Millaisia valintoja sinä teet?

SEKSIN, väkivallan ja halventavan kielenkäytön kyllästämät elokuvat ovat viime vuosikymmeninä herättäneet monenlaisia reaktioita. Jonkun mielestä jokin seksikohtaus on rietas, toinen pitää sitä taiteellisena. Väkivaltaa on yhden mielestä lisätty elokuvaan aivan turhaan, toinen katsoo, että sillä on siinä oma paikkansa. Jonkun korvissa kirosanoilla ryyditetty dialogi on vastenmielistä, toinen pitää sitä realistisena. Se mikä yhdelle on säädyttömyyttä, on toiselle ilmaisun vapautta. Eri näkemyksiä kuunnellessa voi tuntua siltä, että kyse on pelkistä sanoista.

Elokuvan sisältö ei kuitenkaan ole pelkkä makuasia. Siihen on syytä suhtautua vakavasti, ei ainoastaan vanhempien vaan jokaisen, joka arvostaa hyvää moraalia. ”Aina kun vastoin parempaa tietoani otan riskin ja uskaltaudun elokuvateatteriin, tunnen itseni huonommaksi ihmiseksi tullessani sieltä ulos”, sanoi eräs nainen. ”Häpeän niiden puolesta, jotka tekevät sellaista roskaa, ja häpeän itseäni. Ihan kuin elokuvan katsominen olisi tehnyt minusta halvemman ihmisen.”

Rajoituksia

Elokuvien sisältö on puhuttanut ennenkin. Valkokankaan seksuaaliset ja rikosaiheet herättivät alkuvuosina kiihkeää vastustusta. Viimein 1930-luvulla Yhdysvalloissa asetettiin tiukat rajoitukset sille, mitä elokuvissa sai näyttää.

The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan mukaan uusi säännöstö oli ”äärimmäisen tukahduttava, sillä se kielsi lähes kaiken sellaisen esittämisen, mikä kuuluu normaaliin aikuiseen elämään. ’Intohimokohtaukset’ kiellettiin, eikä aviorikokseen, luvattomaan seksiin, viettelyyn ja raiskaamiseen saanut edes viitata, ellei se ollut ehdottoman välttämätöntä juonelle ja ellei sellaisesta rangaistu ankarasti elokuvan lopussa.”

Väkivallan osalta ”kiellettyä oli modernien aseiden näyttäminen tai niistä puhuminen, rikoksen kuvaaminen yksityiskohtaisesti, poliisin  kuolema rikollisten käsissä, ylettömään raakuuteen tai verenvuodatukseen viittaaminen sekä murhaaminen tai itsemurhan tekeminen, ellei se ollut ratkaisevan tärkeää juonelle. – – mitään rikosta ei missään olosuhteissa saanut esittää hyväksyttävänä tekona.” Yleisperiaatteena oli, että ”sellaista elokuvaa ei saa tehdä, joka madaltaa katsojien moraalinormeja”.

Rajoituksista luokitukseen

1950-luvulle tultaessa monet Hollywoodin tuottajat uhmasivat sääntöjä, sillä ne olivat heidän mielestään jääneet ajastaan jälkeen. Vuonna 1968 rajoitukset poistettiin ja tilalle tuli luokitusjärjestelmä. * Nyt elokuvassa sai näyttää kaikkea avoimesti, mutta siihen liitettäisiin symboli, jonka perusteella yleisö tietäisi etukäteen, minkä verran siinä on ”aikuisille tarkoitettua” aineistoa. Jack Valenti, joka toimi lähes 40 vuotta elokuvien tasoa valvovan Motion Picture Association of America -järjestön johtajana, sanoi, että luokituksen tavoitteena oli ”tarjota ennakkovaroitus vanhemmille, jotta he voisivat arvioida itse, mitä elokuvia heidän lapsensa voivat katsoa”.

Uusi luokitusjärjestelmä mursi padon. Hollywoodin valtavirran elokuvien käsikirjoituksiin tulvi seksiä, väkivaltaa ja halventavaa kielenkäyttöä. Uusi vapaus synnytti hyökyaallon, jota mikään ei voinut pysäyttää. Luokitus antoi kuitenkin yleisölle sisällöstä ennakkotietoa. Mutta kertooko se kaiken tarvittavan?

