohista putosi joentörmälle putouksen alapäähän. Mies sytytti putouksen partaalla olevalle paljaalle kalliolle nuotion ja pani tulelle paistinpannun. Tarinan mukaan ”epäonnistuttuaan yrityksessään jotkin huono-onniset lohet pudota mätkähtivät suoraan paistinpannuun”. Niinpä kalastaja saattoi myöhemmin rehennellä sillä, että hänen maassaan lohia on niin runsaasti, että ne hyppäävät paistinpannuun oma-aloitteisesti eikä kalastajan tarvitse vaivautua niitä pyydystämään.

Vaikka tämä kertomus voi hyvinkin olla liioiteltu, lohi osaa todella hypätä vesiputousten yli. Irlantilaisen lohentutkimuslaitoksen raportissa kuitenkin osoitetaan, että viime vuosina ”luonnossa lisääntyvien, ylävirtaan kutupaikalle nousevien kalojen määrä on vähentynyt tuntuvasti”. Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että lähes 44000:sta lohenpoikasesta, jotka merkittiin ja sitten vapautettiin, vain 3 prosenttia (noin 1300) palasi.

Mistä näiden ”kalojen kuninkaiden” määrän surullinen hupeneminen johtuu? Tuleeko merilohia enää koskaan olemaan yhtä paljon kuin aiemmin? Tämän ongelman syiden ja mahdollisten ratkaisujen ymmärtämisessä auttaa, kun perehtyy ensin tämän ihmeellisen kalan epätavalliseen elämänkaareen.

Elämä alkaa

Lohen elämä alkaa joen pohjasorassa yleensä marras- ja helmikuun välisenä aikana, Suomessa syys-lokakuussa. Koiras karkottaa tunkeilijoita sillä välin, kun naaras kaivaa soraan useita pieniä, parhaimmillaan 30 senttimetrin syvyisiä kuoppia. Naaras laskee kuhunkin kuoppaan tuhansia mätimunia, jotka koiras hedelmöittää. Naaras suojaa mädin peittämällä sen soralla.

Maalis-huhtikuussa mätimunasta kuoriutuu oudonnäköinen kala. Vastakuoriutunut poikanen on vain noin kolmen senttimetrin pituinen, ja sen alapuolella roikkuu hankalan näköinen ruskuaispussi. Aluksi poikanen pysyy piilossa soran alla ja hyödyntää mukana kannettavaa eväspussiaan. Neljän viiden viikon kuluttua, kun ruskuaispussi on tyhjä, poikanen kiemurtelee esiin soran alta. Nyt se on noin viiden senttimetrin pituinen ja näyttää jo oikealta kalalta. Poikasen mielessä on vain kaksi asiaa: löytää ruokaa – pieniä hyönteisiä ja planktonia – ja turvallinen elinpaikka. Noin 90 prosenttia lohenpoikasista menehtyy tässä vaiheessa ruoan tai elintilan puutteeseen tai päätymällä toisten saalistajien, kuten taimenten, kuningaskalastajien, haikaroiden ja saukkojen, ravinnoksi.

 ”Jotakuinkin vuoden kuluttua lohi on kasvanut 8–10 senttimetrin pituiseksi”, kertoo Michael, joka on tutkinut lohia ja muita kaloja. ”Sitä kutsutaan nyt jokipoikaseksi ja sen kummassakin kyljessä on selvänä tuntomerkkinä tummia laikkuja. Kun lohenpoikanen on noin 15 senttimetrin pituinen, tummat läiskät häviävät ja poikasen puvun väri vaihtuu tasaisen hohtavaksi hopeaksi. Nyt poikasessa tapahtuu huomattavia ja monimutkaisia muutoksia, jotka tekevät lohesta erilaisen kuin useimmat muut kalat.”

Michael jatkaa: ”Touko-kesäkuussa jokin sisäinen signaali saa kalan, jota kutsutaan tässä vaiheessa vaelluspoikaseksi eli smoltiksi, vaeltamaan tuhansien muiden poikasten joukossa alavirtaan.” Mutta voiko makeanveden asukki selviytyä meressä? Michael vastaa: ”Yleensä ei voi, mutta lohen kiduksissa tapahtuu monimutkaisia muutoksia, joiden ansiosta se pystyy suodattamaan meriveden suoloja. Näiden muutosten jälkeen vaelluspoikanen, joka mahtuisi vielä kämmenelle, aloittaa suunnattoman matkansa.”

