Tekisi melkein mieli maistaa!

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Japanista

NÄYTTÄÄPÄ ateria herkulliselta. Ruokahalu herää, ja vesi herahtaa kielelle. Omituista on se, että tässä ”ruoassa” ei ole tuoksua eikä makua eikä sillä ole ravinnollista arvoa. Se ei koskaan pilaannu, eikä sitä tarvitse pakastaa. Mistä on kyse? Japanissa voi olla vain yksi vastaus: muovisesta ateriajäljitelmästä. Muoviruoka on vinyylijäljennös ravintolan ruokalistalla olevasta ateriasta. Sen koko, muoto ja väri muistuttavat tarkasti aitoa.

Näytteillä on monentyyppisiä muoviaterioita: perinteisiä japanilaisia ruokalajeja, kuten sushia, ja länsimaisia herkkuja, esimerkiksi pizzaa ja spagettia. Jäljitelmiä on myös juomista, alkupaloista ja jälkiruoista. Valikoima on uskomattoman laaja. Eräs valmistaja myy 10000:ta artikkelia!

Muoviateria näyttää aidolta. Se on tehty taitavasti pienimpiä yksityiskohtia myöten: paistetun kanan nahassa on pieniä nystyröitä, vesimelonilohkon siemenet on sijoitettu  hajalleen ja salaatinlehti on hieman kaarella. Miten muoviruoan käytöstä on tullut niin suosittua Japanin ravintoloissa?

1800-luvun loppupuolella jotkin ravintolat tutustuttivat japanilaisia ruokalistallaan oleviin ulkomaisiin ruokiin panemalla näitä ruokia näytteille. Näin ohikulkijat saattoivat nähdä ne tarvitsematta tulla sisään. Nämä näytteet eivät tietenkään vetäneet puoleensa vain ihmisiä, vaan myös eläimiä, esimerkiksi kärpäsiä. Lisäksi ruoka pilaantui kuumassa ja kosteassa ilmassa. Näytteiden valmistaminen päivittäin tuli myös kalliiksi.

Aikanaan oikea ruoka korvattiin jäljitelmillä, jotka oli tehty maalatusta vahasta. Vahalla oli kuitenkin haittapuolensa. Se nimittäin meni pilalle kuumassa ilmassa. Lopulta vaha korvattiin vinyylimuovilla. Tässä oli vihdoinkin tuote, joka kesti kuumuutta ja kosteutta ja houkutteli oikeanlaisia asiakkaita – ihmisiä. Miten muovijäljitelmät sitten tehdään?

Ensin ruoasta tehdään muotti. Esimerkiksi pihvi pannaan neliönmuotoiseen astiaan, ja sen päälle kaadetaan silikonia, kunnes se on peittynyt kokonaan. Kun muotti on kovettunut, se käännetään ylösalaisin. Sitten pihvi otetaan pois, jolloin siitä jää muottiin jälki. Muottiin kaadetaan värillistä vinyyliä, minkä jälkeen vinyyli pannaan noin 80-asteiseen uuniin. Kun tekopihvi on jäähtynyt, se poistetaan muotista. Nyt se voidaan maalata.

Kun tehdään kerrosvoileipä, jokainen osa on valettava erikseen: leivät, liha, juusto ja salaatti. Sen jälkeen toimitaan samaan tapaan kuin valmistettaessa oikeaa voileipää. Eri osat asetellaan päällekäin kahden leipäpalan väliin. Erona on kuitenkin se, että muovivoileivän pitää koossa liima.

Muoviruoan valmistaminen on tavallaan taidetta. ”Olennaista muoviruoan valmistuksessa on tutkia tarkkaan oikeaa ruokaa”, sanoo Katsuji Kaneyama, joka on ollut alalla noin 23 vuotta. ”Kun ihmiset yleensä katselevat ruokaa, he ajattelevat sen syömistä. Kun me katselemme ruokaa, ajattelemme sen tekemistä.”

Kun katsoo tarkkaan kulhossa olevaa vastakeitettyä japanilaista riisiä, yksittäiset jyvät näyttävät sojottavan pystyssä toisistaan erillään. Kaneyama selittää, että kulhossa oleva riisiannos on keskeltä kevyesti koholla. Tämän vaikutelman luomiseksi jokainen riisi on valettava erikseen. Ei kuitenkaan riitä, että jyvät vain kerätään yhteen, koska silloin ne jäisivät vaaka-asentoon. Jyvät on liimattava huolellisesti sellaiseen asentoon, että ne muistuttavat oikean riisiannoksen pintaa. Kun ruoka saadaan näyttämään aidolta, se vaikuttaa houkuttelevalta tarkkanäköisen ihmisen silmissä.

Ammattitaitoinen muoviruoan valmistus vaatii vuosien kokemuksen. Harjoittelija aloittaa yksinkertaisemmista ruoista, kuten sienistä, ja oppii perustaidot muutamassa vuodessa. On opiskeltava noin kymmenen vuotta ennen kuin pystyy tekemään vakuuttavan jäljitelmän vastapyydetyn kalan pinnasta ja väreistä. Voi viedä viisitoista vuotta ennen kuin jotakuta voidaan pitää tämän alan taitajana.

Kun Japanissa näkee herkulliselta näyttäviä ruokia ravintolan ikkunassa, voisi pysähtyä miettimään, kuinka paljon huolellista työtä niiden valmistaminen on vaatinut. Silloin voi mielessä käydä ajatus, kumpihan mahtaa vaatia enemmän taitoa: oikean ruoan vai muovijäljitelmän valmistus?

[Tekstiruutu s. 27]

Kameran edessä

Kun seuraavan kerran näet ruokaa elokuvassa, televisio-ohjelmassa tai mainoksessa, katso sitä tarkkaan. Se ei ehkä ole aitoa. Yhdysvaltalainen Chris Oliver suunnittelee ruokien ulkoasua kuvauksia varten, ja hänen mukaansa muoviruoka soveltuu ihanteellisesti kuvauksiin, jotka tunnetusti kestävät pitkään. ”Se on kalliimpaa kuin aito ruoka, mutta paljon käytännöllisempää”, hän sanoo. Valaisimien paahteessa ruokajäljitelmät ovat erinomainen aidon ruoan korvike.

[Kuva s. 26]

Kumpi on aito? (Vastaus sivulla 27)

Vastaus: aito ruoka on naisen oikeassa kädessä olevalla tarjottimella

[Kuvien lähdemerkintä s. 26]

Alakuvat: Hachiman Town, Gujyo City, Gifu Prefecture, Japan