Venetsia – kaupunki meressä

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Italiasta

”On meressä loistokas kaupunki. Aallot huuhtovat sen pääkatuja, kapeita kujia, nousten ja laskien. Sen palatsien marmoriin takertuu merilevää.” (Samuel Rogers, englantilainen runoilija, 1822)

TÄMÄ ”loistokas kaupunki” on Venetsia. Se oli aikoinaan suuren tasavallan pääkaupunki ja hallitsi satoja vuosia mahtavaa maa- ja merivaltaa. Miten ja miksi se rakennettiin mereen? Mihin sen loisto perustui? Miten Venetsian valtakunta luhistui, ja mitä sen mahtavuudesta on jäljellä nykyään?

Asuinpaikaksi soveltumaton

Venetsia sijaitsee laguunissa Adrianmeren luoteispäässä, ja se koostuu 118 saaresta. Lähistöllä mereen virtaavat joet tuovat mataliin rantavesiin suuret määrät lietettä. Vuorovesien ja virtojen leikki on synnyttänyt jonon hiekkasärkkiä, jotka sulkevat sisäänsä tämän 50 kilometriä pitkän ja 14 kilometriä leveän laguunin. Merelle on kolme kapeaa aukkoa, joista metrin korkuinen vuorovesi ja laivaliikenne pääsevät laguuniin. Eräässä lähteessä sanotaan: ”Laguuni on ollut satoja vuosia päätepisteenä Adrianmereltä ja Keski- ja Pohjois-Euroopasta jokia ja karavaanireittejä pitkin tulevalle vilkkaalle kauppaliikenteelle.”

 Tutkijoiden mukaan kaupunki sai alkunsa jolloinkin 400–600-luvuilla, jolloin barbaarit tekivät pohjoisesta perättäisiä hyökkäyksiä mantereella olevien yhteisöjen kimppuun ja polttivat ja ryöstivät niitä. Ihmiset pakenivat ryöstelijöiden edestä laguunin vaikeapääsyisiin saariin, joissa he olivat paremmin turvassa.

Muinaisista asiakirjoista käy ilmi, että ensimmäiset talot rakennettiin pehmeään mutapohjaan juntattujen paalujen päälle, jotka oli sidottu toisiinsa ohuilla oksilla tai kaisloilla. Myöhemmin nämä niin sanotut veneetit rakensivat tuhansien puupaalujen päälle kivitaloja. Tällä välin laguunissa sijaitseva Rialton saari, josta tulisi aikanaan kaupungin keskus, oli usein veden peitossa, eikä se ollut riittävän tukeva eikä suuri runsaalle asutukselle. Saaria täytyi kuivattaa ja laajentaa alkeellisilla menetelmillä. Niinpä asukkaat kaivoivat kanavia veneitään varten ja lujittivat saarten maapohjaa, jotta ne soveltuisivat paremmin rakentamiseen. Kanavista tuli katuja, ja niiden yli tehtiin siltoja, joita pitkin jalankulkijat pääsivät saarelta toiselle.

Tasavallan synty ja nousu

Rooman imperiumin luhistuttua lännessä laguunin saaret joutuivat Bysantin keisarikunnalle, jonka pääkaupunki oli Konstantinopoli, nykyinen Istanbul. Laguunin yhteisöt ryhtyivät kuitenkin kapinaan ja vaativat itsenäisyyttä. Näin Venetsia joutui poikkeukselliseen asemaan. Erään lähteen mukaan siitä tuli ”pieni itsenäinen – – herttuakunta, joka sijaitsi eristäytyneenä kahden suuren valtakunnan välissä”, frankkien ja bysanttilaisten. Ainutlaatuisen asemansa vuoksi kaupunki saattoi kehittyä ja menestyä merkittävänä ”kauppatavaroiden välittäjänä”.

Seuraavina vuosisatoina Venetsia otti sotilaallisesti mittaa useista Välimeren alueen kilpailevista mahdeista, esimerkiksi saraseeneista, normanneista ja bysanttilaisista. Lopulta Venetsiasta tuli niitä kaikkia mahtavampi, mutta vasta sitten, kun se oli yllyttänyt vuonna 1204 neljänteen ristiretkeen osallistuneet tuhoamaan pelottavimman kilpailijansa Konstantinopolin. Venetsia oli perustanut monia kauppa-asemia Mustallemerelle, Egeanmerelle, Kreikkaan, Konstantinopoliin, Syyriaan, Palestiinaan, Kyprokseen ja Kreetaan. Nyt se käytti hyväkseen Bysantin keisarikunnan luhistumista ja muutti osan niistä siirtomaiksi.