Elämä merellä

Miksi tämä pienen pieni kala haluaa jättää kotijokensa? Minne se menee? Lohenpoikasen täytyy päästä ruokapaikalleen, jossa se voi kasvaa täysikokoiseksi. Jos se onnistuu välttämään saalistajiaan, kuten merimetsoja, hylkeitä, delfiinejä ja miekkavalaita, se saapuu perille ja alkaa syödä eläinplanktonia sekä tuulenkaloja, sillejä, villakuoreita ja muita kaloja. Vuoden kuluttua kalan paino on noussut 15-kertaiseksi – paristasadasta grammasta lähes kolmeen kiloon. Jos se pysyy merellä viisi vuotta, se voi kasvaa 18 kilon painoiseksi tai vieläkin  suuremmaksi. Joidenkin lohien tiedetään kasvaneen jopa 45-kiloisiksi.

Lohien ruokapaikkojen tarkka sijainti oli hämärän peitossa, kunnes 1950-luvulla ammattikalastajat alkoivat saada suuria lohisaaliita Grönlannin rannikon tuntumasta. Toinen suuri ruokailualue löytyi myöhemmin Färsaarten ympäristöstä, Skotlannin pohjoispuolelta. Sen jälkeen on löydetty vielä lisää vastaavia paikkoja. * Joidenkin tietolähteiden mukaan lohia ruokailisi jopa arktisen alueen jäiden alla! Näiden paikkojen löytämisestä alkoivat merilohen ongelmat. Grönlantiin ja Färsaarille rakennettiin suuria kalastusyhdyskuntia. Kalastajat pyydystivät tuhansia tonneja lohta, ja jokiin kutemaan palaavien kalojen määrä romahti nopeasti. Kun ongelman vakavuus ymmärrettiin, valtiot asettivat kalastajille erilaisia rajoituksia ja pyyntikiintiöitä. Tämä on vähentänyt lohen pyyntiä merellä.

Paluu mereltä

Lopulta täysikasvuinen lohi palaa joelle, jossa se sai alkunsa, etsii puolison ja sama kierto alkaa uudelleen. Michael selittää: ”Todella ihmeellistä on se, että nämä ainutlaatuiset kalat suunnistavat erehtymättä tuhansia kilometrejä sellaisten merialueiden poikki, joita ne eivät ole koskaan aiemmin nähneet! Se, miten lohi onnistuu tässä, hämmästyttää edelleen tiedemiehiä. Jotkut ajattelevat, että lohi käyttää suunnistuksessa apuna magnetismia, merivirtoja ja jopa tähtiä. Uskotaan, että heti kun lohi saapuu joen suulle, se tunnistaa kotijokensa tämän ’hajun’ eli kemiallisen koostumuksen perusteella.”

”Lohet sopeutuvat jälleen makeaan veteen ja suuntaavat jokea ylös”, Michael kertoo. ”Kotiinpaluuvaisto on niin voimakas, että vaikka vastassa olisi vesiputouksia tai koskia, lohet, jotka ovat nyt paljon suurempia ja voimakkaampia, kamppailevat sisukkaasti ylittääkseen kaikki esteet.”

Pahemmassa pulassa lohi on, kun se törmää ylipääsemättömiin patoihin, vesivoimaloiden rakenteisiin ja muihin ihmistekoisiin esteisiin. Mitä se voi silloin tehdä? ”Monet luonnonsuojelijat järjestävät vaihtoehtoisia reittejä”, sanoo lohitutkija Deirdre. ”He rakennuttavat helpompikulkuisia väyliä, jotka ohittavat suuret rakennelmat. Me kutsumme niitä kalaportaiksi. Niitä käyttämällä lohi pääsee ylemmäksi matkallaan kutualueelle.”

”Tämä ei ole kuitenkaan aina toimiva ratkaisu”, Deirdre jatkaa. ”Olen nähnyt, että jotkin lohet eivät noteeraa ohitusväylää. Ne hyväksyvät ainoastaan alkuperäisen reitin ja yrittävät  herkeämättä päästä uuden ihmistekoisen esteen ylitse. Monet kuolevat uupumuksesta tai törmätessään esteeseen.”

