Käsikirjoituksesta valkokankaalle

HOLLYWOODISTA on muutamassa vuosikymmenessä tullut suurten menestyselokuvien väsymätön tuottaja. Vaikutus on tuntunut joka puolella maailmaa, sillä monet amerikkalaiset elokuvat tulevat ulkomailla teattereihin vain muutamia viikkoja tai joissakin tapauksissa päiviä Yhdysvaltain ensi-iltansa jälkeen. Joidenkin elokuvien ensi-ilta on samana päivänä kautta maailman. ”Kansainväliset markkinat kasvavat ja elävät jatkuvasti”, sanoo Warner Brothers Pictures -elokuvayhtiön kotimaan levityksestä vastaava Dan Fellman. ”Kun teemme elokuvaa, pidämme siksi sen maailmanlaajuiset mahdollisuudet mielessä.” Hollywoodin vaikutus muun maailman viihdeteollisuuteen on nykyään suurempi kuin koskaan. *

Ei kuitenkaan ole aivan helppoa saada elokuvaa tuottamaan rahaa. Jo pelkästään tuotanto- ja markkinointikuluihin uppoaa yli sata miljoonaa dollaria. Menestys taas on täysin riippuvainen arvaamattomasta yleisöstä. ”Koskaan ei tiedä, mitä yleisö milloinkin pitää jännittävänä tai poikkeuksellisen hyvänä”, sanoo Emoryn yliopistossa toimiva elokuvatieteen professori David Cook. Millä tavoin elokuvatuottajat pyrkivät parantamaan menestyksen mahdollisuuksia? Saadaksemme kysymykseen vastauksen meidän täytyy ensin tietää elokuvanteosta muutamia perusasioita. *

Esituotanto – elokuvan perusta

Esituotanto on usein pisin vaihe elokuvanteossa ja yksi tärkeimmistä. Valmistelutöillä on ratkaiseva merkitys missä tahansa suuressa hankkeessa. Tavoitteena on, että jokainen esituotannossa käytetty dollari maksaisi itsensä moninkertaisesti takaisin kuvausvaiheessa.

Kaiken lähtökohtana on idea tarinasta, joka voi olla kuvitteellinen tai perustua tositapahtumiin. Tarinasta  laaditaan käsikirjoitus eli skenaario. Sitä voidaan muuttaa moneen kertaan ennen kuin syntyy lopullinen versio, niin sanottu kuvaussuunnitelma. Se sisältää elokuvan dialogin sekä lyhyen kuvauksen tapahtumista. Siinä on myös teknisiä ohjeita muun muassa kamerakulmista ja siirtymistä kohtauksesta toiseen.

Käsikirjoitusta aletaan jo alkuvaiheessa myydä tuottajalle. * Millaisesta tarinasta hän voisi olla kiinnostunut? Tyypillinen kesälevitykseen tuleva filmi suunnataan teini-ikäisille ja nuorille aikuisille – ”popcorn-yleisölle”, kuten eräs elokuvakriitikko asian ilmaisi. Tuottajaa voi siis kiinnostaa tarina, joka vetoaa nuoriin.

Vielä parempi on käsikirjoitus, joka koskettaa kaikkia ikäryhmiä. Esimerkiksi elokuva jostain sarjakuvasankarista vetää takuuvarmasti puoleensa lapsia, joille tuo hahmo on tuttu, ja heidän mukanaan tulevat heidän vanhempansa. Entä mikä kiinnostaa teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia? Elokuva, jossa on ”särmää”, kuten Liza Mundy kirjoittaa The Washington Post Magazine -lehdessä. Karkea kielenkäyttö, runsas väkivalta ja reilu annos seksiä ”maksimoivat voittojen mahdollisuuden, kun yksikään ryhmä ei jää paitsioon”.

Jos tuottajasta tuntuu siltä, että käsikirjoituksessa on ainesta, hän saattaa ostaa sen ja yrittää pestata hankkeeseen hyvämaineisen ohjaajan ja kuuluisan näyttelijän. Tunnetut nimet vetävät teattereihin yleisöä aikanaan, kun elokuva tulee levitykseen. Mutta jo tässä alkuvaiheessa heistä voi olla hyötyä, kun elokuvalle etsitään rahoittajia.

Esituotantoon kuuluu myös kuvakäsikirjoituksen tekeminen. Se on sarjakuvamainen hahmotelma elokuvan kohtauksista, varsinkin sen toimintajaksoista. Kuvaajan käsissä se säästää paljon aikaa kuvausten aikana. Ohjaaja-käsikirjoittaja Frank Darabont sanoo: ”Ei ole mitään pahempaa kuin tuhlata kuvauspäivä pähkäilemällä kuvauspaikalla, mistä kulmasta kohtaus kannattaa kuvata.”