”Välimeren valtiatar”

Jo 1100-luvulla Venetsian suurilta laivanveistämöiltä valmistui täysin varustettuja kaleereja muutaman tunnin välein. Alueella tuotettiin lasia sekä ylellisiä tekstiilejä: pitsiä, brokadia, damastia ja  samettia. Venetsialaiset ja ulkomaiset kauppiaat toivat lännestä aseita, hevosia, meripihkaa, turkiksia, puutavaraa, villaa, hunajaa, vahaa ja orjia. Islamilaisesta Levantista taas tuotettiin kultaa, hopeaa, silkkiä, mausteita, puuvillaa, väriaineita, norsunluuta, hajusteita ja paljon muuta. Kaupungin viranomaiset pitivät huolen siitä, että kaikista tuotteista, jotka tuotiin kaupungin toreille ja vietiin sieltä pois, perittiin vero.

Venetsiaa kaunistivat kuuluisat arkkitehdit ja taiteilijat, kuten Palladio, Tizian ja Tintoretto, ja sille annettiinkin nimeksi la serenissima, ”levollisin” tai ”loistava”. Kaupunkia voitiin sanoa aiheellisesti ”Välimeren kuningattareksi”, ”sivistyneen maailman rikkaimmaksi ja parhaiten menestyväksi kaupankäynnin keskukseksi”. Tällaisena se säilyi satoja vuosia. Se alkoi menettää valtaansa vasta 1500-luvulla, jolloin kaupankäynnin painopiste siirtyi Atlantille ja Uuteen maailmaan.

Välimeren alueella hajallaan olevia Venetsian siirtomaita ei koskaan yhdistetty maantieteellisesti eikä hallinnollisesti, eivätkä ne koskaan tunteneet voimakasta yhteenkuuluvuutta. Siirtomaiden menettäminen oli siis väistämätöntä. Naapurivaltiot ottivat haltuunsa Venetsian alueita yksi kerrallaan, kunnes Napoleon I valloitti laguunikaupungin vuonna 1797 ja luovutti sen Itävallalle. Venetsia liitettiin Italiaan vuonna 1866.

Epätodellinen kaupunki

Käydessään Venetsiassa moni on tuntenut siirtyneensä ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Kaupunki on hyvin omaperäinen.

Eräs erikoispiirre on hiljaisuus. Jalankulkijat liikkuvat kapeilla kujilla, jotka useimmiten ovat erillään vesiliikenteestä, paitsi silloin, kun jalankulkutiet reunustavat kanavia tai kulkevat niiden yli Venetsialle luonteenomaisia kaarevia siltoja pitkin. Ainoita moottorikulkuneuvoja ovat veneet, sillä kadut on ”päällystetty” vedellä. Kaupungissa on poikkeuksellisen paljon maalauksellisia paikkoja. Taiteilijoita innoittaa Pyhän Markuksen tori sekä sen kirkko, kellotorni ja upea ranta, jossa vihreä laguuni kimaltelee auringossa.

Pääaukion suositut ulkoilmakahvilat houkuttelevat niin turisteja kuin kaupungin asukkaitakin. Niissä voi nauttia jonkin juoman tai jäätelöä ja kuunnella samalla klassista musiikkia soittavaa pikkuorkesteria. Kun katselee ohikulkijoita ja ihailee loisteliasta arkkitehtuuria näkemättä ainuttakaan autoa, voi tosiaankin tulla sellainen olo, että on siirtynyt ajassa taaksepäin.

Kaupunki vetää erityisesti puoleensa taideaarteista kiinnostuneita. Sen monissa palatseissa, museoissa ja kirkoissa on monien kuuluisien taiteilijoiden maalauksia. Jotkut taas tyytyvät vaeltelemaan kapeilla kujilla ja katselemaan kaikkea epätavallista, jota ympärillä näkyy. Lukuisissa myymälöissä on tarjolla turisteille suunnattuja tuotteita, joista kaupunki on kuuluisa: pitsiä ja kirjailtuja töitä laguunin Buranosaarelta sekä Muranon loisteliaita kristalli- ja lasiesineitä. Jos haluaa tutustua näiden  tuotteiden valmistusmenetelmiin, kumpaankin saareen pääsee nopeasti vesibussilla, ja ajelu itsessäänkin on elämys.

Mahtavat palatsit ja niiden suippokaaret kertovat itämaiden menneestä vaikutuksesta. Yksi turistien vetonaula on kaupungin pääkanavan Grand Canalin yli kulkeva kuuluisa Rialton silta ja sen ali lipuvat sulavalinjaiset mustat gondolit.