Lohenkasvatuslaitokset

Lohi on ravitsevaa ruokaa. Koska merilohien määrä on huvennut, on perustettu teollisia lohenkasvatuslaitoksia. Lohia pidetään aluksi rannalla sijaitsevissa makean veden altaissa. Kun ne kasvavat vaelluspoikasiksi, ne siirretään merelle häkkimäisiin rakennelmiin, joissa niitä ravitaan, kunnes ne ovat täysikasvuisia ja valmiita myytäväksi ravintoloihin ja ruokakauppoihin.

Myös laitoksissa kasvavilla lohilla on vaikeuksia. Kalankasvattajat ravitsevat kaloja teollisesti tuotetulla ruoalla. Tämä seikka yhdessä sen kanssa, että lohet on suljettu häkkeihin, tekee niistä hyvin alttiita sairauksille ja loisille, esimerkiksi kyklooppiäyriäisille. Jotkin kalojen suojaamisessa käytettävistä torjunta-aineista voivat olla voimakkaita. ”Kun sukelsin joidenkin tällaisten kalahäkkien alapuolella, oli selvästi nähtävissä, että merenpohja oli monin paikoin kuollutta”, kertoo Ernest-niminen sukeltaja.

Kuningas hädässä

Monien luonnossa kasvavien lohien matka päättyy merelle laskettuihin verkkoihin, ennen kuin ne edes pääsevät kotijoelleen. Koska luonnossa kasvavista lohista maksetaan hyvin, jotkut kalastajat pyydystävät niitä luvattomasti. Lisäksi niiden muutamien lohien, jotka pääsevät takaisin joelle, täytyy ohittaa myös ne kalastajat, joilla on lupa lohestaa. Lohikantoja on pyritty suojelemaan monin eri tavoin, esimerkiksi sallimalla kalastaminen vain joen tietyillä osilla, myymällä kalliita kalastuslupia ja rajoittamalla kalastuskautta. Tästä huolimatta arviolta joka viides lohi jää pyydykseen matkallaan ylävirtaan.

Luonnossa kasvavien lohien määrää ovat verottaneet suuresti myös erilaiset sairaudet. Eräs sairaus, jonka tieteellinen nimi on ulcerative dermal necrosis, saa lohen ihon haavautumaan ja johtaa lopulta kalan kuolemaan. Jokiin päätyvät teollisuussaasteet ja tuholaismyrkyt vaarantavat niin ikään lohien ja muiden vesieläinten hengen.

Näiden kaikkien riskien valossa ei ole ihme, että kalojen kuningas on hädässä. Ihmisten parhaista ponnisteluista huolimatta lohen vaikeuksille ei näy loppua. Luonnon tasapaino palautuu ennalleen vasta silloin, kun maan Luoja, Kaikkivaltias Jumala, estää ihmistä turmelemasta maata (Jesaja 11:9; 65:25).

[Alaviite]

[Kaavio/Kartta s. 14, 15]

(Ks. painettu julkaisu)

Merilohi vaeltaa ruokailemaan Färsaarten ja Grönlannin läheisyyteen jopa niinkin kaukana kuin Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Espanjassa sijaitsevilta joilta, minkä jälkeen se palaa kotiin kutemaan

[Kartta]

Yhdysvallat

Grönlanti

Islanti

Färsaaret

Venäjä

Ranska

Espanja

[Kaavio/Kuvat s. 15]

IHMEELLINEN ELÄMÄNKAARI

Mätimunia

↓

Mätimunia, joilla on silmät

↓

Vastakuoriutunut poikanen

↓

Vaelluspoikanen

↓

Jokipoikanen

↓

Yksikesäinen poikanen

↓

Aikuinen

↓

Kutu

[Kuvat]

Vastakuoriutunut poikanen

Jokipoikanen

[Lähdemerkinnät]

Elämänkaari: © Atlantic Salmon Federation/J.O. Pennanen; vastakuoriutunut poikanen: U.S. Fish & Wildlife Service, Washington, D.C.; jokipoikanen: © Manu Esteve 2003

[Kuvat s. 16, 17]

Paluumatkaa tekevä lohi voi hypätä tämän vesiputouksen yli tai valita helpomman tien ja käyttää kalaportaita (suurennos oikealla)

[Kuvat s. 16, 17]

Lohea uhkaavat muun muassa liikakalastus ja teollisissa kalankasvatuslaitoksissa leviävät sairaudet

[Lähdemerkinnät]

Valokuva: Vidar Vassvik

UWPHOTO © Erling Svensen

[Kuvan lähdemerkintä s. 14]

© Joanna McCarthy/SuperStock