Ne auttavat selviytymään sertãossa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRASILIASTA

NOIN kymmenen miljoonaa vuohta vaeltaa Koillis-Brasiliassa sertãoksi * kutsutulla nummialueella, joka on kooltaan runsaat miljoona neliökilometriä. Sertãon kesä on yhdeksän kuukauden mittainen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, helle on tukahduttava, ja maa korventuu kivikovaksi. Joet kuivuvat, puut varistavat lehtensä, tuuli puhaltaa kuumana ja kuivana, ja karja vaeltaa vapaana etsien syötävää niukasta kasvillisuudesta.

Brasiliassa iät ja ajat elelleet vuohet eivät kuitenkaan näytä olevan kuivuudesta millänsäkään. Kuivuuden ollessa ankarimmillaan nautakarja ja lampaat vähenevät, mutta vuohien määrä kasvaa. Miten ne oikein selviytyvät?

Selviytyjän suu

Monet sertãon asukkaat väittävät, että vuohet syövät kaikkea, jopa saappaita, satuloita ja vaatteita. Sobralin kaupungissa Koillis-Brasiliassa toimivan, vuohia tutkivan laitoksen professori João Ambrósio vahvistaa, että vuohet voivat tulla toimeen ruokavaliolla, joka vaikuttaa kovin vaikeasti sulavalta – juuret, kuivat lehdet ja yli 60 kasvilajin kuoret mukaan lukien. Muut laiduntavat eläimet, kuten naudat, ovat riippuvaisia lähes yksinomaan ruohosta.

Kaikkiruokaisuudesta on hyötyä, mutta vuohen vahvin valtti on sen suu. Ambrósio kertoo, että nautaeläimet poimivat ruokaa kielellään pystymättä valikoimaan yksittäisiä lehtiä tai kasvien kuoria. Vuohet voivat kuitenkin nyhtää suuhunsa kasvien ravinteikkaimmat osat, sillä niillä on pieni suu, joustavat huulet ja terävät hampaat. Kyky löytää ja valikoida niukassa oleva ravinto on antanut vuohelle kasvintuhoojan maineen. ”Syyttäkää ihmisiä, jotka pakottavat vuohet elämään sellaisissa oloissa. Vuohet vain yrittävät pysytellä hengissä”, Ambrósio toteaa.

Vuohi – viisas valinta

Ei ole yllätys, että sitkeät brasilialaiset vuohet ovat päässeet sertãon pientilallisten taloudessa keskeiseen asemaan. Ne ovat monille perheille tärkeä proteiinin lähde. Naudanliha voi olla kallista, joten paahdettu tai keitetty vuohenliha sekä buxada (paloitellulla vuohenpötsillä ja riisillä täytetty vuohen mahalaukku) kuuluvat normaaliin ruokavalioon. Lisätuloja saadaan myymällä vuohenvuotia  nahkateollisuuden käyttöön. Hätätilassa vuohet voidaan siis helposti muuttaa käteiseksi, jolla hankkia lääkkeitä ja muita välttämättömyyksiä.

Vuohien hyviä puolia on myös se, että ne käytännössä kasvattavat itse itsensä. Päivisin pienet laumat laiduntavat yhdessä aitaamattomalla caatingalla, karulla metsäsavannilla. Illan pimetessä omistajat kutsuvat vuohiaan ja ne palaavat tottelevaisesti omiin karjapihoihinsa. Tilallinen puuttuu vuohiensa elämään yleensä vain niiden lisääntymisaikana, jolloin hän valitsee teuraat, hoitaa sairaita yksilöitä ja merkitsee vohlat polttoraudalla. Vuohien kasvattaminen on niin helppoa, että kaupunkilaisetkin pitävät usein muutamaa vuohta takapihallaan, tai he antavat niiden vaellella kaupungilla, mikä tosin on vastoin lakia. Ruohoa nyhtävä vuohi kaupungin keskustassa ei ole mitenkään epätavallinen näky.

Kokemus on osoittanut satojen vuosien kuluessa, että vuohi on viisas valinta, etenkin pientilalliselle. Yksi lehmä vaatii saman verran työtä ja yhtä ison maa-alueen kuin kahdeksan vuohta. Oletetaanpa esimerkiksi, että jollakulla tilallisella on viisi lehmää. Jos yksi niistä kuolee, laumasta menetetään 20 prosenttia. Mutta jos tilallisella olisikin viiden lehmän sijasta 40 vuohta, yhden vuohen kuolema merkitsisi vain 2,5 prosentin tappiota. Molemmat laumat vaativat saman verran maata ja teettävät yhtä paljon työtä. On helppo ymmärtää, miksi likimain miljoona brasilialaisperhettä pitää vuohia henkivakuutuksenaan siltä varalta, että kuivuutta seuraava kato vie viljan.

Innostavat uutteruuteen

Jotkin suurimmista vuohilaumoista laiduntavat Bahian osavaltiossa, missä näiden laumojen pääluku yltää tuhansiin. Noin 800 kilometriä osavaltion pääkaupungista sisämaahan on pieni Uauán kaupunki, jossa sanotaan olevan viisi vuohta jokaista asukasta kohti. Käytännössä koko yhteisö saa elantonsa vuohista ja niihin liittyvistä töistä. Sikäläisillä onkin tapana vitsailla, että Uauássa vuohet kasvattavat ihmisiä eikä päinvastoin.

