Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Äidit vastaavat haasteisiin

Äidit vastaavat haasteisiin

Äidit vastaavat haasteisiin

MONET äidit käyvät nykyään ansiotyössä toimeentulon turvaamiseksi, ja tämä tuo mukanaan monia haasteita. Lisäksi jotkut joutuvat syystä tai toisesta kasvattamaan lapsiaan ilman puolison tukea.

Margarita on meksikolainen yksinhuoltajaäiti, jolla on kaksi lasta. ”On ollut vaikea ohjata heitä moraalisesti ja hengellisesti”, hän sanoo. ”Vuosia sitten teini-ikäinen poikani tuli juhlista kotiin humalassa. Sanoin, että jos niin kävisi vielä kerran, en päästäisi häntä sisään. Kun sama tapahtui toistamiseen, jätin hänet pihalle, vaikka sydäntäni särki. Onneksi se jäi viimeiseksi kerraksi.”

Pian sen jälkeen Margarita alkoi tutkia Raamattua, ja se auttoi häntä juurruttamaan lapsiinsa moraaliarvoja. Nykyään molemmat lapset ovat Jehovan todistajien kokoaikaisia evankelistoja.

Aviomies ulkomailla

Monet miehet muuttavat köyhemmistä maista työn perässä vauraampiin maihin ja jättävät vaimonsa kasvattamaan lapsia. Nepalilainen äiti Laxmi sanoo: ”Mieheni on ollut ulkomailla seitsemän vuotta. Lapset eivät tottele minua yhtä hyvin kuin isäänsä. Olisi helpompi, jos hän olisi täällä vakituisesti ja ottaisi ohjat käsiinsä.”

Laxmi ei ole antanut vaikeuksien lannistaa itseään. Hän on järjestänyt vanhemmille lapsilleen yksityisopettajia auttamaan heitä kotitehtävissä, koska hän ei itse ole saanut paljon oppia. Erityisen tärkeänä hän pitää kuitenkin heidän hengellistä valmennustaan ja tutkii siksi heidän kanssaan viikoittain Raamattua. Hän käsittelee päivittäin jonkin raamatunkohdan ja ottaa heidät säännöllisesti mukaansa kristillisiin kokouksiin.

Alhainen koulutustaso

Joissakin maissa naisten lukutaidottomuus on suhteellisen yleistä. Sen haittavaikutuksia havainnollistaa kouluja käymätön meksikolainen kuuden lapsen äiti Aurelia, joka selittää: ”Äitini sanoi aina, että naisia ei ole tarkoitettu opiskelemaan. Siksi en oppinut lukemaan enkä voinut auttaa lapsiani heidän kotitehtävissään. Se tuntui pahalta. En halunnut, että he joutuisivat kärsimään samalla tavalla kuin minä, joten näin paljon vaivaa sen hyväksi, että he saisivat käydä koulua.”

Äiti voi hyödyntää vähäistäkin koulutusta. Sanotaan, että kun koulutetaan naisia, koulutetaan miesten opettajia, ja tämä pitää paikkansa. Nepalilainen kolmen pojan äiti Bishnu oli aiemmin lukutaidoton, mutta koska hän halusi oppia tuntemaan Raamatun totuuksia ja opettaa niitä lapsilleenkin, hän tarttui haasteeseen ja opetteli lukemaan ja kirjoittamaan. Hän valvoi, että lapset tekivät kotiläksynsä, ja kävi säännöllisesti koulussa keskustelemassa heidän edistymisestään opettajien kanssa.

Bishnun poika Silash kertoo heidän hengellisestä ja moraalisesta kasvatuksestaan: ”Eniten pidin äidin opetuksessa siitä, että jos teimme virheitä, hän oikaisi meitä Raamatun esimerkkien avulla. Se oli tehokas menetelmä ja teki minulle helpommaksi ottaa neuvot vastaan.” Bishnu on onnistunut poikiensa kasvatuksessa, ja heistä kaikista on tullut Jumalaa pelkääviä nuoria miehiä.

