Kivihiili – mustia kiviä pimeästä kuilusta

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Australiasta

”JOLLEI ole käynyt kaivoskuilussa, ei tiedä, mitä sana ’musta’ tarkoittaa”, huutaa ystäväni Bernie koneiden melun yli. Tuijottaessani edessä ammottavaa aukkoa tuumin, haluanko tosiaan ottaa selvää, mitä Bernie tarkoittaa. Määränpäämme on kivihiilikerrostuma, joka sijaitsee puolen kilometrin syvyydessä jalkojemme alapuolella.

Kuljemme suihkuun jonottavien kaivosmiesten ohi. Heillä on leveät hartiat ja leveä australialainen aksentti. Kun he hymyilevät, heidän silmänsä ja hampaansa näyttävät säihkyviltä kivihiilipölyn mustaamissa kasvoissa.

Nousemme hetken kuluttua pieneen junaan, joka vie meidät kivihiiliesiintymän luo niin sanotulle louhosperälle. Laskun jyrkkyyden vuoksi kuljettajan istuin on suunniteltu siten, että se roikkuu katosta kuin keinu. Vyötärölleni on sidottu kipinöimätön paristo, joka antaa energiaa kypärälamppuuni, sekä hengityslaite hätätilanteiden varalta. Kun juna laskeutuu hitaasti alaviistoon, taivas kutistuu takanamme siniseksi pisteeksi mustuuden keskellä.

Enemmän vähemmällä työvoimalla

Tällaisia kivihiilikaivoksia on paljon Kaakkois-Australiassa. Oppaani Bernie on yksi niistä 25000 kaivostyöläisestä, jotka louhivat kivihiiltä Australiassa vajaan viiden miljoonan euron edestä vuosittain. Koko maailmassa on kymmenen miljoonaa hiilikaivostyöläistä, jotka työskentelevät joko maan alla pimeissä kuiluissa tai maan pinnalla avolouhoksissa. Heidän määränsä on kuitenkin vähenemään päin. Britanniassa liittoon kuuluvien hiilikaivostyöläisten määrä on laskenut romahdusmaisesti. Vuonna 1978 heitä oli 1,2 miljoonaa, mutta vuosituhannen vaihteessa enää 13000. Yhdysvalloissa heidän määränsä on vähentynyt vuoden 1924 jälkeen 705000:sta alle 82000:een. Kiinassa hiilikaivosten työvoima on pienentynyt viiden viime vuoden aikana 870000:lla.

Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kivihiilen kysyntä olisi pienentynyt. Itse asiassa sen kysynnän ennustetaan kasvavan teollisuusmaissa vuoteen 2020 mennessä 11 prosenttia, ja Kiinan ja Intian odotetaan rakentavan tuohon vuoteen mennessä yhteensä 750 uutta kivihiilivoimalaa. Työvoiman väheneminen johtuu paljolti siitä, että on otettu käyttöön uutta tekniikkaa, jonka ansiosta yhtiöt voivat tuottaa enemmän kivihiiltä  vähemmällä työvoimalla. Esimerkkinä paremmasta tekniikasta on järeä kone, jonka Bernie seuraavaksi aikoo minulle esitellä.

Pimeän kuilun pohjalla

”Nyt olemme kaivoksen pohjalla”, Bernie sanoo työntyessämme ulos junasta. ”Kaikki kaivoksen tunnelit alkavat täältä.” Matalalla olevassa katossa on rivissä loisteputkia. Lattian ja katon välissä on vieri vieressä pölkkyjä, jotka tukevat kattoa kannattavia kapeita poikkipalkkeja. Kattoon on isketty kahden metrin syvyyteen tuhansia levityspultteja sortumien estämiseksi.

