Magdaleenansaarten lumipallerot

KYYNELEET tulvahtivat silmiini, kun katselin suoraan edessäni olevaa valkoista karvapalleroa. Tuntui lähes uskomattomalta, että 20 vuoden unelma oli täyttynyt ja makasin tässä jäällä kirjaimellisesti vain muutaman senttimetrin päässä pikkuisen grönlanninhylkeen naamasta! Tuijottaessani sen hiilenmustiin silmiin kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni – eivät kylmyydestä vaan silkasta jännityksestä. En halunnut menettää yhtä ainoata silmänräpäystä, henkäisyä tai viiksikarvan värähdystä.

Ryhmämme oli käymässä valtavalla jäälautalla, joka sijaitsi sadan kilometrin päässä rannikolta keskellä Saint Lawrencen lahtea Newfoundlandin ja Kanadan mantereen välillä. Olimme vaimoni kanssa lentäneet Magdaleenansaarille, joiden lähellä poikii grönlanninhylkeiden suurin lauma. Oppaat olivat vakuuttaneet, että kirkkaanoranssit lämpöpukumme eivät säikäyttäisi poikasia.

Grönlanninhylkeen ominaispiirteitä

Grönlanninhylkeet ovat eväjalkaisia, eli niillä on raajojen sijasta evät. Täysikasvuisten yksilöiden selässä on selväpiirteinen harpun muotoinen kuvio.

 Grönlanninhylkeet ovat nisäkkäitä, joten ne hengittävät, synnyttävät eläviä poikasia ja imettävät näitä. Suurimman osan ajasta ne viettävät vedessä, joka Pohjois-Atlantilla on hyytävän kylmää. Nämä vahvat eläimet selviytyvät kuitenkin mainiosti jäätävässä elinympäristössään. Täysikasvuiset hylkeet painavat keskimäärin 135 kiloa ja ovat noin 160 senttimetriä pitkiä.

Etuevien terävillä kynsillä grönlanninhylkeet voivat vetää itseään jäätä pitkin ja tarrautua jäähän tekemänsä hengitysreiän reunaan. Takaevät ovat suuremmat, ja niillä ne lähinnä potkivat uidessaan. Nämä merieläimet ovat hämmästyttävän ketteriä vedessä ja saattavat vaeltaa jopa 8000 kilometriä vuodessa.

Grönlanninhylkeillä on ulkokorvien sijasta pään kummallakin sivulla pieni reikä, joka sulkeutuu veden alla. Kuulo on tarkka. Hylkeet erottavat veden alla äänen lähteenkin, mihin ihmiset eivät pysty.

Silmät ovat suuret ja ulkonevat, joten niillä näkee hyvin vedenalaisen maailman  himmeässä valossa. Jäällä häikäisevässä kirkkaudessa pupillit kapenevat pystysuoriksi viiruiksi, joten eläin näkee sielläkin mukavasti.

Kuutit

Näkemämme lauman naaraat olivat tulleet tänne Grönlannista Pohjois-Kanadan ohi poikimaan. Kelluvalla jäälautalla ne ovat saalistajien tavoittamattomissa. Poikaset eli kuutit syntyvät todella nopeasti, usein alle minuutissa. Siinä vaiheessa kun kuvaaja on vihdoin saanut kameransa laukaisuvalmiiksi, kuutti saattaa jo katsoa napittaa häntä vastaan. Heti synnytyksen jälkeen emo kääntyy ympäri vastasyntynyttä kohti ja koskettaa sen kuonoa omalla kuonollaan. Tällä tavoin se painaa mieleensä oman poikasensa hajun ja äänen. Sen jälkeen se imettää tätä kuuttia – eikä mitään muuta – noin kaksi viikkoa.

Kuutit hakeutuvat nopeasti emon nisille syömään. Nälkäisinä ne ääntelevät aivan kuin sanoisivat ”ma-ma”. Ruokailun jälkeen ne kiilaavat itsensä johonkin rakoon lumen ja jään keskelle ottamaan nokoset. Nukkumalla aina samassa paikassa ne muovaavat itselleen mukavan ”kehdon” jäähän.