Esituotantovaiheessa on ratkaistava monia muitakin kysymyksiä. Missä elokuva kuvataan? Pitääkö kuvausryhmän matkustaa? Miten lavasteet rakennetaan ja suunnitellaan sisäkuvauksia varten? Tarvitaanko puvustusta? Kuka hoitaa valaistuksen, maskeerauksen ja kampaukset? Entä ääni, erikoistehosteet ja sijaisnäyttelijät? Tässä vain muutama esimerkki niistä monista asioista, jotka täytyy ottaa huomioon ennen kuin kuvaus edes pääsee alkamaan. Suuren rahan elokuvien lopputeksteistä näkyy, että tuotantoon osallistuu satoja ihmisiä. ”Kokoillan elokuvan tekemiseen tarvitaan massoittain ihmisiä”, sanoo eräs monissa elokuvaproduktioissa mukana ollut tekninen asiantuntija.

Tuotanto – tarina siirtyy filmille

Elokuvaaminen voi olla hidasta, pitkäveteistä ja kallista. Yksikin hukkaan mennyt  minuutti voi maksaa tuhansia dollareita. Joskus näyttelijät, muu kuvausryhmä ja laitteisto pitää kuljettaa toiseen maailman kolkkaan. Mutta kuvataanpa elokuvaa missä tahansa, jokainen päivä haukkaa melkoisen palan budjetista.

Ensimmäisten joukossa kuvauspaikalle saapuvat valaisijat, kampaajat ja maskeeraajat. Tähtinäyttelijöitä saatetaan laittaa päivittäin useita tunteja filmauskuntoon. Sitten alkaa pitkä kuvauspäivä.

Ohjaaja valvoo tarkasti jokaisen kohtauksen kuvaamista. Suhteellisen yksinkertaisenkin kohtauksen tallentaminen voi viedä koko päivän. Useimmat kohtaukset kuvataan yhdellä kameralla, ja siksi ne näytellään monta kertaa peräkkäin jokaista kuvakulmaa varten. Lisäksi kukin otos joudutaan ehkä ottamaan uusiksi, jotta näyttelijätyö osuu kohdalleen tai jokin tekninen ongelma saadaan korjatuksi. Kutakin tällaista yritystä sanotaan otoksi. Suurempiin kohtauksiin saatetaan tarvita 50 ottoa tai vielä enemmän! Myöhemmin – yleensä kuvauspäivän päätteeksi – ohjaaja käy ne kaikki läpi ja valitsee säästettävät otot. Kuvaukset kestävät kaiken kaikkiaan viikkoja tai jopa kuukausia.

Jälkituotanto – palaset kootaan yhteen

Jälkitöihin kuuluu kuvamateriaalin leikkaus yhtenäiseksi elokuvaksi. Ensin siihen synkronoidaan eli tahdistetaan ääniraita. Seuraavaksi leikkaaja kokoaa materiaalista  alustavan version, mitä sanotaan raakaleikkaukseksi.

Tässä vaiheessa lisätään myös äänitehosteet ja visuaaliset efektit. Erikoistehosteet ovat yksi elokuvanteon monimutkaisimmista osa-alueista, ja joskus niitä tehdään hyödyntämällä tietokonegrafiikkaa. Ne voivat olla hyvin näyttäviä ja toden tuntuisia.

Jälkituotannon aikana elokuvaan lisätään myös musiikki. Se on noussut entistä tärkeämpään asemaan. ”Elokuvateollisuus tarvitsee nykyään alkuperäismusiikkia enemmän kuin koskaan ennen – eikä vain parinkymmenen minuutin verran tai muutaman dramaattisen hetken merkiksi vaan usein toista tuntia”, kirjoittaa Edwin Black Film Score Monthly -lehdessä.

Joskus leikattu filmi näytetään koeyleisölle – ehkäpä ohjaajan ystäville tai niille ammattitovereille, jotka eivät ole tuotannossa mukana. Heidän reaktioidensa perusteella ohjaaja saattaa kuvata joitakin kohtauksia uudelleen tai poistaa niitä. Toisinaan koko elokuvan loppu muutetaan, koska se ei vaikuta koeyleisöön toivotulla tavalla.

Lopulta valmis elokuva päästetään levitykseen. Vasta siinä vaiheessa paljastuu, tuleeko siitä jättimenestys vai pannukakku – tai jotain siltä väliltä. Vaakalaudalla on muutakin kuin dollareita. Perättäiset epäonnistumiset saattavat nimittäin tuhota näyttelijän uran tai ohjaajan maineen. ”Olin nähnyt monen silloisen tekijän putoavan pelistä parin epäonnistumisen jälkeen”, sanoo ohjaaja John Boorman kertoessaan uransa alkuvaiheista. ”Elokuvabisneksen raakaa todellisuutta on se, että jos ei tee rahaa isännilleen, saa lähtöpassit.”

