Miksi kannattaa käydä museoissa?

WASHINGTON, Yhdysvaltojen pääkaupunki, on suosittu turistikohde. * Mikä sinne ihmisiä vetää? Yksi tärkeimmistä vetonauloista on Pennsylvania Avenue 1600:ssa sijaitseva Valkoinen talo, presidentin virka-asunto. Tämä maamerkki vetää puoleensa puolitoista miljoonaa kävijää vuodessa. Kävijä voi tutustua joihinkin talon huoneista, jotka on koristeltu eri aikakausien tyylin mukaisesti. Huoneet on kalustettu arvokkailla antiikkihuonekaluilla ja antiikkisilla posliini- ja hopeaesineillä.

Vaikuttava on myös Capitol, lähes 300 miljoonaa ihmistä käsittävän maan hallintokeskus. Sen saleissa ja käytävillä on patsaita, jotka esittävät entisaikojen kuuluisia johtajia. Jos on valppaana, voi jopa nähdä vilaukselta jonkun kuuluisan senaattorin tai kongressin jäsenen. Kaikki turistit eivät kuitenkaan tule katsomaan näitä rakennuksia. Monia houkuttelee kaupungissa tarjolla oleva kulttuuri: museot ja galleriat.

Washingtonissa on niin paljon museoita ja gallerioita, että niitä kaikkia on mahdotonta käsitellä tässä yhteydessä, ja niissä käyminen edellyttäisi pitkää oleskelua Washingtonissa. Katsotaanpa, kuinka moneen ehdimme tutustua muutamassa päivässä.

Museoiden museo

Epäilemättä kävijän kannalta merkittävin kiinnostuksen kohde on Smithsonian-instituutti, koska se ei ole vain yksi museo vaan useiden museoiden ja tutkimuslaitosten kokonaisuus. Instituutin alkuperäinen rakennus, Smithsonian Castle, on helppo havaita puolitoista kilometriä pitkästä National Mall -keskuspuistosta käsin. Puiston toisessa päässä on Capitol ja toisessa päässä Washingtonin muistomerkki. Smithsonian Castle on punaisesta hiekkakivestä tehty värikäs rakennus, joka kohoaa puiston vasemmalla laidalla, jos  on kääntyneenä Washingtonin muisto-obeliskiin päin.

Mikä museoista vetää eniten väkeä? Se on ilmailu- ja avaruusmuseo, tieteen aikakautta kun eletään. Eräässä matkaoppaassa sitä sanotaan ”maailman suosituimmaksi museoksi”. Mistä sen suosio johtuu? Siinä on 23 suurta näyttelytilaa, ja sen näyttelyesineet, joista monet riippuvat katosta, valaisevat ilmailun jännittävää historiaa. Suuressa ”Ilmailun merkkipaaluja” -näyttelytilassa on nähtävänä Flyer, juuri se kone, jota Orville Wright käytti vuonna 1903 historiallisella lennollaan Kitty Hawkissa Pohjois-Carolinassa. Sen lähellä on Charles Lindberghin Spirit of St. Louis -niminen kone, jonka hän rakennutti vuonna 1927 erityisesti sitä varten, että hän voittaisi yksinlennosta Atlantin yli luvatun palkinnon. Näytteillä on myös nykyaikaista tekniikkaa edustavia historiallisia avaruusaluksia ja kuusta tuotuja kiviä.

Kiinnostaako raha?

Aivan keskuspuiston eteläpuolella, kävelymatkan päässä Washingtonin muistomerkiltä, on rakennus, jossa käy tuhansia uteliaita kansalaisia, ja heillä on luultavasti mukanaan tästä paikasta lähteneitä tuotteita, nimittäin seteleitä. Kyseessä on yhdysvaltalaisten setelien painamisesta vastaava Bureau of Engraving and Printing. 40 minuuttia kestävällä kiertokäynnillä esitellään, miten päivittäin käytettävät dollarin setelit valmistetaan. Täällä painetaan rahaa vuosittain yli 140 miljardin dollarin arvosta. Onko seteleihin käytettävä erikoispaperi valtiosalaisuus? Kuinka kauan yksi dollarin seteli kestää käytössä? Miten väärennökset pyritään estämään? Kiertokäynnillä saa vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin.

Setelipainon vieressä on ainutlaatuinen, vuonna 1993 avattu rakennus, jossa käy ihmisiä kaikkialta maailmasta. Se on mielet vakavoittava natsien hirmutekojen muistomuseo.

