Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Energia – miksi elämälle välttämätöntä?

Energia – miksi elämälle välttämätöntä?

Energia – miksi elämälle välttämätöntä?

MICAH-VAUVA syntyi elokuussa 2003. Hänen äitinsä kiidätettiin synnytyslaitokselle bensiinikäyttöisessä autossa. Hän tuli maailmaan sairaalassa, jonka valoihin saatiin sähkö hiilivoimalasta. Hän veti ensimmäiset henkäyksensä huoneessa, jota lämmitti maakaasulla toimiva keskuslämmitys. Jos yksikin näistä perinteisistä energialähteistä olisi pettänyt, pienen Micahin elämä olisi saattanut olla vaarassa.

Nykypäivän yhteiskunta, johon Micah syntyi, on riippuvainen monenlaisista energialähteistä. Me tarvitsemme päivittäin tavalla tai toisella fossiilisia polttoaineita. Niiden avulla matkustetaan töihin, laitetaan ruokaa tai valaistaan, lämmitetään ja viilennetään asuntoja. Ympäristöntutkimuskeskus World Resources Institute sanoo, että fossiilisilla polttoaineilla ”tyydytetään noin 90 prosenttia kaupallisen energian maailmanlaajuisesta kysynnästä”. Eräässä tämän tutkimuskeskuksen raportissa vuodelta 2000 sanotaan: ”Eniten maailman energiantarvetta tyydyttää öljy. Sen osuus on 40 prosenttia. Sitä seuraavat kivihiili (26 prosenttia) ja maakaasu (noin 24 prosenttia).” *

Bioscience-lehdessä sanottiin: ”Keskivertoamerikkalainen kuluttaa vuosittain erilaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi moottoriajoneuvoilla liikkumiseen, lämmitykseen ja jäähdytykseen, noin 93000 kilowattituntia [energiaa], mikä vastaa 8000:ta litraa öljyä.” Australiassa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa ja Puolassa saadaan yli 75 prosenttia sähköstä kivihiilellä toimivista generaattoreista. Intia tuottaa kivihiilen avulla 60 prosenttia sähköstään, Yhdysvallat ja Saksakin yli puolet.

”Vähemmän tunnettua on se, että maailman ruoantuotanto rakentuu öljyn varaan”, sanoo toimittaja Jeremiah Creedon kirjoituksessa ”Elämää öljyn jälkeen”. ”Raakaöljy ja maakaasu ovat erittäin tärkeitä nykyaikaisen maanviljelyn jokaisessa vaiheessa aina lannoitteiden valmistuksesta sadon kuljetukseen asti.” (Utne Reader -lehti.) Mutta miten luotettavia nämä nyky-yhteiskunnan kannalta elintärkeät energialähteet ovat? Onko olemassa puhtaampia vaihtoehtoja?

[Alaviite]

^ kpl 3 Öljynporauksen historiaa käsiteltiin Herätkää!-lehdessä 8.11.2003 sivuilla 3–12.