Luokituksen puutteita

Joidenkin mielestä luokitus on vuosien mittaan päässyt höltymään. Harvardin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen tekemä tutkimus antaa tukea tälle epäilykselle, sillä tutkimuksen mukaan varhaisnuorille sopivaksi katsotut elokuvat sisältävät nykyään väkivaltaa ja peittelemätöntä seksiä enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Siinä tultiin siihen tulokseen, että ”saman luokituksen saaneet elokuvat voivat erota huomattavasti toisistaan sen suhteen, miten paljon ja millaista kyseenalaista aineistoa niissä on” ja että ”ikärajat eivät yksistään anna riittävästi tietoa elokuvan sisältämästä väkivallasta, seksistä, karkeuksista ja muista aineksista”. *

Vanhemmat, jotka asiaa enempää ajattelematta päästävät lapsensa elokuviin, eivät ehkä ole selvillä siitä, mitä nykyään pidetään sopivana. Esimerkiksi muuan elokuvakriitikko kuvailee seuraavasti sellaisen elokuvan päähenkilöä, joka Yhdysvalloissa luokiteltiin teini-ikäisille sopivaksi: ”17-vuotias vapaamielinen tyttö, joka hilpeästi juo päivittäin itsensä humalaan, käyttää huumeita, juhlii rankasti ja harrastaa aggressiivista seksiä juuri tapaamansa pojan kanssa.” Tällainen sisältö ei ole kovin poikkeuksellista. The Washington Post Magazine -lehti kirjoittaa, että viittaukset suuseksiin näyttävät olevan ”automaattisesti hyväksyttyjä” elokuvissa, jotka luokitellaan teini-ikäisille sopiviksi. Ikärajaluokitus ei selvästikään saa olla elokuvan ainoa arviointiperuste. Onko olemassa parempaa opasta?

”Vihatkaa pahaa”

Ikärajaluokitus ei korvaa Raamatun avulla valmennettua omaatuntoa. Kristityt pyrkivät kaikissa – myös viihdettä koskevissa – ratkaisuissaan noudattamaan psalmissa 97:10 olevaa neuvoa: ”Vihatkaa pahaa.” Se joka vihaa pahaa, ei pidä sopivana viihdyttää itseään sellaisella, mikä Jumalan silmissä on vastenmielistä.

Vanhempien täytyy olla erityisen valppaita sen suhteen, millaisia elokuvia he antavat lastensa katsoa. Olisi hyväuskoista tyytyä ainoastaan vilkaisemaan ikärajaa. Sen puolesta käypä filmi voi hyvinkin  ilmentää arvoja, joita sinä isänä tai äitinä et hyväksy. Se ei ole mikään yllätys kristityille, sillä maailma on omaksunut sellaisia ajattelu- ja toimintatapoja, jotka ovat ristiriidassa jumalisten normien kanssa (Efesolaisille 4:17, 18; 1. Johanneksen kirje 2:15–17). *

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki elokuvat olisivat pahasta. Valppaus on silti paikallaan. Herätkää!-lehdessä 22.5.1997 sanottiin: ”Jokaisen tulee punnita asioita huolellisesti ja tehdä sellaisia ratkaisuja, joiden avulla hänen omatuntonsa säilyy puhtaana Jumalan ja ihmisten edessä.” (1. Korinttilaisille 10:31–33.)

Sopivaa ajanvietettä

Miten vanhemmat voivat valita viisaasti elokuvat, joita perhe katsoo? Seuraavassa ajatuksia vanhemmilta eri puolilta maailmaa. Niistä voi olla apua, kun suunnittelette perheellenne tervehenkistä ajanvietettä. (Ks. myös tekstiruutu ”Toisenlaista ajanvietettä” s. 14.)

”Kun lapset menivät pienempinä elokuviin, mukana olin aina joko minä tai vaimoni”, kertoo espanjalainen Juan. ”He eivät koskaan menneet yksin tai pelkästään toisten lasten kanssa. Nyt teini-iässä he eivät käy ensi-illoissa. Meistä on parempi, että he odottavat, kunnes olemme lukeneet arvostelut tai kuulleet elokuvasta luotettavilta tutuilta. Sitten päätämme yhdessä, menemmekö katsomaan sitä.”

