Sadeveden talteenottoa ennen ja nyt

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA INTIASTA

TUHANSIEN vuosien ajan luonnossa on kiertänyt sama vesi. Vettä on haihtunut maasta ja merestä muodostaen pilviä, minkä jälkeen se on satanut maahan. Tämän taloudellisen järjestelmän avulla saadaan vettä enemmän kuin kylliksi jokaista maapallon asukasta kohden. Miksi ihmiskunta sitten kärsii valtavista vesiongelmista? Mitä ratkaisuja on tarjolla? Etsitään vastauksia näihin kysymyksiin tarkastelemalla Intian vesitilannetta.

 Yli miljardin asukkaan Intiassa vesivarojen käyttö on saavuttanut kriittisen pisteen. Mistä Intian vedet ovat peräisin? Kaukana pohjoisessa joet saavat kevätaikaan vettä, kun lumi ja jäätiköt sulavat Himalajalla. Suurin osa Etu-Intian niemimaasta on kuitenkin riippuvainen vuotuisista monsuunisateista, jotka kastelevat kuivan maan, täyttävät kaivot ja järvet ja paisuttavat maata halkovat mahtavat joet. Intiassa sadekausi on arvaamaton, ja sitä on sanottu ”yhdeksi turhauttavimmista ja oikukkaimmista ilmiöistä”, mitä satelliiteista ja tehokkaista supertietokoneista ja muista nykytekniikan edistysaskeleista huolimatta ”voi olla yllättävän vaikea ennustaa”.

Tavallisesti sadekausi kestää kolme neljä kuukautta, mutta sen sijaan, että vettä tulisi tasaisesti koko ajan, useimmat sateet ovat lyhyitä kuuroja, jolloin vettä tulee kaatamalla. Niinpä padot täyttyvät ja ne täytyy avata. Joet tulvivat yli äyräittensä pelloille ja taloihin. Teollistumisen ja kaupungistumisen vuoksi metsiä on hakattu laajoilta alueilta, ja siksi ei usein ole riittävästi puita, jotka pidättelisivät arvokasta sadevettä juuristossaan, niin että se imeytyisi maaperään vähitellen. Tämän vuoksi rankkasateet huuhtovat pintamaan pois jättäen maan paljaaksi. Kun järviin ja lampiin kertyy lietettä, ne madaltuvat ja niihin mahtuu vähemmän vettä. Suuri osa sadevedestä menee siis hukkaan.

Sitten sadekausi päättyy. Muun osan vuotta aurinko paistaa joka päivä, mikä tuo tullessaan paahtavan kuumat kuukaudet. Maa kuivuu nopeasti, ja pellot kovettuvat ja halkeilevat. Vuolaat joet muuttuvat leveissä, hiekkaisissa jokiuomissa virtaaviksi noroiksi. Vesiputoukset häviävät. Porakaivoja syvennetään, jotta pohjavesikerrostumista saataisiin vettä, ja pohjaveden pinta laskee. Kun sadetta tulee niukasti, alkavat kuivuudet, sadot epäonnistuvat, karjaa kuolee ja kylien asukkaat muuttavat kaupunkeihin, mikä pahentaa kaupunkien vesiongelmaa.

Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Entisaikaan ihmiset olivat oppineet kaikkialla Intiassa, että oli parasta olla luottamatta yksinomaan jokiin ja järviin, jotka kuivuivat monsuunisateiden mentyä. He oppivat keräämään taitavasti sadevettä sieltä, minne sitä satoi. He käyttivät sitä senhetkisiin tarpeisiin ja varastoivat sitä, jotta sitä voitaisiin käyttää sateiden päätyttyä.