Meksikolaisella Antonialla on kaksi lasta, ja hän kertoo: ”Olen käynyt vain ala-asteen. Asuimme syrjäkylässä, ja lähin yläaste oli kaukana. Halusin kuitenkin lasteni saavan enemmän koulutusta, joten käytin paljon aikaa heidän kanssaan. Opetin heille lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeita. Tyttäreni osasi kirjoittaa nimensä ja kaikki aakkoset ennen kuin meni kouluun, ja poikani osasi lukea hyvin mennessään päiväkotiin.”

Miten Antonia ohjasi lapsiaan hengellisesti ja moraalisesti? Hän vastaa: ”Opetin heille Raamatun kertomuksia. Tyttäreni osasi kertoa niitä eleiden avulla jo ennen kuin oppi puhumaan. Poikani piti ensimmäisen raamatunlukupuheensa kristillisessä kokouksessa nelivuotiaana.” Monet äidit, jotka eivät ole saaneet paljon oppia, ovat erinomaisia kasvattajia.

Vahingolliset tavat

Tsotsil-heimon keskuudessa Meksikossa on tapana myydä tyttäriä avioliittoon, kun nämä ovat 12- tai 13-vuotiaita. Usein he joutuvat toiseksi tai kolmanneksi vaimoksi huomattavasti itseään vanhemmalle miehelle. Ellei mies ole tyytyväinen tyttöön, hän voi palauttaa tämän ja saada rahansa takaisin. Petrona varttui alueella, missä tämä oli tapana. Hänen äitinsä oli myyty vaimoksi, ja hän oli saanut lapsen ja eronnut jo ennen kuin täytti 14 vuotta! Esikoinen oli kuollut, ja äiti oli myyty vielä kaksi kertaa. Hän synnytti kaikkiaan kahdeksan lasta.

Petrona ei halunnut tällaista elämää itselleen. Hän selittää, miten hän onnistui välttämään sen: ”Kun sain ala-asteen käytyä, sanoin äidille, että halusin jatkaa koulunkäyntiä enkä mennä naimisiin. Äiti sanoi, ettei hän voinut tehdä asian hyväksi mitään, ja neuvoi minua puhumaan isälle.”

”Aion naittaa sinut pois”, isä sanoi. ”Osaat puhua espanjaa ja osaat lukea. Mitä vielä haluat? Jos haluat käydä koulua, saat maksaa sen itse.”

Näin Petrona teki. Hän teki kirjontatöitä peittääkseen kulunsa, ja näin hän välttyi tulemasta myydyksi. Kun hän oli jo aikuinen, hänen äitinsä alkoi tutkia Raamattua ja sai siitä rohkeutta juurruttaa Raamatun arvoja Petronan nuorempiin sisariin. Äiti pystyi omasta kokemuksestaan opettamaan heille, miten surullisia seurauksia on nuorten tyttöjen myymisestä vaimoksi.

Monin paikoin on tapana, että ainoastaan isät kurittavat perheen poikia. Petrona selittää: ”Tsotsil-naisille opetetaan, että he ovat vähempiarvoisia kuin miehet. Miehet ovat hyvin hallitsevia. Pikkupojat matkivat isäänsä ja sanovat äidilleen, etteivät he tottele muita kuin isäänsä. Äidit eivät siksi voi kasvattaa poikiaan. Mutta nyt kun äitini on tutkinut Raamattua, hän on onnistunut opettamaan veljiäni. He osaavat ulkoa Efesolaiskirjeen 6:1, 2:n, jossa sanotaan: ’Lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne – – Kunnioita isääsi ja äitiäsi.’”

Nigerialainen äiti Mary kertoo samanlaisesta tavasta: ”Kotiseudullani ei pidetä hyväksyttävänä, että äiti opettaa tai kurittaa poikia. Päätin kuitenkin noudattaa Timoteuksen isoäidin Looiksen ja äidin Euniken esimerkkiä, josta kerrotaan Raamatussa, enkä antanut paikallisten tapojen estää minua opettamasta lapsiani.” (2. Timoteukselle 1:5.)