Eteläafrikkalainen Mark rohkaisee teini-ikäistä poikaansa juttelemaan avoimesti teattereissa menevistä elokuvista. ”Otamme vaimoni kanssa asian puheeksi ja kysymme pojan mielipidettä elokuvasta”, Mark sanoo. ”Kuulemme, mitä hän ajattelee siitä ja voimme keskustella siitä hänen kanssaan. Näin olemme voineet valita elokuvia, joita voimme kaikki katsoa yhdessä.”

 Brasilialainen Rogerio analysoi hänkin lastensa kanssa elokuvia, jotka heitä kiinnostavat. ”Luen heidän kanssaan arvosteluja”, hän selittää. ”Lähden heidän kanssaan videovuokraamoon ja näytän heille, miten kotelosta voi päätellä, onko elokuva sopiva.”

Brittiläisen Matthew’n mielestä on hyvä jutella lasten kanssa elokuvista, joita he haluavat nähdä. Hän kertoo: ”Lapset ovat pienestä pitäen olleet mukana, kun olemme keskustelleet meitä kiinnostavien filmien sisällöstä. Jos olemme päättäneet jättää jonkin niistä katsomatta, olemme vaimoni kanssa selittäneet siihen syyn emmekä vain kieltäneet katsomista.”

Jotkut vanhemmat ovat lisäksi etsineet tietoa Internetistä. Monilla sivustoilla on elokuvista yksityiskohtaista tietoa, jonka perusteella voi saada selvemmän kuvan niiden arvoista.

Valmennetun omantunnon hyödyllisyys

Raamatussa puhutaan ”niistä joiden havaintokyky on – – valmentunut erottamaan sekä oikean että väärän” (Heprealaisille 5:14). Vanhempien tulisi pyrkiä juurruttamaan lapsiinsa arvoja, joiden avulla nämä voivat tehdä viisaita ratkaisuja sitten, kun heillä on vapaus valita viihteensä itse.

Monet Jehovan todistajien keskuudessa olevat nuoret ovat saaneet vanhemmiltaan erinomaista ohjausta tässä asiassa. Esimerkiksi amerikkalaiset Bill ja Cherie käyvät mielellään elokuvissa kahden teini-ikäisen poikansa kanssa. Bill kertoo: ”Kun lähdemme teatterista, juttelemme elokuvasta usein yhdessä – millaisia arvoja se heijasti ja onko meillä samanlaiset arvot vai ei.” Bill ja Cherie tajuavat tietysti, että on tärkeää olla valikoiva. ”Luemme elokuvasta etukäteen emmekä häpeä lähteä näytöksestä kesken kaiken, jos siinä onkin odottamatta vastenmielistä aineistoa.” Vanhemmista tuntuu, että pojille kehittyy tarkka oikean ja väärän taju, kun nämä osallistuvat  harkittujen päätösten tekemiseen. ”He valitsevat nyt viisaammin elokuvat, jotka he haluavat nähdä”, Bill sanoo.

Monet vanhemmat ovat Billin ja Cherien tavoin opettaneet lapsiaan kehittämään havaintokykyä viihteen suhteen. Suuri osa elokuvista ei tosiaankaan ole sopivaa katseltavaa. Toisaalta Raamatun periaatteiden opastuksella kristityt voivat nauttia hyvästä, tervehenkisestä ajanvietteestä, joka virkistää.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 12]

”TEEMME PÄÄTÖKSEN YHDESSÄ”

”Kun olin pieni, kävimme elokuvissa aina koko perhe yhdessä. Nyt vanhempana saan mennä yksinkin, mutta ensin vanhempani haluavat tietää, mistä elokuvasta on kyse ja mistä se kertoo. Jos he eivät ole kuulleet siitä, he lukevat sen arvostelun tai katsovat sen mainoksen televisiosta. Lisäksi he etsivät siitä tietoja Internetistä. Jos heistä tuntuu, ettei se ole sopivaa katsottavaa, he perustelevat kantansa ja antavat myös minun esittää mielipiteeni. Keskustelemme asiasta avoimesti ja teemme päätöksen yhdessä.” (19-vuotias Héloïse Ranskasta.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 13]

KESKUSTELKAA!