Seistessään elokuvateatterin mainosten edessä yleisö ei tietenkään yleensä mieti elokuvantekijöiden työllisyyskysymyksiä. Heitä kiinnostaa todennäköisesti ennen kaikkea se, pitävätkö he elokuvasta. Onko se lipun hinnan arvoinen? Onko se järkyttävä tai vastenmielinen? Sopiiko se lasten katseltavaksi? Katsotaanpa, miten voimme löytää näihin kysymyksiin vastauksia valitessamme, mitä elokuvia katsomme.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 6]

”Koskaan ei tiedä, mitä yleisö milloinkin pitää jännittävänä tai poikkeuksellisen hyvänä.” (Elokuvatieteen professori David Cook)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 6, 7]

MENESTYSELOKUVAN MARKKINOINTI

Elokuva on valmis. Se on lähdössä levitykseen miljoonien katsojien nähtäväksi. Tuleeko siitä menestys? Seuraavassa muutamia keinoja, joilla elokuvatuottajat yrittävät markkinoida tuotettaan ja tehdä siitä kassamagneetin.

▪ ”VIIDAKKORUMPU”: Tehokkaimpia keinoja herättää odotusta elokuvaa kohtaan on yleisön ”viidakkorumpu” – ihmiset kertovat siitä tuttavilleen. Joskus sana alkaa levitä jo kuukausia ennen kuin elokuva tulee teattereihin. Ehkä julkisuuteen annetaan tieto, että johonkin menestyselokuvaan on tulossa jatko-osa. Nähdäänkö siinä samat tähdet kuin ensimmäisessä osassa? Onko se yhtä hyvä (tai huono) kuin ensimmäinen?

Toisinaan keskustelua herättää jokin elokuvassa oleva kiistanalainen aines, vaikkapa seksikohtaukset, jotka ovat poikkeuksellisen peittelemättömiä suurelle yleisölle suunnatussa elokuvassa. Onko kohtaus paha vai ei? Meneekö elokuva liiallisuuksiin? Julkinen väittely on ilmaista mainontaa, joka on elokuvatuottajille tervetullutta. Joskus kiistely takaa suuret yleisömäärät ensi-illassa.

▪ MEDIA: Tavanmukaisempia markkinointikeinoja ovat ulko-, lehti- ja televisiomainokset, elokuvanäytännön alussa esitettävät trailerit (ennakkomainokset) sekä tähtinäyttelijöiden haastattelut, joissa he kertovat uutuudesta. Internet on nykyään merkittävä mainoskanava. ”Jos Dorothy [elokuvassa Ihmemaa Oz] ei olisi kopauttanut kantapäitään yhteen vaan klikannut hiirellä, hänen eteensä olisi avautunut kokonainen elokuvasivustojen kirjo täynnä kuuluisuuksista kertovia juoruja, uusimpia trailereita, lipputietoja ja näytäntöaikoja”, kirjoittaa elokuvakriitikko Steve Persall.

▪ OHEISTUOTTEET: Uutta elokuvaa voidaan tehdä tunnetuksi myös monenlaisten oheistuotteiden avulla. Esimerkiksi eräästä sarjakuvahahmosta kertovaa elokuvaa varten valmistettiin eväsrasioita, mukeja, koruja, vaatteita, avaimenperiä, kelloja, lamppuja, lautapeli ja paljon muuta. ”Elokuvan oheistuotteista myydään yleensä 40 prosenttia ennen kuin elokuva edes tulee teattereihin”, kirjoittaa Joe Sisto viihdemaailmaa käsittelevässä Amerikan asianajajayhdistyksen (ABA) lehdessä.

▪ VIDEOT: Jos elokuva menestyy huonosti teattereissa, se saattaa korvata aiheuttamansa tappiot videomyynnissä. Bruce Nash, joka selvittää työkseen elokuvien rahallisia voittoja, sanoo, että ”videomarkkinoilta saadaan 40–50 prosenttia tuotosta”.

▪ IKÄRAJALUOKITUS: Elokuvatuottajat ovat oppineet hyödyntämään ikärajaluokitusta. Filmiin voidaan esimerkiksi sisällyttää tarkoituksellisesti sellaista ainesta, että ikäraja nousee, ja näin elokuva vaikuttaa aikuisemmalta. Toisaalta siitä voidaan leikata pois juuri sen verran kohtauksia, että sitä saa vielä markkinoida nuorille. Liza Mundy kirjoittaa The Washington Post Magazine -lehdessä, että tästä ikärajasta (sallittu teini-ikäisille mutta kielletty lapsilta) ”on tullut mainosväline: studiot viestittävät sillä teini-ikäisille – ja lapsille, jotka haluaisivat kovasti jo olla teini-ikäisiä – että elokuvassa on kunnon tavaraa”. Luokitus synnyttää eräänlaista ”sukupolvien välistä jännitettä: se varoittaa vanhempia mutta houkuttelee lapsia”, Mundy kirjoittaa.

 [Kuvat s. 8, 9]

ELOKUVATUOTANNON VAIHEITA

KÄSIKIRJOITUS

KUVAKÄSIKIRJOITUS

PUVUSTUS

MASKEERAUS

KUVAUS

 ERIKOISTEHOSTEIDEN KUVAUS

MUSIIKIN ÄÄNITYS

ÄÄNEN MIKSAUS

TIETOKONEANIMAATIO

LEIKKAUS