Ensimmäiset vohlat syntyvät toukokuussa viitisen kuukautta lisääntymiskauden alkamisesta. Työlleen omistautuneet vuohipaimenet raatavat aamuneljästä iltaseitsemään: he kokoavat vohlat yhteen ja juottavat ne sekä pelastavat eksyneitä ja vaaraan joutuneita pienokaisia. Näppärät paimenet lassoavat ja lypsävät satoja kuttuja joka päivä, jotteivät vastasyntyneet syö itseään hengiltä. Lisäksi on parannettava vammoja ja hoidettava loiseläinten vaivaamia yksilöitä, sillä loiset voivat tehdä turkkiin pieniä  reikiä, mikä vähentää vuotien kauppa-arvoa.

Tällainen huolenpito vuohista on rakkauden työtä, vaikkakaan ei täysin pyyteetöntä. Uauássa ja muissa maaseutupaikoissa on nimittäin käytössä perinteinen maksutapa quarteação, joka palkitsee ahkerat vuohipaimenet. He saavat kullakin lisääntymiskaudella itselleen joka neljännen syntyvän vuohenvohlan – tai joka kolmannen, jos lauman omistaja on erityisen avokätinen. Jokainen vohla numeroidaan, ja arpomalla ratkaistaan, mitkä vohlat paimen saa. Paimenelle osuva eläin voi olla heikko- tai hyväkuntoinen, luiseva tai lihakas, joten kukin huolehtii laumasta kuin omastaan.

Enemmän irti vuohista

Brasilian vuohet ovat niiden vuohirotujen jälkeläisiä, joita Euroopasta saapuneet siirtolaiset toivat maahan 1500-luvun alussa. Ne ovat kuitenkin yleensä eurooppalaisia esi-isiään pienikokoisempia, ja ne tuottavat huomattavasti vähemmän maitoa.

Esimerkiksi brasilialainen canindé lypsää selvästi alle litran päivässä, kun taas sen eurooppalainen sukulainen, brittiläinen kesyvuohi, voi lypsää melkein neljä litraa päivässä. Monien tilallisten ja agronomien haaveena on kymmenien vuosien ajan ollut yhdistää brasilialaisen vuohen sitkeys ja vierasperäisen esi-isän tuottavuus. Sillä tavoin tuosta ”köyhän miehen lehmästä”, kuten monet vuohta kutsuvat, voisi tulla sertãon tilallisten kultaa.

Synty- ja vierasperäisten vuohien risteyttäminen on osoittautunut nopeaksi keinoksi kasvattaa eläinten kokoa ja lisätä maidontuotantoa. Koillis-Brasiliassa Paraíban osavaltiossa toimiva maataloustutkimusyksikkö risteytti menestyksekkäästi brasilialaisia vuohia italialaisten, saksalaisten ja englantilaisten lajien kanssa. Tuloksena oli suurikokoisempia yksilöitä, jotka selviytyvät kuivissa oloissa ja lypsävät enemmän. Lajit, jotka ennen tuottivat maitoa alle litran päivässä, tuottavat nyt päivittäin 2–4 litraa.

Sobralin tutkimuskeskus on niin ikään tehnyt kannattavan keksinnön, jonka toteuttaminen on lisäksi edullista. Tutkijat huomasivat, että tiettyjen puiden lehdet olivat vuohien suosiossa. Syötävää sai kuitenkin vain silloin kun puut olivat lepotilassa ja pudottivat lehtensä. Niinpä joistakin puista karsittiin oksat tietyn korkeuden yläpuolelta, niin että puut joutuivat kasvattamaan uudet versot alemmas, vuohien ulottuville. Tämän ansiosta noilla alueilla laiduntavien vuohien paino nelinkertaistui.

Näistä keksinnöistä huolimatta pientilallisen eteen voi tulla ongelma, jota tutkijatkaan tuskin pystyvät ratkaisemaan. Muuan tilallinen selitti, että ”vuohet tottuvat niistä huolehtiviin ihmisiin ja muuttuvat heidän lemmikeikseen. Eikä lemmikistä hankkiuduta eroon noin vain.” Omistajat eivät yksinkertaisesti halua erota lemmikeistään! Voisiko tässä olla yksi selitys siihen, että tämä vuohi on selviytyjä?

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 27]

Totuus vuohenmaidosta

Monien mielestä vuohenmaito on vaikeasti sulavaa; toisten mielestä se haisee. Ei kuitenkaan kannata uskoa kaikkea kuulemaansa. Jos lehmänmaito aiheuttaa vatsavaivoja, lääkäri tai ruokavalioasiantuntija saattaa hyvinkin suositella vuohenmaidosta valmistettuja tuotteita. Vuohenmaito sisältää tosin enemmän proteiineja ja rasvaa, mutta sen rasvapalloset ovat pienempiä ja helpommin sulavia. Entä vuohenmaidon haju?

Todellisuudessa vuohenmaito on hajutonta. Jos maidossa tuntuu vahva, vastenmielinen haju, syynä voi olla se, että vuohi on lypsetty epähygieenisissä oloissa tai se on ollut kosketuksissa urosvuoheen. Uroksen sarvien takana sijaitsevat hajurauhaset tuottavat hormonia, joka houkuttelee naaraita, mutta hormonin haju tarttuu kaikkeen, mihin urosvuohi koskettaa.

[Lähdemerkintä]

CNPC–Centro Nacional de Pesquisa de Caprinos (Sobral, CE, Brasil)

[Kartta s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

”Sertão”

[Kuva s. 26]

Vuohi poimii kasvin parhaat osat hyvin suunnitellulla suullaan

[Lähdemerkintä]

Tri João Ambrósio–EMBRAPA (CNPC)

[Kuvien lähdemerkinnät s. 25]

Kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.; vuohet: CNPC–Centro Nacional de Pesquisa de Caprinos (Sobral, CE, Brasil)