Kuutit painavat syntyessään yleensä kymmenisen kiloa ja ovat noin 90  senttimetriä pitkiä. Aluksi niillä ei ole ihonalaista rasvakerrosta, joka pitäisi ne lämpiminä, mutta tilanne korjaantuu nopeasti. Paino kasvaa ensimmäisten noin 12 päivän aikana kilon pari päivässä. Nopea kasvu johtuu emon ravitsevasta maidosta, jossa on peräti 50 prosenttia rasvaa. * Vajaan kahden viikon kuluttua kuutti painaa jo kokonaiset 35 kiloa!

Värimuutoksia

Kuutin iän voi helposti arvioida sen turkin värin perusteella. Vastasyntyneen karvapeite kuivuu ensimmäisen päivän aikana pörröiseksi turkiksi. Kellertävä väri johtuu sikiötä kohdussa suojaavasta nesteestä, ja se häviää auringonpaisteessa kolmen neljän päivän kuluessa, jolloin turkin väriksi jää valkoinen. Noin kahden viikon kuluttua emo lähtee eikä palaa enää takaisin.

Kuutit huutelevat turhaan emonsa perään. Toisinaan ne etsivät lohtua ryömimällä toistensa kylkeen pieniksi ryhmiksi. Pian valkoiseen turkkiin alkaa ilmestyä harmaita laikkuja. Pääväri vaihtuu 12.–21. päivän aikana harmaaksi, ja ensimmäisen kuukauden lopussa kaikki valkoinen karva on lähtenyt ja tilalla on sileä, harmaa vedenkestävä karvapeite.

Läiskettä ja karvanvaihtoa

Kuutit elävät rasvallaan siihen asti, kun nälkä ajaa ne viimein veteen etsimään ravintoa. Mutta kuinka ollakaan, vedessä niiden pullea ruumis ei suostukaan painumaan  upoksiin! Vaistomaisesti ne alkavat läiskiä vedenpintaa pienillä evillään. Tämä liikunta vahvistaa eviä uimista varten, ja samalla palaa rasvaa, niin että kelluvuus vähitellen vähenee ja ne pääsevät sukeltamaan. Silloin ne saavat kurnivaan nälkäänsä ruokaa, sillä vedet vilisevät krillejä sekä villakuoreita ja muita pikkukaloja.

Vuoden iässä karva vaihtuu jälleen. Hylkeet tulevat sukukypsiksi 3–7-vuotiaina, ja ne on helppo tunnistaa selän harppukuviosta. Ne saattavat elää aina 35-vuotiaiksi saakka.

Kohtaaminen

Puemme yllemme pelastuspuvut ja tarkistamme, että jalka- ja käsilämmittimet ovat mukana. Sitten 17-henkinen ryhmämme nousee helikoptereihin ja lentää noin 80 kilometriä merelle. Alapuolella näkyy pelkkää hohtavan valkoista jäätä, joka horisontissa yhtyy siniseen taivaaseen. Viimein laskeudumme jäätyneelle merelle. Kiinnitämme jalkineisiin raudat ja lähdemme kävelemään niin hiljaa kuin narskuvassa lumessa suinkin on mahdollista. Katsokaa! Tuon emon takana tulee pörröinen poikanen – keltaturkki! Se näyttää suurelta, karvaiselta mittarimadolta yrittäessään pysyä emon perässä. Rakastun siihen ensisilmäyksellä!

Laskeudun jäälle makaamaan, sillä pystyasennossa saatan hylkeen silmissä mennä jääkarhusta. Emot voivat olla varsin aggressiivisia, joten odottelen, kunnes tarkkailemani emo pulahtaa jäässä olevasta aukosta veteen. Sen pieni poikanen, jolle annan nimeksi Sadie, nukkuu rauhallisesti noin kuuden metrin päässä minusta. Hivuttaudun hitaasti lähemmäksi. Sen silmät avautuvat hitaasti.

