Kaniinien ja jättiläiskonnien maihinnousu

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

TAISTELUTANNER on viljelykelvottomaksi pilaantunutta joutomaata. Kerran niin rehevällä peltoaukealla ammottaa nyt syviä kuoppia. Siellä täällä lojuu taistelijoiden ruumiita. Hyökkääjät eivät ole sonnustautuneet maastopukuun ja maihinnousukenkiin eivätkä varustautuneet kiväärinpistimin, vaan niillä on pehmeä turkki ja terävät hampaat. Kyse on Australiaa vitsaavista villikaniineista.

Kaniineja kaikkialla

Eurooppalaiset villikaniinit aloittivat maihinnousunsa Australian kaakkoiskärjestä vuonna 1859. Niitä tuotiin maahan urheilumetsästystä harrastavien huviksi, mutta pian urheilumielinen metsästys muuttui epätoivoiseksi pyrkimykseksi rajoittaa niiden leviämistä.

Britannian miehittäminen vei villikaniineilta 900 vuotta, mutta Australiasta ne valtasivat vain 50 vuodessa alueen, joka on kooltaan suurempi kuin puoli Eurooppaa. Kaniinien etulinja eteni Australian mantereella jopa 100 kilometrin vuosivauhtia, mikä selittyy niiden nopealla sikiävyydellä – aikuinen naaraskaniini voi saada vuodessa jopa 40 poikasta. Erään tutkimuskeskuksen laatimassa raportissa todetaan: ”Missään muualla maailmassa ei uuteen ympäristöön tuotu nisäkäs ole levinnyt näin nopeasti.” (Bureau of Rural Sciences.) Seuraukset olivat tuhoisat.

Kaniinit vievät ravinnon ja pesäkolot kotoperäisiltä eläimiltä. Niitä pidetään syyllisinä  monien lajien katoamiseen tietyiltä alueilta. Kaniineja pidetään syypäinä jopa kokonaisten metsien häviämiseen. Eräs tutkija selittää, että ”ne syövät puuntaimet, jolloin täysikasvuisten puiden kuoltua niiden tilalle ei ole kasvamassa nuorta kasvustoa”. Kun kaniinit valtaavat pienen saaren, tuloksena voi olla katastrofi. ”Kaniinit tulivat Laysanin saarelle vuonna 1903, ja vuoteen 1936 mennessä ne olivat hävittäneet kolme kotoperäistä lintulajia ja 22 kasvilajia saaren 26 lajista. – – Vuonna 1923 saarella oli vain hedelmätöntä hiekkamaata ja muutama kitukasvuinen puu”, mainitaan edellä lainatussa raportissa.

Joukkotuhoaseita kehitetään

Australian kaniineja ammuttiin, pyydystettiin ja myrkytettiin. Niiden eteneminen yritettiin estää rakentamalla 1830 kilometrin pituinen kaniiniaita. Tämä kuuluisa aita kulki halki Länsi-Australian osavaltion. * Mutta mikään ei tuntunut pysäyttävän hyökkäävää armeijaa.

Lopulta vuonna 1950 ryhdyttiin vastahyökkäykseen käyttämällä biologista asetta: myksomatoosi-nimistä virusta, joka vaikuttaa ainoastaan kaniineihin. Virus vähensi rajusti kaniinikantaa, jonka silloisen koon arvioidaan olleen ällistyttävät 600 miljoonaa kaniinia. Hyttysten ja kirppujen levittämä virussairaus tappoi vain kahdessa vuodessa 500 miljoonaa näistä maahan tunkeutujista. Kaniinit tulivat kuitenkin nopeasti vastustuskykyisiksi tälle sairaudelle, ja jäljelle jääneet yksilöt lisääntyivät vimmatusti. Niinpä vuoteen 1990 mennessä niiden määrä oli noussut noin 300 miljoonaan. Puolustukseen kaivattiin kipeästi uutta asetta.

Huonoja ja hyviä uutisia

Vuonna 1995 Australiassa otettiin käyttöön toinen biologinen ase: kaniinien verenvuototauti. Se havaittiin ensimmäisen kerran Kiinassa vuonna 1984. Vuoteen 1998 mennessä se oli levinnyt Eurooppaan ja pian sen jälkeen tappanut 30 miljoonaa kesykaniinia Italiassa. Tämä sairaus oli huono uutinen Euroopan kaniinitarhaajille mutta hyvä uutinen Australian maanviljelijöille, sillä sen käyttöönoton jälkeen oli kahdessa kuukaudessa kuollut 10 miljoonaa kaniinia. Virus näyttää tarttuvan ainoastaan kaniineihin, jotka kuolevat 30–40 tunnin kuluttua tartunnan saamisesta ilman näkyviä kärsimyksiä. Vuoteen 2003 mennessä verenvuototauti oli vähentänyt kaniinien määrää monilla Australian kuivilla alueilla 85 prosenttia tai vielä enemmän.