”Jos vanhemmat kieltävät jotain eivätkä tarjoa mitään tervehenkistä tilalle, lapset saattavat toimia oman mielensä mukaan salassa. Sen vuoksi jotkut vanhemmat ovat toimineet niin, että kun lapset haluavat katsoa jotain epätervettä viihdettä, vanhemmat eivät mene oikopäätä kieltämään sitä mutta eivät myöskään anna suostumustaan. He antavat ajan kulua ja tilanteen rauhoittua. Muutaman päivän kuluttua he sitten keskustelevat aiheesta rauhallisesti ja kysyvät lapselta, miksi tällainen viihde tuntuu hänestä hyvältä. Kun asia käydään läpi, lapset tulevat usein samaan tulokseen kuin vanhemmat ja jopa kiittävät näitä. Sitten he vanhempiensa opastuksella valitsevat jotain muuta ajanvietettä, josta koko perhe voi nauttia.” (Japanilainen matkavalvoja Masaaki.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 14]

TOISENLAISTA AJANVIETETTÄ

▪ ”Nuoret haluavat luonnostaan olla samanikäisten seurassa, joten tyttäremme on aina saanut viettää aikaa kunnollisten ystävien kanssa meidän valvonnassamme. Seurakunnassamme on monia esimerkillisiä nuoria, ja olemme kannustaneet tytärtämme ystävystymään heidän kanssaan.” (Elisa, Italia.)

▪ ”Olemme aktiivisesti kiinnostuneita lastemme vapaa-ajanvietosta. Järjestämme heille tervehenkistä toimintaa, kuten kävelyretkiä, grillijuhlia, piknikkejä ja illanistujaisia kaikenikäisten kristittyjen kanssa. Näin lapset oppivat, että vapaa-aikaa ei ole tarkoitus viettää ainoastaan samanikäisten kanssa.” (John, Britannia.)

▪ ”Meistä on antoisaa kokoontua yhteen toisten kristittyjen kanssa. Lapset pitävät myös jalkapallosta, joten käymme silloin tällöin pelaamassa sitä toisten kanssa.” (Juan, Espanja.)

▪ ”Kannustamme lapsia soittamaan jotain soitinta. Lisäksi harrastamme yhdessä monenlaista, esimerkiksi tennistä, lentopalloa, pyöräilyä ja lukemista, ja tapaamme ystäviä.” (Mark, Britannia.)

▪ ”Käymme säännöllisesti keilaamassa perheenä ja ystävien kanssa. Yritämme myös tehdä jotain vähän erikoisempaa joka kuukausi. Vanhemmat voivat ehkäistä ongelmia pysymällä valppaina.” (Danilo, Filippiinit.)

▪ ”Monesti on paljon jännittävämpää osallistua itse erilaisiin tapahtumiin kuin istua katsomassa elokuvaa. Seuraamme, mitä taidenäyttelyjä ja konsertteja paikkakunnalla järjestetään, ja käymme autonäyttelyissä. Tämäntyyppisissä tilaisuuksissa on usein mahdollista jutella. Varomme myös, ettemme järjestä liikaa ajanvietettä. Siihen ei aika riitä, ja lisäksi ajanvietteestä menee uutuuden hohto ja jännitys, jos sitä on liikaa.” (Judith, Etelä-Afrikka.)

▪ ”Kaikki, mitä muut lapset tekevät, ei ole sopivaa minun lapsilleni, ja yritän saada heidät ymmärtämään sen. Pyrimme mieheni kanssa järjestämään heille vastaavasti hyvää ajanvietettä. Koetamme toimia niin, etteivät he pääse sanomaan, ettemme käy missään emmekä koskaan tee mitään mukavaa. Käymme yhdessä puistoissa ja kutsumme kotiin ystäviä seurakunnasta.” * (Maria, Brasilia.)

[Alaviite]

[Lähdemerkintä]

James Hall Museum of Transport, Johannesburg, South Africa

[Kuva s. 11]

Lue elokuva-arvostelut ENNEN kuin teet valintasi

[Kuva s. 12, 13]

Vanhemmat, opettakaa lapsia olemaan valikoivia