Nyt Sadie katsoo suoraan minuun. En uskalla hievahtaakaan. Yhtäkkiä se haluaa tutkia minua tarkemmin! Se keinahtelee minua kohti paljon nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Se näyttää lähestyessään valtavan suurelta, vaikka turkin värin perusteella se on vasta parin päivän ikäinen. Sadie pysähtyy muutaman senttimetrin päähän kasvoistani ja huojuu hiljalleen puolelta toiselle pieni kuononpää värähdellen. Kuulen, miten se nuuhkii. Se tulee aivan liki ja antaa minulle pieniä, märkiä ”suukkoja” joka puolelle kasvoja ja kaulaa!

Sitten tuo suloinen, pieni lumipallero käpertyy kylkeeni ja nukahtaa siihen! Se antaa minun jopa laskea varovasti käteni päälleen. Pehmeä, lyhyt karva pistää esiin sormieni välistä. Poikanen tuntuu yllättävän lämpöiseltä. Silittelen ja hyväilen sitä, kunnes minun on aika palata helikopterille ja lähteä kotimatkalle. Sadie ei liikahdakaan, kun nousen hiljaa ylös.

Kävelen pois silmät kosteina tuntien syvää ihmetystä ja kiitän ääneti Jumalaamme Jehovaa tästä hellyttävästä pienestä olennosta. Kohtaaminen kuutin kanssa tuntui lähes ihmeeltä. Tämä kokemus tuo mieleeni psalmistan sanat: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. – – Entä meri, niin suuri ja aava – siinä on liikkuvaisia lukematon joukko, elollisia, pieniä ja suuria.” (Psalmit 104:24, 25.) (Lähetetty.)

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 26]

Tiesitkö?

▪ Jos sää on kovin myrskyinen tai jäätilanne on huono, naaraat voivat viivästyttää synnytystä useita päiviä samalla kun ne etsivät sopivaa synnytyspaikkaa.

▪ Grönlanninhylkeet voivat sukeltaa 240 metrin syvyyteen ja pysyä veden alla enimmillään 30 minuuttia.

▪ Hylkeet pystyvät nukkumaan veden alla. Ne nostavat päänsä vedenpinnan yläpuolelle 5–10 minuutin välein ja vetävät henkeä. Sitten ne vaipuvat takaisin pinnan alle – heräämättä unestaan!

[Tekstiruutu s. 27]

Viivästynyt kiinnittyminen kohdun seinään

”Aikuinen naarashylje on kantavana koko vuoden kolmea viikkoa lukuun ottamatta”, sanotaan grönlanninhylkeistä kertovassa kirjassa Seasons of the Seal. ”Varsinainen kantoaika kestää seitsemän ja puoli kuukautta.” Miten tämä aikaero on selitettävissä? Kirjassa jatketaan: ”Hedelmöityksen jälkeen munasolu jakautuu monta kertaa, ja sitten jakautuminen loppuu. Alkiorakkula, joka on edelleen pienempi kuin nuppineulan pää, lakkaa kasvamasta ja jää kellumaan emon kohtuun elämän siemenenä. Yhdentoista viikon kuluttua se kiinnittyy kohdun seinään ja alkaa jälleen kasvaa.” Mikä on tämän viivästymisen todennäköinen syy? ”Naaraan on saatava poikasensa melko tarkkaan vuoden välein, jotta jääpeite olisi synnytyksen aikaan mahdollisimman laaja ja paksu.”

[Kartta s. 23]

(Ks. painettu julkaisu)

KANADA

[Lähdemerkintä]

Kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuva s. 23]

Satelliittikuva Magdaleenansaarista

[Lähdemerkintä]

NASA JSC

[Kuva s. 24]

Syntymäturkki on kellertävä

[Kuva s. 24]

Valkoturkki

[Kuva s. 25]

Ensimmäinen karvanlähtö

[Lähdemerkintä]

© IFAW/David White

[Kuva s. 25]

Sukeltamaan opetteleva kuutti

[Lähdemerkintä]

© IFAW

[Kuva s. 26]

Grönlanninhylkeen kuutti emonsa kanssa

[Lähdemerkintä]

© IFAW/Igor Gavrilov

[Kuva s. 26]

Täysikasvuinen grönlanninhylje ui paksun jääkerroksen alla

[Lähdemerkintä]

© IFAW