Joissakin maissa harjoitetaan myös naisten ympärileikkausta, josta nykyään käytetään useimmiten nimitystä tyttöjen sukupuolielinten silpominen. Leikkauksessa tytöltä poistetaan ulkoiset sukupuolielimet joko osittain tai lähes kokonaan. Tämän tavan nosti julkisuuteen kuuluisa valokuvamalli ja YK:n väestörahaston erityislähettiläs Waris Dirie. Hänen äitinsä antoi tehdä hänelle tuon toimenpiteen lapsena paikallisen somalialaisen tavan mukaan. Erään raportin mukaan sukupuolielinten silpominen uhkaa 8–10 miljoonaa naista ja tyttöä Lähi-idässä ja Afrikassa. Yhdysvalloissakin vaarassa on 10000 tyttöä.

Millaisia uskomuksia tämän tavan taustalla on? Jotkut ajattelevat, että sukupuolielimet tekevät tytöstä epäpuhtaan eikä hän siksi kelpaa vaimoksi. Niiden leikkaamisen katsotaan myös takaavan tytön neitsyyden ja uskollisuuden. Ellei äiti huolehdi tyttäriensä ympärileikkauksesta, hän voi saada päälleen miehensä ja yhteisön vihan.

Monet äidit ovat kuitenkin tajunneet, ettei tälle kivuliaalle toimenpiteelle ole mitään päteviä perusteita uskonnollisesti, lääketieteellisesti eikä terveydellisesti. Eräässä nigerialaisessa teoksessa osoitetaan, että monet äidit ovat rohkeasti kieltäytyneet alistamasta siihen tyttäriään (Repudiating Repugnant Customs).

Äidit ympäri maailmaa suojelevat ja kasvattavat siis erinomaisella tavalla lapsiaan monista haasteista huolimatta. Arvostetaanko heidän vaivannäköään?

[Tekstiruutu/Kuva s. 5]

”Tutkimus toisensa jälkeen on osoittanut, että sellaista tehokasta kehitysohjelmaa ei ole, jossa naisilla ei olisi keskeistä roolia. Naisten täysipainoinen osallistuminen tuottaa heti tuloksia: perheet ovat terveempiä ja paremmin ruokittuja, ja niiden tulot, säästöt ja sijoitukset kasvavat. Se mikä pätee perheisiin, pätee myös yhteisöihin ja ajan myötä kokonaisiin maihin.” (YK:n pääsihteeri Kofi Annan 8.3.2003)

[Lähdemerkintä]

UN/DPI photo by Milton Grant

[Tekstiruutu/Kuvat s. 8]

Uhrauksia lasten hyväksi

Nuori brasilialainen Juliano kertoo: ”Ollessani viisivuotias äidillä oli lupaava ura työelämässä. Sisareni synnyttyä hän päätti kuitenkin jäädä kotiin hoitamaan meitä. Työpaikalla häntä yritettiin taivuttaa jäämään töihin. Siellä sanottiin, että kun lapset menisivät naimisiin ja lähtisivät kotoa, kaikki mitä hän oli tehnyt heidän hyväkseen, menettäisi arvonsa – hän sijoitti sellaiseen, mikä ei tuottaisi voittoa. He olivat kuitenkin väärässä. En koskaan tule unohtamaan äidin rakkaudenosoitusta.”

[Kuvat]

Julianon äiti lastensa kanssa. Vasemmalla: Juliano viisivuotiaana

[Kuvat s. 6]

Bishnu opetteli lukemaan ja kirjoittamaan ja auttoi sitten poikiaan saamaan hyvän koulutuksen

[Kuvat s. 7]

Antonian pieni poika pitää raamatunlukupuheita kristillisissä kokouksissa

[Kuvat s. 7]

Petrona palvelee vapaaehtoistyöntekijänä Jehovan todistajien Meksikon-haaratoimistossa. Hänen äitinsä, josta tuli todistaja, opettaa Petronan nuorempia sisaria

[Kuva s. 8]

Waris Dirie tunnetaan toiminnastaan tyttöjen sukupuolielinten silpomisen vastustajana

[Lähdemerkintä]

Sean Gallup/Getty Images