Joukkotuhosta ja siitä elossa säilyneistä kertova museo

Natsi-Saksa ja sen tukijat vainosivat ja tappoivat Euroopan juutalaisia vuosina  1933–45. Juutalaiset olivat pääuhreja, mutta valtion pyrkimyksenä oli raivata tieltä myös romanit (Sinti- ja Romaryhmät), kehitysvammaiset, puolalaiset, neuvostoliittolaiset sotavangit, homoseksuaalit, Jehovan todistajat ja poliittiset toisinajattelijat.

Kun rakennukseen astuu sisään, ensivaikutelma on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Keskitysleirien tarkoitus oli herättää pelkoa. Museo jäljittelee tuota tunnelmaa. Kävijää ympäröi korkea, luotaantyöntävä, persoonaton teräksestä ja tiilestä rakennettu tehdasmainen rakennus. Ensimmäisessä kerroksessa olevasta Todistuksen salista voi nähdä kolmannen kerroksen yllä olevan teräksestä ja lasista tehdyn katon. Kun katsoo kattoikkunan läpi, näkymä on opaskirjasen sanoin ”vääristynyt, luonnoton ja omituisesti kallellaan”. Arkkitehti pyrki synnyttämään kävijässä sellaisen vaikutelman, että ”täällä on jokin vialla”.

Museossa on viisi kerrosta, mutta kiertokäyntien pääasiallista aluetta ovat toinen, kolmas ja neljäs kerros, ja kiertokäynti neuvotaan aloittamaan neljännestä kerroksesta. Kierros on opastamaton, ja se voi kestää kahdesta kolmeen tuntia. Uhrien vainoamisesta ja tappamisesta kertovat kuvat ovat yksityiskohtaisia, ja siksi on suositeltavaa, että alle 11-vuotiaat lapset eivät käy pysyvässä näyttelyssä. Lapsille on ensimmäisessä kerroksessa erillinen näyttely, jonka nimi on Danielin kertomus. Se antaa kuvan siitä, miltä natsi-Saksassa tehdyt hirmuteot näyttivät lapsen silmin.

Neljänteen kerrokseen vievät hissit ovat kalseita, karuja terässäiliöitä. Tässä kerroksessa on näyttelyn ensimmäinen osa: ”Natsien hyökkäys” – 1933–39. Täällä voi havaita,  miten natsipropaganda sai saksalaiset otteeseensa ja herätti pelkoa ja kauhua, varsinkin miljoonissa Saksan juutalaisissa. Mitä on kolmannessa kerroksessa?

Kolmannella kerroksella on pahaenteinen teema: ”Lopullinen ratkaisu” – 1940–45. Se ”kertoo juutalaiskortteleista, pakkosiirroista, orjatyöstä ja keskitysleireistä sekä ’lopullisen ratkaisun’ [juutalaisten ja joidenkin muiden tappaminen] toteuttamisesta tuhoamiseen käytettyjen välikappaleiden, esimerkiksi liikkuvien iskujoukkojen ja kuolemanleirien, avulla”, sanotaan museon opaskirjasessa.

Toisella kerroksella on myönteisempi teema: ”Viimeinen luku.” Se kertoo ”pelastumisista, vastarinnasta ja vapautuksesta sekä siitä, miten eloonjääneet pyrkivät rakentamaan elämänsä uudelleen”. Kerroksessa on Wexnerin oppimiskeskus, jossa on Jehovan todistajien kannalta hyvin kiinnostavaa tietoa. Näyttöpäätteiltä voi hakea tietoja joidenkin sellaisten todistajien menneisyydestä, jotka joutuivat vainojen kohteeksi ja joissakin tapauksissa menettivät henkensä.

Esimerkiksi voitaisiin ottaa kertomus rohkeasta Helene Gottholdista, joka asui Dortmundissa Saksassa. Tämä kahden lapsen äiti kävi päättäväisesti kristillisissä kokouksissa, vaikka se oli kiellettyä. Hänet teloitettiin giljotiinilla joulukuussa 1944. Näyttöpäätteiltä saa tietoa lukuisista muista, jotka joutuivat keskitysleireille ja kuolivat niissä.

Tässä kerroksessa on lisäksi ainutlaatuinen kolmen kerroksen korkuinen Elämän torni, jota sanotaan myös Kasvojen torniksi. Siihen on koottu satoja valokuvia pienen Eishyshokin, nykyään Liettuaan kuuluvan Eišiškesin, kylän juutalaisasukkaista. Valokuvat on otettu vuosina 1890–1941. Kylä oli ollut 900 vuotta kukoistava juutalaisyhteisö. Sitten vuonna 1941 SS:n liikkuva iskujoukko (Einsatzkommando) teurasti vain kahdessa päivässä koko juutalaisväestön! Natsien virallisten asiakirjojen mukaan kylässä surmattiin 3446 juutalaista: 989 miestä, 1636 naista ja 821 lasta. Natsikoneisto oli erittäin perusteellinen.