Yllätyksekseni seinät eivät olekaan mustia vaan valkoisia. ”Seinät peitetään kalkkikivijauheella”, Bernie selittää. ”Kalkkikivi pienentää metaaniin ja kivihiilipölyyn liittyvää räjähdysriskiä. Vahingossa syntynyt kipinä voi sytyttää metaanin, joka vuorostaan voi räjäyttää ilmassa olevan kivihiilipölyn. Kaivoksesta pumpataan metaania noin kaksi kuutiometriä minuutissa, ja sen avulla tuotetaan sähköä kaivoksen tarpeisiin.” Minun oli jätettävä maanpinnalle kamerani, nauhurini ja jopa paristokäyttöinen kelloni, jottei syntyisi kipinöitä, jotka voisivat aiheuttaa räjähdyksen mahdollisten kaasuvuotojen vuoksi.

 Yhden kaivoskuilulta haarautuvan tunnelin suussa on matala mutta tehokas dieselkäyttöinen kuljetusajoneuvo. Sukellamme moottori jylisten tunneliin. Valot häipyvät takanamme nopeasti, ja huomaan kypärälampustani lähtevän valon heijastuvan ohi vilistävästä katosta, joka on vain muutamia senttimetrejä pääni yläpuolella. Ohitamme lukuisia sivutunneleita, ja näen vilahdukselta muita kypärälamppuja, jotka kimaltelevat pimeydessä kuin tulikärpäset. Vierellämme kulkee toinen tunneli, jossa on viisi  kilometriä pitkä hihnakuljetin. Se kuljettaa louhosperältä irrotettua kivihiiltä.

Louhintakone

Kun saavumme louhosperälle, näen vesihöyryn ja kivihiilipölyn läpi kolmen miehen hahmot, joilla on kaivostyöhön suunnitellut vaatteet sekä huput ja naamarit. Miehet käyttävät yhdessä 250 metriä pitkää hiilenlouhintakonetta. Kaksi halkaisijaltaan parimetristä pyörivää rumpua liikkuu hitaasti seinämän suuntaisesti koko koneen leveydeltä. Rummuissa on metallipiikkejä, jotka syövät seinämää puolen metrin syvyydeltä. Koneessa on hihnakuljetin, joka vie nopeaan tahtiin kivihiiltä sivutunneliin, missä lohkareet murskataan samankokoisiksi ja kaadetaan pääkuljettimelle.

Katon sortuminen estetään paksuilla hydraulisilla tuilla, jotka kannattelevat koneenkäyttäjien yläpuolella olevia suuria teräslevyjä. Kun metallipiikein varustetut rummut ovat lohkoneet kivihiiltä koneen mittaisen matkan, koko laite – rummut, tuet ja teräslevyistä muodostuva katto – liikkuu puoli metriä eteenpäin. Tällöin kattona oleva kiviaines jää tyhjän päälle. Katto pysyy hetken aloillaan, mutta sitten se romahtaa jytisten alas. ”Louhimme tällä tavoin tuhat tonnia kivihiiltä tunnissa”, Bernie huutaa. ”Kun koko osuus on poistettu, kone puretaan ja siirretään seuraavalle osuudelle.”

Vihdoinkin päivänvaloon!

Palaamme Bernien kanssa kuljetusajoneuvon luo ja ajamme takaisinpäin viisi kilometriä kuoppaisia tunneleita, kunnes pysähdymme suuren luolan kohdalla. Luola on yhdistetty maanpinnalle pystysuoralla, kymmenen metriä leveällä kuilulla. ”Pääkuljetin tyhjentää lastinsa tänne”, Bernie huutaa korvia huumaavassa metelissä kivihiilenkappaleiden putoillessa suureen metallisäiliöön. ”Säiliöön mahtuu 18 tonnia kivihiiltä.” Bernien puhuessa juuri täyttynyt säiliö vedetään vaijerilla ylös yhdessä hujauksessa. Muutaman sekunnin kuluttua katossa olevasta aukosta putoaa uusi säiliö, joka alkaa heti täyttyä.