Sadeveden talteenotto tarpeellista edelleen

Koska nykyään voidaan hyödyntää uudenaikaista tekniikkaa ja rakentaa valtavia patoja ja kastelukanavia – joita Intiassa on paljon – voisi luulla, ettei entisaikaisia vedenkeruumenetelmiä kohtaan tunneta juuri kiinnostusta. Jäiväthän nämä menetelmät pois käytöstä, kun ihmiset saattoivat saada koteihinsa tai kyliinsä hanavettä. On kuitenkin syytä huoleen. Suurisuuntaiset vesihuoltohankkeet, joita on toteutettu kuluneiden 50 vuoden aikana, eivät ole kyenneet vastaamaan väestön räjähdysmäisesti kasvaviin tarpeisiin ja nopeaan muutokseen maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi. Vettä ei ole saatu riittävästi talteen, jotta maan vedentarve olisi voitu tyydyttää.

 Nyt luonnonsuojelijoista ja huolestuneista viranomaisista tuntuu, että ihmisiä on tarpeen kehottaa vedenkeruuseen. Veden talteenottoon kannustetaan kotona, tehtaissa, kouluissa ja kaikkialla muualla, missä veden varastointi on pienessä mitassa järkevää. Monet kaupungit ja osavaltiot jopa vaativat, että uusissa rakennuksissa on oltava sadeveden talteenottojärjestelmä.

Vettä sataa miljoonia litroja alueille, missä se ei jää talteen vaan haihtuu tai juoksee mereen. Sadeveden talteenoton perusideana on kerätä vesi talteen sieltä, minne sitä sataa. Siitä huolehtivat yksityiset ihmiset. Tämä vesi on kaiken lisäksi ilmaista toisin kuin padoista ja kanavista saatava vesi, josta on maksettava ja joka on siksi kallis taakka köyhille.

Mallia muille

Monet asiasta huolestuneet intialaiset ovat alkaneet ottaa osaa veden talteenottoon. Jotkut ovat saaneet tunnustukseksi työstään kansainvälisiä palkintoja. Esimerkiksi vuonna 2001 myönnettiin Rajendra Singhille arvostettu Magsaysay-palkinto yhteiskuntasuunnittelusta. Hän elvytti Rajasthanin osavaltiossa itse perustamansa järjestön avulla lähes kuivuneen Aravarijoen, mikä oli lahja tälle osavaltiolle, jossa asuu kahdeksan prosenttia maan väestöstä mutta jossa on vain yksi prosentti maan vesivaroista. Viidentoista vuoden aikana Singhin ryhmä istutti puita ja rakensi vedenkeruuta varten 3500 allasta, perinteisiä johadeja, mikä on kohentanut paikallisten kyläläisten elintasoa. Muutkin tekevät työtä veden talteenoton hyväksi, vaikka sitä ei useinkaan panna merkille. Heille tuottaa tyydytystä tietoisuus siitä, että he voivat olla avuksi.

Teollisuusmiehet alkavat havaita, mitä etua kaupungin vesivaroja täydentävästä sadeveden talteenotosta on. Etelä-Intiassa erääseen Bangaloren laitamilla toimivaan tehtaaseen asennettiin huokea järjestelmä, joka kerää katolle satavaa vettä. Sadevesi, joka aiemmin valui maantielle, ohjataan noin 40000 litraa vetävään säiliöön. Sadekautena käsitellään päivässä noin 6000 litraa talteen otettua vettä, jota käytetään ruoka-astioiden ja tehtaan ruokalan puhdistamiseen. Tähän tarkoitukseen ei käytetä kaupungin vettä.

Pelkkä pisara meressä, voit ajatella. Kuvitellaanpa, että sinulla on pankkitili, johon panet rahaa kerran vuodessa. Sinun on nostettava tililtä rahaa päivittäisiin tarpeisiisi, mutta vähitellen nostatkin siltä enemmän kuin sille on pantu. Jonain päivänä ylität tilisi. Jos kuitenkin saat vuodessa muutamaksi kuukaudeksi työtä ja siitä saamasi palkka peittää yllin kyllin päivittäiset rahantarpeesi, tilillesi voi alkaa karttua rahaa. Sovelletaanpa tätä periaatetta veden talteenottoon. Kerro talteen keräämäsi vesi useilla miljoonilla. Mikä on tulos? Vesivarastot täydentyvät, pohjaveden pinta nousee, pohjavesikerrostumat täyttyvät ja tallessa on vettä, johon voi turvautua, kun ”palkanmaksu” eli sadeveden kerääminen päättyy. On hyvä muistaa, että vettä on tarjolla rajallisesti; ”tilinylitys” ei ole mahdollinen, kun vettä ei ole.