Taistelu olemassaolosta jatkuu

”Loistava tasavalta” luhistui kaksisataa vuotta sitten, mutta Venetsia kamppailee edelleen olemassaolostaan. Nyt se käy kuitenkin erilaista taistelua. Vuosina 1951–2003 asukasluku laski kaupungin historiallisessa keskuksessa 175000:sta vain 64000:een tonttien hintojen kohoamisen, työttömyyden ja nykyajan mukavuuksien vähäisyyden vuoksi. Monimutkaiset yhteiskunnalliset ja taloudelliset ongelmat kaipaavat ratkaisua. Esimerkiksi ränsistyvää kaupunkia pitäisi uudistaa, mutta jos se ylipäänsä on mahdollista, miten se pitäisi tehdä?

1920-luvulla mantereelle rakennettiin uusi teollisuusalue siinä toivossa, että se kohentaisi alueen taloutta, ja laguunin poikki kaivettiin syvä kanava, jotta öljytankkerit pääsisivät jalostamoille. Teollisuus tarjosi työtä, mutta sitä on myös syytetty saastumisesta ja tuhoisasta nousuvedestä (acqua alta), joka peittää alleen yhä useammin suuren osan historiallisesta keskuksesta.

Laguunin ja siinä esiintyvien virtausten herkkä mekanismi on ratkaisevan tärkeä Venetsian olemassaolon kannalta. Tässä ei ole mitään uutta. Jo vuonna 1324 venetsialaiset ryhtyivät suunnattomaan insinööritaitoa vaativaan hankkeeseen, kun he ohjasivat toisaalle joet, jotka uhkasivat täyttää laguunin lietteellä. 1700-luvulla he rakensivat rantavalleja, jotta Adrianmeren vedet eivät olisi syöksyneet tuhoisin seurauksin laguuniin.

Nyt tilanne on pahempi kuin koskaan aiemmin. Maan vajoaminen, johon on ollut syynä pohjaveden pumppaaminen teollisuuden tarpeisiin, on toiveiden mukaan saatu pysähtymään, mutta meriveden korkeus nousee kautta maailman. Lisäksi laguunia on kuivatettu, mikä on järkyttänyt sen tasapainoa. Nousuvesi on ollut kauan uhkana, muttei koskaan siinä määrin kuin nykyään. 1900-luvun alussa Pyhän Markuksen tori peittyi veteen viidestä seitsemään kertaa vuodessa. Sata vuotta myöhemmin näin kävi vain yhden ainoan vuoden aikana 80 kertaa.

Venetsian ainutlaatuinen historia ja taideperintö sekä Venetsiaa uhkaavat ongelmat ovat herättäneet huomiota maailmalla. On säädetty erikoislakeja, jotta kaupunkia voitaisiin suojella nousuvedeltä ja ympäristöä kunnioitettaisiin aiheuttamatta kuitenkaan haittaa sataman toiminnalle ja väestön jokapäiväiselle elämälle. Vielä ei tiedetä, miten tämä voitaisiin tehdä parhaiten.

Kanavien rantapenkereitä kohotetaan ja alueita päällystetään, jotta vettä ei tihkuisi maaperästä. Työtä tehdään myös sen hyväksi, että viemärivedet eivät nousisi nousuveden aikaan maanpinnalle. Eniten kiistellään siitä, pitäisikö laguunin tuloväyliin rakentaa suunnitteilla olevat liikkuvat sulut, jotka voitaisiin nostaa ylös nousuveden aikana.

Tavoitteet ovat vaativia. Meressä olevalla ”loistokkaalla kaupungilla” on upea menneisyys, mutta nyt on olemassa riski – kuten jotkut ovat sanoneet – että ”ulkopuoliset tekevät siitä museon paikallisten ihmisten kustannuksella tai heidän karkottamisensa uhalla”. Venetsia on käynyt pitkään taistelua epäsuotuisaa ympäristöä vastaan, mutta nyt ”kaupunkia on hyödytöntä puolustaa fyysisesti, jollei se elvy yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti ja jollei se ole asuttu, elinvoimainen ja täynnä elämää”.

[Kartta s. 16]

(Ks. painettu julkaisu)

Venetsia

[Kuva s. 16]

Pääkanavan Grand Canalin yli kulkeva Rialton silta

[Kuva s. 16, 17]

San Giorgio Maggiore

[Kuva s. 17]

Santa Maria della Salute

[Kuva s. 18]

Ravintoloita Grand Canalin varrella

[Kuva s. 19]

Pyhän Markuksen tori veden vallassa

[Lähdemerkintä]

Lepetit Christophe/GAMMA

[Kuvien lähdemerkinnät s. 16]

Kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.; kuva taustalla: © Medioimages