Kiertokäynti on päättynyt, ja nousemme junaan, joka kuljettaa meidät hitaasti takaisin kaivoksen suuaukolle ja ihastuttavaan auringonpaisteeseen – tai näin ainakin toivoin. Olemme nimittäin olleet kaivoksessa niin kauan, että aurinko on ehtinyt laskea ja kuuton taivas on pimentynyt. Vaikka yö on musta, ymmärrän, mitä Bernie tarkoitti, kun hän sanoi, että ”jollei ole käynyt kaivoskuilussa, ei tiedä, mitä sana ’musta’ tarkoittaa”.

[Tekstiruutu s. 13]

Hiilen tulevaisuus – polttava kysymys

▪ Hiili ja saastuminen. ”Kiinassa savu ja pienhiukkaset, joita syntyy kivihiiltä poltettaessa, aiheuttavat vuosittain 11 suuressa kaupungissa yli 50000 ennenaikaista kuolemaa ja 400000 kroonista keuhkoputkentulehdusta”, sanotaan eräässä Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman raportissa. Worldwatch-instituutti on sitä mieltä, että maailmassa kuolee vuosittain yli puolitoista miljoonaa ihmistä kivihiilen poltosta aiheutuvien saasteiden vuoksi. Saatavissa olisi tekniikkaa, jonka avulla suuri osa näistä saasteista voitaisiin poistaa, mutta monet energiapulasta kärsivät maat pitävät sitä liian kalliina.

▪ Kivihiili ja ilmastonmuutos. Kivihiiltä poltettaessa syntyy vuosittain runsaat kaksituhatta miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Kivihiilen ennustetaan olevan vastaisuudessakin toiseksi merkittävin hiilipäästöjen lähde; vuonna 2020 sen osuudeksi arvioidaan 34 prosenttia. Monet pitävät tällaisia tilastotietoja hälyttävinä.

Worldwatch-instituutin tutkija Seth Dunn sanoo, että kivihiilen käyttöä on kiireesti vähennettävä, jotta ilmastonmuutos hidastuisi tällä vuosisadalla.

[Tekstiruutu s. 14]

Kivihiilestä riippuvaisia

▪ Yli 70 prosenttia maailman teräksestä valmistetaan kivihiilellä toimivissa masuuneissa. Lisäksi tiilien, laattojen, sementin, muovien, väriaineiden ja räjähteiden valmistajat käyttävät kivihiilestä johdettuja kemikaaleja.

▪ Kirkkaasti eniten kivihiiltä kuluttaa kuitenkin energiateollisuus. Australia tuottaa 84 prosenttia sähköstään hiilivoimaloissa. Kiinassa, Etelä-Afrikassa ja Tanskassa sähköstä tuotetaan kivihiilen avulla noin kolme neljäsosaa ja Yhdysvalloissa yli puolet. Kautta maailman sähköstä tuotetaan kivihiiltä polttamalla runsas kolmannes.

▪ Havainnollistamme asiaa. Sen energiamäärän tuottamiseen, jonka sähköliesi kuluttaa vuodessa, tarvitaan suurin piirtein puoli tonnia kivihiiltä. Sama pätee jääkaappiin. Sähkökäyttöinen kuumanvedenvaraaja vie energiaa vuodessa taloutta kohti kahden kivihiilitonnin edestä.

▪ Tiedemiehet arvioivat, että kivihiiltä on maapallon ”kellarissa” vielä noin biljoona tonnia – mikä riittää nykyisellä kulutusvauhdilla sadoiksi vuosiksi.

[Kaavio/Kuvat s. 12, 13]

(Ks. painettu julkaisu)

Maanalainen kivihiilikaivos

Kivihiilivarasto

Kaivokseen johtava tunneli

[Kuva]

Louhintakone

[Kuva]

Kuljetusajoneuvo

Kaasun pois johtaminen

Kivihiilisäiliö

Kaivoksen pohja

[Kuva]

Osa viisi kilometriä pitkästä hihnakuljettimesta

[Kuva s. 13]

Vanhojen tunneleiden tukena on pölkkyjä ja poikkipalkkeja