Toisessa kerroksessa on myös Muistojen sali, jonka marmorisille seinille on kaiverrettu raamatunkohtia, esimerkiksi 5. Mooseksen kirjan 30:19 ja 1. Mooseksen kirjan 4:9, 10. Salissa on myös useita todisteita Jehovan todistajien vainoamisesta, esimerkiksi violetti kolmio, jota todistajien oli pidettävä vaatteissaan tuntomerkkinä. Kun on valppaana, niitä voi panna merkille kierroksen aikana. Museossa on muutakin tutustumisen arvoista, muun muassa viidennen kerroksen kirjasto ja arkisto.

 Astuessaan museosta kadulle kävijä hengähtää helpotuksesta. Mennäänpä nyt Washingtonin uusimpaan museoon. Se käsittelee erilaista historiaa, johon siihenkin sisältyy kansanmurhan yritys.

Museoista amerikkalaisin

Uusin Smithsonian-instituutin museoista kunnioittaa niiden yli 500 intiaaniheimon muistoa, jotka asuivat Amerikan mantereella ennen kuin eurooppalaiset ja afrikkalaiset tulivat sinne. Tämä intiaanien kansallismuseo (NMAI) sijaitsee National Mall -puistossa ilmailu- ja avaruusmuseon vieressä. Se avattiin 21. syyskuuta 2004. Museo on helppo tunnistaa erikoisista kaarevista muodoistaan. Rakennuksen pinta-ala on 23000 neliömetriä, ja se on päällystetty ulkoa Minnesotasta tuodulla Kasotan kalkkikivellä. Se luo vaikutelman ”kerrostuneesta kivimassasta, jota tuuli ja vesi ovat muovanneet”.

Mikä kävijää odottaa? Ensimmäisissä viidessä suuressa näyttelyssä ”on suunnilleen 7000 esinettä maailmankuulusta NMAI-kokoelmasta, johon kuuluu noin 800000 kansatieteellistä ja arkeologista esinettä” (Insight, Smithsonianin tiedotuslehti). Näyttelyissä on koreja, keramiikkaa ja helmikoristeita, ja edustettuina ovat toisistaan niinkin etäällä olevat heimot kuin Chilen mapuchet, Perun ketšuat, Yhdysvaltojen lakotat ja Kanadan anishinabet.

Museon perustaja ja johtaja W. Richard West jr., joka kuuluu eteläisten cheyennien  heimoon, selittää, että museon tarkoitus on ”oikaista väärinkäsityksiä ja auttaa kaikkia, niin intiaaneja kuin muitakin, ymmärtämään paremmin tämän pallonpuoliskon alkuperäisasukkaiden elämää ja kulttuuria”. Intiaaneista kertovaan kokoelmaan tutustuminen vie parisen tuntia. Mihin voisimme mennä seuraavaksi nopealla tutustumismatkallamme Washingtonin lukuisiin näyttelyihin?

Taidetta kautta vuosisatojen

Mitä jos kävelisimme keskuspuiston poikki upeaan kansallisgalleriaan. Se avattiin vuonna 1941. Kiertokäynnillä voi nähdä taidetta kahdeksalta vuosisadalta. Taiteen harrastajan on parasta aloittaa kierros aamulla, sillä tähän hienoon kokoelmaan tutustuessa menee kävelyyn, katseluun ja mietiskelyyn useita tunteja sen mukaan, mikä aikakausi kiinnostaa. Onneksi museossa on paljon penkkejä, joilla voi tarkastella teoksia istualtaan tai vain levähtää.

Useimmat 1200–1400-luvuilta peräisin olevat maalaukset ovat uskonnollisia, koska tuolloin taiteen pääasiallinen tukija oli katolinen kirkko. Galleriassa on Giotton ”Neitsyt Maria ja lapsi”, Rafaelin ”Alba Madonna” (1508) ja Leonardo da Vincin teoksia. 1500-luvulta on esimerkiksi Tintoretton ja Tizianin maalauksia. Raamatun tutkijoita kiinnostaa Tintoretton ”Kristus Genesaretin järvellä” (noin 1575–80), joka esittää Kristuksen opetuslapsia myrskyn riepottelemassa kalastusveneessä. Raamattuun viittaa myös El Grecon ”Jeesus karkottaa rahanvaihtajat temppelistä”. Nämä taiteilijat maalasivat toisistaan jyrkästi poikkeavalla tyylillä; kävijä voi panna merkille El Grecon vaikuttavat värit ja dramaattisen liikkeen.