Pysyvä ratkaisu

Planeettamme voi tyydyttää yltäkylläisesti asukkaittensa tarpeet. Satojen vuosien kuluessa ihminen on kuitenkin ahneudellaan ja lyhytnäköisyydellään kurjistanut miljoonien maapallon asukkaiden elinolot. Vilpittömien yksilöiden ponnisteluista huolimatta ihmiset eivät selvästikään kykene poistamaan täysin ympäristöongelmia. Onneksi maapallon Luoja on luvannut ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata”, ja palauttaa ennalleen veden kiertokulun. Tuosta tulevasta ajasta sanotaan: ”Vesiä on puhjennut erämaahan ja aavikkotasangolle puroja. Ja kuumuuden korventamasta maasta on tullut kuin kaislikkoinen lammikko ja janoisesta maasta kuin vesilähteitä.” Sen paremmin ei virvoittavaa sadevettä voi saada talteen! (Ilmestys 11:18; Jesaja 35:6, 7.)

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 21]

Vettä talteen ikivanhoin menetelmin

KATOLLE SATAVA VESI: Yksinkertaista ja edullista. Loivasti kaltevalta katolta vesi juoksee räystäskouruja ja syöksytorvia pitkin erikoisvalmisteisiin tynnyreihin. Vesi puhdistetaan metalliverkon ja hiekka-, sora- ja hiilisuodattimien avulla. Se johdetaan maan alla tai maan päällä oleviin säiliöihin. Säiliöt suljetaan tiiviisti, niin että niihin ei pääse ilmaa, auringonvaloa eikä eloperäistä ainesta. Vettä selkeytetään alunalla ja bakteerit tapetaan kloorikalkilla. Vesi soveltuu kukkien kasteluun, WC-altaiden huuhteluun ja vaatteiden pesuun. Lisäkäsittelyillä siitä saadaan juomakelpoista. Ylimääräinen vesi voidaan kerätä kaivoihin tai johtaa maaperään, jotta pohjaveden pinta nousisi. Yleisin kaupungeissa käytettävä menetelmä.

NAULA: Jokeen rakennettava kivipato. Joenvarsille istutetaan varjostavia puita, jotka vähentävät haihtumista, ja patoaltaan vettä puhdistetaan lääkekasveilla.

RAPAT: Pieni hiekkaiseen tai kiviseen maaperään rakennettu allas, joka kerää sadevettä. Osa vedestä hyödynnetään, mutta loppuosa suodattuu pohjavesikerrostumiin, mikä tuo vettä kaivoihin.

BHANDARA: Maanalainen säiliö, joka kerää lähteistä tulevaa vettä. Vesi johdetaan kaupungin käytössä oleviin säiliöihin.

QANAT: Pystysuora kuilu, joka kerää sadevettä mäkisellä alueella. Kuiluista tuleva vesi ohjataan maanalaisiin kanaviin, joita pitkin vesi kulkee painovoiman vaikutuksesta pitkien matkojen päässä oleviin kaivoihin.

YHDISTETYT ALTAAT: Altaista yli vuotava sadevesi ohjataan kanavia pitkin alempana oleviin altaisiin.

[Lähdemerkintä]

Lupa: S. Vishwanath, Rainwater Club, Bangalore, India

[Kuvan lähdemerkintä s. 19]

UN/DPI Photo by Evan Schneider

[Kuvan lähdemerkintä s. 20]

UN/DPI Photo by Evan Schneider