Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Silmäneulakadun vanha rouva”

”Silmäneulakadun vanha rouva”

”Silmäneulakadun vanha rouva”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRITANNIASTA

JYKEVÄT, ikkunattomat seinät ympäröivät hänen mahtavaa asuntoaan. Sisäänkäynneillä on vartijat, joilla on yllään upeat vaatteet: vaaleanpunainen hännystakki, punainen liivi ja tyylikäs musta hattu. Kamerat valvovat huomaamattomasti hänen vieraitaan. Kuka on ”Silmäneulakadun vanha rouva”, ja miksi häntä on vartioitava näin tiukasti?

”Vanha rouva” on yksi maailman merkittävimmistä rahalaitoksista, Bank of England eli Englannin pankki. Miksi sille on annettu näin erikoinen nimi? ”Silmäneulakatu” eli Threadneedle Street sijaitsee Lontoossa alueella, jolla aikoinaan toimi useita kukoistavia kiltoja, ja se on saanut nimensä luultavasti erään englantilaisen neulanvalmistajien yhdistyksen vaakunassa olevista kolmesta neulasta. Sata vuotta pankin perustamisen jälkeen poliitikko ja näytelmäkirjailija Richard Sheridan puhui tästä pankista parlamentissa ”maineikkaan ja pitkäikäisen kaupungin iäkkäänä rouvana”. Pilapiirtäjä James Gillray hyödynsi heti mielikuvan pankista, joka on kuin vanha rouva, ja siitä lähtien pankki on tunnettu nimellä The Old Lady of Threadneedle Street, ’Silmäneulakadun vanha rouva’.

Tarvetta kansallisesta pankista

1600-luvulla pankkitoimintaa harjoittivat Lontoossa pääasiassa kultasepät. Järjestelmä toimi melko hyvin, kunnes Stuart-suvun kuninkaat alkoivat jättää maksamatta lainaamiaan rahoja. Huomattavimmat pankkiireina toimivat kultasepät menivät lopulta vararikkoon, minkä vuoksi valtio joutui tukalaan asemaan, koska se tarvitsi kipeästi varoja Ranskaa vastaan käytävän sodan rahoittamiseen.

Niihin aikoihin, kun Vilhelm III ja Maria II nousivat valtaistuimelle vuonna 1689, vaadittiin sellaisen kansallisen pankin pikaista perustamista, joka huolehtisi valtion raha-asioista ja hankkisi sille varoja. Useista esityksistä parlamentti lopulta hyväksyi vastustuksesta huolimatta skotlantilaisen kauppiaan William Patersonin ehdotuksen. Lontoon asukkaita pyydettiin lainaamaan valtiolle varoja, joista toivottiin kertyvän yhteensä 1200000 puntaa. Valtio taas maksaisi merkitsijöille kahdeksan prosentin koron, ja heidät otettaisiin osakkaiksi yhtiöön, jonka nimi oli ”The Governor and Company of the Bank of England”. Rahat saatiin kahdessa viikossa, ja vuonna 1694 Englannin pankki aloitti toimintansa.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin pankki muutti Threadneedle Streetin tiloihin. Nykyinen rakennuskokonaisuus on peräisin 1930-luvulta. Se on seitsemän kerrosta korkea, sen alla on suuret maanalaiset holvit, ja se käsittää kokonaisen korttelin, jonka pinta-ala on 1,2 hehtaaria.

Hyviä ja huonoja aikoja

Aluksi pankki antoi pankkipaperille käsinkirjoitettuja kuitteja asiakkaille, jotka tallettivat puntiaan, šillinkejään ja pennyjään. Nämä setelit voitiin muuttaa takaisin kullaksi tai rahaksi. Tietenkin jos kaikki vaatisivat rahansa samanaikaisesti, pankki olisi vaarassa mennä vararikkoon. Muutaman kerran näin olikin vähällä käydä. Esimerkiksi vuonna 1797 Ranskaa vastaan alkanut sota oli ajanut maan jälleen vararikon partaalle. Kun sijoittajat nostivat säästöjään pakokauhun vallassa, pankilta loppuivat käteisvarat, ja siksi sen oli laskettava liikkeelle pieniarvoisia seteleitä sen sijaan, että se olisi vaihtanut seteleitä kultaan. Näin jatkui seuraavat 24 vuotta. Tuona aikana pankki sai vanhaan rouvaan viittaavan lisänimensä. Nämä kiireessä valmistetut setelit olivat suuri houkutus väärentäjille, mutta tuomio oli myös ankara. Rahanväärennyksestä hirtettiin yli 300 ihmistä.

Pankki pelastui täpärästi myös eräästä toisentyyppisestä ongelmatilanteesta. Vuonna 1780 lontoolaiset mellakoijat yrittivät tunkeutua pankkiin. Siitä lähtien aina vuoteen 1973 saakka rakennusta vartioi joka ilta sotilasosasto, jotta kansakunnan kulta olisi ollut turvassa.

1800-luvulla Englannin punnasta ja Englannin pankin seteleistä tuli maailman vakainta valuuttaa. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin muutti kaiken. Taistelujen suuret kustannukset aiheuttivat maalle paljon vahinkoa. Sijoittajat yrittivät muuttaa seteleitään kullaksi niin kiihkeästi, että pian kultarahat loppuivat. Ne korvattiin pieniarvoisilla seteleillä. Sen jälkeen kultarahat eivät enää palanneet päivittäiseen käyttöön. Vuonna 1931 Britannia luopui kokonaan kultakannasta, mikä merkitsi sitä, että punta ei enää ollut sidoksissa kiinteään kultamäärään.

Siihen saakka pankki oli ollut koko olemassaolonsa ajan yksityisomistuksessa. Vuonna 1946 valtio kuitenkin otti sen haltuunsa.

”Vanha rouva” edelleen vauhdissa

Englannin pankki on keskuspankki. Se toimii valtion pankkina, joka neuvoo valtiota raha-asioissa ja pitää valuutan niin vakaana kuin mahdollista sopivan korkokannan avulla. Sen muita asiakkaita ovat liikepankit ja toisten valtioiden keskuspankit. Sen maanalaisissa holveissa varjellaan maan kultavaroja. Se valvoo myös uusien setelien painantaa, joka tapahtuu eräässä toisessa turvallisessa paikassa Lontoon ulkopuolella.

Lähellä aikavyöhykkeiden keskipistettä sijaitseva Lontoo ei koskaan nuku. Pankilla on keskeinen rooli kaupungissa. Se, mitä sen ikkunattomien seinien sisällä tapahtuu, vaikuttaa koko rahamaailmaan. ”Silmäneulakadun vanha rouva” on tosiaan täydessä työn touhussa ja pitää tiukasti kiinni kansakunnan kukkaron nyöreistä.

[Kuva s. 24]

Pankin peruskirja, 1694

[Kuva s. 24]

Käsin kirjoitettu viiden punnan seteli, 1793

[Kuva s. 24]

Threadneedle Streetillä, 1794

[Kuva s. 24]

Yhden punnan kultaraha, 1911

[Kuva s. 24]

Osa ensimmäisestä James Gillrayn pilakuvasta, 1797

[Kuva s. 25]

Kymmenen šillingin seteli, 1928

[Kuva s. 25]

Nykyinen rakennus, vuodesta 1939