1600-luvun kokoelmassa on muun muassa Rubensin ja Rembrandtin teoksia. Raamatun tutkijaa ihastuttaa Rubensin noin vuonna 1615 tekemä maalaus ”Daniel jalopeurain luolassa”. Taulussa Daniel kiittää levollisena Jumalaa elämänsä pelastumisesta. Hypätäänpä nyt ajassa eteenpäin 1800-luvulle, ranskalaisten impressionistien aikakauteen.

Tämä on yksi parhaista impressionististen maalausten kokoelmista Pariisin ulkopuolella. Jos on tottunut pelkkiin maalausten painokuviin, on mahtavaa nähdä edessään alkuperäisteos. Cézannen, Manet’n, Renoirin, Degas’n ja Monet’n kuuluisat teokset saavat kävijän haukkomaan henkeään, kun hän tutustuu heidän tekniikkaansa ja kykyynsä kuvata valoa. Näytteillä on myös amerikkalaisten taiteilijoiden merkittäviä teoksia, esimerkiksi Mary Cassattin ”Rannalla leikkiviä lapsia”, James Abbott McNeill Whistlerin ”Valkoinen tyttö” ja Winslow Homerin ”Tuuli yltyy”.

Kävijä saattaa haluta tutustua vielä yhteen näyttelyyn, itäisessä rakennuksessa olevaan nykytaiteen kokoelmaan. Siihen sisältyvät rakennuksen pihalla olevat Alexander Calderin, Henry Mooren ja joidenkin muiden taiteilijoiden suuret veistokset. Näytteillä on myös katalonialaisen Joan Mirón kuvakudoksia.

Käynti kansallisgalleriassa vie useita tunteja tai ainakin niin kauan kuin energiaa riittää. Täällä on tietysti muitakin taidegallerioita, kuten Corcoran galleria, jossa on erinomainen kokoelma eurooppalaisten ja amerikkalaisten mestareiden, esimerkiksi impressionistien Monet’n ja Renoirin, teoksia. Siellä on myös laajin Ranskan ulkopuolinen kokoelma Jean-Baptiste Camille Corot’n maalauksia. Onko aikaa ja voimia jäljellä? Siitä riippuu, kuinka monessa galleriassa voi vielä käydä.

Washingtonista lähtiessä kulttuurin arvostus on varmasti kasvanut. Ehkä myös ymmärtää paremmin ranskalaisen kirjailijan Destouchesin sanoja: ”Kritisoiminen on helppoa, taiteen tekeminen vaikeaa.” Vierailu Washingtonissa voi herättää halun tutustua oman kotimaansa museoihin ja gallerioihin ja ehkä ottaa selvää, missä määrin niissä näkyy uskonnon ja Raamatun vaikutus.

[Alaviite]

[Kuva s. 14]

Smithsonian Castle

[Lähdemerkintä]

Smithsonian photo by Eric Long

[Kuvat s. 14, 15]

Ilmailu- ja avaruusmuseossa on alkuperäinen ”Flyer” vuodelta 1903 (oikealla) ja Lindberghin ”Spirit of Saint Louis” (alla)

[Kuvat s. 15]

Setelipaino Bureau of Engraving and Printing kiinnostaa monia

[Kuva s. 16]

Elämän torni on kolmen kerroksen korkuinen

[Kuva s. 16]

Jehovan todistajan keskitysleirissä käyttämä vanginpuku

[Kuva s. 17]

Natsien hirmutekojen muistomuseo

[Kuva s. 17]

Helene Gotthold

[Lähdemerkintä]

USHMM, Martin Tillmansin luvalla

[Kuva s. 18]

Intiaanien kansallismuseon erikoiset kaarevat muodot

[Lähdemerkintä]

Valokuva: Robert C. Lautman

[Kuva s. 18]

Erään nykyisen intiaanitaiteilijan lasista puhaltama maljakko

[Lähdemerkintä]

Ernest Amoroso, © Smithsonian Institution/National Museum of the American Indian

[Kuva s. 18]

”Tuuli yltyy”, Winslow Homer, kansallisgalleria

[Lähdemerkintä]

Winslow Homer, Breezing Up (A Fair Wind), Gift of the W. L. and May T. Mellon Foundation, Image © Board of Trustees, National Gallery of Art, Washington

[Kuvien lähdemerkinnät s. 15]

Yllä: Tausta: Smithsonian photo by Dane Penland; lentokone: © Mark Polott/Index Stock Imagery; kiertokäynti: Carolyn Russo/NASM; kolme alakuvaa: the Department of the Treasury, Bureau of Engraving and Printing