Tästä on ollut myönteiset seuraukset. Eräässä Etelä-Australian osavaltion kansallispuistossa kotoperäisten orkideoiden määrä lisääntyi kahdeksankertaisesti, kun kaniinit eivät nakertaneet niiden lehtiä. Muualla samassa osavaltiossa ”alkuperäiset pensaskasvit ovat uusiutuneet merkittävän nopeasti – – alueilla, joilla virussairautta on esiintynyt säännöllisesti”, mainitaan Ecos-lehdessä. Myös maahan tuotujen petoeläinten, kuten kettujen ja villikissojen, määrä on joillakin alueilla huvennut kaniinien vanavedessä. Sekä ekologit että maanviljelijät ovat olleet  tyytyväisiä tämän uuden aseen tehokkuuteen, sillä kaniinit ovat aiheuttaneet Australian kansantaloudelle vuosittain jopa 350 miljoonan euron kustannukset. Vielä ei kuitenkaan tiedetä tämän sairauden pitkän aikavälin vaikutuksia Australian elinvoimaiseen kaniinikantaan.

Pelastavasta ritarista iljettäväksi konnaksi

Vaikka tiedemiehet ovat saattaneet päästä voitolle villikaniineista, he näyttävät jäävän häviölle tuoreemmasta tulokkaasta, jättiläiskonnasta. Kaniinin tavoin tämäkään kelmi ei tullut maahan salaa, vaan se varta vasten tuotiin sinne.

Australian sokeriruo’on viljelyä, jonka vuosittainen tuotto on nykyisin 1,2 miljardia euroa, uhkasi 1900-luvun alussa kaksi sokeriruokokuoriaislajia. Vuonna 1935 viljelijöiden pelastajaksi ehdotettiin jättiläiskonnaa, nyrkin kokoista sammakkoeläintä, jonka tiedettiin syövän ahnaasti kuoriaisia. Vaikka jotkut tiedemiehet eivät lämmenneet ajatukselle, jättiläiskonna tuotiin Etelä-Amerikasta Havaijin kautta Queenslandin sokeriruokopelloille.

Jättiläiskonna jätti kuitenkin kuoriaiset rauhaan ja siitä tuli petturi. Nämä sammakot ovat myrkyllisiä kaikissa kehitysvaiheissaan, munasta täysikasvuiseksi. Kun ne muuttuvat nuijapäistä sammakoiksi, niiden ihon alle kasvaa rauhasia, jotka erittävät erittäin myrkyllistä maitomaista limaa konnan tuntiessa itsensä uhatuksi. Jättiläiskonnien tiedetään tappavan Australian kotoperäisiä liskoja, käärmeitä, villikoiria ja jopa krokotiileja, jotka tyhmyyksissään syövät niitä. Jättiläiskonnat ovat erittäin sikiäviä, ja ne ovat nyt jo levinneet yli 900 kilometrin päähän paikoista, missä ne alun perin laskettiin liikkeelle. Jättiläiskonnayhdyskunnat ovat lähes kymmenen kertaa suurempia kuin sammakon kotimaassa Venezuelassa. Jättiläiskonnien leviäminen muistuttaa Raamatussa kerrottua sammakkovitsausta: ne valtaavat pellot, tunkevat koteihin ja vaanivat ihmisiä WC-istuimissa. Kolmenkymmenen kilometrin vuosivauhtia etenevät konnat ovat nyt saavuttaneet alueen, jota voidaan sanoa sammakoiden paratiisiksi – maailmanperintöluetteloon sisällytetyn Pohjoisterritoriossa sijaitsevan Kakadun kansallispuiston. Australian hallitus on rahoittanut miljoonilla dollareilla tutkimusta, jonka tavoitteena on pysäyttää jättiläiskonnien eteneminen, mutta tehokasta keinoa ei ole tähän mennessä löytynyt. Taistelu ei ole päättynyt, mutta toistaiseksi konnat ovat niskan päällä.

Miksi tällainen taistelu?

Koskemattomassa ekosysteemissä kasvi- ja eläinpopulaatioiden koot pysyvät kurissa eliöyhteisöjen omien luonnollisten säätelymekanismien ansiosta. Mutta kun sinänsä harmittomat luontokappaleet vapautetaan alkuperäisen elinympäristönsä rajoitteista, ne saattavat lisääntyä niin nopeasti, että seuraukset ovat tuhoisat.

Australian ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat eivät arvanneet, miten valtavaa vahinkoa muualta tuodut eläimet ja kasvit voivat aiheuttaa niiden määrän kasvaessa hallitsemattomasti. Jotkin Australiaan tuodut lajit ovat tosin olleet hyödyllisiä. Australialaiset ovat nykyään täysin riippuvaisia sellaisista ravintona käytettävistä kasveista ja eläimistä kuin lampaista, nautakarjasta, vehnästä ja riisistä, jotka ovat peräisin muista maista. Villikaniinit ja jättiläiskonnat ovat kuitenkin vakava muistutus siitä, mitä voi tapahtua, kun ihminen päättää sormeilla maapallon ihmeellistä elämän kudelmaa.

[Alaviite]

[Kuva s. 26]

Petturiksi osoittautuneen sankarin, jättiläiskonnan, eteneminen jatkuu

[Lähdemerkintä]

U.S. Geological Survey/photo by Hardin Waddle

[Kuva s. 26]

Janoisia valloittajia lammikon partaalla Wardangin saarella Spencerinlahdella Etelä-Australiassa

[Lähdemerkintä]

Lupa: CSIRO

[Kuvien lähdemerkinnät s. 25]

Kaniinit: Department of Agriculture, Western Australia; jättiläiskonna: David Hancock/© SkyScans